Liittyessäni viime keväänä Vauva-lehden testiryhmään arvioimaan uutta iPhoneen ladattavaa raskauskalenteria on postiluukustani tupsahtanut sen jälkeen joka kuukausi Vauva-lehden näytenumero. Tosi kiva juttu! Vauvalehtiä en ole ikinä tilannut siitä syystä, että tahdon pitää osan asiosta ”ominani”, eli tilaan vain naistenlehtiä. Kuitenkin näitä vauva ja lapsiaiheisia lehtiä on mukava lukea.
Imetys on yksi ajatus joka on tulevan synnytyksen lisäksi pyörinyt nyt paljon mielessä. Itseasiassa ihan raskauden ensipäivistä saakka. Luinkin heti ensimmäiseksi innoissani Imetys hyvään alkuun -kirjoituksen.
Kaapon imetys kun meni kaikin tavoin aivan täydellisesti pieleen.
Sektion takia sain vauvan syliin vasta noin kahden tunnin kuluttua syntymästä, ensi-imetys viivästyi. Sektion yhteydessä saamani lääkkeet (epiduraali, morfiini) vaikuttavat myös vauvaan ja aiheuttavat imemisongelmia. Epiduraali myös vaikuttaa äidin omaan hormoonitomointaan epäedullisesti ja maidon nouseminen kestää usein kauemmin.
Kaapolla oli synyessään ihan pienen pieni suppusuu, jolla oli todella vaikea saada minkäänlaista otetta jättikokoisesta tissistäni (jossa oli vielä kaiken kukkuraksi matala rinnanpää). Lastenlääkäri sanoi että imettäminen on anatomisesti mahdotonta. Leikkauksen jälkeen sain lääkkeistä sivuoreina mm kovan pahoinvoinnin, oksensin ensimmäisen vuorokauden, tärisytti ja kasvoja kutitti ihan hirveästi. Kipeän leikkaushaavan kanssa oli oikeastaan mahdotonta kokeilla hirveästi mitään erilaisia imetysasentoja.
Sain rintakumin. Vihdoin vauva rauhottui, sai siitä otteen ja alkoi imemään. Sattui ihan hirvästi. Oikeaoppinen imemisote ei varmaan ikinä onnistunut. Muistaakseni toisena päinä rintakumiin alkoi muodostumaan vähäistä maitovaahtoa. Aloin jo iloita, maitoa vihdoin! Kuitenkin pian kävi selväksi että kumin kautta vauvan suuhun tuli vain lähinnä maidon makua, joka piti hänet hetken tyytyväisenä. Vauva alkoi kellertää, oli uninen ja veltto. Hänelle annettiin lisämaitoa. Ensin hörpyttämällä, mutta pian määrät alkoivat olla sen verran isoja että kätilö suositteli tuttipulloa. Niiden kanssa ei ollut mitään ongelmia. Sairaalassa aloin pumppaamaan maitoa ja muutaman päivän päästä sitä alkoikin tulla jo ihan reiluja määriä. Aina syöttäessä imetin ensin rintakumin kanssa, vauva oli hetken tyytyväinen saadessaan pieniä tippoja suuhunsa, mutta lopulta nälkä vei voiton ja maito piti antaa pullosta. Koko sairaalassa olo aikanamme ei ostastolla valitettavasti ollut vuorossa yhtäkään työntekijää joka oli saanut jonkun paremman imetyskoulutuksen. Kätilöt kyllä yrittivät auttaa imetyksessä aina kun pyysin, mutta silti minusta tuntui että jotain olisi ollut vielä tehtävissä.
