Hurjaa että tuo pieni poikani on ensi kuussa vuoden ikäinen. Se on hienoa ja samalla todella surullista. Toisen lapsen kanssa aika menee vähintään puolta nopeammin kuin ensimäisen kanssa. 

Lapset ovat tietysti kaikki erilaisia sekä kehittyvät ja kasvavat omaan tahtiinsa. On silti mielenkiintoista verrata Elvistä ja Kaapoa toisiinsa. Joissain asioissa, kuten nevolan kasvukäyrissä ja hampaiden tulossa, he ovat ihan samanlaisia ja toisissa toisinpäin.

Elvis on ryöminyt, kontannut ja seisonut sekä kävellyt tukea vasten jo kuukausi kaupalla. Hän kiipeää sohvalle, tuolille, tuolilta pöydälle ja niin edelleen… Mutta ei kävele vieläkään, kuin yhden-kaksi askelta ihan silloin tällöin. Kaapo taas oppi ryömimään vasta muutamaa päivää ennen 11. kuukautispäiväänsä, samana iltana jo konttasi, siitä seuraavana nousi seisomaan ja kahden viikon kuluttua jo käveli. Yksivuotiaana Kaapo jo söi itse lusikalla, hirmuisia annoksia. Elvis syö sormin, mutta ei hirveästi. Lusikkaa ja ruokalautasta en voisi kuvitellakaan antavan hänelle eteen. Ellei huone ole sitten vuorattu kattoon saakka jätesäkeillä.

Leikkeihin E on selvästi saanut esimerkkiä ja hän leikkii tosi hienosti muiden kanssa. Pärisyttää pitkin autorataa, kokkailee, rakentaa torneja, lukee kirjaa… Nuorempana hän on myös oppinut jakamaan tavaroita ja useinmiten odottaa kärsivällisesti omaa vuoroaan.

Ihana Rakas. Ja toinen täyttää huomenna kolme. Voi nyyh ja ylpeys.

Elvistä pyydettiin aluviikosta kaksplussan kuvauksiin. E näkyy kahdessa jutussa, marraskuun ja joulukuun numeroissa. Vikaa kuvaa oli melkein mahdoton saada. Hänen piti köllötää unirätin kanssa, mutta kaikki muu kiinnosti enemmän. Lopulta sekin kuva sitten onnistui, mutta vaati kylläkin (vanhingossa) hänen varpailleen astumisen. Näin niitä herkkiä vauvakuvia siis saadaan 😀 Suloinen kuva tulikin. Valokuuvaja oli sama joka kuvasi mua ja Lassea viime kesäkuun numeroon, Minä <3 Sinä juttusarjaan .