MINTTU TÄSSÄ MOI

8/10/2013

Tammikuussa 2010 perustin tämän blogin. En ajatellut sitä sen enempää. En ollut juurikaan lukenut blogeja aiemmin. Mitä nyt googlen haku välillä johonkin blogiin vei. Minulla ei ollut visiota siitä että millainen blogini tulisi olemaan, tai minkä aiheen ympärille sen rakentaisin. Nimikin piti päättää heti ja se selkeästi viittasikin sen hetkiseen elämääni yksivuotiaan pojan äitinä. Sitten vain aloin kirjoittamaan. Lastenvatteista, ajatuksistani, siitä mitä ollaan tehty ja mitkä asiat meillä arjessa toimii ja mitkä ei. Välillä ruokajuttuja, sisustushaaveita, tuotetestauksia. Aiheet ovat tähän päivään saakka pysyneet samoina, toivottavasti sentään vähän kehittyneet vuosien varrella.

Blogin lukijamäärä kasvaa kokoajan ja erityisesti elokuisen A Beautiful Body haasteen jälkeen on uusia lukijoita tullut paljon mukaan. Ehkä olisi siis aika taas kertoa vähän siitä että kuka täällä blogin takana oikein häärää. Kyselin muutama viikko sitten että kiinnostaisiko erityisesti teitä uusia lukijoita tällainen esittely – sehän kiinnosti ja pariin tiettyyn kysymykseenkin toivottiin vastauksia.

Kerron mahdollisimman lyhyesti ja tiivistetysti. Eli Minttu tässä moi. Tällä hetkellä olen 27-vuotias, kahden pojan kotiäiti joka kirjoittaa osa-aikaseti työkseen tätä blogia. Asumme lasten kanssa kolmisteen kaksiossa Alppilassa.

Muutin yhdeksän vuotta sitten nuoruuden kodistani Espoon Suvisaaristosta Kallioon, ja sen jälkeen olenkin asunut aina näillä kulmilla. Viihdyn täällä puolen kaupunkia enemmän kuin hyvin, vaikka viimeaikoina olen haavelillut myös mökkiasumisesta ja omasta pihasta.

Olen perheemme vahin lapsi, vanhempani saivat minut melko nuorina, äitini oli vasta 17-vuotias. Kolme vuotta myöhemmin sain ensimmäisen pikkuveljeni. Veljeni loukkaantui vuoden ikäisenä hyvin vakavasti autokolarissa, jossa minäkin olin mukana. Kolmen kuukauden sairaalassaolon jälkeen saimme hänet onneksi takaisin kotiin. Siitä saakka olen ollut hänestä jollain tavalla huolissaan, monesti ärsytykseen saakka ja välimme ovatkin usein melko myrkskyisät. Hieman ennen kun toinen pikkuveljeni syntyi, vanhempani erosivat ja jäimme asumaan äitimme kanssa. Nämä tapahtumat ovat varmasti vaikuttaneet paljon etenkin nuoruusvuosiini.

Myöhemmin isäni uudesta liitosta sain vielä kolme ihanaa veljeä lisää. Usein sanotaan että perhe on pahin ja niin se kai onkin, mutta oikeasti olen ylpeä erikoisesta ja taiteellisesta perheestäni johon kuuluu niin muusikoita, hippimummoa kuin tatuointitaitelijaakin.

Vaikka teinivuoteni olivat melko villit ja täynnä jos minkäkinlaisia toilailuja niin koulussa minulla meni yleisesti ottaen ihan hyvin. Koko peruskoulun ajan olin musiikkiluokalla ja rakastin esiintymistä – laulamista, soittamista ja näyttelemistä. Muita lempiaineitani olivat kuvaamataito ja bilsa. Kemia ja fysiikka kiinnostivat myös, mutta ei siksi että olisin ollut nissä hyvä, vaan kanssani yhtä omistuisen huumorintajun omaavan opettajan takia.