Neljä päivää synnytyksen jälkeen pääsimme kotiin. Jatkoin tissin tarjoamista ensin ilman rintakumia ja raivoamisen jälkeen rintakumin kanssa. Jokaisen imetyksen päätteeksi annoimme lisämaitoa pullosta. Kotona olevasta rintapumpusta puuttui joku osa, eikä se toiminut. Viikko kotiutumisen jälkeen sain sähköpumpun. Käsin lypsääminen ei onnistunut myöskään. Kun vauva oli viikon ikäinen tuli neuvolan hoitaja kotikäynnille. Hän ei opastanut imetyksessä, totesi vain että olin saanut sairaalassa kaiken tarvittavan tiedon. Ja kun kerta lääkärikin oli sanonut imetyksen olevan mahdotonta niin…
Pumppasin sähköpumpulla vauvalle maitoa yhteensä kolme tuntia päivässä. Yritin tarjota tissiä, sitten rintakumin kanssa ja lopulta pullosta. Se oli todella turhauttavaa ja raskasta. Yösyömiset vähenivät, rinta ei saanut tarpeeksi stimulaatiota rintakumin läpi ja maidontuli hiipui pikkuhiljaa. Kaapon ollessa kahden kuukauden ikäinen oli maidon tuotanto loppunut kokonaan. Syllisyys painoi, olin epäonistunut äitinä. Lastenlääkäri yritti piristää että korvikevauvoista tulee ihan yhtä terveitä lapsia kuin rintamaitovauvoista. Kaikki eivät valitettavasti olleet yhtä ymmärtäväisiä, jakelivat kummalsia neuvoja ja pahoittivat haluamattaan mieleni.
Kun Kaapo oli 4 kk ikäinen ajattelin hänen olevan sen verran iso että imetys voisi nyt onnistua paremmin. Sainkin maidontuotantoa vähän käyntiin mutta poika vain ihmetteli ja pyöritteli tissiä suussaan. Se siitä sitten.
Vauva-lehden artikkelissa imetysongelmistaan kertovan Hennan tarina on todella samankaltainen kun omani. Hänellä tosin on jo neljä lasta ja kahden viimeisen kanssa imetys on onnistunut hyvin, ilman rintakumeja. Jaan paljon samoja ajatuksia hänen kanssaan. Minuakin äsrytti ihmiset jotka puuttuivat imetykseen (sukulaiset) vaikka he tarkoittivat kaikki vain hyvää. Olisin todella tahtonut imettää, mutta se ei vain onnistunut. Pullojen ja korvikkeiden kanssa oli välillä todella ärsyttävä sählätä.
Tulevaan imetyksen sujuminen jännittää. Toivon ja tahdon sen onnistuvan. Rintakumia en tahdo ja vaadin koulutetun imetysohjaajan luokseni vaikka jostain toisesta sairaalasta. Toivon että tällä kertaa asiat menevät paremmin, synnytys menisi luonnollisemmin, pärjäisin ilman epiduraalia ja saisin lapsen heti rinnalle. Osaan myös odottaa vastoinkäymisiä ja toivottavasti selviän niistä tälläkertaa rauhallisemmin, en hermostu ulkopuolisen neuvoista ja tsemppauksesta. En myöskään koe niin suuria omantunnontuskia jos imetys ei tälläkään kertaa onnistu.
Miten teillä?
Minttu
Onnea synttäreiden johdosta ja onnea tulevaan myös!!!
Meillä Mila taas ei syönyt korviketta, tuttia tai -pullosta edes mun omaa maitoa. Vain tissi kelpasi. Ja voin kertoa, että kyllä sekin oli rankkaa aikaa! Sain 3 annosta epiduraalia synnytyksessä, mutta silti lähti ihan hyvin käyntiin. Olihan se aika räveltämistä ja epätoivokin iski välillä. Me saatiin kyllä tosi paljon apua imetykseen synnärillä ja vaikka Milalla oli vähän keltaisuutta antoivat korviketta vain varoen, ettei imetyksen aloittaminen häiriintyisi. Mutta kyllä se sattui aivan tajuttomasti!!!! ja siitä ei oltu mainittu missään!! 😀 kipu imettäessä ei kyllä kestänyt ehkä kun ekan 2vk ja sitten nännit siihen tottuu..käytin rintakumia toisessa tississä ja myöhemmin molemmissa aina tarpeen tullen kun nännit aukesivat verille.. Mutta olen myös kuunnellut monen ystävän ongelmia imetyksen suhteen ja siitä useimmille heistä tullutta ”huono äiti” oloa. Yhtä heistä jopa syyllistettiin neuvolassa…
Tsemppiä kuitenkin tulevaan 🙂
Hyvä juttu..
