En oikein tiedä mitä kirjoittaisin tähän. Olen sanaton. Siinä hän nyt on, leikkii kuten eilenkin, mutta nyt yksivuotiaana. Ensimmäinen, vauvavuosi on nyt takanapäin. Paljon on mahtunut siihen ja vielä enemmän on edessäpäin.

Jos vertaa Kaapoon saman ikäisenä, Elvis on paljon vauvempi. Ei kävele, käyttää vielä tuttipulloa ja syö tissistä (ei itse lusikalla), nukkuu meidän vanhempien kanssa ja heräilee paljon öisin. Vaikka E nousi seisomaan jo aikaa sitten ja on kävellyt kuukausia tukea vasten, ei hän ota kuin muutaman, ehkä viisi-kuusi, askelta kerralla.

Joissain asioissa Elvis on toisaalta taas kuin isompikin poika. Leikkihin hän on saanut paljon esimerkkiä isoveljeltä. E on myös hurja kiipeilemään. Muutamissa sekoinneissä hän esimerkiksi kapuaa tuolille ja siitä pöydälle. Ihan hirvittää. Sanoja tulee myös jo paljon.

Siinähän nyt on. Minun vauvani. Taapero. Ensimmäisen vuoden kehitys oli kyllä huimaa. On ollut ilo ja onni seurata sitä. Ja tulee tietysti olemaan sitä jatkossakin. On myös ihana nähdä kuinka veljesten suhde ja leikit syventyvät päivä päivältä enemmän.

Jatkan varmasti tätä Kasvu ja Kehitys -”sarjaa”, mutta en enään kuukausittain. Tässä vielä kiinnostuneille linkit edellisiin kuukausipostauksiin.
( 1 kk, 2 kk,) 3 kk, 4 kk, 5 kk, 6 kk, 7 kk, 8 kk, 9 kk, 10 kk, 11 kk. 

Muutama kuukaisi sitten näin Väinöllä hienot housut. Onko tuo väri nyt neon lime, vai mikä, mutta kirkkaat housut jäivät mieleeni. Kävin niitä jo aiemmin katsomassa h&mssä, mutten ostanut. Eilen päädyin taas h&m kidsiin. Mietin pitkään noiden collegehousujen 7,95e) ja uusien saman väristen chinoksien (9,95e) välillä. Päädyin verkkareihin, ne on käytännöllisemmät kerhossa ja talvella ulkovaatteiden alla. Kaapolla on entuudestaan saman mallin sähkönsiniset colleget, edulliseen hintaan verrattuna ne ovat pysynyt mielestäni käytöstä ja pesuista huolimatta hyvässä kunnossa. Lörpsähtävät vain nopeasti.

Pipo on COSilta, tykästyin tuohon jo aikaa sitten. Tästä on myös sini-punainen versio joka sekin on aivan ihana.

Mikä lie innostus neonväreihin mulla on ollut jo jonkin aikaa, tosi vähän olen mitään kuitenkaan ostanut mutta ihaillut kyllä. Hauskaa piristystä harmaisiin päiviin. Toimii myös hyvänä apuna löytää lapsi samanmittaisia kuhvisevasta leikkipuistosta.

Jos olet pyörimässä Helsingin keskustassa tai Punavuoressa päin, suosittelen pistäytymistä Design Forumiin. Liikkeessä on nyt keskitytty erityisen paljon lapsiin, valkoimissa on vaatteita, leluja ja sisustusta. Mukana Muurame (lastenkalusteet), Kids Design Block, RAWR Magazine ja Muumi-tuotteet.

Kids Design Blockissa vaatteita, leluja, kasseja, sisustustarvikkeita ja tee-se-itse -tuotteita on seuraavilta merkeiltä; Höö, Aarrekid, Muru, PaaPii, Punainen norsu, Marakattimarssi, Kakara, Onni ja Ilona sekä Kui Design.

RAWR nettilehden pop-up kaupassa taas on lastenvaatteita pohjoismaista.Tuotemerkkeinä mm. IVANAhelsinki, Mini Rodini ja BANGBANG Copenhagen. Etenkin tytöille aivan (liian) ihania mekkoja. Samassa yhteydessä on minikampauksia tarjoava pop-up-lastenkampaamo, joka on auki sovittaessa.

Design Forumista löytyy lisäksi lapsille paljon muutakin kivaa, kuten Eero Aarnion kalusteita ja leluja, Moikon lapasia sekä Coston hattuja.

Lasten shop-in-shoppeihin liittyviä tapahtumia:

to 11.10. Late Night Shopping, Vanhempain ilta 19.00–21.00
Tarjolla kuohuviiniä ja paikalla suunnittelijoita.

la 13.10. Avajaiset / lastenjuhlat 13.00–17.00
13.00–15.00 Lapset koristelevat näyteikkunan
15.30–16.00 Lasten muotinäytös
Ohjelmassa myös lasten kampaaja, taikuri, Karkkitehtuuri-työpaja. Tarjolla karkkia ja limua.