Olin kiinnostunut matkailusta ja eri kuttuureista, mietin lentoemännän ammattia. Lopulta päätin hakea opiskelemaan matkailuvirkailijaksi. Suoritin kolmessa vuodessa merkonomi-matkaluvirkailijan tutkinnon. Kävin samalla töissä, hoidin kahta lasta eräässä suomenrutsalaisessa perheessä, välillä olin kaupan kassalla. Viimeisenä opiskeluvuotana muutin pois kotona, kävin koulussa, suoritin samalla työharjoittelua ja kävin töissä.

Ahertaminen palkittiin, valmistuin hyvin arvosanoin, sain stipendin ja vakituisen työpaikan työharjoittelupaikasta, hotellin vastaanottovirkailijana. Mietin kyllä myös muttaamista Australiaan jossa minulla asui sukua, mutta sitten tapasin erän pojan. Uurastin kolmivuorotöissä eräässä Helsingin suosituimmassa hotellissa, se oli nuorelle tytölle hieno saavutus. Myöhemmin minut valittiin vuoden kestävään esimieskoulutukseen. Pikkuhiljaa, kolmen vuoden aikana, rankka työ, työpaikan huononuntunut ilmapiiri ja säästöt miehityksessä kuitenkin tekivät sen että aloin väsyä. Tilannetta ei myöskään helpottanut se aiemmin tapaamani poika, joka paljastui alkoholisti-narsistiksi, joka petti ja jätti ja otti mukansa vielä muutamaa kuukautta aiemmin ostamani dalmatiankoiranpennun. Oli lopputalvi, olin parikymppinen ja uupunut, kaikenkukkuraksi sain vatsahaavan. Koko hotelliala menetti hohtonsa silmissäni ja halusin työltäni jotain jolla oli oikeasti merkitystä. Olin muutaman kuukauden sairauslomalla ja aloin saamaan elämäni takaisin raiteilleen, uuden ihanan kodin ja paremman terveyden.

Se kevät ja alkukesä meni kavereiden kanssa pyöriessä. Päätin että jos joskus vielä tapaan jonkun, en unohda kavereitani kuten aiemmassa suhteesani kävi. Kesällä tapasin Lassen, lasteni isän. Se oli tavallaan rakkautta ensisilmäyksellä. Tavallaan siksi että tunsimme toisemme jo kymmenen vuoden takaa, kävimme samoja kouluja. Meistä tuli pian pari ja uskalsin vihdoin hypätä tuntemattomaan, erosin hotellityöstäni vastavalmistuneena hotelli -ja ravintola-alan esimiehenä.

Vaikka haaveissani oli ammatti jolla on oikeasti merkitystä, eikä vain dollarin kuvat silmissä menemistä, päätin aluksi ottaa vähän rennommin. Työskentelin myyjänä kahvilassa ja vaatekaupassa. Päätin haluta kuvamaataidon opettajaksi. Hain TaiKkiin kuvataidekasvatuksen osastolle, mutta en päässyt. Kävin siellä kuitenkin avoimen-yliopiston kautta opiskelemassa taideterapiaa. Sain työpaikan kehtitysvammaiseten koulunkäyntiavaustajana eräästä koulusta. Sain tehdä myös opettajan sijaisuuksia samassa luokassa. Se vuosi oli hyvä ja avartava. Myös siinä mielessä että tajusin ettei myöskään se ollut juttuni ja haaveet opettajan ammatista jäivät taka-alalle.

Alkuvuodesta 2009 aloin odottamaan Kaapoa. Päätös perheen perustamisesta kävi nopeasti, mutta olimme varmoja tämän olevan paras juttu ikinä. Rupesin heti etsimään uutta työpaikkaa, en uskonnut pärjääväni tai olevani mahani kanssa turvassa erityisluokassa raskaana. Raskausaikani oli alusta saakka myös todella rankka hurjan pahoinvoinnin takia. Löysinkin pian uuden työn, eräästä korkeakoulusta, kulttuuripuolen opintoneuvojana. Istumatyö sopi paremmin sen hetkiseen tilanteeseen, omassa toimistossa pystyi oksentamaan huomaamattomasti roskikseen – pahoinvointi nimittäin jatkui koko raskauden ajan. Etsimme uutta asuntoa samalla kun Lasse myi itse oma yksiötään Kalliosta, elimme siis jännittäviä aikoja. Lopulta ihana koti löytyi perheystävällisimmiltä seuduilta, Alppilasta.