Liisaa imetin kymmenen kuukautta täydellisesti ja pullokin kelpasi.
Jaakob valitsi kolme kuukautisena mielummin pullon ja voi että sitä syyllisyyttä silloin mitä podin..Mutta kun kokemusta kummastakin on niin voin että se pullolapsen kanssa on niin vaan paljon helpompaa ja yleinsä ne pullo lapset myös nukkuvat paremmin kun saavat tarpeeksi ruokaa ja isä pystyy myös syöttämään.. Kummassakin on puolensa.
Ja Jaakob on ollut vielä huomattavasti terveempi vaikka ei ole juonut niin paljon sitä helvetin TERVEELLISTÄ ÄIDINMAITOA!
Anteeksi pieni Imetysvastaisuuteni..jos kolmas tulisi niin ihan sama mistä juo..että semmoista..
Riikka
Juu eipä ollut sairaalan imetysneuvonta kovin kaksista.
Mä olin kuitenkin lukenut hirmuisesti imettämisestä synnytyksestä etukäteen ja oikein opiskellut, mikä osottautuikin todella hyvksi jutuksi. Ilman omaa opiskelua ei kyllä imettämisestä olisi munkaan kohdalla varmaan tullut mitään. Pojalla kesti aika pitkään oppia hyvä imuote ja yhden imetyksen aikana ehdin irroittaa hänet tissistä varmaan kymmenisen kertaa ennen kuin onnistui. Verta, hiekeä ja kyyneleitä, mutta lopulta homma lähti rullaamaan. Mä en tajua, miksi immetämisen alun vaativuudesta ei missään kirjoiteta? Miksi ei kannusteta itse ottamaan etukäteen selvää, miksei perhevalmennuksessa pureuduta tähän hommaan kunnolla?
Siis eihän se imettäminen nyt ole kaiken a ja o, mutta kuten sunkin kirjoituksesta voi lukea, monet äidit kyllä todella mielummin imettäisivät, jos se vain sujuisi.
Mun onni on myös, että joskus vuosia sitten satuin katsomaan pätkän ohjelmaa missä brittiohjelmassa opastettiin tuomaan lapsi oikein rinnalle ja miten vauvan suu pitää pikkurillillä irroittaa kuin imukuppi imuotteesta, että voi uudestaan hakea sitä optimaalista asentoa. Tuli kyllä aika hxlvetin monta kertaa ensimmäisien kuukausien aikana mietittyä, miten tärkeä juttu sekin oli.
Paljon tsemppiä sulle. Mä todella toivon että sekä synnytys että imetys menee tällä kertaa sun toivomalla tavalla, mutta vaikka kliseistä onkin, tärkeintä on vain saada lapsi elävänä maailmaan ja ruokituksi jollain tavalla. Eiköhän se äidinrakkaus sitten riitä muuhun 🙂
Kyllähän tämä imetys on niitä aiheita, joista äidit usein syyllistyvät ja ihan turhaan, kunhan vauva saa ruokansa tavalla tai toisella.
Ei tuntunut mukavalta sekään kun A ei huolinut pulloa (eikä tuttia) ikinä, vaikka päällä seisoimme ja taioimme mitä. Ja aluksi (ensimmäiset neljä kk) oli imetys TODELLA vaikeaa monesta syystä. No oman lisänsä siihen teki A:n allergiat ja mun niistä johtuva hankalahko ruokavalio. Ja enhän mä ajatellu koskaan taaperoa imettäväni, mutta minkäs teet, jos lapsen ruokavalio jää muuten liian vajavaiseksi, eikä mikään markkinoilla oleva korvike (jauheena ruokaan) sovi herkälle mahalle mitenkään, puhumattakaan lehmän maidosta.
