En oikein tiedä mitä kirjoittaisin tähän. Olen sanaton. Siinä hän nyt on, leikkii kuten eilenkin, mutta nyt yksivuotiaana. Ensimmäinen, vauvavuosi on nyt takanapäin. Paljon on mahtunut siihen ja vielä enemmän on edessäpäin.

Jos vertaa Kaapoon saman ikäisenä, Elvis on paljon vauvempi. Ei kävele, käyttää vielä tuttipulloa ja syö tissistä (ei itse lusikalla), nukkuu meidän vanhempien kanssa ja heräilee paljon öisin. Vaikka E nousi seisomaan jo aikaa sitten ja on kävellyt kuukausia tukea vasten, ei hän ota kuin muutaman, ehkä viisi-kuusi, askelta kerralla.

Joissain asioissa Elvis on toisaalta taas kuin isompikin poika. Leikkihin hän on saanut paljon esimerkkiä isoveljeltä. E on myös hurja kiipeilemään. Muutamissa sekoinneissä hän esimerkiksi kapuaa tuolille ja siitä pöydälle. Ihan hirvittää. Sanoja tulee myös jo paljon.

Siinähän nyt on. Minun vauvani. Taapero. Ensimmäisen vuoden kehitys oli kyllä huimaa. On ollut ilo ja onni seurata sitä. Ja tulee tietysti olemaan sitä jatkossakin. On myös ihana nähdä kuinka veljesten suhde ja leikit syventyvät päivä päivältä enemmän.

Jatkan varmasti tätä Kasvu ja Kehitys -”sarjaa”, mutta en enään kuukausittain. Tässä vielä kiinnostuneille linkit edellisiin kuukausipostauksiin.
( 1 kk, 2 kk,) 3 kk, 4 kk, 5 kk, 6 kk, 7 kk, 8 kk, 9 kk, 10 kk, 11 kk. 

Muutama kuukaisi sitten näin Väinöllä hienot housut. Onko tuo väri nyt neon lime, vai mikä, mutta kirkkaat housut jäivät mieleeni. Kävin niitä jo aiemmin katsomassa h&mssä, mutten ostanut. Eilen päädyin taas h&m kidsiin. Mietin pitkään noiden collegehousujen 7,95e) ja uusien saman väristen chinoksien (9,95e) välillä. Päädyin verkkareihin, ne on käytännöllisemmät kerhossa ja talvella ulkovaatteiden alla. Kaapolla on entuudestaan saman mallin sähkönsiniset colleget, edulliseen hintaan verrattuna ne ovat pysynyt mielestäni käytöstä ja pesuista huolimatta hyvässä kunnossa. Lörpsähtävät vain nopeasti.

Pipo on COSilta, tykästyin tuohon jo aikaa sitten. Tästä on myös sini-punainen versio joka sekin on aivan ihana.

Mikä lie innostus neonväreihin mulla on ollut jo jonkin aikaa, tosi vähän olen mitään kuitenkaan ostanut mutta ihaillut kyllä. Hauskaa piristystä harmaisiin päiviin. Toimii myös hyvänä apuna löytää lapsi samanmittaisia kuhvisevasta leikkipuistosta.

Näihin aikoihin, tasan vuosi sitten alkoi synnytykseni. Neljää päivää myöhemmin syntyi Elvis.

Yli sata tuntia kestäneestä maratoonisynnytyksestä on jäljellä vain positiiviset muistot. Silti näin vuosipäivän alla tulee suuri liikutus kun vuoden takaista ajattelee. Reilu viikko sitten kävelin Kumpulaan, Kättärin viereen (ihan muissa asioissa). Tuttua reittiä, mitä etenkin synnytyksen aikaan tuli ravattua ees taas. Kaikkialla oli samannäköistä kuin vuosi sitten, ruska, syksyinen – aurinkoinen ja kirpeä sää. Iho meni kananlihalle ja käsikarvat nousivat pystyyn. Tuli niin suuri haikeus että se pysäytti.

Tätä äitiyden tunteiden vuoristorataa ei varmaan voi ymmärtää kun toinen äiti itse. Kun samaan aikaan on tosi onnellinen kaikesta mitä nyt on ja samalla kuitenkin olo on niin hirmuisen haikea. On kuin sydän särkyisi. Mutta miksi?

Ei turhaan päivitellä, ärsytykseen saakka, että vauvavuosi menee ohi tosi nopeasti. Ennen kun huomaatkaan vauva jo kävelee ja puhuu. Näinhän se on. On hienoa seurata lasten kasvamista, uusien taitojen oppimista ja persoonallisuuden kehittymistä. Malttamattomana odotetaan ensimmäistä kääntymistä, ryömimistä, kiinteitä, tuetta istumista, hampaita, askeleita, sanoja… Ja samalla haikaillaan menneitä. Sitä kun se oli niin pieni.

Vauvat on ihania. Ne on niin superihaniasuloisiakauniitaihaniaihaniaihanaia (sanoinko jo ihania). Mutta entäs pienen vauvan äiti? Ei todellakaan mikään ihana vaan väsynyt, hikinen, haiseva, maitoinen hermoheikko jolla on löllyvä maha. Vauvavuosi on aika raskas. Suurinosa vauvoista vaatii paljon, ja kaikki kaipaavat ympärivuorokautista hoitoa, hoivaa ja läheisyyttä. Palkinnoksi äärimmilleen venymisestä vanhemmat voivat saada joko suloisen hymyn tai tuntikausia selkä kaarella huutavan, tai yltäpäältä maitokakkaisen vauvan. Joten pakkohan niiden on olla suloisia, eihän sitä muuten pystyisi ja jaksisi.

