23 – AARREKID

23/12/2017

Aarrekid tarjoaa persoonallisia vaatteita josta lapset pitävät, jotka tuntuvat hyvältä päällä ja ovat kestäviä. Merkki syntyi vuonna 2009 inspiraatiosta ja halusta toteuttaa unelmia, kertoa mielikuvituksellisia tarinoita, jotka ilahduttaisivat lapsiamme, pieniä aarteitamme. Vuosien aikana Aarrekidin mielenkiintoisissa kuoseissa ollaan seikkailtu metsässä, avaruudessa, teekutsuilla puutarhassa, ne ovat vaeltaneet läpi mystisen laakson ja istuneet pilvien reunalla, unohtamatta lukuisia seikkailuja pöllöjen seurassa.

Aiemmin pienet mallistot myytiin nopeasti loppuun, mutta viime vuodesta lähtien Aarrekidilla on ollut käytössään oma ompelimo joka takaa tuotteiden tuomisen markkinoille tiehämmällä tahdilla samalla tehden järkeviä ratkaisuja ja tuotantoa kuunnellen. Aarrekid pyrtkii arjessa tekemään päätöksiä, jotka eivät kuormittaisi tuotantoa turhaan ja oman tehtaan kautta hepystyvät lunastamaan arvolupauksensa valmistaa turvallisia ja eettisiä vaatteita. Vaatteissa käytetään luomupuuvillan lisäksi tuotannosta ylijääneitä materiaaleja sekä edellisten mallistojen kuoseille pyritään antamaan myös uusi elämä. Viime kuukausina mallisto on laajentunut myös aikuisten vaatteisiin sekä ihananiin neuleisiin.

Kahdennestakymmenennestäkolmannesta luukusta minulla on ilo arpoa teille Aarrekidin 100 euron lahjakortti. Voittaja saa lahjakortin sähköisenä koodina jonka voi käyttää Aarrekidin nettikaupassa. Osallistu arvontaan kertomalla oma suoikkituotteesi tai kuosisi Aarrekidilta.

Jokaisen joulukalenterin luukun arvontaan voi osallistua yhden kerran ja kaikkien luukkujen arvonta-aika päättyy la 23.12. Iloista joulunodotusta!


307 Responses to “23 – AARREKID”

  1. Roosa sanoo:

    Bubble-takki on ihana! 🙂

  2. Aleksandra sanoo:

    Ehdottomasti satumetsä.

  3. Anna sanoo:

    Valley kuosi on ihana

  4. Kettu sanoo:

    Satumetsä

  5. Katrin sanoo:

    Taitaa olla tuo pöllö 🙂

  6. Mamma*3 sanoo:

    Pöllöt ja lasten osastolta pitkähihaiset mekot

  7. Emiliaa sanoo:

    Pöllö ja Satumetsä.

  8. Sonja sanoo:

    Stripe-vaatteet

  9. Saana sanoo:

    Pöllöt!

  10. Lellu sanoo:

    Satumetsä ja aarremetsä-kuosit!

  11. Tiina sanoo:

    Bubble

  12. Maiju sanoo:

    Pöllöt!

  13. Mau sanoo:

    Empäs tiennytkään että valikoimassa on myös aikuisten vaatteita! Pöllö-jutut on silti suosikkeja 🙂

  14. saya sanoo:

    Käpy-kuosi on ihana! <3

  15. Hanna sanoo:

    Pöllöjutut kiinnostaa! Sisarusten lapsille…

  16. Ella sanoo:

    Stripe-kuosiset vaatteet!

  17. Milli sanoo:

    Haluaisin ostaa vauvalle ja minulle mätsäävät stripe-vaatteet. Satumetsäkuosi myös ihana.

  18. Kirsi sanoo:

    Aarremetsä kuosi on hieno!:)

  19. Elina sanoo:

    Eniten tykkään tuosta käpy-kuosista.

  20. Edla sanoo:

    Satumetsä ♡

  21. Henna sanoo:

    Bubble-takki on ihana. Käpy-kuosi myös viehättää.

