Vuosi sitten ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani, Canon EOS 350D:n. Päädyin Canoniin parista syystä, minulla oli siitä hyvä mielikuva ja kaverini oli myymässä vanhaa kameraansa halvalla. Ostaessani kameraa en tiennyt järjestelmäkameroista mitään, siis yhtään mitään. Kaikki aukot, valotukset, objektiivit ja muut olivat minulle ihan uusia asioita

Pikkuhiljaa aloin vaan testailemaan kameran manuaaliasetuksia ja tajuamaan miten se toimii. Vielä vuodenkaan jälkeen en luonnollisesti ole ehtinyt/jaksanut lukea käyttöohjeita, mutta niinhän sitä sanotaan että tekemällä oppii. Myös lukemalla blogin kauuta saadun Vauvasi kuvassa -kuvausopas kirjasen, aloin hahmottamaan enemmän aukon kokoa, valotusiakaa ja iso-herkyyttä.

Loppuvuodesta kävin Canonin, bloggaajille tarkoitetussa pilottikokeilussa, muutaman tunnin valokuvaus/kamera kurssilla. Tällainen kurssi olisi ollut mahtava käydä heti kameran ostamisen yhteydessä, mutta tuli niitä ahaa-elämyksiä vielä vuodenkin käytön jälkeen.

Valokuvauskurssin lisäksi olen saanut Canonilta muutaman kerran kameran lainaan. Marras-joulukuussa minulla oli testissä uusin EOS 650D ja sillä otettuja kuvia näkyy esim tässä ja tässä postauksessa. Tuon lainan jälkeen on oma kamera tuntunut ihan antiikkiselta, vaikka ihan yhtä hyviä kuviahan se ottaa kuin ennenkin.

Nyt minulla on testissä Canonin uusi kompakti digijärkkäri, EOS M. Eli tuollainen ihan pikkuinen, tavallisen pokkarin kokoinen kamera, jossa on kuitenkin järjestelmäkameran laatu. Adapterin avulla siihen sopii myös kaikki canonin objektiivit.

Hyvää tuossa kamerassa on ehdottomasti sen pieni koko, muuten kamera on yllättävän painava. Kuvat ovat tarkkoja, taustat pehmeitä ja objektiivi on todella valovoimainen. Kuvat ja takennuspisteen voi helposti näpsäistä suoraan kosketusnäytöltä.

Tällä kameralla kuvatessa ei oikeastaan tarvitse osata kuvata, sillä se tekee kaiken muun paitsi sommittelun puolestasi. EOS M -kameran älykäs näkymäautomatiikka analysoi kuvauskohteen värit, kirkkauden ja liikkeen ja tunnistaa, jos kuvassa on ihmisiä. Kamera valitsee näiden tietojen perusteella sopivat asetukset automaattisesti.

Automaattiset asetukset kuitenkin hidastavat kuvan ottamista. Etenkin lapsia kuvatessa tilanne on jo ehtinyt mennä ohi, ennen kuin kamera on analysoinut ja muuttanut asetukset sopiviksi. Kuten yllä voi eron nähdä, kuvat ovat kyllä parempilaatuisia tällä, mutta tuo pitkä tarkennusaika on todella suuri miinus.

On ollut kiva ja aika hyödyllistäkin päästä testailemaan muutamaa kameraa. Sillä nyt tiedän paremmin miten ja millä tahdon jatkossa kuvata. Tuo kompakti kamera on toki tosi näppärä ja pieni, mutta en ole tähänkään asti kokenut ongelmaksi ”raahata” isoa järkkäriä mukanani. Mielummin panostan nyt uuteen valovoimaiseen ja tarkkaan objektiiviin ja jatkan vanhalla rungolla. Haluan vähentää kameran automaattiasetuksen käyttöä, jota käytän etenkin lapsia kuvatessa, ja oppia manuaaliset säädöt. Ja vain kuvaamalla ne oppii, joten jatkossakkin siis kuljen kamera kädessäni ja jos ei muuta, niin kuvaan varpaitani.

Kuinka moni teistä kuvaa järkkärillä ja millaisia ajatuksia heräsi tästä kirjoituksesta? Olen nimittäin kuullut muiltakin että kameran manuaali on edelleen lukematta sekä että harjoittelu tekee mestarin. Moni myös päivittee sitä, miten ison ja painavan järkkärin mukana kantaminen ei houkuttele.