No E:n tarina on vielä alussa, mutta E:n imuote oli alunperinkin loistava, eikä ongelmia ole juuri sen kanssa ollut. Ehkä oon osannu nyt auttaa vauvan paremmin rinnalle, kuin ekan kanssa, ehkä E on ollut itsekin vähemmän haasteellinen kuin sisarensa, mene ja tiedä. Oman hankaluutensahan tähän kuitenkin teki se, että jouduin ruokkimaan kaksi viikkoa pelkästä pullosta ja sen jälkeen imetyksen jatkaminen vaati ponnisteluja, mutta onnistui. Mutta nyt mulla on siis vauva, joka juo sekä pullosta, että tissiä, wow. Nähtäväksi jää tämä allergiakysymys vielä.
Mutta äiditäidit, yritetäänhän ettei syyllistetä itseämme liikaa tästä(kään).
*halaa Minttua*
Ei taida tämä vauvojen ruokkimishomma olla kovinkaan usein helppoa eikä mutkatonta kenellekään.
Danielin synnytin (rankasti) alakautta ja heti rupesi maito herumaan. Poika sai heti kuulemma hyvän imuotteen. Ja sattui ihan hirveästi ainakin kolme kuukautta. Rintakumit oli käytössä koko sen ajan ja silti oli rinnanpäät auki ja verillä. Olin luovuttaa monta kertaa mutta poika ei huolinut tuttipulloa eikä korviketta ja söi ensimmäiset neljä kuukautta aika tiiviisti tunnin välein (tosin sitten nukkui yöt ihan vastasyntyneestä melkein putkeen) mutta olin ihan täysin siinä vauvassa kiinni tosi pitkän aikaa. Jos joskus harvoin yritin jonnekin yksin lähteä niin heti tuli soitto että tuu kotiin vauva rääkyy nälkäänsä eikä huoli pulloa. Jossain vaiheessa pullon ja korvikkeen sitten huoli mutta oli se alku niin rankkaa aikaa. Imetin sitten lopulta 1v 3kk, se oli vaan niin käytännöllistä kunhan vihdoin lähti sujumaan.
Vauvat kasvaa ja voi hyvin monenlaisissa tilanteissa. Jos haluaa imettää niin voi yrittää mutta jos ei onnistu niin ei siitä kannata paineita ottaa.
Voi vaan toivoa että seuraava kerta on meille molemmille helpompaa.
Terkkuja rv 37+3 ja tsemppiä loppuodotukseen!
Jenni
Voi Minttu, peukku sulle! Tämä(kin) teksti oli tosi kiva. Mä tykkään sun pohdiskelevista teksteistä ja avoimuudesta. Oon vaan tosi huono kommentoimaan.
Pitää kyllä sanoa, että säkin tunnut yrittäneesi kaikkesi!
Mulla on yksi tuttu, joka ei halunnut lasta rinnalleen (alatie)synnytyksen jälkeen, koska ei halunnut kätilöiden nähden paljastaa rintaansa (ihan kun siinä kohtaa ei jo olisi ollut kaikki tavara tarjolla…). Ne otti miehensä kanssa perhehuoneen ja nainen ilmoitti olevansa liian väsynyt ruokkimaan lastaan vielä, joten vauva sai alun alkaenkin pullomaitoa. Mua todella ärsyttää, kun hän sitten facebookissa draamailee, kuinka kallista äidinmaidonkorvike onkaan, ja on kummallista, kun maito ei koskaan noussutkaan.
Mulla maitoa tuli jo raskausaikana aika reippaastikin ja maito lähti nousuun nopsaan. Tosin en muista, että mua olisi koskaan sattunut niin paljon, kun Helmillä oli tosi huono imuote, mulla isot rinnat ja matalat rinnanpäät (niinkun sullakin) ja niin täynnä maitoa, ettei niistä saanut mitään otetta. Rinnat tuntui painavan kuusi kiloa kappaleelta, ja maitoa vaan suihkusi jo kättärillä. Olisin halunnut pumpata pahimpia pois, kun nousi jo kuumettakin ja oli tosi tukala olo, rintoja särki, mutta kätilö sanoi, että se vaan villitsisi maidontuotantoa. Kärvistelin kolme päivää, hankin Aventin käsikäyttöisen rintapumpun ja nukuin todella hyvin. Rintakumeja jouduin käyttämään yli 2 kuukautta, ennen kun rinnanpää nousi.