  22. Ninni sanoo:

    Monta ihanaa kuosia ja tuotetta lapsilleni löytäisin, mutta eniten ihastuttaa bubble-takki!

  23. Maritta sanoo:

    Naisten merinotunika ois ihanan lämmin.

  24. Matilde sanoo:

    Clouds-trikoo

  25. Vilma sanoo:

    Aarremetsä tai käpy!

  26. Sofia sanoo:

    Erityisesti pöllökuosi on söpöä 🙂

  27. Henna sanoo:

    Naisten oversize merinotunika <3

  28. Salla sanoo:

    Aarremetsä huppuhaalari, joka oli myös pikkuisemme ristiäisasu ❤️

  29. Johanna sanoo:

    Stripe ja käpy ovat suosikkikuosejani.

  30. Nora sanoo:

    Stripe ja pöllö <3

  31. Jennina sanoo:

    Aarremetsä on ihana!

  32. Mari sanoo:

    Olen haaveillut Aarrekidin merinovillasta valmistetusta oversize tunikasta, joten olisi helppo valinta. <3

  33. Sara sanoo:

    Aarremetsä on ihana kuosi♡

  34. siiri sanoo:

    itselle merinovillatunika olisi ihana, kummitytölle puolestaan pöllöbody! ❤️

  35. Pinja sanoo:

    Ihastuin pöllöihin!

  36. Veera sanoo:

    Rooster

  37. Tinttiti sanoo:

    Kaikki aikuisten vaatteet ovat mieleeni!

  38. Nni. sanoo:

    Tuosta pöllöstä pidän eniten

  39. AnnaMm sanoo:

    Pöllöt 🙂

  40. Primrose sanoo:

    Oi, Aarrekidillä on niin paljon ihania kuoseja, mutta kyllä In the Garden-kankaasta ois kiva saada jotain ihanaa loihdittua.

  41. Maiju sanoo:

    Aivan ihania kaikki<3 mutta ruuster oli yksi suosikeista!

  42. JenniKoo sanoo:

    Pöllöpaidat<3

  43. Inka sanoo:

    Aarremetsä ehdottomasti! 🙂

  44. Anna sanoo:

    Pöllö on sekä oma että lapsen suosikki, paraikaakin muksulla musta pöllöpaita päällä <3

  45. Liiisa sanoo:

    Ompelen vaatteet lapsilleni itse, joten tuo neulos osasto on kyllä aika lemppari ! <3

  46. Salli sanoo:

    BUBBLE takki on hieno.

  47. Elina sanoo:

    Aarremetsä 🙂

  48. Pajulintu sanoo:

    Pidän Stripe-kuosista sekä naisten että lasten vaatteissa.

  49. Sohmu sanoo:

    Satumetsä 🙂

  50. Hannnna sanoo:

    Käpy-kuosi 🙂

  51. Emilia sanoo:

    Aarremetsä! <3

  52. Emilia sanoo:

    Pöllö ♡♡

  53. Rosa sanoo:

    Aarremetsä

  54. AnnaH sanoo:

    Tuo käpy on aika ihana!

  55. Norre sanoo:

    Pöllö❤️

  56. Marika sanoo:

    Avaruusmatka ❤

  57. Karoliina sanoo:

    Satumetsä ja pöllöt.

  58. Maitoviiksi sanoo:

    Oma suosikkituotteeni on Aarrekidin pöllöt.

  59. Johanna sanoo:

    Pöllö.

  60. Karoliina sanoo:

    Aarremetsä huppuhaalari tulis samantien käyttöön!

  61. Mari sanoo:

    In the Garden 🙂

  62. elina sanoo:

    Aarremetsä

  63. Huli sanoo:

    Aarremetsä on ihana!

  64. Johanna sanoo:

    Pöllöt!

  65. Teija sanoo:

    Aarremetsä 🙂

  66. Kaisa sanoo:

    Pöllökuosi on lemppari.

  67. Mari sanoo:

    Pöllö!