Olisipa ihanaa jos Elvis olisi vieläkin ihan pikkuinen ja sitten taas ei. Ei se ole enään edes kukausiin tuoksunut vauvalle. Tai olisipa sitä ollut itse vähemmän hormoonihuuruinen ja väsynyt, jotta muistaisi enemmän asioita viime vuodelta.

Vuosi sitten odotin kuumeisesti että aika menisi nopeasti eteenpäin ja nyt toivon päinvastaista.

Tänään sunnuntaina nukuin vähän liian myöhään, aamupala viivästyi ja kotona oli kaaos. Kaikki jotenkin takkusi, tukka oli huonosti ja kiukutti. Ulkona paistoi ihanasti aurinko, mutta tuntui ettemme pääse ikinä pihalle saakka. Oli ollut puhetta Töölönlahdesta, Sinisen huvilan kahvilasta, jostain kivasta koko perheen sunnuntaipuuhasta. Kaikki näyttivät kuitenkin nyrpeää naamaa. Vihdoin pihalle päästyämme räjähdin, vittu kun mikään ei ikinä onnistu. Nieleskelin kyyneleitä puistossa ja toivoin ettei kukaan tule juttelemaan.

Sitten päätin että minähän ei pilaa tätä, ehkä ainutta aurinkoista sunnuntaita aikoihin.

Olen aiemminkin kirjoittanut kuinka välillä tekee tosi hyvää tehdä jotain vain yhden lapsen kanssa. Ja tietysti välillä myös ihan yksikseenkin. Elviksen kanssa on kiva vielä tehdä sellaisia ”vauvajuttuja”, kuten vauvakerhoa, vauvakinoa, kahvilassa käyntiä, vaunulenkkejä.. Ja Kaapon kanssa voi jo tehdä melkein mitä vaan. Kiva kun kaverina on tyyppi jonka kanssa voi oikeasti keskustella ja vitsailla.

Käytiin Kallion kirjastossa jossa vietettiin lemmikkipäivää. Lisäksi puistossa, syömässä, palo-asemalla ja muuten vaan kävelyllä. Oltiin menossa melkein neljä tuntia ,ja muuten ekaa kertaa noin pitkällä ilman rattaita.  Oli ihanaa, minä sain aurinkoisen (puolikkaan)perhesunnuntaini ja Kaapo äidin jakamatonta huomiota.

Ikean musta-valkoraidallinen blogimatto, eli Stockholm Rand tuli sitten lopulta meidänkin kotiin. Vuoden-pari mattoa on nähty tosi paljon sisutuslehdissä ja blogeissa (mistä nimikin). Itse on aina tykännyt maton ulkonäöstä, mutta ollut sitä mieltä ettei se välttämättä sovi meidän kotiin.

Mustavalkoinen matto näytti lehdissä ihanilta valkeilla lattoilla, keskellä valkeaa sisutusta. Ajattelin mustan olevan liian tunkkainen meille, tumman parketin kanssa.

Meillä on ollut jo piedemmän aikaa tarve uudelle matolle. Tykkään pitää tuon olkkarin tilan vapaana ja avarana koska lapset leikkivät enimmäkseen siinä, sekä se on asuntomme valoisin kohta. Uuden maton piti olla siis reilun kokoinen. Muutamia viikkoja sitten koin valaistuksen, yhtäkkisen pakottavan tarpeen Ikean blogimatolle.

Tiesin että pienemmät koot matosta myytiin Ikeassa aina nopeasti loppuun, mutta yllätys (ja pettymys) oli suuri kun huomasin ettei Ikean nettisivuila enään löytynyt koko mattoa. Siirryin huutonettiin, jossa pienempiä kokoja oli myynnissä, korkeilla hinnoilla. Ilmoituksista kävi ilmi että Randin myynti on lopetettu.

Olin jo vaipua synkkyyteen kunnes eräs googlehakuni vei minut Ikea Suomen facebook sivulle esitettyyn kysymykseen. Siinä Ikea kirjoitti että Randia ON myynnissä, mutta sitä ei enään pävivitetä nettiin huonon saatavuden takia. Ja kuinka ollakkaan, isoa Randia olisi tulossa myyntiin Espoon myymälään heti siitä seuraavalla viikolla!

Teiltäkin lukijoista varmaankin aina monelta kyseinen matto löytyy? Jos ei ja sellaisen tahdotte, niin unohtakaa siis huutiksen trokarit. Ikean asiakasplaveluun soittamalla, tai facebooksivun kautta voi mattoja ja niiden tämän hetkistä tilannetta kysellä.

Matto on ollut meillä nyt viikon ja se on saanut kaikkien perheenjäsenten hyväksynnän. Se tosiaan on ihana, joten ei ihme että sitä on niin paljon näkynyt kaikkialla. Matto tuntuu hyvältä ja perhmoiselta jalan alla. Villamaton tapaan se kerää itseensä nopeasti roskaa, mutta toisaalta se on helppo imuroida eikä pöllytä. Lapsiperheen loistava, sillä kudottu villamatto on helppo pitää puhtaana. Esimerkiksi, hetki ennen kuvan ottoa Kaapolta kaatui mukillinen mansikkamehua tuohon ihan keskelle mattoa. Näettekö jälkeä? Ette, koska sellaista ei jäänyt.