Huh huh ja huh. Lapsiperheiden vanhemmat tietävät, että kun jokin uusi vaihe tulee tulee se rytinällä. Ja sitten taas myöhemmin huomaa sen loppuneen yhtä yllättäen kun alkoikin.
Muutama vuosi sitten sain käsiini Uhmakirjan, jonka sitten eräänä tiukkana hetkenä otin syyniin. Kaikille on varmasti tuttua ikäkohtaiset uhmaiät joista aina puhutaan, mutta opinpa kirjasta myös sen ettei se aikuisiälläkään katoa mihinkään. Minulla on uhma!
Oma tämän hetkinen on uhmani on selvä seuraus perheessämme voimakkaana kiertävästä 3 -ja 5 vuotisuhmasta. Jännä juttu tosin on se, että uhmakirjassa ei ole mitään mainintaa näiden ikäkausien uhmasta. Mutta tulkaa vaikka katsomaan (tai kuuntelemaan rappuun), jotain täällä selvästi on meneillään. Vai sattuiko joku näkemään minua eilen kaupassa kahden, jo toista tuntia huutavan lapsen kanssa (joista toinen muunmuassa heitteli kärryistä tavaroita ja toinen kiipesi itkemään jäätelöaltaaseen)?
No miten se oma uhmani sitten näkyy? No aika samalla tavalla kun noilla metrinmittaisilla, kiukuttaa, raivostuttaa, en jaksa, en halua. Uhmaakirjan mukaan aikuisiällä tapahtuva uhma liittyy usein siihen kun elämässä tapahtuu jotain suurta ja elämän perin pohjin muuttavaa. En nyt herranjestas sentään ole raskanaa, jota kirjassa käytetään erimerkkinä, mutta sen lisäksi että olen tajunnut että lapseni vain jatkavat kasvuaan ja itsenäistyvät, on mielen päällä muitakin asiota. Hiljattain tapahtunut ”työpaikan” vaihto, lähestyvä muutto ja asunnon metsästys sekä raivostuttava säätö ihastuksen kanssa. Yhdistetään tähän vielä ne kuuluisat hormoonit (ja juuri tällä herkellä korvanjuuressa nokkahuilua soittava lähes kolmivuotias) niin soppa on valmis.
Mutta sensijaan että ruoskisin itseäni, ajattelisin olevani huono vanhempi kun en jaksa, tai vällillä edes halua, ymmärtää kapinoivia lapsiani, pitäisi yrittää antaa välillä vähän ymmärrystä myös itselle. Okei, pinna paloi, huusin ja saatoin ehkä paiskata lapsen väärin kuoritun banaanin tiskialtaaseen, mutta minäkin olen vain ihan tavallinen ihminen. Välillä tekee oikeasti ihan hyvää menettää kontrolli. Se saa kasvamaan ihmisenä. Ja kirjan mukaan se tekee sinusta jopa paremman vanhemman. On ihan tervettä voida joskus huonommin, se on vain tapa kehittyä.
Ja senkin kun muistaa, että nämä uhmat ja vaiheet ovat vain ohimeneviä juttuja. Vaikka olekin tällä viikolla ollut jatkuvasti hermoromahduksen partaalla, olen tuskin sitä enää ensi viikolla. Sitten on jo huushollissa taas aivan uudet jutut. Tähän väliinhän voisi pitkästä aikaa sopia hyvin vaikka sellainen kukaan ei nuku -vaihe.
Disclamerinä pitää vielä loppuun todeta että kaikesta huolimatta ei tässä huushollissa rakkauta puutu. Vaikka tunteet kävyät kuumina niin aina pyydetään anteksi, halitaan ja sovitaan. Ja tosi ihnaa on aina seuraaviin kilareihin saakka. Mutta tätähän tämä on, vai miten muilla?
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Hei tää oli aivan ihana postaus!! KIITOS! Meillä kans elellään ruuhkavuosien tuomaa uhmaa – ja jokainen todella uhmaa tavallaan, niin kuusvee, kolmevee kuin kolkytkolmeveekin. Joskus huudetaan ja kiukutellaan, sitten taas halitaan ja sylitellään. Mun mielestä lapsen kuitenkin on hyvä nähdä se aikuisenkin suuttuminen, koska se kasvattaa osaltaan. Siinäpä sitä oppii, että tietyllä käytöksellä on tietynlaiset seuraamukset… ja sama se pätee sitten aikuisenakin, ei sitä voi ilman seuraamuksia töissäkään heittäytyä mahalleen kirkumaan (vaikka välillä kyl tekis mieli)… ja toisaalta hyvä on nähdä suuttumista seuraava leppyminen. Elämä on 🙂
Hyvää viikonloppua! 🙂
Ihan totta joka sana! Täällä samoja ajatuksia, vaikka lapset ovatkin vasta 1,5 ja 3. Molemmilla orastavaa uhmaa. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Joskus sitä tosiaan huomaa itsekin käyttäytyvän kuin uhmaikäinen. Mutta tämähän on taas vain joku vaihe 😉
Ihan selvästi meidän 5-vuotiaalla on uhma ja se on paljon voimakkaampi kuin 2- vuotiaalla. Eikä meillä ole muuttunutkaan mikään! Mutta kyllä meilläkin ”uhmaa” myös aikuiset ja parisuhde ja jopa työyhteisö.
No kyllä! Lasten uhma vie välillä aikuisenkin mukanaan ja sitä käyttäytyy hyvinkin lapsellisesti. Aikuismainen käytös on kaukana, mutta kun ei aina vaan jaksa. Jälkikäteen tuntuu pahalta, näikö hölmö taas olin..