  68. Sonja sanoo:

    Pöllö on suosikkini

  69. Sini sanoo:

    Aarremetsä on ihana!

  70. Elina sanoo:

    Aarremetsä on suosikkikuosi.

  71. Tonttunen sanoo:

    Pöllö-kuosi olisi vauvalla suloinen.

  72. Jennik sanoo:

    Stripe-vaatteet.

  73. Mira sanoo:

    Aarremetsä 🙂

  74. Maiju sanoo:

    Harmaa pikkupöllö on paras, pojan unikaverina tälläkin hetkellä<3

  75. Marjaana sanoo:

    Bubble tunika

  76. Enni sanoo:

    Tykkään kuoseista paljon, yksi lemppari on aarremetsä!

  77. avaruuskenguru sanoo:

    Satumetsä miellytää omaa silmääni eniten. 🙂

  78. Heidi Pii sanoo:

    Bubble-tunika lapselle tai merinomekko itselle! <3

  79. Anile sanoo:

    Satumetsä <3 kummitytölle menisi lahjakortti .

  80. Saara sanoo:

    Satumetsä kuosi ja pöllö myös 🙂

  81. Anniina sanoo:

    Aarremetsä on oma suosikki 🙂

  82. Ulla sanoo:

    Pöllöt ja satumetsä.

  83. Emilia sanoo:

    Kuosit ovat ihania, lempparini on käpy 🙂

  84. Johanna K sanoo:

    Pöllökuosi!

  85. S sanoo:

    Aarremetsä❤️

  86. Venla sanoo:

    Käpy ja hidden fox -kuosit

  87. Annafiinu sanoo:

    Pöllöpehmo on maailman sympaattisin <3

  88. Essi sanoo:

    Aarremetsä-haalarit ovat supersöpöjä!

  89. iituliina sanoo:

    Rooster-kuosi taitaa olla oma suosikkini!

  90. Jenni sanoo:

    Bubble-tunika tai merinovillamekko aikuisille!

  91. Emma sanoo:

    Pöllö tietysti!

  92. Päivi sanoo:

    Aarremetsä

  93. Veera sanoo:

    Uusimman malliston suosikki on käpy ja kaikkien aikojen suosikki on Aarremetsä, sellaisena jossa sävyinä oli oranssi ja turkoosi.

  94. Satu sanoo:

    Aarremetsä

  95. Anni sanoo:

    Hmm…vaikea valinta mutta sanotaan Aarremetsä!

  96. Riikka sanoo:

    Leggingsit!

  97. Pippuri sanoo:

    Bubble-huppari on ihana

  98. Sofia sanoo:

    Pitkä neuletakki.

  99. A.P. sanoo:

    Pöllöt on hauskoja 🙂

  100. Essi sanoo:

    Villatakki olisi ihana. Rento, mutta tyylikäs!

  101. SaaraST sanoo:

    Satumetsä 🙂

  102. Minna P sanoo:

    Suosikkini on Stripe…ja Pöllökin on kyllä kiva.

  103. Ann sanoo:

    Yhtään aarrekidiä meiltä ei vielä löydy, mutta etenkin satumetsä näyttää kivalta.

  104. HannaB sanoo:

    Ihana Aarrekid! ♡Raitakuosi sekä Aarremetsä ovar meidän suosikkeja 🙂

  105. Martina sanoo:

    Valley!

  106. Tuija sanoo:

    Naisten pitkä villatakki <3

  107. Titu sanoo:

    Luonnonvalkoinen pöllö 🙂

  108. Virpi sanoo:

    Pöllö

  109. Elluskainen sanoo:

    Suosikkini on just toi pöllö! <3

  110. Säde sanoo:

    Käpy ❤️

  111. Syksylintu sanoo:

    Aarremetsä-kuosi on iiiiiihana!

  112. Marianne sanoo:

    Stripe ja käpy 🙂

  113. tiiu sanoo:

    aarremetsäkuosi

  114. Reetta sanoo:

    Pakko kompata niin monia muita – satumetsä

  115. minna sanoo:

    Paksu neuletakki!

