Tiesittekö että meillä on vauva?
Elvis 1v 9kk. Juo maitonsa tuttipullosta unille mennessä. Tutista sentään luovuttiin kesän alussa.

On jännä miten erilailla Kaapon kanssa pullosta vieroittaminen aloitettiin jo ennen vuoden ikää. Olin tosi tiukka siitä, ettei niin iso lapsi saisi enään unimaitoaan, eikä todellakaan tuttipullosta. Vähän hävettää myöntää, että leikkikerhossa katsoin silloin kauhuissani miten puolitoistavuotias lapsi joi lounaan päälle maidot pullosta. Nykyisin olen paljon paljon myötämielisempi. Viimeistään toisen lapsen myötä sitä kai luopuu kaikista perjaatteistaan.

Olen sitä mieltä että jos jollain tavoilla saa helpotettua ja rauhoitettua arkea, ja muutenkin elämää niin Go for it! Oli kyse sitten unimaidoista, viereen nukuttamisesta, leluista ruokapöydästä tai mistä tanahsa muusta joka ei uhkaa henkeä. Se on ihan OK ja jokaisen oma asia.

Silti maitopullon antaminen julksella paikalla aina vähän nolottaa. Tuntuu että asiaa pitää aina selitellä, maitoa vauvalle heh-heh… -taitaa olla yleisin. Ihan oikeaksi puolustuksksi sanottakoon se, että pullosta vireroittamista ei ole tehty sillä niin moni muu asia on muuttunut pienten elämässä hiljattain. Oli muutto, kuukauden reissu espanjaan (jolloin vieroiteltiin tutista) ja nyt oppiminen uuteen arkeen kahden kodin välillä. Mielestäni on ihan oikeutettua että Elvis saa kaiken mahdollisen lohdun ja turvan mitä vain voimme tarjota, vaikka sitten siitä tuttipullosta.

Sen verran pitää vielä noista Lifefactoryn lasipulloista sanoa, että ovat ihan loistavia! Nyt kohta kahden vuoden käytön jälkeen ne ovat edelleen kuin uusia, samaa tuskin voisi sanoa muovipulloista. Täysimetin Elvistä 7 kuiseksi ja kokonaan imetyksen lopetin tämän vuoden alussa, pullot ovat kuitenkin olleet lähes alusta saakka myös käytössä vaikka kun olen ollut omilla menoillani.

Missä iässä ja miten teillä on tuttipullo ja unimaito vieroitus tehty, jos sellaisia on ollut käytössä?

Koska kaupoista ei ole löytynyt sopivan värisiä, kokoisia tai mallisia chinoksia, raaskin tilata Mini Rodinilta nämä santiago slimit. Tämä malli on ollut Rodinin mallistossa varmaankin alusta asti, aina vähän erivärisenä. Ne ovat kuitenkin jääneet tilaamatta hintansa takia, en vain millään ole raaskinut ostaa lapselle yli 60 euron housuja. Nyt kuitenkin alesta löytyi reippaasti kokoja, joten tilasin housut – mutta vain Kaapolle. Hintaa niille jäi postikulujen jälkeen noin 35 euroa.

Chinokset kuuluvat omasta mielestäni erityisesti kevääseen ja syksyyn. Ne ovat loistavat housut ulos, kun ulkohousuja ei vielä tarvitse mutta ilmat ovat liian viileitä pelkissä legginsseissä leikkimiseen. Tykkään pukea lapset värikäästi, siksi harvoin heillä näkee vaikkapa farkkuja. Siistejä chinoksia kuitenkin löytyy monilta merkeiltä usein kivoissa väreissä, joten käytän niitä mielummin.

Itse suosin todella kapeita ja hieman alaspäin kapenevia housuja. Parhaat niistä olen aiemmin löytänyt Popista. Kaapon santiagot ovat vähän isompaa kokoa mitä hän normaalisti käyttää (nämä 116/122), mutta uskalsin tilata ne juuri siksi että tiesin näiden olevan, nimensä veroisestikin, slimmit. Kasvunvaraakin siis löytyy vielä reippaasti tuleviksi vuosiksi, vyötäröllä olevat kuminauhat on kiristetty äärimmilleen ja lahkeita kääritty muutaman kerran. Silti ne istuvat mielestäni hyvin.

