Yksi omasta lapsuudesta hyvin mieleen jäänyt lelu on Fisher Pricen parkkitalo. Hissillä kujetettiin pikkuautoja (ja varmaan muutakin) ylös ja ajettiin liuskaa pitkin alas. Välillä tankattiin, otettiin tullimaksuja tai vietiin autot korjaamolle.

Kaapolle tahdoin aikoinaan samanlaisen ja sellaisen saimmekin mummiltani. Hän oli ostanut 80-luvun mallin vuosia sitten kirpputorilta serkulleni ja se kappale siis päätyi meille. Siitä parkkitalosta oli hissi rikki eikä saatu sitä enään korjattua. Muuten se ajoi asiansa hyvin ja oli leikeissä päivittäin. Perinteisten autoleikkien lisäksi talo toimi myös Kaapon tuolina ja penkkinä aina kun aikuisten silmä vältti. Lopulta parkkikerros halkesi niin pahasti ettei sille ollut enään mitään tehtävissä.

Vanha parkkitalo lähti siis ”pajalle” ja rupesin etsimään tilalle uutta. Huutoneistä löytyikin jos jonkinmoista taloa, niitä katsellessa halusin ehdottomasti tämän vanhan klassikon. Retrotalojakin löytyi, mutta ehjissä oli hinnat melko korkeat. Lopulta päädyin ostamaan tämän kuvissa näkyvän, 70-luvulla tehdyn ja paljon leikityn kappaleen. Vaikka tarrat ovat kuluneita ja haalistuneita on talo muuten täysin ehjä. Tässä ennen 80-lukua tehdyssä mallissa on kiva myös tuo ”puinen” alusta. Näissä eri aikaan valmistetuissa taloissa on myös vähän erilainen tuo henkilöhissi. Tässä se toimii parhaiten kuljettamaan mitä vaan, sillä se ei ole suunniteltu vain FP omien ukkeleiden mallin mukaan.

Tosi vähän löytyy uutenakaan kivoja lasten parkkitaloja. Puiset on suurimmaksi osaksi nättejä, mutta todella hintavia eivätkä kuulemani mukaan kovin kestäviä. Itse en ole mikään retro-ihminen, mutta vanhoihin, omasta lapsuudesta tuttuihin leluihin on jonkinlainen side. Ja näissä vanhoissa leluissa, kuten fisher price tai vaikka brio, on laatutaso todella korkea. Lastenleluissa inhoan heti hajoavaa pikkukrääsää, järkyttävää että lapsille myydään niin paljon roskaa. Kierrättämisestä tulee myös hyvä mieli, mahtavaa jos vanhana löytyy hyvää tavaraa eduullisesti. Parasta jos sen voi vielä tulevaisuudessa pistää kiertämään eteenpäin.

 Hyvää Isänpäivää kaikille iseille, isoisille ja isoisoisille.

Kotihommista mun innhokki, heti tiskokoneen täytön jälkeen, on pyykinpesu. En vaan pysty käsittämään miten jotkut voivat pestä useampiakin koneellisia pyykkejä päivässä, ihan vaan kaiken muun hääräilyn lomassa. Mulle se on aina sellainen suurempi juttu, ”noh nyt mä pistän sen koneen päälle”. Ja teen sen ehkä pari kertaa viikossa. Pyykinpesuun kuuluu vielä niin monta työvaihettakin. Verrataanpa vaikka imurontiin, sä imuroit ja se on siinä. Mutta pyykinpesu! Ensin lajittelet pestävät pyykit (on meillä pyykkikorissa lokerot, mutta aina  ne on sekasin), pistäit koneeseen, odotat että kone pesee, ripustat kuivumaan ja sitten vielä myöhemmin viikkaus ja kaappeihin laitto, huh! Monesti ne pyykit jääkin kuivumaan ueammaki päiväksi ja viikatut pyykit lipaston päälle pölyttymään. Sekin on ärsyttävää.

Ja vaikka en pyykinpesuta pidä, olen tosi tarkka siinä. En vosi antaa kenenkään muun pestä omiani tai lasten vaatteita. On tosi tarkkaa mitkä vaatteet saa pestä minkäkin kanssa, oikein vai nurinpäin, vetoketjut kiinni ja napit auki.. Ja jos niitä ei muista ripustaa kuivumaan tunnin-parin päästä pesuohjelman päätyttyä, pitää ne pestä uudelleen. Nykyisin päänvaivaa tuottaa myös uusi pesukone, joka ei pesekkään vaatteita aina puhtaaksi. Mutta se ei sentään vuoda, kuten aiempi kone. Onneksi meillä sentään on kotona pesukone, vielä pahempaa olisi ravata pyykkituvassa. Kuivausrummusta välillä haaveilen ja sitten välillä taas en. Se vie kamalasti sähköä eikä sinne voi kuitenkaan ihan mitätahansa vaatteita laittaa. Toisaalta, kuinka ihanaa olisikaan kuivata suihkun jälkeen juuri kuivausrummusta tulleeseen lämpimään ja pehmoisaan pyyhkeeseen.