  116. Anniina sanoo:

    Satumetsä kuosi ja pöllöt ovat omia suosikkejani.

  117. Sanna sanoo:

    Aarremetsä <3

  118. Tanja sanoo:

    Pöllöt:)

  119. Miia sanoo:

    Kuoseista ihanin on satumetsä, yksittäisistä tuotteista taasen meidän perheen suosikki on aivan ehdottomasti pehmopöllöt, jotka seikkailevat joka ikinen päivä leikeissä mukana.

  120. SannaN sanoo:

    Satumetsä on ihana!

  121. minna sanoo:

    Pöllöt

  122. Jonde sanoo:

    Pöllöt

  123. Anniinam sanoo:

    Satumetsä!

  124. Heidi sanoo:

    Pöllö(pehmolelu).Klassikko. Hyvää joulua! Ollu paras joulukalenteri 🙂

  125. Virva sanoo:

    Vaikea valinta. Useista suosikeista valitsen pöllön.

  126. Anna sanoo:

    satumetsä!

  127. Anna-Kaisa sanoo:

    Satumetsä

  128. JonnaNu sanoo:

    Aarremetsä☺

  129. MUMMO sanoo:

    Pipot ja housut ja paidat ihania kuoseja ja sopii mummoillekin 🙂

  130. Paula sanoo:

    Bubble tunika

  131. Johannah sanoo:

    Bubble ja pöllöt

  132. Janette sanoo:

    Pöllöt!

  133. MinnaN sanoo:

    Pöllö on vaan niin ihana !!!

  134. Tuuli sanoo:

    Ei oo kovin tuttu merkki. Pikaisesti vilkaisten valitsen Stripe-kuosin.

  135. Abragadabra sanoo:

    Meillä on yksi aarrekidin paita joka on tosi tykätty. Kuosi taitaa olla nopean googlettelun perusteella rooster. Pidän kaikista pikkukuvioisista ja yksityiskohtaisista printeistä.

  136. PauliinaL sanoo:

    Pöllöt on ihania<3

  137. Riikka sanoo:

    Aarremetsä-hupparihaalari vauvalle on ihana!

  138. Tuula sanoo:

    Aarremetsä kuosiset baggy housut ja käpy tupsupipo

  139. Hanna V sanoo:

    Pitkähihainen musta pöllöpaita ja har

  140. Anni sanoo:

    Pöllöt!

  141. Hanna V sanoo:

    Pitkähihainen musta pöllöpaita ja harmaat college housut

  142. *Kirsikka* sanoo:

    Aarremetsä 🙂

  143. Laura sanoo:

    No nyt on pakko vastata että omaan käyttöön menisi koska haluaisin hirveesti kokeiluun bubblea itselle!

  144. Annabella sanoo:

    Aarremetsä ja perinteinen pöllökuosi on ihanat.

  145. Marianne sanoo:

    snakes-kuosi on ihana!✨

  146. Satu sanoo:

    Kaikki Piian kuosit on ihania. Mutta ehkä Aarremetsä on kaikista ihanin!

  147. Marju sanoo:

    Aarremetsä vihreällä tehosteella.

  148. Iviiv sanoo:

    Pöllökuosi nousi eniten esiin tuolta <3

  149. muhkis sanoo:

    Bubble ja käpy.

  150. Tiia sanoo:

    Tuo Hidden fox oli mun mielestä hauska <3

  151. tiu sanoo:

    Pöllö ehdottomasti!

  152. minnamanna sanoo:

    Ehdottomasti metsäiset printit, toimii ihanasti suomalaisuuteen ja lapsiin.

  153. margareta sanoo:

    Suosikkejani ovat pöllöpehmot.

  154. SuviSinikka sanoo:

    Aarremetsä

  155. Helena sanoo:

    NAISTEN BUBBLE OVERSIZE TAKKI on suosikkini.

  156. Elli-Noora sanoo:

    Pöllöt on niin ihania!

