ENSI VUONNA

31/12/2012


Uusi vuosi ja uudet kujeet. Niinhän se aina menee. Meillä nyt ei tosin mitään suuria muutoksia ole suunnitteilla ensi vuodelle(kaan). Blogi muuttaa, muusta ei ole vielä tietoa. Olen lasten kanssa kotona vielä vuoden. Vuoden päästä näihin aikoihin todennäköisesti panikoin töihin menemistä. Mutta eihän sitä ikinä tiedä. Kaikki on ihan auki.

Tämä vuosi on mennyt niin hurjaa vauhtia etten edes käsitä. Ikinä ei ole vuosi tuntunut näin lyheltä. Johtuuko se siitä että tylsiä hetkiä ei ole ollut vai siitä että olen kulkenut pää pehmeänä väsymyksestä ja hormooneista, en tiedä. Vuosi kuitenkin vaihtuu taas muutaman tunnin kuluttua. Jossain päin maailmaa se on tainnut jo vaihtuakkin.

Voi vain arvailla mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Toivon terveyttä, onnellisuutta ja auringonpaistetta.

Tein viime vuonna muutaman lupauksen, tässä ne ovat:
– Olisin kivempi tyttöystävä, enkä niin kiukkuinen
– Laihtuisin raskaudesta jääneet 10 kg ja lisäksi toisen mokoman
– Menisin nukkumaan ajoissa ja heräisin aikaisemmin
– Pitäisin vaatehuoneen siisitimpänä
– En haavelisi jatkuvasti tavaroista tai vaatteista
– Saisin sisustettua kotia uusiksi (kumoaa edellisen…)

Mitähän noihin sitten sanoisi. Laihduin vähän. Ja lihosin takasin. Ja saatiin vähän sisusteltuakin kotona. Apua miten surkeaa.

Kuitenkin uudet uuden vuoden lupaukseni tulevat tässä:
– Pidän enemmän yhteyttä ystäviini ja sukulaisiin
– Vastaan teksiviesteihin ja sähköposteihin heti
– Merkkaan kaikki menot heti kalenteriin
– Teen enemmän asioita joista pidän ja jotka edistävät hyvinvointiani
– Lisäksi viime vuotiset. Paitsi tavaroista haaveilemista en enään koe asiaksi jota pitäisi vähentää

Katsotaan sitten taas vuoden päästä miten on muisti pelannut ja onko lupaukset tullut pidettyä. Lupaan muuten myös viedä puhelimeni huoltoon, se on ollut rikki jo useamman kuukauden. Sitä tarvitaan ainakin kohdassa 1 ja 2.

Todella hyvää ja erityisen onnellista vuotta 2013 teille kaikille!


KUPPI KUUMAA

30/12/2012

Viime vuosina olen luokitellut itseni ennemmin kahvin -kuin teenjuojien lokerikkoon. Viimeistään toisen lapsen jälkeen kahvista on tullut ehdottoman pakollista ravintoa päivän mittaan. Emme itseasassa omista laisinkaan tavallista kahvinkeitintä ja tällä hetkellä olen koukussa vahvaan pikakahviin. Välillä maistuu kuitenkin myös tee.

Etenkin nyt, kun flunssapöpöt pauhaavat ja kurkku tuntuu karhealta lähes päivittäin, juon mielelläni kuumaa teetä hunajan kanssa helpottamaan oloa. Noin vuosi sitten ihastuin näihin Clipperin luomu teihin. Ensin kauniiseen pakkaukseen ja onneksi makukin oli todella hyvä.

Tähänastinen ehdoton suoskkini on ollut appelsiinin makuinen valkoinen tee. Se maku sopii myös loistavasti mummoni flunssarohtoon. Kannattaa ehdottomasti testa tuota rohtoa, jos olo on yhtäänkin flunssainen. Usein juon teeni maidon kanssa, mutta flunssaa vastaan ehdottomasti ilman.