Pikkasen mainostan, mutta Ipanainen myy Lansinoh-nänninkohottajaa (en oo kokeillut), jonka pitäisi nostaa rinnanpäätä paineen avulla (näyttää ihan kynältä, vissiin vaan törkätään nänniin) ja helpottaa näin imettämistä. Hintaa muistaaksein 17e.
Nyt meillä on ihan kunnolla murheenkryyniä, kun maitoa suihkuaa niin kovasti, ettei Helmi ehdi syödä, se yskii ja joka paikka on maidossa, rinta ”tyhjä” alta aikayksikön ja lapsi raivostuu. Menee varmaan kohta pumppaamiseksi. Oon kuitenkin sitä ennen päättänyt mennä imetystukiryhmään, jossa on koulutetut imetysohjaajat. Sinne voi muuten mennä raskaanakin ollessa, suosittelen!
Imetys on tosi henkilökohtainen paikka ja on tosi kurjaa, jos kaikki ei menekään putkeen. Ärsyttää, kun ihmiset kommentoi ja neuvoo, kyse on kuitenkin omasta kehosta ja omasta lapsesta.
Voi olla, että onkin jo tuttu linkki, mutta täältä nyt löytyy ainakin joitain vinkkejä miten voisi onnistua: http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=category§ionid=9&id=15&Itemid=101
Itsellä ei esikon kanssa ollut mitään ongelmaa imetyksen kanssa, ennemminkin juuri se, että ei kelvannut tutti ei pullo ei normimaitokaan vasta ko vajaan 1,5 -vuoden ikäisenä ja sitä oli aika lailla kuin pallo jalassa omien menojen suhteen.
Meillä tuohon alun onnistumiseen vaikutti varmasti se, että vaikka sektiolla syntyi, niin itsestään kuitenkin käynnistyi ja siten sai sit sen maidontuotannonkin käynnistymään, vaikka ekat 4 tuntia syntymän jälkeen makailinkin morfiinikoomassa heräämössä. Kivuliaisuudesta en tiedä mitään ko leikkauksen jälkimainingeissa tuli kuitenkin se pari viikkoa popsittua aika reilusti kipulääkettä, että vaikka veri välillä turskahteli niin ei tuntunut missään…
Toivottavasti sulla menee myös tällä kerralla ilman leikkausta ja saat mukavamman alun tähän puuhaan jos niin mielit 🙂
-Niina
Kiitos paljon kaikille kommenteista ja omista kokemuksista. Ja kiitos myös tsempeistä!
Harvalla muullakaan siis imetys on sujunut alusta saakka helposti mikä ainakin yllätti itseni! Ja tuo pullon kelpaamattomuus vaikuttaa myös olevan yllättävän yleistä.
Riikan kanssa ainakin yhdyn siihen että pulloruokittuna Kaapo tosiaan nukkui 1kk iässä yöllä 7h putkeen, 2kk 8-9 h tuntia jne. Eikä ole muutamaa korvatulehdusta ja perusräkäflunssaa lukuunottamatta sairastellut sen kummemmin.
Sara, tosiaan näistä ongelmista voisi jutella enemmän raskausaikana. Mutta ainakin omassa neuvolassa ollaan sillä asenteella että turha sitä on etukäteen murehtia…
Kaapo syntyi Kätilöopistolla haikaranpesässä, joka tunnetaan osastona jossa on mm korkea tuntemus ja osaaminen imetyksen tukemisen kanssa. Siksi varmaan jäikin tunne että jotain olisi varmasti voitu vielä tehdä ja auttaa paremmin. Hämmensi myöskin myöhemmin imetystukilistaa lukiessani että rinnalle ohjaaminen oltiin opetettu sairaalassa väärin.