  157. Minna sanoo:

    Pöllöt ja aarremetsä

  158. Anni sanoo:

    Käpy tai clouds

  159. Matilda sanoo:

    Bubble huppari

  160. Suski sanoo:

    Pöllöt ja bubbles

  161. piitu sanoo:

    Bubble

  162. Rilla sanoo:

    Pöllöt on aina ilahduttaneet 🙂

  163. Kaija sanoo:

    Naisten Liina tunika, Stripe on kiva

  164. Maaria sanoo:

    Pöllö on söpö!

  165. Nonsku sanoo:

    Kyllä se on pöllö.

  166. Rosa sanoo:

    satumetsä!

  167. KatjaL sanoo:

    Nuo pöllöpaidat ovat ihania

  168. Maiju sanoo:

    Satumetsä!

  169. Anni sanoo:

    Pöllö!

  170. Miia sanoo:

    Pöllö! 🙂

  171. Lurre sanoo:

    Satumetsä 🙂

  172. Maija sanoo:

    Oma suosikkituotteeni on Naisten Stripe leggingsit.

  173. sarita sanoo:

    Käpy-kuosi

  174. Sandy sanoo:

    Satumetsä

  175. Jules sanoo:

    Aarremetsä, etenkin tommosen huppuhaalarin haluaisin 🙂

  176. Karoliina sanoo:

    Pöllö

  177. Nina sanoo:

    Rooster haalari vauvalle

  178. Sennu sanoo:

    Pöllö-kuosi on suosikkini, kun pöllöistä tykkään muutenkin 🙂

  179. OonaS sanoo:

    Kyllä se noi pöllötuotteet on, jotka vei sydämen aarrekidille. Uudet neuleet vaikuttaa myös supereilta, sellaisen ottaisin jos tulisi tää voitti kohdalle!!

  180. matonen sanoo:

    Pöllö-kuosi – ehdottomasti!

  181. Murumurmeli sanoo:

    Pöllöt, erityisesti pehmoina 😛 Mulla on yks kotona.

  182. Satu sanoo:

    Pöllö

  183. K sanoo:

    Aarremetsä.

  184. P. sanoo:

    Lasten Bubble-mekko on aivan ihana!

  185. Elisa sanoo:

    Pöllö

  186. Jonna sanoo:

    Satumetsä! ❤️

  187. Aino sanoo:

    Vauvanvaatteet

  188. Tuija sanoo:

    Pöllö-kuosi on vastustamattoman söpö 🙂

  189. tt3 sanoo:

    Satumetsä. 🙂

  190. Sofia sanoo:

    Satumetsä.

  191. Airi-Inkeri sanoo:

    Pöllö kuosi on minun suosikki, hyvää joulua.

  192. HennaH29 sanoo:

    Satumetsä

  193. Ninni sanoo:

    Pöllö valkoisella pohjalla on ihana!

  194. Petri sanoo:

    Pöllö se on paras, meiltäkin löytyy.

  195. Ansku sanoo:

    Satumetsä

  196. Pikke sanoo:

    Pöllö-kuosi ehdottomasti!!!

  197. Krista sanoo:

    Pöllöt

  198. KaroH sanoo:

    Nausten neulepaidasta olen haaveillut!

  199. sikkuralla sanoo:

    Pöllöistä tykkään

  200. Johanna sanoo:

    Aarremetsä Huppuhaalari on kivan näköinen.

  201. mari sanoo:

    Pöllöt

  202. Maija sanoo:

    Mukana

  203. White sanoo:

    Pöllö, puutarhassa, laakso ja pilvet on mun suosikki kuosit.

  204. Nellamaaria sanoo:

    Pöllöt on mun suosikki.

  205. Venla sanoo:

    Pöllö-kuosi 🙂

  206. Annika sanoo:

    Pöllöt.

  207. Hattara sanoo:

    Aarremetsä on kaunis 🙂

  208. Maria sanoo:

    Aarremetsä miellyttää omaa silmää eniten!

  209. noora sanoo:

    Rooster

  210. SannaMari sanoo:

    Pöllöt ❤

  211. Tiitta sanoo:

    Pöllöt <3

  212. Satu sanoo:

    Pöllöt!