Sain kuusi uutta teemakua, mutta vielä en ole ehtinyt niitä maistaa. Lapsille ajattelinkin tarjota nyt illalla tuota maustettua kamomillateetä. Sama noitarohto-mummini suoisittelee myös sitä, lapsille niin flunssaan kuin parempiin öihinkin. Itse toivon löytävän tasapainon ja paremmat hermot omenankukkaisesta Zenistä…


MEILTÄ TÄNÄÄN

29/12/2012

Suklaa loppui, arki alkoi.
Tuntuupa hyvältä asustaa taas puhtaassa kodissa. Viikontakainen vatsatauti ja joulureissut näkyivät kotona tavararöykkiöinä, likaisina astioina ja pölypalleroina. Täällä oli ihan kauhea sekamelska. Eilen vielä pystyin sulkemaan silmäni kaaokselta ja hengailla suklaarasian äärellä yöpaidassa. Tänään kuitenkin oli aika ottaa itseä niskasta kiinni ja ruveta hommiin. Ihana auringonpaiste ja kotiin tulviva valo antoivat lisäpotkua siivousurakkaan. Sain myös vanhemman lapseni takaisin mummolareissulta ja kohta lähden ystävien kanssa elokuviin. Hyvä päivä, vaikka suklaa olisi vielä maistunutkin.


EI MITÄÄN KINKUNSULATUSPÄIVIÄ

28/12/2012

Sain eilen sähköpostin jonka lopussa toivoteltiin hyviä kinkunsulatuspäviä. Siis mitä, mikä ihme se sellainen on, mietin suu täynnä suklaata. Facebookissa kaverini satuksessa kerrottiin että, tekipä kahvakuulatreeni hyvää näin joulun mässilyjen jälkeen. Siis häh, joko se joulu muka meni? Ei ainakaan meillä. Nyt syödään ja löhötään.

Vaikka emme viettäneet joulua kotona, emmekä ostaneet yhtäään jouluruokia, on jääkaappi sukulaisilta saatuja herkkuja täynnä. Varsinkin eilinen päivä tuli vietettyä rennosti sohvannurkassa, konvehtirasia tai ruokalautanen kokoajan käden ulottuvilla. Ja täytyy sanoa että nautin tästä joutenolosta ja mässäilystä aikalailla. En tunne asiasta minkäänlaisia tunnontuskia. Vaikka koti on vähän sekaisin ja maha vähän liikaa puollaan, nyt relaan ja palaan arkiseen aherrukseen vasta vähän myöhemmin.

Kaapo lähti eilen isomummilleen Lappeenrantaan muutamaksi yöksi ja Elvis on  kuumeessa, niin mikäs tässä sitten vain kotona ollessa. Nyt levätään, syödään ja ollaan vaan. Joulu loppuu sitten vasta kun ruoat loppuu. Nyt vähän hunaja-taatelikakkua jälkkäriksi.


HAIKEANA JA INNOSTUNEENA

27/12/2012

Lähes kaksi vuotta sitten aloitin blogin kirjoittamisen hetken päähänpistona. Halusin kirjoittaa äitiydestä, siitä miten itsen sen näen ja koen, ja sen ympärillä tapahtuvista arkisista asioista. Tuntui ettei facebookon statuspalkki enää riittänyt, enkä halunnut pommittaa ystäviäni ja muita tuttuja jatkuvilla romaaninpituisilla päivityksilläni. Kärsin myös kovasta vauvakuumeesta ja olin ajatellut ottaa kaiken irti tulevasta raskaudesta, kailottaa siitä heti koko maailmailmalle ja kirjata ylös blogiin kaiken mahdollisen pahoinvoinnista vatsanympärykseen. Kuitenkin kun sen aika koitti, aika pian blogin aloittamisen jälkeen, pidinkin asian salassa melko kauan.

Koska blogin perustaminen tapahtui hetkessä, en ollut myöskään miettinyt nimeä yhtään etukäteen. Muistan hyvin istuneeni sormet tässä läppärin näppäimistöillä ja miettineeni sopivaa nimeä. Sen pitäisi kuvata blogin tyyliä (äitiys), kertoa jo jonkin verran blogin sisällöstä ja kirjoittajasta. Kirjoittaja oli siis etenkin tuolloin paljon (kaupungilla) lapsen kanssa liikkuva ja jatkuvasti jotain tekevä äiti. En edes muista muita vaihtoehtoja, joten taisin siis valita silloin ensimmäisen päähän juolahtavan nimen; Mami go go.

Heti alusta saakka kirjoitin samankaltaisia juttuja kun nykyäänkin. Muutamaan ensimmäiseen viikkoon en vain kehdannut kertoa kenellekään aloittaneeni kirjoittamaan blogia. Jostain kuitenkin tuli pikkuhiljaa kokoajan enemmän kävijöitä ja lukijoita. Blogiani linkitettiin kaksplussaan ja vauvan keskustelupalstalle joissa palaute blogista oli yllättävän positiivista. Juttua riitti, välillä enemmän ja välillä vähemmän ja tässä sitä edelleen ollaan kohta kaksi vuotta myöhemmin.