Merille hirveästi jakamista allergiajuttujen kanssa. Tosi hienoa että imetys (sekä nykyisin pullosta juonti) sujuu muutaman viikon tauon jälkeen taas hyvin!
Jenni, huh aikamoista on teilläkin siis ollut. Toivottavasti seuraavan kanssa menisi jo helpommin. Hirmuisesti tsemppiä viimeisiin odotus viikoihin/päiviin sinullekkin, perässä tullaan! Olisi kiva taas törmätä pitkästä aikaa!
Sascia, Kiva kun kommentoit ja kiitos 🙂 Mä sairaalassa kokeilin juuri tuota samaa nänninkohottajaa, siitä vaan ei tuntunut olevan mitään apua. Ajatuksena se on kyllä hyvä, mutta sen imupään pitäisi omallakohdallani olla paljon laajempi, kuten rintapumpussa. Kun tuo kohottaa vain nännin. Netistä löysin myös ohjeet oman kohottajan tekemiseen lääkeruiskusta. Rintapumpulla sainkin kerran muokattua rinnan niin että poika huoli sen. Piti vain ensin pumpata sähköpumpulla 30 min täydellä teholla jonka jälkeen tissi olikin jo tyhjä..
Tosi kiva olisi kuulla sitten kokemuksia imetysohjaajalla käynnistä. Toivottavasti teilläkin helpottaa etkä joudu maitoa Helmille alkamaan pumppaamaan, sen on tosi raskasta ja aikaavievää. Niin ja kiitos vinkistä, olisi aika kiva käydä jonkun juttusilla ja opastuksessa jo ennen synnytystä.
Niina, kiitos linkistä. Noita sivuja on tullut plärättyä silloin 2v sitten aikalailla. Taidankin käydä taas vähän luoskelemassa, hurjasti hyviä vinkkejä tuolta kyllä löytyy niin oikeasta imuotteesta imetysapulaitteen rakentamiseen (jota myös kokeiltu!).
Tuossa ylempänä kommentoinut Riikkakin on sanonut samaa, että vaikka hänenkin lapset ovat sektiolla syntyneet imetys on lähtenyt hyvin käyntiin varmasti sen takia ettei sektiota ole tehty ”kylmilteen”. Vaan synnytys on ensin käynnistynyt luonnollisesti ja saanut kehon omat hormoonit pyörimään.
Mutta kuten tuossa yllä jo kirjoittelin, toivottavasti osaan suhtautua tälläkertaa vastoinkäymisiin syyllistämättä itseäni. Olisi tietysti todella hienoa jos imetys onnistuisi hyvin ja tarvittaessa pullokin sitten kelpaisi. Mutta jos ei niin ei. Sitä äitiyttä ei tosiaankaan mitata imetyksellä, maidonmäärällä tai snnytystavalla.
Itse kommentoin sen verran, että meillä kävi kotona yksityinen imetysohjaaja. Sain hyviä imetysvinkkejä, esim. asennoista. Mutta sitten alkoi se moralisointi, että on mun vika, kun maitoa ei tule enempää ja joudun antamaan korviketta. Että en panosta asiaan tarpeeksi ja maitoa tulee kyllä, jos vain teen asian kanssa tarpeeksi töitä. Tästä tuli kyllä niin paskamutsi-fiilis, ettei tosikaan.
Pari viikkoa kärvisteltyäni, lopetin rinnan tarjoamisen, kun siitä ei tullut yhtään mitään. Sen sijaan pumppaan maitoa 7 – 8 kertaa vuorokaudessa ja tyttö kasvaa kiitettävästi tälläkin. Jaksan seurustella vauvan kanssa paljon paremmin, kun en stressaa enää tuosta asiasta. Toki pumppaus vie pullohuoltoineen yms. aikaani päivittäin 5 – 6 tuntia. Muuten koen olevani stressittömämpi, onnellisempi ja sitä kautta parempi äiti tyttärelleni, kuin imettävänä.