Tuoreena äitinä olo oli ihanaa, vaikkakin rankkaa. Kaapo syntyi sektiolla ja olin melko kipeä aluksi, myöskään imetys ei onnistunut ja se lannisti. Tein vauvan kanssa kaikkea mitä olin ajatellut kaupunkilaisäitien tekevän. Kävimme vaunukävelyllä Töölönlahdella, kahviloissa ja kaupungilla, tutustuin muihin äiteihin. Harrastimme vauvahierontaa, vauvazumbaa ja vauvauintia. Pääasiassa kaikki oli oikein ihanaa ja ainakin ulospäin idyllistä, vaikka vuotta varjosti myös Lassen yllättävä työttömyys.

Kaapon ollessa vuoden ikäinen aloin haaveilemaan toisesta lapsesta. Halusin Kaapolle sisaruksen pienellä ikäerolla. Myös vastoin myös kaikkia lukemiani ja kuukemiani juttuja, taisin alitajuisesti ajattella toisen lapsen myös korjaavan parisuhdettamme, joka ei enään enään ollut samanlainen kuin vuotta aiemmin. Näihin aikoihin siis aloitin blogin kirjoittamisen.

Toinen raskaus meni samoissa merkeissä kun edellinenkin, eli yrjöten. Ikinä en ole katsonut niin paljon Muumeja kuin sen yhdeksän kuukauden oksentamisen aikana. Sitten meille syntyi ihana Elvis. Kahden lapsen äitinä olo oli ajoittain raskasta, mutta jotenkin todella luonnollista. Arki ja elämä soljui eteenpäin. Edelleen teimme ja menimme. Aloin harrastamaan teatteria.

Vähän alle vuosi sitten parisuhteen kohtalo alkoi näyttämään yhä synkemmältä. Olin siihen saakka tavallaan kieltänyt sen, mutta nyt aloin ymmärtämään että se suuri rakkaus oli muuttunut suureksi ystävyydeksi. Päätimme vielä yrittää, mutta tälläkään kertaa ei asiat muuttuneet. Alkuvuodesta tein päätöksen että muutan pois. Erosta on kyselty täällä blogissa, mutta en ole siitä juurikaan tämän enempää kertonut. Enkä kerrokkaan. Se asia kun koskettaa myös toista osapuolta, enkä koe oikeudekseni kertoa toisen ihmisen asioita julkisesti. Uteiliammille voin suositella kuitenkin Kaisun kirjoittamaan hienon viimeisen rakkauskirjeen, jossa on paljon samoja ajatuksia kuin itselläni.

Siitä pääsemmekin tähän päivään. Tällä hetkellä olen pikkaisen stressaantunut, mutta tiedän sen olevan vain välikaista. Menossa on nimittäin todella paljon kaikkea, kodin laittamista, työ/blogijuttuja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Viimeviikolla ilmoitin lopettavani teatteriharrastukseni. Aika ei vain riittänyt. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen tilanteeseen. Olen vuosien aikana oppinut niin paljon kaikenlaista, ja luotan siihen että jokainen tuleva vuosi on vain toistaan parempi. Ja vain minä voin vaikuttaa siihen. Olen oppinut itsekkyyttä ja päättänyt etten enään tee asioita joista en pidä. Tiestysti olisi ollut hienoa jos parisuhde olisi kestänyt, mutta niin ei käynyt. Olen hyäksynyt myös sen ettei elämää voi käsikirjoittaa etukäteen.

