Toisen lapsen saannin jälkeen olen todella alkanut arvostamaan omaa aikaa, tai myös aikaa vain yhden lapsen kanssa. Vaikka mielelläni otan lapseni lähes kaikkialle mukaan, on virkistävää käydä välillä vaikka kaverilla kylässä pelkän vauvan kanssa.
Se on kuin pieni loma.
Vaikka olen aina ollut mielestäni melko rento-äiti, olen todennut tämän toisen lapsen jälkeen että rennompikin olisi voinut olla. Ihan oman itseni vuoksi. Tietysti se on helpommin sanottu kuin tehty. Toisen lapsen kanssa kaikki ei vain ole niin uutta ja ihmeellistä. Öisin ei tule herättyä kymmeniä kertoja tarkistamaan että hengittääkö vauva, kakan väriä tai koostumusta ei tule mieleenkään analysoida. Eikä aikaa ole muutenkaan hössöttää tai murehtia turhia.
Kaapon kanssa vauva-aika oli melko helppo. Hän nukkui ja söi hyvin, oli kaikin puolin iloinen ja tyytyväinen vauva. Päiväunet hän nukkui missä vaan, omassa tai meidän sängyssä, sohvalla tai vaikka lattialla. Rattaissa, kantorepussa tai kahvilan sohvalla. Minun oli siis helppo mennä ja liikkua ja paljon oltiinkin siis menossa ja tehtiin kaikenlaista. Samoin hän söi mitä vaan, missä vaan. Kylmänä tai lämpimänä.
Silti nyt tuntuu että olisi pitänyt ottaa vielä rennommin. Kai sitä on kaikesta huolimatta ollut silloin jonkinlainen pieni jännitys päällä. Sen tajuaa vasta nyt.
Yhden lapsen, etenkin vauvan kanssa kaupungilla tai kylässä olo on niin helppoa. Vauva vain kulkee matkassa mukana, ei paljoa vaadi tai kiukuttele. Joko nukkuu tai iloisena tutkailee ympäristöä. Jos tarve vaatii, käydään jossain pikaisesti vaihtamassa vaippa tai ottamassa maitohörpyt ja matka jatkuu.
Kun on vain yksi lapsi mukana kaupungilla tai julkisissa kulkiessa, tulee usein olo että olen unohtanut jotain. Välillä mietin myös että unohdan kohta varmaan hiljaisen lapsen ratikkaan.
Kaikilla on tietenkin omat syynsä ja lapset erilaisia, mutta tekisi silti mieli sanoa (pelkkää hyvää tarkoittaen) joillekin vanhemmille että ota rennosti! Rutiinit ovat lapselle tärkeitä ja tuovat turvallisen olon, mutta se on ihan sama vaihtaako vaipan lennossa vai metsästääkö stressiin asti kauppakeskuksesta hoitohuonetta. Ei se lapsi pilalle mene jos nukkuu päiväunet välillä jossain muualla kuin tutussa parvekkeen kulmassa tai silloin tällöin syö välipalan bussissa. Tietysti, voihan joku olla rennompi vanhempi juuri siksi että noudattaa täysin tarkkaa rutiinia päivästä toiseen ja tekee kaiken aina samalla tavalla. Harvoin se vain on täysin mahdollista.
En osaa sanoa miten olisin voinut olla rennompi, en ehkä mitenkään, sillä mitään konkreettista asiaa en pysty listaamaan. Ehkä olen nyt vain niin paljon varmempi itsestäni vanhempana että olen sitä kautta myös relampi.
Jatkossakin pyrin viettämään aikaa välillä myös kaksin yhden lapsen kanssa kerrallaan. Sen lisäksi että se tekee minulle hyvää, on se varmasti kivaa myös lapsille.
Mitä olette mieltä te yhden tai useamman lapsen vanhemmat? Onko ensimmäisen lapsen kanssa elo ollut stressaavampaa, missä asioissa haluaisitte ottaa vielä rennommin vai oletteko jo seeteisiä ja rentoja vanhempia?
Minttu
