VÄLIPALAA PIHAPIKNIKILLÄ

28/04/2014

elovena välipalajuoma aurinkoinen korissaelovena välipalajuoma kaapo karjalanpiirakkaelovena välipalajuoma tetraelovena välipalajuoma kesä piknikelovena välipalajuoma vadelmaelovena välipalajuoma marjajuoma hedelmäsoijaelovena välipalajuoma pihatuoli pillimehuelovena välipalajuoma äitielovena välipalajuoma pillitelovena vöipalajuoma lapset Yhteistyössä Elovenan kanssa

Olen aivan hullaantunut tähän aurinkoon, kevääseen (ihan jo nurkan takana kurkkivaan kesään) ja lämpöön. Kerroin jokunen postaus sitten että tällaisilla ilmoilla en vaan voi olla viettämättä jokaista mahdollista hetkeä ulkona. Tänään hoidin pakolliset työhommat mahdollisimman tehokkaasti ja kävin hakemassa pojat vähän aikaisemmin päiväkodista. Meidän pihalle ilmestyi jo muutama viikko sitten ulkokalusteet, joten päätimme pitää pienen välipalapiknikin siellä.

Elovenan tuotteet ovat tulleet meille hyvin tutuiksi etenkin päivittäin käytettyjen puurojen osalta, mutta tuoteperheestä löytyy myös muita loistavia tuotteita, kuten aiemmin mainitsemani välipalakeksit sekä nämä kätevät välipalajuomat. Juomia on monta erilaista, smoothie-tyylisiä hedelmistä ja marjoista valmistettuja juomia, mutta myös soijalla höystettyjä samettisimpia makuja. Kaikkia juomia kuitenkin yhdistää se että niissä on kotimaista kauraa joka antaa hyvin puhtia ja pitkäkestoista energiaa ja vatsantäytettä päivään. Kaikki välipalajuomat ovat myös täysin maidottomia ja kasvisperäisiä. Itse olen maistanut jokaista, mutta lempparimakua on vaikea valita. Kiinnostavin maku on ehkä kuitenkin vähän terveellisempäänkin herkutteluun sopiva kausimaku samettinen suklaa.

Sekä itseni että lasten on syötävä jotain pientä noin kolmen tunnin välein, tai alamme kiukkuamaan. Tallaiset helpot ja hyvin matkassa mukana kulkevat välipalat ovatkin perhesopumme pelastus. Välipalajuoma on helppo vetäistä lennossa, mutta maistuu hyvin myös vaikka aamu -tai iltapalalla. Kevyet kartonkitetrat kulkevat hyvin matkassa myös vaikkapa piknikille.

Kuinkas paljon teillä syödään välipaloja ja minkälaisia? Onko muita jotka muuttuvat näläisinä hetkessä räjähtäviksi kiukkupäiksi tai lapset samaa sorttia? Entäs onko Elovenan välipalajuomat tuttuja ja onko jotain lempimakua?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

7 Responses to “VÄLIPALAA PIHAPIKNIKILLÄ”

  1. Bianca** sanoo:

    Tuo lapsen(?) ottama kuva sinusta on ihana! Toi mieleen erään pahvikuoren lapsuudenkodistani, mikä on täynnä taivaansinisiä valokuvia joiden alareunassa hädin tuskin näkyy äidin tai isän pää ja toisissa kissa nukenvaunuissa erilainen myssy yllään..
    Sun pojat ovat selvästi saaneet harjoitusta valokuvauksen saralla 🙂
    Niin ja välipaloja syödään vain yksi päivässä(itsehän voisi syödä tietty pitkin päivää) ja nuo keksit ja välipalajuomat ovat tosi käteviä..muutoin se on turkkilaista jugurttia erilaisin lisin, smuuti tai maapähkinävoileipä..tehopäivinä saatan paistaa banskulettuja. (noh kerran paistoin..)

  2. Ellu sanoo:

    Mä kaytän usein noita Elovenan keksejä, kun haen pojan hoidosta ja pitää vielä mennä kauppaan. Toimii pienenä (kiukku)nälän tyydyttäjänä. 🙂 Se tietysti harmittaa että niissä on sokeria, mutta yhdessä keksissä taitaa olla vain noin 5 grammaa, joten menkööt. Noita juomia ei ole tullut kokeiltua. Mulla poika on vielä sen verran pieni, että siinä saisi kyllä olla pilli mukana, jotta juominen onnistuisi hyvin.

  3. marika sanoo:

    Meillä noita kauramaitojuomia on annettu 1-vuotiaasta alkaen maitoallergiselle lapselle niiden hyvän maun ja kalsiumlisän vuoksi 🙂 Tosi tosi käteviä reissussa mukana!

  4. Tuija sanoo:

    Ihana postaus, oot ihana Minttu itsekin 🙂 <3
    Nää sun kuvat, ihania…
    Ulkona ruoka maistuu aina vaan niin paljon paremmalle, kaikille. Meillä samoja nopeita välipaloja, etenkin kesällä, tuoreet hedelmät (banaani nro 1!) ja marjat, piirakat ja croissantit…juomana usein vesi, mut noitakin vois kokeilla. Kitti vinkistä 🙂

  5. Marika sanoo:

    Nuo Elovena juomat on ihan suosikkeja, niin hyviä! 🙂

    Koska julkaiset Aarrekid lahjakortin voittajan? 🙂

  6. Aivan ihana idea! Meiltä löytyy pihasta grillikota ja terassikalusteet, joten voisi joku kaunis ilta tehdä retken omaan pihaan. Elovenan tuotteet eivät ole tuttuja muuten kuin puurona, joten noita täytyy ehdottomasti kokeilla!

    http://mkasvukipuja.blogspot.fi

  7. Nuo välipalajuomat on tulleet tosi tutuiksi. Edellisessä elämässä ajelin paljon autolla töissä ja piti olla jotain helppoja välipaloja siinä matkalla. Monia testattuani nuo oli parhaat. Nyt ei ole hetkeen tullut ostettua, mutta noita patukoita pitäis kyllä ostaa hoitolaukkuun estämään nälkäkiukkua – minun, ei lapsen, minä olen pahempi. 🙂

Kommentoi