Tulevaisuus on siis auki. Haaveita ja suunnitelmia kuitenkin on. Jos vain saan pojille päiväkotipaikat läheltä palaan täyspäiväisesti työelämään vuoden vaihteen jälkeen. Uudessa työssäni toivon voivan hyödyntää nykyistäni, eli bloggaamista. Uskonkin tulevaisuuteni olevan markkinoinnin ja sisällöntuottamisen sekä viestinnän parissa. Ensi syksynä haluan myös jatkaa kaupallisen alan opintojani kauppakorkeassa. Ja edelleen haaveilen siitä mökkiasumisesta kymmenen minuutin ratikkamatkan päästä keskustasta…

Apua kun tästä tulikin pitkä elämänkerta! Tarkoitus oli siis alunperin kijoittaa lyhyt tiiviselmä: Moi, olen Minttu. Luonteeltani iloinen, utelias, vähän höpsö (mutta fiksu tottakai). Ystävieni seurassa olen kokoajan (kovassa) äänessä, mutta vieraiden seurassa olen melko ujo. Rauhallinen olen myös, mutta ärsyynnyt kyllä helposti ja perhe ja ystävät kyllä huomaavat heti jos niin käy. Tykkään kauniista asioista, olen hyvin visuaalinen ja ajattelen asioita kuvien ja värien kautta. Tykkään käsillä tekemisestä ja opin nopeasti asioita juurikin tekemisen kautta. Olen spontaani, niin paljon kuin lasten kanssa vain olla voi, ja ei ole vaikea suostutella minua mukaan uusin juttuihin. Silti olen myös melkoinen kotihiiri.

Sellainen siis tämän blogin Minttu. Ne ketkä jaksoivat lukea, kommentoikaa jotain! Muuten tuntuu ihan hölmältä kirjoittaa tällaista. Kiitos <3 Huomenna taas toivottavasti vähän paremmilla ja tuoreemilla kuvilla!


Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

103 Responses to “MINTTU TÄSSÄ MOI”

  1. elina sanoo:

    Tämä oli niitä kirjoituksia joita lukiessa pitää muistuttaa itseään”hengitä välillä”.upea kirjoitus!kiitos!

  2. Eevi sanoo:

    No moi, Minttu!
    Luin koko jutun ja taidan lukea vielä kertaalleen. Ihanaa, että avasit näinkin paljon itsestäsi. Jotenkin näin lukijana tunsin tulleeni hieman lähemmäksi mahtavan blogin kirjoittajaa! Kiitos siis tästä! Olet aika selviytyjä ja rohkea! <3

  3. jonna sanoo:

    Olipa kiva lukea asioita vähän pintaa syvemmältä. 🙂 Tällaiset tekstit antaa blogisteista aina inhimillisemmän kuvan. Ja ai että kuinka ihailen ihmisiä, jotka uskaltaa tehdä rohkeita valintoja elämässään. Itselle kun pelkkä juusto -merkin vaihtaminen on saavutus.

    Ps. Tein itsestäni saman tyyppisen ”esittelyn” meidän kaupungin paikallislehteen ja voi että se oli vaikeaa! Tarkoitus oli kuitenkin antaa todenmukainen kuva itsestä blogin takana, mutta en kuitenkaan halunnut paljastaa liikaa.

    Ihanaa syksyä!<3

    • Moi, kiva kuulla! Juuri se olikin tässä vähän se taka-ajatus. Itsekkin kaikista eniten tykkään lukea blogeja joiden kirjoittajat ovat tulleet jotain kautta tutuiksi 🙂
      Ihanaa syksyä sinnekkin!

  4. KataMeri sanoo:

    Ihana juttu, ihanat kuvat, olisin lukenut vaikka enemmän:) Ajattele mitä sunkin elämässä on tapahtunut ja mitä olet kokenut ja ikää kuitenkin alle 30v. Oikeesti on hienoa että elämäänsä ei voi käsikirjoittaa, silloin se on paljon mielekkäämpää…

  5. Jonna. sanoo:

    Moi Minttu, täällä Jonna. 🙂

  6. Olipa mielenkiintoista lukea kirjoituksesi. Itse olen alkanut lukea blogiasi tänä vuonna, kevättalvella. Ja seuraaminen jatkuu. Mukavaa syksyä sinulle ja pojille!

