Indiedaysin ja Sokoksen yhteistyökampanjan myötä ajattelin jakaa teille omat suosikkini Kutsu Kauneuteen-viikon aletuotteista! Tästä päivästä eteenpäin Kutsu Kauneuteen -tarjouspäivät tarjoavat huikeita etuja niin Sokoksella, Emotionilla kuin verkkokaupassakin 13.3. saakka. Kokosin tähän postaukseen muutamia tuotteita kolmen eri kategorian alta.
Huomisen tiistain tarjouksessa on aivan ihana Yves Saint Laurentin Rouge Volupté Shine huulipuna 15 uutuusvärissä. Granaattiomenamehua sisältävä puna kosteuttaa samalla huulia ja tuoksuu aivan mielettömän ihanalta. Kuvissa minulla on sävy 20 Coral In Passion, mutta aion huomenna kipaista hakemaan vielä toisen, ehkä jonkun tummanlilan sävyn. Villisti veikkaan että olen löytänyt uuden lempipunani. Vähän luksista arjen keskelle!
Ihonhoidon luottotuotteista pitää ehdottomasti mainita aiemminkin hehkuttamani Lumenen kiinteyttävä pikakaunistaja. Nimensä mukaan voide napakoittaa ihon heti ja korostaa mm kaulan piirteitä. Pikakaunistajan päälle suosittelen Clinique Moisture Surge Extended Thirst Relief – kosteusvoidetta, jota saa nyt pienemmässä 30ml purkissa. Kevyt ja miellyttävä geelivoide kosteuttaa ihoa pitkään. Ohuet juonteet, ihon karheus ja kireyden tunne häviävät. Iho tuntuu kimmoisalta, eläväiseltä, hyvinvoivalta. Jo ensimmäisen levityskerran jälkeen iho tuntuu ja näyttää miellyttävämmältä ja terveemmältä. Kaverini sanoi poskeni tuntuvan vauvanpepulta! Kaikki Cliniquen tuotteet ovat alessa torstaina, aiemminkin suosittelemani kasvosaippua koko viikon.
Meikin hintabongauksista ja suosikeista oli myös vaikea valita vain yhtä tai kahta. Ihan superhyvä tarjous löytyy ainakin Cliniquen Lash Power Mascara pakkauksesta. Pakkaus sisältää mustan Lash Power -maskaran, joka lähtee 39C asteisella vedellä, kosteuttavan Take The Day Off -meikinpoistoaineen sekä voidemaisen mustan Cream Shaper for Eyes -silmänrajauskynän. Hyvä tarjous on myös suosikistani Lumenen Touch of Radiance Valokynästä sekä Gel Effect kynsilakoista, joista on nyt myös uusia keväisiä sävyjä.
Kutsu Kauneuteen -kuvastosta näkee kätevästi, minä päivänä mikäkin merkki tarjoaa valittuja tuotteitaan alennettuun hintaan, ja minkä etutuotteen kyseiseltä merkiltä siihen päälle voi vielä saada tietyllä summalla ostaessaan!
Mitä tuotetta sinä tahtoisit testata tarjoustuotteiden joukosta? Vastaamalla kommenttiboksiin voit voittaa 50 euron lahjakortin Sokokselle! Kommentoi 11.3. mennessä niin olet mukana arvonnassa! Kaikki tarjoustuotteet löytyvät Sokosen verkkokaupasta.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Tuo cliniquen ripsari kuulostaisi tosi hyvältä. Eli se!
Ihan ehdottomasti haluaisin testata tuota Lumenen pikakaunistajaa.
Haluaisin testata kaikkia Lumenen tuotteita!
Lumenen pikakaunistajaa 🙂
Haluaisin testata huulipunaa, hyvältä näyttää!
Huulipunaa testaisin. Sitä ei olekaan vuosiin tullut käytettyä.
Oon ehkä vöhän
Cream shaper for eyes, absolutely!
Ehdottomasti YSL huulipunat kiinnostavat!
Huulipunaa testaisin ehdottomasti! Vaikuttaa ihanalta.
Jotain Lancomelta 🙂
Kynsilakkaa ja huulipunaa =)
Ripsiväriä tarvitsisin, kyllä lähes kaikelle tuotteelle varmasti on tarvetta minulle. Ps. ei mulla kyllä montakaan ja pitkiä ripsiä ole, mutta.