Useimmiten olen kirjoittamisesta innoissani, mutta on sitä tullut blogin lopettamistakin ajateltua aina joskus. Välillä mietin, että mitä järkeä tässä koko hommassa on. Miksi ihmeessä kirjoitan omasta henkilökohtaisesta elämästäni tai hömpältä tuntuvia arvosteluja rattaista tai välikausivaatteista. Blogissani on vieraillut kymmeniä tuhansia ihmisiä, yli 70 000 klikkausta kuukaudesta. Ketkä ovat nämä kaikki ihmiset jotka käyvät lukemassa siitä kuinka vauvani oppi kävelemään tai kuinka minä leikkautin itselleni otsatukan? Ajatus siitä tuntuu hullunkuriselta, mutta saamani palautteen mukaan moni vaan silti sattuu tykkäämään näistä ajoittain hyvinkin hömpistä jutuistani. Kai se on viihdettä siinä missä vaikka television katselu tai lehden lukeminenkin. Ja joskus joku myös ihan oikeasti saa jotain hyötyä kirjoituksistani, aihetta ajatella toisin, uusia näkökulmia ja vinkkejä.

Ja vaikka näitä lopettamisajatuksia silloin tällöin on ollut, en todellakaan ole lopettamassa. Edelleenkin olen intoa ja ajatuksia täynnä, enkä voisi kuvitella ettenkö jakaisi edelleen osaa elämästäni ja näitä ajatuksiani blogiin. Kirjoittaminen tuntuu hyvältä ja olen mielestäni kehittynyt siinä, se on myös hyvää treeniä sillä kärsin kirjoitushäiriöstä. Eli teen paljon kirjoitusvirheitä, kirjaimet ja tavut menevät sekaisin tai kirjaimia puuttuu kokonaan. Julkisesti kirjoittaminen luo tällöin lisäpaineita, jolloin minun on tosissani keskityttävä tekstin oikeinkirjoitukseen, ja luulen että pikkuhiljaa myös virheet vähenevät ahkeran treenin myötä.

Blogin myötä olen saanut myös paljon muuta hyvää. Jo pelkästään se että kirjoittaminen ja valokuvaaminen on mieluisaa, olen tavannut paljon uusia ihania ihmisiä. Uusien ystävien ja tuttujen lisäksi olen tehnyt mitä hienompia yhteystyöjuttuja eri yritysten ja pr-toimistojen kanssa. Olen päässyt mitä erikoisempiin paikkoihin, erilaisiin juhliin, maistanut uusia herkkuja ja juomia, ollut stailattavana ja muotikuvauksissa. Olen ollut ylpeä itsestäni, ujostellut, nauranut, ollut kiusaantunut, humalassa, halannut, kätellyt, ihmetellyt.

Nyt blogi vie minua taas uuteen ja tuntemattomaan. Siirryn tammikuun alussa kirjoittamaan Bella-blogeihin. Tilaisuus on hieno ja olen erittäin innoissani. Kuten muutossa aina, myös pientä haikeutta on toki ilmassa. Kuitenkin tiedän tämän olevan tosi hyvä juttu. Jo nyt tunnen saavani muutosta lisäintoa ja energiaa kirjoittamiseen ja juttujen ideoimiseen. Luvassa on varmasti myös uusia kivoja yhteistyöjuttuja joista on toivottavasti myös iloa lukijoilleni!

Siirtyminen osaksi Bellaa tapahtuu siis heti uuden vuoden vaihteen jälkeen. Jos kaikki vain sujuu teknisesti kuten on suunniteltu, ei teille pitäisi koitua osoitteen muutosta mitään lisätyötä. Pääsette vanhan osoitteeni kautta lukemaan vanhaa tuttua Mami go gota. Blogin ajatus, jutut, kirjoittaja ja ulkoasu pysyvät muutosta huolimatta samana. Vanhoja tekstejä ja kommentteja pitäisi päästä myös Bellan sivujen kautta selaamaan. Minä olen muutosta innoissani, toivottavasti tekin. Vähän meinaa nyt tulla tippa linssiin.