  7. Elisa sanoo:

    Vaikka olenkin seurannut blogiasi jo pitkään, tämä oli hyvin avartava teksti. Ja niin sööttejä nuo kuvat!

    Mietin myös, että oletpas ehtinyt kokea ja tehdä vaikka mitä, vaikka oletkin niin nuori.

    • Niin harvoin sitä tulee itsekkään ajatelleeksi sen enempää että
      kuka siellä blogin takana on, vaan enemmän ne sen hetkiset jutut antavat kirjoittajasta tietynlaisen kuvan.
      Toivottavasti edessä on vielä paljon kaikkea kivaa koettavaa 🙂

  8. Ope sanoo:

    Hieno kirjoitus. Kirjoitusvirheet vain haittasivat lukemista paljon, sillä niitä oli paljon. 😉

    • No sehän unohtuikin tekstistä! Olen aiemminkin kertonut lievästä dysgrafiasta, eli kirjoitishäiriöstä. Minun on vaikea löytää itse virheitä tekstistä, ja tämä blogin kirjoitus onkin ollut hyvää treeniä! 🙂 pyrin kyllä silti korjaamaan kaikki virheet, sillä uskon että se häiritsee lukemista.

  9. Nappi sanoo:

    Luin ja ja pidän tästä blogista enemmän ja enemmän!

  10. Krisse sanoo:

    Moikka Minttu!

    Oli kiva lukea tämmöinen. Oon tosin lukenut sun blogia alusta saakka, mutta etenkin teidän Elviksen syntymän jälkeen kun oma keskimmäinen on lähes samanikäinen.

    Tykkään sun jutuista, kuvista ja tyylistä hurjasti. Aurinkoista loppusyksyä!

    t. Krisse

  11. Bianca** sanoo:

    Kiitos kun paljastit palan elämäntarinaasi meille lukijoille! Sä oot ihan mun lempparibloggari ja olipa etenkin hienoa nähdä noita omia lapsuuskuviasi vaikka eipä sun kasvot oo niistä juuri muuttuneet 🙂

  12. Susanna sanoo:

    Hei,
    On kiva lukea, kuka blogin takana on 🙂
    Voi tosin olla, että vähennän blogin lukemista, sillä tuntuu, että viime aikoina postaukset ovat olleet suurimmaksi osaksi mainoksia…
    – Susanna

    • Moi Susanna! Kiva että tykkäsit (ja jaksoit lukea) 🙂
      Mainoksista en osaa sanoa, niitä on aina tullut ja tulee olemaan. Laskin että viimeisen 11 postauksen joukussa on 2 yhteistyöpostausta, aika vähän omasta mielestäni. Toki se voi jostakusta tuntua sitten paljolta.
      Ihanaa syksyä 🙂

  13. annimari sanoo:

    IHANIA kuvia, tosi hauska löytää Kaapon ja Elviksen piirteitä kuvista! Ja tosi kiva oli lukea sinusta vähän enemmän – meilläkin, kun on vielä ”yhteisiä tuttuja”. Minun mies itseasiassa muistaa sut jostain bileistä näillä yhteisillä tutuilla, joita meillä on. Jos muistat, kun kysyin heistä kerran sattumalta törmättyämme Kumpulan uimalassa 🙂

  14. Karoliina sanoo:

    Ihanan avoimesti Minttu kerroit itsestäsi ja elämästäsi! Ja paljon on elämään mahtunutkin asioita 🙂

  15. Kaisa sanoo:

    Voi että, ihana sinä! <3 kiitos, kun jaoit elämäntarinasi.

  16. Tessa sanoo:

    Toistan samaa kuin muutkin; tosi kiva lukea vähän enemmän susta:)!

