ARKIKUVA 37/52

14/09/2019

Viime yönä taisi tulla unienkka. Venähtäneiden iltapäiväpäikkäreiden vuoksi myös nukkumaanmeno venyi – baby veti hirsiä klo 23-08. Ahhh!

Parasta oli etenkin tuo myöhään nukuttu aamu, vaikka tuntuukin vähän hullulta sanoa, että kahdeksaan asti venyneet unet lauantai-aamuna ovat nykyään jonkin sortin luksusta.

Babyn uniennätyksestä huolimatta omaan yöhöni mahtui niin kolme heräämistä, yksi juomassa käynti, kaksi kauheaa painajaista ja aamuyön unettomuus. Enkka silti ja kovin tyytyväinen siitä! Toivotaan ettei jäänyt kertaluontoiseksi!


2 Responses to “ARKIKUVA 37/52”

  1. Avatar Eeva sanoo:

    Meilläkin kokeilla saa vaikka ja mitä. Päiväkoti iässäkin kokeiltiin, mutta todettiin nopeaa että parasta lapselle on vapaat illat kotona ja vanhempien kanssa yhdessä touhuaminen erilaisia lajeja.

    Sanotaanko että molemmat lapset on itse alkanut haluamaan harrastusta n kakkosluokalla.

    Poika kokeili jalkapalloa kesäkurssilla jo aikoinaan. Sopivaa joukkuetta ei löytynyt mutta palo jäi. Nyt on saanut oman ihanan joukkueen. Mies piti monta vuotta pojille säbäkerhoa (kouluje salit saa ilmaisella käyttöön).

    Tyttö harrastaa ratsastusta nyt neljättä vuotta ja käy telinevoimistelu kerhossa. Kumpaakin on kerran viikossa.
    Ratsastus sen verran kallis, ettei varaa enempää ja tytölle tämä myös riittää, koska rakastaa myös vapaita iltoja leikkiä kavereiden kanssa.

    Parasta on että lapset voi kulkea melkein kaikki harrastuksiin itse. Pojalla joskus pelejä automatkan päässä.

    Arjessa pitää olla tilaa myös vanhempien harrastuksille ja nyt sitä pitää vähän enemmän säätää, kun on 9 vuoden tauon jälkeen perheessä 1 v hoidettava, joka ei pärjää yksin kotona 😃 pyrin harrastamaan aamuisin tai aikana jolloin kuopus on hoidossa, niin se ei olisi ilta-ajasta pois 💜 tai harrastan vauva kanssa (lenkkeilen).

  2. Avatar Emmi /mustavalkoista sanoo:

    Aivan ihania nämä arkikuvat <3

Kommentoi