Haluaisin kokeilla tuota ”Clarins Eye Contour Balm Special -silmänympärysbalsami kuivalle iholle 20 ml”. Herkkä silmänympärysihoni kärsii erityisesti kuivuudesta ja laadukas ja toimiva silmänympärysvoide on vielä hakusessa.
Lumenen pikakaunistajaa 🙂
We Care Icon I Love Tigers Nude Palette luomiväripalettia. 🙂
Mavalan uudet kynsilakkasävyt houkuttelisivat kovasti 🙂
Minua kutkuttaa Escadan uusi kesätuoksu! 😉
Lancômen Teint Miracle meikkivoide
Clinique Moisture Surge Extended Thirst Relief – kosteusvoidetta ja Lumenen kynsilakkoja.
Tuo huulipuna kuulostaa ihanalta, vaikka en yleensä huulipunaa käytäkään. Tai sitten Lumenen tuotteita 🙂
Valokynää voisin kokeilla ainakin. Jospa siten edes näyttäisi pirteämmältä 😀
Tämä kuiva kurttu 🙂 vaikka hehkeänä itseäni pidänkin tarvitsisin :https://www.sokos.fi/fi/sokos/clarins-multi-active-night-cream-light-anti-age-yovoide-50-ml
siihen sijoittaisin!
Guerlainin Metéorités puuteria
Lumenen pikakaunistaja kuulostaa tarpeelliselta tuttavuudelta… 🙂 Myös Cliniquen tuotteet kiinnostavat.
YSL huulipuna kiinnostaa 🙂
Lumenen pikakaunistajasta olen kuullut pelkkää hyvää ja sitä haluaisin kokeilla itsekin.
Valokynää voisi kokeilla 🙂
Haluaisin kokeilla lumenen pikakaunistajaa =)
Huulipunaa ehdottomasti! Näyttää ihanalta.
Tämä tuote olisi ihastuttava: https://www.sokos.fi/fi/sokos/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-blush-edt-tuoksu-75-ml
Lumenen kynsilakkoja ja maskaraa!
noi Yves Saint Laurentin Rouge Volupté Shine huulipunat kiinnostais 🙂
Ehdottomasti Lumenen pikakaunistajaa ja Qliniquen päivävoidetta.
Huulipuna
Lumenen gel effect lakkoja.
We Care Iconin tuotteita tai Lumenen pika kaunistajaa 🙂
Lumenen pikakaunistaja tulis tarpeeseen 🙂
Lumenen pikakaunistajaa, koska yöheräilyt näkyvät ikävästi naamassa, mutta aikaa aamuisin ei juuri ole. 🙂
Uusi huulipuna/huulituote kevään piristykseksi!
YSL huulipuna kiinnostaa
Lumenen pikakaunistajaa ehdottomasti! myös cliniquen tuotteen houkuttelee 🙂
Tuo YSL puna olisi ihanaa luksusta arkeen
YSL:n valokynää, josko sillä sais nää loppuraskauden väsymyksen merkit piiloon 😀
We care iconin siveltimet! <3
Mavalan uudet kynsilakkavärit ihanan näköisiä, niistä jotain
Jokin uusi hajuvesi tulisi tarpeeseen 🙂
Haluaisin testata postauksessakin mainitsemaasi Yves Saint Laurentin uutta huulipunaa joissain keväisen pirteissä sävyissä! Ja oma vakkarivalokynä varmaan tulee hankittua, kun nyt kerran on tarjouksella ja sattumoisin juuri loppu.
En haluaisi ainoastaan testata vaan ostaisin koko rahalla Lumenen pikakaunistajia, se on ihan huipputuote. Ostin hulluilta päiviltä yhden ja rakastuin.
Lumenen pikakaunistajaa olis kiva päästä kokeilemaan! Sitä on hehkutettu paljon mutten vielä ole raaskinut ostaa:/
Kyllä tuo Cliniquen Thirst Relief kuulostaisi aika hyvältä, ja tietty myös YSL:n punat kiinnostavat.
Lumenen pikakaunistajaa voisin kokeilla, vaikka en niinkään Lumenen tuotteista oo aikasemmin löytänyt itselle sopivaa tuotetta. Cliniquen tuotteet on tutumpia 🙂
Haluaisin ehdottomasti kokeilla YvesSaintLaurentin uutuus huulipunaa! <3
Cliniquen tai Lancomen ripsari ehdottomasti 🙂
Lumenen valokynää tai pikakaunistajaa haluaisin testata 🙂
Tätä meikkivoidetta olen halunnut testata https://www.sokos.fi/fi/sokos/lancome-teint-miracle-meikkivoide-sk15 mutta on jäänyt vain haaveeksi.