  17. jonna sanoo:

    Luettu. Hyvä teksti! Oli kiva lukea sinusta jotain ja vieläpä näin ”elämän kerran” muodossa 🙂

  18. trina sanoo:

    Heippa minttu! Olipa tätä kiva lukea. Olet kaikin puolin upea nainen 🙂

  19. Noel sanoo:

    Ihanan avoimesti kerrottu ja kirjotettu! Kiitos 🙂 tämmösiä on kiva lukea!

  20. En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta nyt korjaan asian. Ihanan tavallinen ja silti niin elämää täynnä oleva tarina, jota valotit meille lukijoille! 🙂

  21. hanns sanoo:

    kiva oli lukea!! san diego zoo kuva muistutti että siellä pittää käyä ko asun täs lähel 🙂 blogiasi on mielenkiintoista ja mukavaa lukemista arjesta poikies kanssa!!! keep on doing 😉

  22. jadore sanoo:

    Moi Minttu! Tää oli hyvä postaus, ja ennen kaikkea mielenkiintoinen. Paljon olet jo ehtinyt elämässäsi!

  23. Katja Hansen sanoo:

    Pakko kommentoida, kun itsekkin tein samanlaisen postauksen tässä hetki sitten ja oli kiva lukea kommentteja, eikä vain huomata miten lukijoita on yli tuhat ja kukaan ei sano mitään! 🙂

    Ihana postaus, ja kiva lukea vähän syvällisempää välillä.
    Itsellä tälläisen postauksen tekeminen oli tosi vapauttava, ja sain taakan pois. Itse keskiyin siihen parisuhteeseen omassani.

    http://miopoikanimio.blogspot.fi/2013/09/kaak.html?m=1

  24. Ilona sanoo:

    Kauniisti kerrot elämästäsi. Usein sitä on olevinaan niin kiire, että katselee blogit pintapuolisesti läpi eilä ehdi syventyä. Nyt kuitenkin luin koko tekstin 🙂

    Ihailtavaa, että sinulla on tulevaisuutesi suhteen paljon haaveita ja myös odotuksia.

    Ilona

  25. Tiina sanoo:

    Uskon, että tarinasi voi rohkaista monia!
    Toteutukoon kaikki tulevaisuuden haaveesi! 🙂

  26. Oli kiva lukea myös siitä, kuka Blogin takana on. Ja voi että noita ihania lapsuuskuvia:)

  27. Lindusius sanoo:

    Minttu,
    Minä olen yksi niistä lukijoista jotka löysivät blogisi BB haasteen myötä. Siitä päivästä lähtien olen seurannut postauksiasi.

    Minullakin on kaksi poikaa pienellä ikäerolla ja nuoremmalla oli koliikki joka kesti 6kk ja parisuhde oli todella koetuksella. Koliikin ohimentyä aloin kirjoittamaan blogia joka keskittyy elämän valoisaan puoleen.

    Olet kaunis, rohkea ja meillä näyttäisi olevan melko samanlainen makukin niin sisustuksessa kuin vaatetuksessa 🙂 Toivon sinulle voimia ja todella paljon onnea uuden elämän alkuun.

  28. Vau. I got no words. Ihanaa, että avasit elämääsi ennen blogia! Tämä oli tosi kiva postaus, ja tällaiset aina antaa jotenkin ”ihmismäisemmän” kuvan kirjoittajasta kauniiden kuvien takana – vaikka kyllähän Mami Go Go elämänmakuisuudellaan ja arkisilla, kauniilla otoksillaan aidolta on aina tuntunutkin. 🙂

    Mä itse luen tosi vähän blogeja ja päivitän lähinnä omaani, mutta sun blogiisi mä olen jäänyt koukkuun jo kauan ennen A Beautiful Body-haastetta. Tänne mun on palattava päivittäin kurkkaamaan, josko olisi jotain uutta tarjolla. 🙂 Omalla lukulistalla viihtyy vakkaristi ehkä 5 blogia, ja sä olet olet olut siellä jo pitkään! Onpa noloa, että kun kerrankin kommentoin (olen siinä tosi huono), niin saan aikaiseksi jotain näin sekavaa. 😀

