TURUUS

27/07/2012

Turussa oli upeaa. Vietimme kaksi yötä Taikinan perheen luona. He ovat siis entisiä Alppilalaisia, jotka muuttivat hiljattain opiskelujen perässä Turkuun. Olikin tullut jo kova ikävä! Majailu toisten nurkissa, muuttohärdellin kesekellä väliaikaiskaksiossa jossa ennestään kaksi lasta, kissa ja koira, kuulostaa jo ajatuksena sekasortoiselta. Hyvin kuitenkin mahduttiin ja oltiin sulassa sovussa.

Kaapolla ja Lallilla oli käynnisä hyvät leikit aamusta iltaan. Olivat pojat taineet ikävöidä jo toisiaan. Elvis ja Lennu höpsöttivät omiaan, seassa pyöri koira ja kissa seurasi kauhuissaan menoa turvallisen välimatkan päästä.

Me aikuistet joimme kahvia. Pyörittiin myös ympäri Turkua, käytiin ulkona syömässä, seikkailtiin bussilla Skanssiin, miehet kävivät tutustumassa Turun yöhön, käytiin leikkimässä Seikkailusaaressa, Polarn O. Pyretin outletissä, ostettiin Erican kanssa samanlaiset college-asut, äidit tutustuivat bailaavaan turkuun, käytiin bingossa ja tanssimassa, oltiin karapulassa, pyörittiin ja syötiin taas, tavattiin lisää Alppilalaisia ja palautettiin heille lainassa ollut auto, puistoiltiin, syötiin jäätelöä, hikoiltiin helteessä, pipahdettiin design myyjäisissä ja lähdettiin lopulta junalla kotiin. Paljon siis ehdittiin ja paljon jäi tekemättä. Joten uusi retki on tehtävä vielä ennen talvea. Ja teitty Muumimaailmassakin pitää vielä käydä.

Kuuluuko Turku muillakin kesän retki kohteisiin? Itselleni Turku on tullut tutuksi lähinnä Ruisrokin yhteydessä, kumman hyvin sitä onkin onnistunut tutustumaan kaupunkiin komen päivän festaripyrähdysksien aikana. Kaunista oli ja Kiitos vielä tuhannesti kaikesta Erica & co sekä Jutalle perheineen auton lainasta! Mahtavia naapureita ja ystäviä meillä.

Ja maanantaina sitten vuorossa Tampere. Siellä tosin lomaillaan ja loikoillaan pääosin kylpylässä ja rannalla.

Minttu


13 Responses to “TURUUS”

  1. Maria sanoo:

    Ihanalta reissulta kuullosti 🙂

  2. Nna sanoo:

    Mekin tultiin juuri seikkiksestä. Vähän pitkin hampain luovuin kolme vuotta sitten helsingissä asumisesta ja muutin tänne miehen perässä, mutta eipä ole juuri kaduttanut, vaikka rakastankin helsinkiä 🙂

  3. Heiniboo sanoo:

    miksi sä saat ton Turun kuulostamaan niin kivalta paikalta? Mä olen Turusta kotoisin, ja aina kun siellä käy niin tuntuu ettei ole _mitään_ tekemistä! Ehkä pitäisi tosiaan joskus lähteä vähän mummolan pihaa pidemmälle…:D

  4. Kippuralla sanoo:

    entinen kotikaupunki =) mää kyllä haluaisin takaisi jo 😉 alkaa tää maalla asuminen riittää.
    noh, viimeistää kuukauden päästä ollaan siellä taas!

  5. Taikinanaama sanoo:

    Oli kyllä ihanaa, tervetuloa takaisin koska vaan! Paitsi mekin kyllä halutaan sinne Helsinkiin kans!

  6. Inka sanoo:

    Täällähän mekin asustellaan. Komppaan Heiniboota, saat kuulostamana tämän loisto paikalta! 🙂
    P.S Missä tuo polarnin outlet on? Onko antaa tarkkaa osoitetta? Kuulin tästä viime viikolla itse myös vasta ekan kerran, mutta osoite hakusessa vielä…

  7. Kippuralla sanoo:

    pikku kengurun viimeisin (mun tieto, noin 2v vanha..) on entisen tvtehtaan liepeiltä? voin olla kyllä IHAN hukassa 😀

    • Inka sanoo:

      Ahaa! Sinne siis joku päivä kurkkimaan josko olisi vaikka auki. Onko aukioloajoista mitään käryä kenelläkään? 😉

    • En osaa yhtään sanoa ositteesta. Jossain teollisuusalueella tosiaan, siellä oli punatiilinen piippu jossa luki jotain.. Ja ajettiin ruman rullaverhokaupan ja siwan ohi ;DDD ! Taikinanaamalta ^^^ kannattaa kysyä. Auki oli muistaakseni arkipäivisin aamupäivällä.

    • Taikinanaama sanoo:

      Se oli joku leaf center tms ja kärsämäentiellä, auki klo 13 asti arkisin!

    • Anonymous sanoo:

      Hiidenkatu 7 E on osoite, entisen leafin takana. Tuuli

  8. Killi sanoo:

    Mistä nuo iiihanat lätsät on jotka pojilla on päässä? Kiva blogi, täytyy klikkautua lukijaksi. 🙂

    • Moi, kiva tervetuloa! Lätsät on erään paikallisen äidin tekemiä, tekee niitä vanhoista kankaista. Myynnissä pe taas Brahen puistossa, sen jälkeen ehkä enemmän juttua taas niistä 🙂

Kommentoi