Vai mitä tykkäätte?

Olin juuri kirjoittamassa juttua arkiherkuttelustamme. Latasin kuvia tämän päivän maitojäätelö-hetkestämme ja kuvia katsellessa alkoi tekemään ihan hiveästi mieli lisää jäätelöä. En siis kirjoitakkaan sitä, vaan painun jätskikulohn kanssa peiton alle kirjaa lukemaan. Muutenkin meillä jyllää täällä kesäflunssa ja olen valvonut kaksi yötä kuumeisen ja silmätulehduksesta kärsivän Elviksen vierellä. Pieni lepohetki tekee siis ihan hyvää muutenkin.

Näyttääkö muuten teillä muillakin lasten syöminen välillä samalta…?

Katselin vanhoja kuvia ja huomasin että Kaapolla on ollut viimeisen vuoden aikana monta erilaista tukkatyyliä. Kaikista ei edes löytynyt kuvaa. Pörröinen brittipoppari lookki, irokeesi, mulletti, siisti pikkupoika tyyli ja nyt taas tuollainen huoleton ylikasvanut pörrö. Vielä nuorempana muistan hänellä olleen ainakin He-Man tukan (otsatukka) ja jotain sekailisia itse kynittyjä.

Olen välillä harmitellut, että miksi sitä tukkaa on pitänyt leikata. Harvoin kun se on kuitenkaan onnistut. Muutenkin tykkään itse jos pikkupojalla on vähän pidempi tukka. Pidemmällä tukalla saa myös vähän villiä menoa kauhistelevia mummoja puolelleen, irokeesi päässä ei edes tarvitse riehua kun jo heti ollaan tuomitsemassa.

Vielä en tiedä mitä tuolle tukalle tehdä, kävisikö sitä vähän siistimissä vai antaa vaan kasvaa. Pidempänä aion sen kuitenkin antaa olla. Kaapolla on todella paksu tukka ja nyt kun niskassakin on enemmän pituutta alkaa se myös kihartumaan.

Itse olen yllättynyt että minulla on edelleenkin otsatukka. Kun sen viime syksynä leikkutin, olin ihan varma että alan kasvattamaan sitä heti pois – kuten aina ennennkin. Toisin vain kävi ja nyt en osaa kuvitellakkaan itseäni ilman sitä. Elviksen tukkaan ei myöskään olla kajottu, muutamia rastoja on pitänyt silloin tällöin napisia vain pois. Kihara tukka on muuten jos ihan mielettömän pitkä, pituuden huomaa kun se on märkä – reilusti yli olkapäiden, pian puoleen selkään jo.

Oletteko te leikanneet/leikkautaneet (poika) lastenne hiuksia, jos niin millaisiksi ja mitä olette pitäneet. Itse olen tainnut lopulta katua jokaista lekkuukertaa.

Etenkään vanhemmille lukijoille ei tule yllätyksenä tieto, että minusta on ennemmin söpöä kuin noloa pukeutua lasten kanssa samanlaisina vaatteisiin. Viimevuosina, lasten saannin jälkeen vaatehuonetta on valloittaneet myös lastevaatemerkkien vaatteet. Mikäs sen hauskempaa kun äiti ja lapset kökkimässä hiekkalaatikolla puettuna samalaisiin kuoritakkeihin ;-P

En siis voinut vastustaa kiusausta kun täältä löytyi eräästä outletistä kahdet kangaskengät vitosella. Etenkään kun kokoja oli niin isommille kuin pienemmillekkin tallaajille. Tykkään tällaisista yksinkertaisista kangastossuista, ovat kesällä helpot ja viileät, vaikkakin valitettavasti vain sen yhden kesän kestävät.

Nyt on sitten äidilla ja pojalla taas jotain uutta samisteltavaa, ja sehän ei haittaa vaikka lapsi ei aluksi suostunut kenkiä käyttämään kun nissä on kuulemma piikejä ja äidille tuli hirveät rakkulat jalkapöytiin – kunhan on söpöä.

Ja muuten tuosta vakavasta yhteiskuvasta huolimatta (ja siitä että olen päättänyt että Elviksen nimi vaihdetaan sopivammaksi, Damieniksi) on meillä oikeesti kivaa täällä.