ENNEN PELOTTI NYT ON PILOTTI

23/10/2013

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuoruus tuli elettyä napapaitojen, hiusmaskaran, eurotrancen ja kultaisten pikkureppujen losteliaalla vuosikymmennellä, 90-luvulla. Ne ajat ovat sekeästi jättäneet jälkensä. Vaikka jokunen vuosi sitten kylläkin mietin ettei 90-luvun tyyli voi ikinä tulla muotiin, niin nyt minä olen kohta vuoden verran ollut siitä yhä enemmän innoissani.

Muotisuuntauksen huomaa hyvin siitä, ettei siistejä ystärikuteita enään meinaa löytää kirppareilta, ja taas samaan aikaan kauppojen rekit täyttyvät vakosamettisista lappuhaalareista ja muusta yhtä kreisistä.

Vaikka olen kokeillut jos minkälaisia tyylejä kultaisella 90-luvulla, niin pilottia en ole muistaakseni ikinä omistanut. Se taisi olla silloin enemmän poikien juttu ja ikävästi pilotit yhdistettiin herkästi siihen aikaan myös skineihin, joten käyttämättä jäi.

Nyt kuitenkin törmäsin Monkissa sinisävyiseen camokuosiseen takkiin. Sovitin ja se oli sillä selvä. Mukana ollut raati ja myyjäkin oli sitä mieltä että siinä on ihan mun näköinen takki. Joten pakkohan se oli ostaa. Onhan se aika villi ja rajukin, mutta ehkä juuri siksi tyykkään siitä niin paljon. Ja lämmin myös, se on toki näin talvella plussaa ;-D

Jo aiemmin blogissa näkynyt, ihanan muhkea huivi on muuten saatu Glitteristä.

Kuvat Elsa / Oi mutsi mutsi

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

26 Responses to “ENNEN PELOTTI NYT ON PILOTTI”

  1. Erittäin itä-helsinki chic <3

  2. Krista sanoo:

    Mielettömän makee takki 🙂 Ja huomasin myöskin, että sulla on kivat housut päällä noissa kuvissa. Mistähän ne on? Mulla on samanmoinen ruumiinrakenne ja ihan älytön vaikeus löytää hyviä ja hyvännäköisiä housuja/leggareita.

    • Kiitos! 🙂
      Noi farkut on dr Denimin. Ne on oikeastaan farkkuleggarit, koska joustavat niin paljon. Ihan mielettömän hyvät! Näitä on tosi paljon erilaisia ja erikorkusilla vyötäröllä. Esim Carlingsissa myydään 🙂
      Kannataa myös tsekata NOMO jeans. Mä kävin siellä juuri SKANNATTAVANA! Eli siellä tehdään farkut täysin mittojen mukaan, eikä hintakaan ole suomessa valmistettuissa mittatilausfarkuissa paha, 169 eur. Mulla on tulossa blogiin pian juttua niistä enemmän 🙂

  3. Taikinanaama sanoo:

    Muijaaaaa! Kuuma! Hieno takki ja ihanan näkönen sinä, sopii sulle toi takki!

  4. Mia sanoo:

    Eikä olin ihan unohtanut noi hiusmaskarat! Jotenkin niin traumaattinen ajatus, että olen joskus sellaistakin laittanut hiuksiini… Onneks siitä ei taida olla kuvia todisteena 🙂

  5. Maria sanoo:

    Voi ei! Aika on jotenkin kullannut muistot noilta ajoilta, napapaita: oli!, hiusmascara: oli, kaikissa väreissä, kultainen pikkureppu myös! Musiikkina tyylikkäästi yhdistettynä Nirvana, Blur ja Spice Girls!
    Voi jestas……

    Mutta siis asiaan, epäreilua, takki näyttää upealta päälläsi! Samaista takkia kävin itsekin kuolaamassa ja sovittelemassa ja näytti mun päällä ihan kamalalta. 😀

  6. Mirva sanoo:

    Mulla on kauhea hyljeksintäreaktio edelleen ysärimuodille, jotenkin siitä on ihan liian vähän aikaa ja on liian tuoreena muistissa niine kammottavine hiusmascaroineen, mutta tuo takki on kyllä todella hyvän näköinen sun päällä! 🙂

    On muuten toinen samalla lailla otsikoitu postaus viikon sisään isossa blogissa ja molemmilla kerroilla se on saanut mut hekottelemaan… 😀

  7. Reetta.a sanoo:

    Huudimutsi huhuilee!
    Mistä nuo ihanat housut on?
    Mä en löydä ittelleni ehkä ikinä kivoja päntsejä, joka on raivostuttavaa.
    Nimim. Legginssit-86

  8. Mama D sanoo:

    Kivan näkoinen takki! Itsellä ei oo kyllä tullut 90-luvun muotia ikävä. Itsellä muistuu kukkakuosit, purjehduskengät ja permanentit mieleen. Ei kiitos.

  9. Yksi raadin jäsenistä nyt katuu ettei ostanut samanlaista! WÄÄÄÄÄ!!!!!! Toi on niiiiin ihana! <3

  10. Juuli sanoo:

    On kyllä niin sun näköinen takki. Ihana :)!

  11. annimari sanoo:

    Kertakaikkisen ihana takki ja sopii sulle kyllä todella hyvin! Lapset kainaloon ja menoksi 😀

  12. Milla sanoo:

    Sä oot niin kaunis. 🙂 Ja magee takki!

  13. Anna sanoo:

    Sä oot kyl tosi nätti kasvoista, Minttu. Mut herrajestas sä oot ISO! Huolehdi itsestäsi ja lopeta se jatkuva dokaaminen ja mässääminen ja ala rakastamaan itseäsi. Oot niin nuorikin ja niin kovin kaunis..

    Ja ennen ku kaikki hyökkää vastaan niin enhän mä sanonu muuta ku yhden tosiseikan vaan.

Kommentoi