Kohta se alkaa, muutto. Muutto jota on odotettu ja toisaalta taas ei. Tuntuu todella raskaalta lähteä rakkaasta kodista johon molemmat lapset ovat syntyneet. Samalla lähdemme myös yhteisöstä jossa lähes jokainen on enemmän tai vähemmän tuttu, jopa ystävä. Täällä on ollut turvallista asua. Naapureilta on saanut aina tarvittaessa apua, lapset on uskallettu jäättää rattaissa rappuun nukkumaan, ei ole tarvinnut miettiä kähveltääkö joku pyykit kuivaushuoneesta tai murtautuuko joku kellarikomeroon. Tuntuu vähän pelottavalta muuttaa taloon josta ei tunne ketään. Yksi ensimmäisiä ajatuksiani oli että ulko-oveen täytyy asentaa turvaketju.

Hyvin tunteikasta muutosta kuitenkin tekee se, että uusi kotimme on vain kolmelle. Perheemme ei ole enään entisensä ja tänään se viimein realisoituu. Kirjoitan tästä ehkä myöhemmin lisää. Onneksi me olemme edelleen aika tiivis ja hyvä porukka vaikka tiemme nyt erkanevatkin. Nyt vähän kahvia ja sitten kantopuuhiin.