Minun iholle voisi sopia tämä: https://www.sokos.fi/fi/sokos/lancome-teint-miracle-compact-meikkipuuteri-9-g?nosto=productpage-2&cm_sp=tuotesivu-_-productpage-2-_-nosto
Yves Saint Laurent Mascara Volume Effet Faux Cils tuuheuttava ripsiväri 7,5 ml
Tota cliniquen ripsaria, mulla levii aina ripsarit pitkin naamaa, ehkä toi pelastaisi?
Varsinaisista tarjoustuotteista suosikkini on Guerlainin ihana Metéorités Compact puuteri.
Lancomen Teint miracle on ehdottomasti kokeiltavien tuotteiden listallani 🙂
YSL huulipunat kiinnostaisi aivan erityisesti! 🙂
YSL:n Volume effet faux cils -maskara kiinnostaisi, kun olen kuullut siitä niin paljon hyvää 🙂
Lancomen visionnaire voiteen.
Lumenen tuotteet super hyviä, joten tuo pikakaunistaja.
L’orealin ruusuntuoksuiset kynsilakat kiinnostaisivat 😀
Joku ihana huulipuna kevääksi olisi ihana!:)
cliniquen kajali. 🙂
YSL:n Volume effet faux cils -maskara sekä huulipunat kiinnostaisivat. 🙂
Tuota YSL:n huulipunaa, ihana sävy. 🙂
Lumenen pikakaunistajaa
Lumenen tuotteita, käytän vain niitä! Laadukkaita ja edullisia ja suomalaisia tuotteita!!
Lumenen pikakaunistajaa olisi kiva testata 🙂
Minulla juuri loppui puhdistusöljy, SHISEIDO Perfect Cleansing Oil näyttää olevan hyvässä tarjouksessa! Taidankin tänään suunnata Sokokselle 🙂
Haluaisin testata Lumenen time freeze seerumia! Paljon olisi uusia ihania tuotteita 🙂
Mainitsen kaksi, Lumenen pikakaunistaja ehdottomasti ja joku minulle täydellisesti sopiva huulipuna! Ois aivan ihanaa käyttää huulipunia, mutta itse en tiedä mikä väri sopisi. Meikkaajilla olen käynyt ja aina vastaus on sama: No sulle sopii mikä vaan! Mutta haaveilen, että ammattilainen katsoisi ihoni sävyä, silmiäni, hiuksiani ja osaisi kertoa juuri sen parhaimman sävyn just mulle 🙂
Huulipuna menisi testiin!
Haluaisin testata Lancômen Juicy Shaker -huuliöljyn 🙂
Lumenen pikakaunistaja ja Lumene Arctic Glow huuliöljy 8 ml, niitä haluaisin päästä testaamaan, mukana arvonnassa 🙂
Ehdottomasti tuota huulipunaa, on koko kevään ollut tarkoitus ostaa huulipuna ,mutta sopivaa ei ole loytynyt ja isoäitini Aina kaytti noita huulipunia.
Kyllä se taitaa olla tuo Yves Saint Laurentin huulipuna!
Pitäisi löytää uusi hajuvesi kesäksi
YSL:n huulipunat ovat tuttuja ja turvallisia. Niistä voisin kokeilla jotakin uutta sävyä.
Varmaankin sitä paljon kehuttua Lumenen pikakaunistajaa kokeilisin.
Kynsilakka menisi ehdottomasti testiin!
Sensai Cellular Performance Day cream SPF 25 olisi lempparitestattava. Pyrin suojaamaan ihoni hyvin auringolta, joten tätä tuotetta kannattaisi testata.
Tahtoisin YSL: n ripsarin testiin!
Puolentoista vuoden vauva-arjen jälkeen Lumenen pikakaunistaja tulisi tarpeeseen ja joku ihanan värinen huulipuna myös!
Lumene gel effect kynsilakka!
Ehdottomasti We Care Icon:in I Love Tigers Nude Palette luomiväripaletin, siinä on tosi kivat värit arkimeikkiin!
Ihan mitä vaan Cliniquen tuotetta! En ole koskaan raaskinut niitä ostaa!
