SUOSIKKINI SATUMETSÄ

25/06/2013

aarrekidmetsä2aarrekidmetsä7

aarrekidmetsä4

Kerroinkin jo joskus aiemmin että oma suosikkini Arrekidin printeistä on Aarremetsä. Kuten oikeastaan kaikki printit, tässäkin on jotain hyvin sadunomaista, kuten nimikin jo kertoo, kuvia katsellessa voi kehitellä ihan omanlaisen tarinansa. Vaalealla pohjalla hajanaisesti sijoitellut mustat yksityiskohatiset kuvat, sekä siellä täällä ripaus oranssin punaista sekä turkoosia taitavat olla syy siihen miksi juuri tämä on suosikkini. Toki myös kuvituksen tyyli, sympaattiset eläinhahmot iskevät.

Satumetsän on suunnitellut Piia Keto jonka ihania eläinhahmoja ja metsätunnelmaa löytyy myös Arabian Piilopaikka-sarjasta. Lisäksi Piia on toinen KaksTvå-vaatemerkin perustajista ja suunnittelijoista.

Satumetsä on tällä hetkellä Aarrekidin mallistossa pysyvänä kuosina, sitä löytyy paitoina, bodynä, legginsseinä, mekkona, pipoina, tumppuina, huivina ja peittona. Tuo peitto onkin ihan suosikkini, en yhtään häpeile paljastaa että se roiukkuu rattaissamme enemmänkin vain koristeena – vaikka se tarpeellinekin onkin. Aarrekiditä meiltä löytyy muutamia vaatteita myös Avaruusmatka sekä rannalle -kuoseissa, ihania tietysti ovat nekin. Syksyn uutuuskuosista, The Roosteristä sekä Aarrekid Juniorista kirjoittelinkin jo aiemmin TÄÄLLÄ.

Nämä kuvat olisi voinut ottaa myös ihanasti jossain metsessä, eikä pölyisinä laittialta noukittuna matkalla bussipysäkille. Noh, ensi kerralla. Postauksessa näkyvät huivi ja pipo saatu.


5 Responses to “SUOSIKKINI SATUMETSÄ”

  1. Taikinanaama sanoo:

    MULLAKIN ON NYKYISIN TOI SAMA PEITTO! IT*S HOTBEST!

  2. Nyponsoppa sanoo:

    Ihana on tuokin peitto;).

    Ajattelin kysyä,että voisitko tehdä listausta tai jopa postausta siitä että kummat Bugaboot (Cameleon/Donkey) on ”paremmat” enemmän yhden lapsen käytössä? Joskus olisi tarvetta myös kahdelle käyttäjälle. Kokonaisuudessaan siis kaikki plussat ja miinukset kummistakin rattaista yhden lapsen käytöllä. En osaa päättä,kummat hankkisin;).

    Kiitos jos voisit kertoa!

  3. Heidi sanoo:

    Nuo ovat kyllä niin kauniita <3 Meiltä ei vielä löydy Satumetsää, mutta tarkoituksena on kyllä hankkia. Ihan senkin takia, että suunnittelija on ollut ala-asteella mun kaveri ;D

  4. Satumetsä on ihana, mutta jostain syystä sitä ei meidän kaapeista löydy. Tilasin Aarrekidin alesta Salaperäistä laaksoa isolle ja pienelle poitsulle ja se on kyllä tosi söpö myös. Jonskun lemppariväriä punaistakin siitä löytyy 🙂 mutta niinkuin muutkin Aarrekidit niin vaatii yksivärisen kaverin. Pienelle ei löytynyt oikeanväristä bodyä noiden shortsejen kanssa joten ne odottavat vielä käyttöä. Toivotaan että värit pysyy paremmin kuin Puutarhassa -kuosissa!

    • Kyllä tuntuu pysyvän, siinä Puutarhassa mallistossa käytettiin käsittääkseni jotain uutta kangasta / tai väriä, jonka vuoksi jälki oli erilsita kun on totuttu.

Kommentoi