Jokseenkin tarkka olen myös pesuaineiden suhteen. Ymäristöystävälliyys on toki tärkeää, mutta tässä kohdin valitsen mielummin vähän tujumman aineen jos se antaa puhtaamman tuloksen ja kirkkaat värit. Hajustettomuus on ehdottoman tärkeää. Tykkään kyllä hyvistä tuoksuista, vaikkapa hoitoaineessa, mutta pyykinpesu -ja huuhteluaineiden hajut aiheuttavat välitöntä kakomista. Lisäksi mulla on ihan hirveä trauma sellaisesta keltaisesta, tosi voimaakaan hajuisesta huuhteluaineesta, jonka hormoonipäissäni ostin joskus pahimpaan raskauspahoinvointiaikaani. Edelleenkin oksennus nousee kurkkuun jos sen jossain haistan.

Sain Arielilta testaukseen uusia pesunestepusseja. Ne tulivat postissa ja meinasin pökertyä kun avasin pakkauksen. Ne nimittäin haisivat tosi voimakkaalle jo muovisen pakkauksen läpi. Päätin kuitenkin rohkeasti testata peuainetta, ensin omiin vaatteisiini. Ilokseni totesin ettei hajuste tartu kovinkaan paljoa vaatteisiin, vaan pyykkiin jäi oikeastaan vain aivan hentoinen raikas tuoksu. Pesutehokin vaikutti hyvältä joten jatkoin testaamista.

Nämä uudet pesuainepussit laitetaan suoraan koneeseen pyykin sekaan, tällöin pesuainetta ei valu minnekään putkistoon tai koneen syövereihin hukkaan, vaan pesuteho on sataprosenttinen. Samalla pesuainetta tulee annosteltua oikea määrä, sillä yhdessä pesutyynyssä on juuri oikea määrä. Yllätyksekseni pussi ei ole kovin suuri, joten tajusin että olen aiemmin lätrännyt aivan liikaa pesuainetta koneeseen. Pienen pesuainemäärän lisäksi pussit ovat ympärisitöystävällisempiä siinä, että pesulämpötilaa voi laskea. 30 tai jopa 15 asteeseen.  Olen ollut aiemmin hieman epäileväinen pesutuloksesta alhaisessa pesulämpötilassa, iloinen yllätys oli että niinkin tulee ihan oikeasti puhdasta. Jopa todella tahrainen valkoinen pöytäliina tuli koneesta kuin uutena!

Tähän asti kaikki pesemäni pyykit ovat kun ovatkin tulleet koneesta täysin puhtaina. Mitään hurjan vaikeita tai pinttyneitä tahroja niissä ei tosin ole ollut. Mutta muutaman päivän takaisia pastakastikkeita, kuivunutta puuroa, likaa, kakkaa, vesiväriä kyllä. Kaikkiin näihin pesutyynyt ovat purreet hyvin. Kun testikappaleet loppuvat, voisin hyvin kuvitella ostavani näitä jatkossakin. Niin tyytyväinen olen tähän saakka ollut. Valkopyykkiin en tosin ole vielä kokeillut, mutta niihinkin taitaa olla omat pesutyynyt. Nämä meidän olvat tarkoitettuja kirjopyykille. Ja viralliselta nimeltään siis Ariel Actilift Exel Tabs, Colour&Style jos joku kiinnostui.

Nyt täytyy mennä ripustamaan pyykit….

Jos eilen lapset keskittyivät taiteiluun, niin tänään sitten roolileikkeihin. Tuo kolmen vuoden ikä taitaa tässäkin tapauksessa olla se ”maaginen”, jolloin erilaiset roolileikit alkavat kiinnostaa ja onnistua paremmin.

Muistaakseni ehkä viime kesästä Kaapo on ottanut leikkeihinsä mukaan enemmän vaikutteita ympäröivästä elämästä. Tietysti vaikutteet tulevat jo ihan pienenä, mutta nykyisin leikeissä on enemmän ajatusta. Kuten juoni ja henkilöhahmoja, pelkkien palikoiden kasaamisen lisäksi. Aikuisilta saadun esimerkin lisäksi leikeissä näkyy vaikutteita myös lastenohjelmista.

