Kerroin pari viikkoa sitten, että reissumme Thaimaahan ei toteudu, sillä leikkauksen jälkeen haavojen kanssa tuli komplikaatioita eikä avohaavan kanssa matkaaminen kuulostanut mitenkään päin järkevältä. Pihkavoiteen ansiosta koin kuitenkin ihmeparantumisen ja muutaman päivän pähkäilyn jälkeen päätin että lähdemme sittenkin!
Viimeiset pari päivää ovatkin olleet melkoisen stressaavia, kun olen yrittänyt etsiä meille sopivia hotelleja ja jatkolentoja. Eilen kävimme myös hakemassa tarvittavat rokotukset kolmesta eri paikasta. Huh mikä urakka. Jatkolennot ostin toki vahingossa lähtemään myös väärältä kentältä, aiemmin ostamissani lentolipuissa on edelleen vanha nimeni ja huomasin juuri ettei Elviksen passi ole voimassa tarvittavaa kuutta kuukautta maahan saapumisen jälkeen. Hirveää säätöä ja härdelliä siis tässä. Ylihuomenna heti aamusta olisi kuitenkin tarkoitus lähteä matkaan, nähtäväksi jää jäämmekö nuolemaan näppejä kentälle vai mihin ihmeeseen me oikein päädymme.
Yksin lasten kanssa matkustaminen lento-lento-bussi-lento-bussi-vene-taksi kombolla jännittää aika paljon, mutta kokemuksiahan tässä nimenomaan ollaan hankkimassa.
Viimehetken vinkkejä ainakin Koh Lantalle (ja Krabilta sinne matkaamiseen), Bangkokiin (alueet, hotellit, nähtävyydet) sekä mahdollisimman nopeaan siirtymiseen Suvarnabhumin kentältä Don Mueangille otetaan vastaan!
Kannattaa selvittää, että mihin aikaan viimeinen lautta lähtee Koh Lantalta Krabille. Jos teillä on myöhäinen paluulento, niin on kiva päästä Krabille ennen kuin lautta lopettaa liikennöinnin. Ihanaa matkaa teille:)
Sieltä löytyy lentokenttäkuljetus toiselle lentokentälle, onnea matkaan, nauttikaa! 🙂