Tätä olisi kiva testata, kun olen kuullut tuotteesta niin paljon kehuja eli vastaus on Lumene Bright Now hyaluronitiiviste 30 m
Haluaisin ehdottomasti testata YSL:n huulipunaa – olen normaaliti vähän laiska huulipunan käyttäjä, mutta tuollainen arjen luksus olisi kyllä tosi ihana :–)
Lumenen huuliöljyä tahtoisin testata
Lumenen pikakaunistajaa, näin varhaiskeski-ikäisenä.
Uusi ripsari ois hakusessa, tuota MaxFactorin False Lash Voluptuousia kokeilisin enemmän kuin mielelläni!
Haluaisin kokeilla Cliniquen kosteusvoidetta
Näin 30+ ikäisenä kaipaa jo hieman laadukkaampia ja hoitavampia tuotteita, sillä ikä alkaa jo näkyä naamasta, valitettavasti 😀 Haluaisin testata paljon kehuttua Lancomen Visionnaire Cx-seerumia tasoittamaan ja kosteuttamaan ihoa:
https://www.sokos.fi/fi/sokos/lancome-visionnaire-cx-seerumi-30-ml
YSL:n valokynäklassikko lähtis testiin mikäli arpa napsahtais kohilleen!
No tuota YVL:n punaa, se on aivan ihana! 🙂
Shiseidon puhdistusöljy kiinnostaa
Escada Agua Del Sol EdT tuoksua olisi kiva kokeilla
Shiseidon Ibuki Quick Fix Mist-kasvosuihketta olisi ihana suihkia kasvoille. Pivän mittaan kasvot alkavat kiillellä, joten olisi mielenkiintoista katsoa pitääkö tuotelupaus.
YSL huulipuna ehdottomasti, Ihana väri!! =)
Haluaisin testata Sensain Fluid finish meikkivoidetta! 🙂
We Care Icon I Love Tigers Nude Palette luomiväripaletti on aivan ihana! <3 Sitä testaisin mielelläni. (:
Tarvitsisin hyvän meikkivoiteen, joten tuo syväkosteuttava Sensai Fluid Finish 🙂
Lumenen pikakaunistajaa olisi kiva kokeilla 🙂
Shiseidon puhdistusöljy kiinnostaisi 🙂
Escadan hajuvesi, ihan ehdottomasti 🙂 !!
Guerlain Metéorités Compact Powder kivipuuteria haluaisin kokeilla, mutta en taida kyllä raaskia ostaa sitä.
Lumenen tuotteet on ihan suosikkeja, että sieltä jotain..toi Cliniquen ripsari kiinnostaa myös.
Itse haluaisin kokeilla uusia ja keväisiä värejä naamalleni. Olen aina käyttänyt Lumene-tuotteita, mutta tahtoisin saada uskallusta kokeilla räikempiä värejä ja tyylejä arkeen! Vaikka perus meikkityyli eli puuteria, ripsiväriä ja huulirasvaa on aika fresh way to go, mutta on se aina kiva kokeilla jotain uutta 🙂
Ehdottomasti Lumenen pikakaunistaja!
Lumenen pikakaunistaja ja Escadan uusin pompsahti ekana mieleen!
Uutta hajuvettä kevääseen ois jees (Y)
We Care Icon Nude -luomiväripaletti
Vaikkapa Clarins-silmänympärysgeeli, jos yksi pitää valita
Lumenen gel effect kynsilakat ja YSL huulipunat kiinnostaa!
Nuo Yves saint laurentin huulipunat pitäisi kyllä testata !
Cliniquen tuotteet sopivat hyvin iholleni, joten mitä vain Cliniquelta 🙂
YSL punaa
Cliniquen kasvorasva olisi kiva!
Lumenen pikakaunistajaa!
YSL huulipunat näyttävät ihanan raikkailta!
Cliniquen tuotteet olen todennut hyviksi ja sopiviksi, joten jos jotain heiltä sitten 🙂
Lumenen pikakaunistajaa olisi mielenkiintoista testata!
YSL huulipunat! Näyttää täydellisiltä kevääseen!
Ainakin Lumenen valokynää! 🙂
Tahtoisin testata tuota Lancômen Juicy Shaker huuliöljyä!
Eyeliner tai huulipuna voisi olla aika kiva! Edelliset alkaa olla jo aikansa eläneitä…
YSL huulipuna voisi ”vanhankin” saada nuortumaan 😉
Huulipunaa ja ripsiväriä 🙂
Lumenen pikakaunistaja tai lancomen huuliöljy.