Toki K leikkii edelleenkin myös vaikka pikkuautoilla tai rakentelee legoilla. Mutta paljon leikitään myös ravontolaleikkiä, kotia, jotain tiettyä hahmoa. Palomiestä, Hevisaurusta tai vaikka Nuuskamuikkusta. Jotkut leikit menevän aina saman käsikirjoituksen mukaan kun taas kokkauslekikissä vain tehdään ruokaa, milloin aamu -ja milloin iltapalaa, ja syödään. Elvis taas on ihan messissä näissä leikeissä jo nyt, sillä esimerkin voima on niin suuri.

Ikeassa on myynnissä aivan mahtavia leluja erilaisiin lasten roolileikkeihin. Kuten nämä kuvissa näkyvät erilaiset ruokatarvikkeet. Siellä on vaikka mitä ihanaa. Lapsilla on toki niin hyvä mielikuvitus että leikkiä voi millä vaan. Ei välttämättä tarvitse mitään asiaankuuluvaa rekvisiittaa, mutta esimerkiksi näillä ruokatarvikkeilla leikkiessä oppii samalla vihannesten ja hedelmien nimiä. 

Olen itse pistänyt merkille että tytöt tykkäävät poika enemmän erilaista pukeutumisleikeistä. Pojille ei ole niin väliä, mutta työlle on tärkeää saada pukeutua leikkimänsä hahmon mukaan. Muistan omasta lapsuudesta että suurta hupia oli vaikka mummin luona kylässä vain pukeutua hänen vaatteisiinsa. Ja pukea samalla pikkuveli, jolla ei ollut mahdollisuutta edes kieltäytyä.  Mitä sanoo tyttöjen vanhemmat tähän? Tai muiden poikien äidit, oletteko huomanneet saman?

Kaikenmaailman asuja, päähineitä ja naamareita meiltä alkaa kuitenkin löytyä. Tänään saatiin lisää, kun voitin H&M myymälässä olleesta arvonnasta Unicef-malliston jääkarhu -ja kanipäähineet. Omasta mielestäni nuo lapset on hurjan söpöjä hassuissa asuissa leikkiessään, mutta onhan ne varmasti aika omituien tuntuiset päällä. Onpahan valinnanvaraa tulevia naamiaisia varten.

Tästä nämä leikit varmasti vain paranevat, Elviskin kasvaa ja pääsee kokoajan paremmin messiin Kaapon touhuihin. Itse tyydyn osaani teenmaistelijana, nykyisin vain lisäksi jääkarhu päässä.

Eilen illalla pojat maalasivat isoisille isänpäiväkortteja. Mulla on kellarissa suuren suuri pahvilaatikko täynnä erilaisia taitelijatarvikkeita, maaleja, pohjia, paperia, siveltimiä… Mutta ne ovat siellä kellarissa. Olleet jo yli kome vuotta. Siinä ajassa on tullut sitten hankittua lapsille suunnattuja, myrkyttömiä sormivärejä, mehiläisvahaliituja ja erilaisia kyniä. Loistavasti nuo näyttävät tyytyvän myös surkeaan muoviseen siveltimeen ja rautakaupan pensseleihin. Kokovartalosuojaessutkin ovat hukassa, mutta melko puhtaina nuo pysyivät silti.

Kaapo maalailee ja piirtelee enemmän kuin pikkuveljensä, joka vielä keskittyy enemmän värien maisteluun. Meillä on kynät ja liidut melko vapaasti lasten käytettävissä. Aiemmin ne olivat täysin vapaasti, mutta juuri kun olin jollekkin sanonut että K ei piirrä kuin paperiin oli lastenhuoneen lattia, keittiön alakaapit ja olkkarin seinät pistetty uuteen uskoon.

Tykkään kannustaa lapsia luovaan tekemiseen ja ajatteluun. Mikään kova askartelija en ole, mutta tykkään piirrellä ja maalata ja se näkyy mielestäni myös lapsissani. Pelkän piirtelyn lisäksi pitäisi useammin ottaa maalit esiin, pistää vaikka kylppärissä pystyyn oma värikylpy. Pitäisi antaa lasten kokeilla, tunnustella ja sotkea useammin. Maalin saa pestyä pois ja hyvä mieli uuden tekemisestä pysyy pitkän. 

K alkaa olla siinä iässä että tykkäisi kovasti myös ohjatusta askartelusta, osaa leikata saksilla ja omistaa pari liimapuikkoakin. Mutta mitä ihmettä askartelisimme? Olisi mukava käyttää hyödyksi kotoa löytyviä tarvikkeita. Vessapapaerin hylsyjä, kananmunankennoja, maitotölkkejä. Pitää varmaan alkaa katsomaan sillä silmällä Neppajymykerhoa. Ja tässäkohdin hyviä askartelu vinkkejä otetaan vastaan!

Ja voi tätä pimeyttä. Nämä kuvat ovat sitten tätä laatua jonnekkin huhtikuulle.