  213. Eeva sanoo:

    Naisten merino mekko

  214. Noora sanoo:

    Kaikki pöllöt!

  215. Peura sanoo:

    In the Garden n_n

  216. lilliputti sanoo:

    Aarremetsä ja pöllöt.❤ Hyvää joulua kaikille!

  217. Salla sanoo:

    Pöllöt!

  218. Kate sanoo:

    Rooster-kuosi näyttää tosi symppikseltä. 🙂

  219. Hanna sanoo:

    Aarremetsä

  220. Sara123 sanoo:

    Pöllöt ja taskumekot! 🙂

  221. Sarkkis sanoo:

    Aarremetsä on lempparini

  222. sanna sanoo:

    Aarremetsä on ihana!

  223. Annikamaaria sanoo:

    Käpy-kuosi on aika ihana esimerkiksi vauvojen bodeissa 🙂

  224. Leena S. sanoo:

    Suosikkeja on monia, ehkä eniten tykännyt pöllöistä ja kuosista, jossa on paljon pöllöjä. Ostoslistalla olisikin tätä kuosia olevat kylpytakit pojille.

    Hyvää Joulua!

  225. Johanna sanoo:

    Aarremetsä!

  226. Terhi sanoo:

    Pöllöpaidat

  227. Olga sanoo:

    Aarremetsä

  228. Minni sanoo:

    satumetsä

  229. Johanna sanoo:

    Bubble-huppari olisi ihana!

  230. Joanna sanoo:

    Stripet kelpais 🙂

  231. Mari sanoo:

    Pöllö on aika symppis <3

  232. Milla sanoo:

    Stripe-teeppari ois aika ihana koululaiselle. <3

  233. Hannaba sanoo:

    Satumetsä, ihana!

  234. Hanna sanoo:

    Pöllökuosi on lemppari ja siitä tehdyt vaatteet 🙂

  235. Ems sanoo:

    Pöllö vaatteet on kivoja

  236. Henna73 sanoo:

    Pöllö

  237. Hilmaiida sanoo:

    Kaikki on aika suosikkeja 🙂 Todella vaikea päättää!

  238. JenniJ sanoo:

    Satumetsä!

  239. Anni sanoo:

    Satumetsä

  240. Piia sanoo:

    Kyllä se on satumetsä 🙂

  241. R. V. sanoo:

    Aarremetsä. On muutkin ihania.

  242. AnneP sanoo:

    Bubble ja pöllö 🙂

  243. Juuli sanoo:

    Pöllöt on lempparein!

  244. Anskuli sanoo:

    Aarrekidin vaatteita on ollut meillä jo seitsemän-kahdeksan vuotta. Kuosit on yksinkertaisen iskeviä, laadukkaita ja helppoja yhdistellä. Nyt julkaistu Bubble-mallisto osui ja uppos. Kaapistani löytyy kaksi mustaa bubblea. Näiden luottovaatteiden avulla töihin paluu 8-vuoden tauon jälkeen sujuu tanssien. Ihanaa joulun aikaa!

  245. Anna sanoo:

    Aarremetsä!

  246. Henskulainen sanoo:

    Stripe on aika magee 🙂

  247. Petu sanoo:

    Pöllö tietenkin! Löytyy meiltä kotoa paidasta ja tyynyistä

  248. Minna sanoo:

    Neuletakit on oma suosikkituote.

  249. Erja S. sanoo:

    Pöllökuosi!

  250. Marika sanoo:

    Satumetsä

  251. Pola sanoo:

    Pöllöt ovat suosikkejani.

  252. JEssica sanoo:

    Pöllöt ! 🙂

  253. Kati K. sanoo:

    Pöllö ja satumetsä ❤️

  254. Jenni sanoo:

    Aarremetsä-kuosi ☺

  255. Lauris sanoo:

    Valley -kuosi on todella kaunis ☺️

  256. Nonnuska sanoo:

    Pöllö!