DESIGN FORUM SHOP
Erottajankatu 7
MA–PE 10–19
LA 10–18

Näihin aikoihin, tasan vuosi sitten alkoi synnytykseni. Neljää päivää myöhemmin syntyi Elvis.

Yli sata tuntia kestäneestä maratoonisynnytyksestä on jäljellä vain positiiviset muistot. Silti näin vuosipäivän alla tulee suuri liikutus kun vuoden takaista ajattelee. Reilu viikko sitten kävelin Kumpulaan, Kättärin viereen (ihan muissa asioissa). Tuttua reittiä, mitä etenkin synnytyksen aikaan tuli ravattua ees taas. Kaikkialla oli samannäköistä kuin vuosi sitten, ruska, syksyinen – aurinkoinen ja kirpeä sää. Iho meni kananlihalle ja käsikarvat nousivat pystyyn. Tuli niin suuri haikeus että se pysäytti.

Tätä äitiyden tunteiden vuoristorataa ei varmaan voi ymmärtää kun toinen äiti itse. Kun samaan aikaan on tosi onnellinen kaikesta mitä nyt on ja samalla kuitenkin olo on niin hirmuisen haikea. On kuin sydän särkyisi. Mutta miksi?

Ei turhaan päivitellä, ärsytykseen saakka, että vauvavuosi menee ohi tosi nopeasti. Ennen kun huomaatkaan vauva jo kävelee ja puhuu. Näinhän se on. On hienoa seurata lasten kasvamista, uusien taitojen oppimista ja persoonallisuuden kehittymistä. Malttamattomana odotetaan ensimmäistä kääntymistä, ryömimistä, kiinteitä, tuetta istumista, hampaita, askeleita, sanoja… Ja samalla haikaillaan menneitä. Sitä kun se oli niin pieni.

Vauvat on ihania. Ne on niin superihaniasuloisiakauniitaihaniaihaniaihanaia (sanoinko jo ihania). Mutta entäs pienen vauvan äiti? Ei todellakaan mikään ihana vaan väsynyt, hikinen, haiseva, maitoinen hermoheikko jolla on löllyvä maha. Vauvavuosi on aika raskas. Suurinosa vauvoista vaatii paljon, ja kaikki kaipaavat ympärivuorokautista hoitoa, hoivaa ja läheisyyttä. Palkinnoksi äärimmilleen venymisestä vanhemmat voivat saada joko suloisen hymyn tai tuntikausia selkä kaarella huutavan, tai yltäpäältä maitokakkaisen vauvan. Joten pakkohan niiden on olla suloisia, eihän sitä muuten pystyisi ja jaksisi.

Olisipa ihanaa jos Elvis olisi vieläkin ihan pikkuinen ja sitten taas ei. Ei se ole enään edes kukausiin tuoksunut vauvalle. Tai olisipa sitä ollut itse vähemmän hormoonihuuruinen ja väsynyt, jotta muistaisi enemmän asioita viime vuodelta.

Vuosi sitten odotin kuumeisesti että aika menisi nopeasti eteenpäin ja nyt toivon päinvastaista.

Tänään sunnuntaina nukuin vähän liian myöhään, aamupala viivästyi ja kotona oli kaaos. Kaikki jotenkin takkusi, tukka oli huonosti ja kiukutti. Ulkona paistoi ihanasti aurinko, mutta tuntui ettemme pääse ikinä pihalle saakka. Oli ollut puhetta Töölönlahdesta, Sinisen huvilan kahvilasta, jostain kivasta koko perheen sunnuntaipuuhasta. Kaikki näyttivät kuitenkin nyrpeää naamaa. Vihdoin pihalle päästyämme räjähdin, vittu kun mikään ei ikinä onnistu. Nieleskelin kyyneleitä puistossa ja toivoin ettei kukaan tule juttelemaan.

Sitten päätin että minähän ei pilaa tätä, ehkä ainutta aurinkoista sunnuntaita aikoihin.

Olen aiemminkin kirjoittanut kuinka välillä tekee tosi hyvää tehdä jotain vain yhden lapsen kanssa. Ja tietysti välillä myös ihan yksikseenkin. Elviksen kanssa on kiva vielä tehdä sellaisia ”vauvajuttuja”, kuten vauvakerhoa, vauvakinoa, kahvilassa käyntiä, vaunulenkkejä.. Ja Kaapon kanssa voi jo tehdä melkein mitä vaan. Kiva kun kaverina on tyyppi jonka kanssa voi oikeasti keskustella ja vitsailla.

Käytiin Kallion kirjastossa jossa vietettiin lemmikkipäivää. Lisäksi puistossa, syömässä, palo-asemalla ja muuten vaan kävelyllä. Oltiin menossa melkein neljä tuntia ,ja muuten ekaa kertaa noin pitkällä ilman rattaita.  Oli ihanaa, minä sain aurinkoisen (puolikkaan)perhesunnuntaini ja Kaapo äidin jakamatonta huomiota.