  29. Moi Minttu 🙂

    Tää oli koukuttavaa luettavaa. Mä en edes huomannut missä vaiheessa mun mies lähti töihin. Hävisi sillä aikaa 😀

  30. Lauralee sanoo:

    Kiitos tekstistä! On niin kiva kuulla enemmän taustoja blogin kirjoittajasta. Muut tekstit syventyvät samalla myös. 🙂

  31. Veera sanoo:

    Minttu! Kyllähän tämän jaksoin lukea ihan heittämällä – sen verran mielenkiintoista ja kauniisti kirjoitettua tositarinaa. Onnea uusiin haasteisiin, eli kaikkeen mitä elämä nyt tässä tullessaan tuo!

  32. Moi Minttu!

    Ihanan avoin ja rehellinen kirjoitus. Olit jo hyvin rohkea tehdessässi sen Beautiful Body -haasteen. Itse tuoreen blogin kirjoittajana kasvojen ja nimen paljastaminen tuntuu melko pelottavalta 🙂 Jotenkin tuntuu, että jos se koti ja elämä ja muut ajatukset (vaikkakaan en vielä kovin syvällisesti ole kerennyt kirjoittelemaan), on julkisia, niin pitääkö kasvot ja nimikin olla? Ylipäätään blogin perustaminen vaati minulta jonkin verran rohkeutta ja jonkunlaisen suojamuurin laskemista…

    Että ei voi kuin ihailla teikäläisen rohkeutta! Kaikkea hyvää jatkoon 🙂

    • Moi!

      Kiva kun pidit!
      Blogin kirjoittaminen on kyllä niin antoisaa että suosittelen, voit hyvin kirjoittaa nimimerkillä ja/tai kasvottomana jos siltä tuntuu 🙂

      Ihanaa syksyä!

  33. Merja sanoo:

    Moikka! Tulin piiiitkän tauon jälkeen kurkkaamaan, blogisi ”unohtui” oman blogin muuttaessa. Kannattipa tulla. Kaikkea hyvää syksyysi ja tulevaan! 🙂

  34. Petra sanoo:

    Ihanaa, että kerroit noin paljon itsestäsi ja taustastasi! On se vaan jotenkin antoisampaa lukea blogia, jonka kirjoittajasta ”on tietävinään” jotakin. Ihanaa syksyä!

  35. Annia sanoo:

    Olipa todella hieno kirjoitus, mukavaa syksyn jatkoa sulle ja pojille!
    T.Toinen äippä kahden pojan kera 🙂 Ps. Kun sulla on niin hienoja tatskoja niin kenelle luotettavalle henkilölle niintä kannatais mennä laittamaan?

  36. Jenni sanoo:

    Hei,
    olen lukenut blogiasi vajaan vuoden ja kommentoin ekan kerran vasta nyt, vaikka monta kertaa on tehnyt mieli jättää joku pieni kommentti. 😉

    Oli kiva lukea tarinasi ja tietää sinusta vähän enemmän. Kiitos ihanasta blogista ja onnea työ- ja päiväkotikuvioiden yhdistämiseen!

    Ehkäpä rohkaistun jättämään kommenttia useamminkin, kun ei tämä niin vaikeeta ollut! 😉

  37. Juuli sanoo:

    Ihana Minttu, tämä oli mukava lukea :)! Kirjoitat jotenkin niin kivasti :)!

  38. Katja sanoo:

    Tämä oli paras blogikirjoitus (seuraan nykyään aika montaa blogia, sun blogista aloitin ;)) pitkään aikaan. Ihanan avoin, luin mielenkiinnolla. Mielenkiintoinen elämäntarina sulla ja mitä vielä siihen tuleekaan lisää, kun kirjoitat vaikka 10 vuoden päästä. Ihanaa syksyä sinulle Minttu ja pojille myös 🙂 Toivottavasti päiväkotipaikat järjestyy.