Täälläkin uhmataan, sekä äiti 31 v. (raskaana) että 3 v. Kyllähän sen järjellä ymmärtää, että joskus vain palaa pinna. Mutta se on vain tosi kurja kuulla ne omat uhman sanansa lapsen suusta. Yhden kerran menin sanomaan, että ”jätä mut nyt hetkeksi rauhaan, että saan levätä”, niin arvaa vaan, huutaako 3 v. nyt joka tilanteessa, että jätä mut rauhaan. Ei tunnu kivalta 🙁
Lapsi on ottanut aseekseen kiukutella aina joka ruoalla. Eli vähintään se 5x kiukkua päivään… Hohhoi. Välillä koen parhaimmaksi vain jättää lapsen yksin syömään ruokansa, jostain syystä hän sen sitten syö kiltisti ja tulee hyvälle tuulelle taas… Äitissä vikaa?? Iskälle ei kiukuttele…
Ihana kuulla, etten ole ainut. Itse olen viimeisilläni raskaana, 3 ja puoli vuotias rakas, kuriton poikani koettelee rajojaan vähän väliä. Pojan kuulossa ja ymmärryksessä tuntuu joka toinen hetki olevan jotain vikaa. Ja mitä enemän ítsellä pinna palaa, sitä uhmakkaammaksi lapsi muuttuu. Kaiken lisäksi syksymme on alkanu flunssa kierteellä jota olemme poteneet joka toinen viikko. Tästä johtuen molemmista tullu aivan mökkihöperöitä ja muksu hyppii seinille, kun tylsyys iskee. Poden huonoa omaatuntoa, jos tulee huudettua. Koitan aina muistaa selittää miksi suututtiin ja koitan saada lapsenkin puhumaan mikä on ku niin harmittaa. Ja mitä tämä kaikki tulee olemaan, kun vauva syntyy?
Voi kuule, kovin on samantyyppisiä tunnelmia täälläkin. Juuri tänään meillä on ollut erittäin voimakasta uhmaa niin lasten kuin äidinkin osalta. Aina ei vaan pysty olla menemättä siihen tunnetilaan mukaan ja varmasti on naapurustoon asti kuulunut meidän tunnekuohut. Jälkikäteen harmittaa välillä tosi paljon, mutta kyllä mäkin pyydän lapsilta anteeksi ja käydään tilanteita läpi. Rakkaus meilläkin päällimmäisenä tunteena 🙂
Voi kiitos Minttu tästäkin oivallisesti tekstistä. Oli just sitä mitä mä tarvitsinki! Nimittäin meneillään on muutto, haaveet toisesta lapsesta, uuden ammatin sisäistäminen, uudet opinnot ja 2v. aloitti vasta hoidossa. Kylläpäs tässä riittää aikuisen uhmalle aihetta. En jaksa, ei kiinnostaisiko, ärsyttää ja kaikki on päin persettä. Mm tänä aamuna huusin pojalle pääpunaisena kun levitti rasvapurkin sänkyyn ( eilen pissasi sänkyyn) ja taas joudun lakanan vaihtoon.
Hei tosi tutulta kuulostaa, onneksi on näitä ”kanssakärsijöitä”. Tieto siitä että kaikilla palaa pinna joskus helpottaa ainakin mua. Ja lisäksi pitää olla tyytyväinen että lapsi (ja aikuinenkin, hih) uskaltaa näyttää myös negatiivisia tunteita. Lapsi kokee että voi rauhassa vanhemmalle raivota eikä se siitä vierestä mihinkään katoa! Ja itse kyllä jälkikäteen nauran noille tilanteille että herran jestas miten naurettavalta meidän kaupassa kiukkuaminen varmaan näytti. Olen myös useasti lähtenyt toiseen huoneeseen laskemaan sataan tai huutamaan jos meinaa oikein kunnolla leikata kiinni 🙂 Onneksi nuo hyvät hetket lasten kanssa kompensoi nuo huonot päivät. Tsemppiä sisko!
Ihana teksti, sai nauramaan vaikka tiedän noi tunteet erittäin hyvin ja omalla kohdalla ne harvoin naurattavat. Mun pojat on kaks ja kolme ja ihan hirviöitä molemmat, siis oikeasti saa hävetä silmät päästään välillä juurikin noilla kauppareissuilla. En mä tosiaankaan aina tiedä mikä niitä riivaa ja välillä ei nyt vaan sattuneista syistä ole niin pedagogisesti virittyneellä tuulella että jaksaisi/olisi aikaa alkaa tilannetta analysoimaan ja asettautumaan lapsen asemaan ja toki ne hihatkin välillä kärähtää 😀
P.S. Luin Sinkkosen artikkelin jossa hän toteaa että agressio on lapsille täysin normaalia ja että meidän vanhempien on suotava se heille. Eli vaikka ois ehkä välillä itsestä mukavampaa että pojat harjailisi My Little Ponyen häntiä niin ne huitovat keppileikit ja agressiot ikään kuin kuuluu asiaan ja on ihan sallittuja tietyissä rajoissa tietenkin.
http://yle.fi/uutiset/lastenpsykiatri_sinkkonen_anna_lapsen_leikkia_vauhdikkaasti/6915317
Voi Minttu, sä oot kyllä niin ihana ja herttainen, että tekis mieli halata ja rutistaa!
Mulla ”uhmaa” aiheuttaa ajoittain nuo pirun pillerit. Mielialat heittelee vuoristorataa ja välillä pienikin asia saa niin raivoon, että tekisi mieli motata ensimmäistä vastaantulijaa turpiin. 😉
Haleja ja tsemppiä uhmiksiin! Nyrkkeilysäkki vois olla aika kova. heh