Jos ei nyt jo naurattais niin varmaan itkisin. Vaikka siis, enhän mä edes itkenyt herättyäni eilen aamulla neljän yöherätyksen ja kuuden tunnin katkonaisten unien jälkeen, en kun lasi hajosi miljoonaksi sirpaleeksi keittiöön, en kun lapsen pyöräilykypärää ei löytynyt ja kaikki huusivat eteisessä toisilleen, en kun mun luottomekko olikin likaisena pyykkikorissa, en kun ruokakaupassa ei mahtunut kulkemaan rattaiden kanssa kuormien välissä, en kun läppäri kaatui ja kirjoittamani blogiteksti hävisi, en kun meidän eteisen kaappi tippui itsestään seinästä (luojan kiitos kukaan ei jäänyt alle), en kun kaapin päällä ollut lempikukkamaljakkoni hajosi tuhannen p***n päreiksi, en kun eteinen lainehti vedestä ja lasinsiruista, en kun imurin letku meni poikki kesken lasin imuroinnin, en kun meni lasia jalkaan, en kun yritin hoitaa tämän kaiken huutava vauva kainalossa (olen koko vklopun yksin lasten kanssa), en kun vauva löi kännykällä minulta silmäkulman mustaksi, en kun menimme ostamaan jäätelöä ja kauppa oli suljettu sairaustapauksen vuoksi, en kun vauva hajotti aurinkolasini, en kun löysin itseltäni harmaan hiuksen, en kun heitin vitutuksissani avaimet pudonneen kaapin päälle niin että siihen tuli kauheat jäljet, en kun kaappi jäi täyteen likaisia sormenjälkiä (mutta saatiin takaisin seinään!), en kun siitä lähti maalit sormenjälkiä hinkatessani, enkä kun huomasin että vauvan loput erikoiskorvikkeet ovat kellarissa ja kellarin avain mieheni mukana mökillä tiistaihin saakka eikä apteekista saa ostettua korvattuna lisää, en kun tiskikoneaine oli loppu, en edes vaikka mulla oli pms.

Tänään on ollut huomattavasti parempi päivä