  39. Hanna sanoo:

    Wau millaisen tekstin jaoit kanssamme. Kiitos!

  40. Meriannen sanoo:

    Ihanan avoin ja rohkea postaus! Kiitos tästä. 🙂

  41. Elise Vilpas sanoo:

    Kaunis kiitos, olet upea nainen ja sun blogi kuuluu top 5 listalle ehdottomasti!!

  42. Suvi sanoo:

    Olipas mukava saada tietää susta hieman enemmän 🙂 Olen lukenut blogiasi noin vuoden ajan ja tykännyt kovasti jutuistasi:) Ja sattumalta, myös näin sinut tällä viikolla Ikeassa. Vitsi, että sulle sopii hyvin kirkas huulipuna 😀

    • Eikä, siis kun olin Ikeassa maailman huonoinpana tukkapäivänä ja kun Elvis oksensi päälleen ja kun ravasin ylä ja alakerran väliä kolme kertaa 😀 Mutta kiitos, huulipunalla huomion saaminen muualle kuin väsyneeseen namaan ja likaiseen tukkaan mahdollisesti siis onnistui? 😀

      • Suvi sanoo:

        Haha 😀 Toimii, koska muuhun en kiinnittänyt huomiota 😀 No paitsi myös siihen, että Elvis on aivan yhtä suloinen, jos ei vielä suloisempikin livenä, kuin kuvissa 🙂

  43. tiina sanoo:

    Kiva tietää millainen ihminen,siellä kirjoittelee 🙂 Mä niiiin haluisin muuttaa Alppilaan!!

  44. Taina sanoo:

    Huimaavaa miten paljon yhdennäköisyyksiä oli noissa kuvissa! Ehdin jo miettiä, että olisiko tuo ensimmäinen kuva voinut olla susta, jotenkin stailattuna ja kuvaa vanhanaikaiseksi käsiteltynä 🙂 Ja sitten noi sun lapsuuskuvat, niin paljon tuttua mitä sun pojissakin näkee! Hassua 🙂

  45. Silja sanoo:

    Kuulostat fiksulta ja mukavalta naiselta.
    Luen blogiasi säännöllisesti ja seuraan myös instagramin kautta. Sulla on ihanat pojat!
    Tsemppiä uusiin haasteisiin!

  46. Satu sanoo:

    Tätä oli mielenkiintoista lukea. 🙂
    Tuo ensimmäinen kuva on aivan kuin sinä! Hurjaa. 😀

  47. Miia sanoo:

    Moi Minttu! Ihanasti kirjoitettu!

  48. Sara. sanoo:

    Voi ei miten nuori sun äiti on tuossa kuvassa 🙂 Ihana 🙂

    Ja tämä oli tosi kivasti kirjoitettu teksti muutenkin <3

  49. Heini sanoo:

    Kiitos tarinastasi! Asun samoilla seuduilla kuin sinä ja pidän kovin paljon blogisi kuvista. Ne ovat itse asiassa auttaneet minua näkemään tätä kotikaupunginosaa ns. ”uusin silmin”. Kaikkea hyvää sinulle ja pojillesi! Olet rohkea nainen 😉

  50. Sanna sanoo:

    <3 Kiitos ihanasta blogista!

  51. Satuma sanoo:

    Ihan ekaa kertaa ikinä on kyllä pakko jättää kommentti (niin, olen kyllä blogiasi lukenut, mutta kun oon vaan niin laiska kommentoimaan…). Aivan ihana kirjoitus ja nyt tuntuu, että hei, mähän ihan tunnen ton Mintun! Vaikka enhän mä siis oikeesti tunnekaan, enkä ole ikinä llivenäkään nähnyt. Mutta olipas kiva saada ihan uusi perspektiivi tälle koko blogille 🙂 Kiitos kun rohkeasti meille avasit itseäsi ja elämääsi 🙂

Kommentoi