Koneelta tuli vastaan nämä kuvat aivan ihanasta Chocolat de Pierre ravintolasta, josta lupasin edellisen Tartto-postauksen yhteydessä aiemmin kertoa vielä lisää. Joten tässä tulee!
Olimme tosiaan jokunen viikko sitten tutustumassa Viron Tarttoon jossa tämä ihana ravintola sijaitsi. Illallispaikka oltiin varattu meille etukäteen Tartton matkailunedistämiskekusken kautta, joten meillä ei ollut minkäänlaista tietoa tai ennakko-odotuksia siitä etukäteen. Ja vaikka olisikin ollut, olisi ne varmasti ylittyneet.
Ravintola ei nyt sinänsä ollut niiiiin ihmeellinen (aika ihmeellinen silti), mutta kaikki pienetkin asiat olivat jotenkin ihan täydellisesti, mikä teki paikasta hyvin erityisen. Aloitetaan vaikka sisustuksesta, joka oli tosi uniikki. Pieniä yksityiskohtia myöten mietitty, antiikkiesineitä, erilaisia tyynyjä, tupsuja, erilaisia valaisimia, kultaa sekoitettuna itämaishenkisyyteen. Ja kun sanonoin että kaikki asiat olivat ihan täydellisesti, tarkoitan että täydellisen ihanasti sekamelskassa keskenään – mutta kuitenkin jotenkin hienostuneesti.
Vaikka ravintola oli ”hieno” oli tunnelma ihanan rento, eikä lastenkaan kanssa siellä ollo tuntunut siltä että meidän olisi kannattanut mielummin olla jossain Rossossa. Ravintola oli selkeästi suosittu ja kokoajan ilmassa oli iloinen puheensorina. Me viihdyimme ikkunaöydässämme loppujenlopuksi neljä tuntia, ja saimme kyllä nauttia kiireettömästä kolmen neljän ruokalajin illalistamme rauhassa kun lapset rehellisesti naulittiin tuoleihinsa iponen ja pädin voimin.
Sanomattakin selvää että ruoka oli todella hyvää. Lista oli monipuolinen, maistelimme muunmuassa erilaisia tapaksia, karitsan kylkeä, lohta, uunipastaa, viikinkisalaattia sekä herkullisia pirtelöitä ja jäätelöannoksia. Ja kuten aiemmin kerroin, Tartton hintataso vaikkapa Helsinkiin verrattuna on todella edullinen, voisi sanoa että jopa noin puolet niistä hinnoista mihin itse olen tottunut.
Tartto yllätti ystävälliyydellään. Aiemmin vain Tallinnassa vierailleena osasin vähän odottaa hieman töksähtelevää palvelua, mutta tässä kaupungissa kaikki olikin toisin. Kaikkialla saatiin ihan yli-iloista ja ihanaa palvelua, eikä tämäkän ravintola ollut poikkeus.
Samainen ravintola sijaitsee myös Tallinnassa ja molempien ravintoloiden erikoisuus on sen yhteydessä toimiva suklaapuoti ja kahvila. Suklaapuodissa valmistetaan käsin yli 50 erilaista tryffeliä, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia ja maukkaampia. Suklaiden lisäksi käsin valmistetaan kauniit vaneriset rasiat, joihin voi vaikka tilata lahjansaajan nimen. Olin totaalisen häkeltynyt ja otettu kun minulle tuotiin ruokailun lopuksi oma rasia kotiinviemisiksi.
Jos siis tienne vie Tarttoon niin menkää ehdottomasti käymään täällä, ravintola sijaitsee hyvllä paikalla Rattihuoneen aukiolla. Seuraavalla Tallinnan reissulla aion myös ehdottomasti käydä hakemassa lisää suklaata.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.