  257. Hanna sanoo:

    En tunne merkkiä kovin hyvin, mutta semmonen missä on valaita…

  258. Reez sanoo:

    Aarremetsä oma suosikki ja sademetsä pojan

  259. IinA sanoo:

    Merikuosit

  260. Elisa sanoo:

    Pöllöt miellyttävät silmää vuosi toisensa perään. 🙂

  261. Hanna T sanoo:

    Pidän pöllöistä!

  262. Nicke sanoo:

    V-svetari on ihanan yksinkertainen kiinnostavilla yksityiskohdilla!

  263. nansi sanoo:

    Satumetsä

  264. Paula sanoo:

    Aarremetsä on herkku.

  265. Elise H. sanoo:

    Aarremetsä 🙂

  266. Anniina sanoo:

    Pöllöt! 🙂

  267. Riina sanoo:

    On ihanaa, että Aarrekidiltä saa jälleen tuotteita, jotka ovat 100% luomupuuvillaa! Musta huppuhaalari on törkeen hiano!

  268. Marsu sanoo:

    pöllöpehmot on iiihania!!!

  269. Mipzu sanoo:

    Aarremetsä-huppari

  270. Anni sanoo:

    pöllöt!

  271. Laukku sanoo:

    Aarremetsä

  272. Johanna sanoo:

    Satumetsa 🙂

  273. Heli sanoo:

    Aarremetsä 🙂

  274. Mikko sanoo:

    Pöllö

  275. Riikka S sanoo:

    Bubble Oversize takki! <3 on siellä kyllä paljon muitakin ihania juttuja 🙂

  276. Riina sanoo:

    Satumetsä ja stripe-vaatteet on erityisen mieluisia 🙂

  277. Elina sanoo:

    Pöllö!

  278. Vimmuliina sanoo:

    NAISTEN BUBBLE TUNIKA

  279. Anna sanoo:

    Pöllö on ehdottomasti suosikkikuosini vaikka muitakin ihania on 🙂

  280. AnnaTee sanoo:

    Satumetsä

  281. Marika sanoo:

    Pöllö

  282. Salla sanoo:

    Pöllö

  283. Anna sanoo:

    Käpy 🙂

  284. Katri sanoo:

    Onhan toi pöllö nyt ihana!

  285. Johanna sanoo:

    Pöllöt on kivoja! 🙂

  286. Peikonlehti sanoo:

    Satumetsä

  287. Britt sanoo:

    Aarremetsä ja pöllö ikisuosikkeja ❤️

  288. Kitty sanoo:

    Aarremetsä!

  289. Saana sanoo:

    Huppareita pallotupsulla meillä on useampikin.

  290. Paula sanoo:

    Aarremetsä!

  291. Veera sanoo:

    Aarremetsä

  292. Saara sanoo:

    Pöllö-tyynyt! 🙂

  293. Anu sanoo:

    Ihania kaikki, tämmöinen peitto olisi ainakin ehdottomasti saatava vauvalle 🙂 https://www.aarrekid.fi/fi/asusteet/294-peitto-bubble-rooster.html

  294. Katerina sanoo:

    Aarrekidilla on tosi monta kivaa kuosia, suosikkina ehkä sellainen, jossa on apina valaan päällä. Myös Waves ja Sea on ihanat!.

  295. Saala Marttila sanoo:

    Satumetsä

  296. M sanoo:

    Pöllöt on söpöjä 🙂

  297. pöllö sanoo:

    Aarremetsä ja aikuisten bubble neuletakki!

  298. Mini sanoo:

    Pöllö!

  299. SAMP sanoo:

    Pöllöt suosikkejani

  300. Myy sanoo:

    Satumetsä ja Pöllöt

  301. Päivi sanoo:

    Pöllöt

  302. Henna sanoo:

    Aarremetsä!

  303. Ira sanoo:

    Stripe-kuosi!

  304. Oliviah sanoo:

    Aarremetsä

  305. vimma sanoo:

    Pöllö, juurikin tuo mustalla pohjalla oleva!

Kommentoi