Lumenen pikakaunistajaa 🙂
Ysl:n huulipunaa voisin kokeilla 🙂
Ysl:n huulipuna ois ihana!
Ysl:n huulipuna olisi ainakin testattava, herkullinen väri!
Lumenen pikakaunistajaa ja YSL:n huulipunaa!
Tuo YSL:n huulipuna juuri tuossa värissä kiinnostaisi eniten, koska en ole koskaan omistanut kunnon huulipunaa!
YSL:n huulipuna ja vaikka mitä muita!
YSL tuotteet on laadukkaita, huulipunissa hyvä pigmentti.
lumenen pikakaunistajaa!
Lumenen pikakaunistaja kiinnostaa!
Kokeilisin mielelläni YSL:n valokynää!
Cliniquen kasvovoide kuulostaa hyvälle!:-)
YSL-huulipunan ehdottomasti! Tai kaksikin!
Joko Biothermin kosteusvoide tai Lancomen Juicy Shaker huuliöljy.
Lumenen pikakaunistajaa 🙂
Olen aina tykännyt lumenen tuotteista, joten lumenen pikakaunistajaa olisi mukava päästä testailemaan :)!
Ehdottomasti Lumenen pikakaunistajaa! 😀
haluaisin päästä testaamaan We Care Icon I Love Tigers Nude Palette luomiväripalettia, missä olin ihanan lämpimiä sävyjä 🙂
Ei näyttänyt olevan mukana luonnonkosmetiikkaa, joten mikään noista ei kiinnosta. Osallistun kuitenkin arvontaan ja lahjakortilla lunastaisin sitten sitä luonnonkosmetiikkaa 🙂
YSL-puna! Ihanan freesit värit 🙂
Huuliöljyt 🙂
YSL:n Touche Eclat houkuttelee. Tarttisin uuden valokynän ja tuo taitaa olla niistä se kaikken eniten kehuttu 🙂
Cliniquen tuotteet houkuttelevat kuten myös tuo Lumenen pikakaunistaja 🙂
Lumenen pikakaunistajaa.
Guerlain huulipuna kiinnostelis kovasti, rakastan niin paljon käyttää puulipunaa!
Lumenen pikakaunistaja olisi testattavien listalla 🙂
Yves Sain Laurentin valokynää! 🙂
Haluaisin kokeilla kaikkia Cliniquen tuotteita. Jos tässä nyt hieman tarkennan, niin tuota ripsiväriä testaisin mielelläni seuraavaksi. Olen vailla kestävää, mutta helposti poistettavaa ripsiväriä. 🙂
Harmi, että Cliniquen tuotteet ovat kalliita kukkarolleni. Todella harvoin tulee ostettua saati kokeiltua uusia. Kasvovedelle nro2 olen täysin myyty! Se on tehokas ja riittoisa, siksi päivittäisessä käytössä. 🙂
Cliniquen mascara ja Lumenen pikakaunistaja.
Clinique Smart Moisturizer -pakkaus
Lumenen pikakaunistaja kiinnostaa!
Naama tarvisi YSL:n valokynää 🙂
Lancomen Teint Miracle-meikkivoiteesta olen kuullut niin paljon hyvää että sitä pitäisi kyllä testata! 🙂
Lancômen Juicy Shaker -huuliöljy on varastanut mun huomioni tällä viikolla täysin! Tulee uniinkin asti, se olisi aivan pakollinen.
Escadan kesätuoksu houkuttelee eniten
YSL huulipuna
Valitsisin YSL:n Touche Eclatin 🙂 Monta vuotta olen tyytynyt edullisempaan, mutta nyt on jo korkea aika. Kaksi muuta upeaa ja tarpeellista tuotetta olisivat Shiseidon Ibuki Refining Moisturizer ja Lancomen Visionnaire Nuit. Ihana Kutsu kauneuteen! 🙂
Cliniquen mascara kiinnostaa mua eniten
Metéorités-kivipuuteri on suloisen näköinen
Biotherm Aquasource Total Eye Revitalizer -silmänympärysvoidetta haluaisin testata!
Hugo Boss Boss deo stick…
Paljon olen kuulut kehuttavan tuota Sensai Volumising Mascara 38 C, joten haluaisin kokeilla tuota ripsaria ihan arkikäyttöön.
YSL:n maskara kiinnostaisi, harmittaa kun en päässyt tiistaina Sokkarille kun se ois ollut tarjouksessa.
Lancômen Juicy Shaker -huuliöljy kiinnostaisi minua