Muumimaailma

5/07/2011

Muumimaailmassa vietimme kaksi kivaa ja kuumaa päivää. Kahden päivän ranneke on vain muutaman euron kalliimpi kuin yhden päivän. Parissa päivässä ehtii paikan kiertämään rauhassa, ilman hötkyilyä, stressiä ja aikatauluja. Jo pelkästään uimarannalla saa halutessaan kulutettua tunnin-pari.

Ensikertalaisina Muumimaailmassa kokemus oli kiva. Siellä oli ihanan leppoisa tunnelma. Paikasta olisi helposti saanut muovisen ja halvan, mutta onneksi niin ei ollut täällä käynyt. Monet jutut oltiin tehty selvästi ajatuksella ja kunnioituksella vierailijoita kohtaan. Kaikilla hahmoilla oli roolit hyvin päällä. Poluilla saattoi nähdä pieniä esityksiä ja lapsille järjestettiin päivän mittaan myös erilaisia työpajoja.

Ensimmäisenä päivänä kierrettiin Muumipapan muistelmat -polku, jonka varrella oli mm laiva, Niiskun verstas ja lentoalus, Nuuskamuikkusen leiri ja sukellusvene. Toisena päivänä kuljettiin läpi Satupolun, joka olikin jo sitten Kaaposta varsin jännitäävä, välillä vähän liian pelottavakin. Siellä tutustuttiin hattivatteihin, noidan taloon, metsään ja mörköön. Tarkan Muumimaailman kartan näet täältä.

Parasta kaikessa oli kuitenkin itse Muumit ja Kaapon mielestä varsinkin Muumipeikko. Vaikka aloitettiin muumeihin tutustuminen kunnolla vasta automatkalla muumi-kirjaa lukien, juoksi Kaapo kädet ojossa muumipeikon luokse halauksia ja pusuja antamaan. Kädestä ei meinannut päästää ollenkaan irti. Se oli selvästi rakkauta ensi silmäyksellä. Sen jälkeen meillä ei ole paljoa muusta puhuttukkaan kuin ”Buupeista”.

Muumien lisäksi me aikuiset taisimme ihastua varsinkin muumitaloon ja sen pieniin yksityiskohtiin. Voi kun meillä oli kivaa!

Jes, oma ranneke!
”Mitä sulla on täällä laukussa?”
Muumipapan kirjoituskone
Ihana hääkuva
  
Teatteri Emmassa
Tapasimme Viljonkan metsässä, häntäkin pelotti kovasti
Haisuli oli karannut vankilasta ja teki tuhmuuksia, heitteli mm lasten lippiksiä.
Kaapo sen sijaan sai peukkuja ja yläfemmat kertoessaan omistavansa Haisuli-sukat.
Hei hei muumit!

Muumimaailma siis sijaitsee saaressa, jonne kuljetaan satamasta sillan yli. Muummimaailmaan pääsee oman auton lisäksi, muutaman kilometrin päästä muumiparkista lähtevällä bussilla (parkki maksaa 8e) tai vanhasta kaupungista minijunalla (rannekkeella ilmainen, muuten 6/4e.) Bussi siis kuljettaa Naantalin keskustasta vanhaan kaupunkiin josta junalla pääsee halutessaan saarelle johtavalle sillalle noin 500m matkan. Vanhasta kaupungista löytyy jonkin verran maksullisia parkkipaikkoja, mutta suurinosa paikoista vaatii parkkikeikon ja niissä on saa pysäköidä vain muutaman tunnin ajan.

Me löysimme toisena päivänä hyvän paikan autolle Kaupungintalon lähes tyhjältä parkkipaikalta. Se on ilmainen eikä siinä ole aikarajoitusta. Siitä kävelee satamaan alle 10 min.

Muumimaailmasta löytyy muutama ravintola, ruoka ei ole kummoista (pastaa, pitsaa, hampurilaisia) ja aika kallista. Mamman keittiö-ravintolassa oli kotiruoka buffet sekä salaattibaari, josta sai ainakin hyvät ja suuret salaatit. Satamassa on monta hyvää ruokapaikkaa ja suosittelenkin käymään ennemmin niissä tai ottamaan eväät mukaa
n jos einesruoka ei houkuta. Saarelta löytyi myös mm narunvetoa, herkkuja, karkkikauppa ja Muumi Shop. Hinnat ovat pilvissä, mutta muumihullaannuksissa mukaan kaupasta tarttui mukaan ainakin magneetteja, muumi figureita, huivi ja lakanat…

Ja matka jatkuu Turkuun!


Minttu


2 Responses to “Muumimaailma”

  1. Nna sanoo:

    Ehkä teillä on jo suunnitelmissakin, mutta älkää unohtako käydä Kupittaan Seikkailupuistossa täällä Turussa! Sieltä on omalta lapsuusajalta jo niin ihanat muistot ja nyt ollaan käyty kavereiden lasten kanssa (oma mahavauva ei vielä hirveästi siitä ymmärrä…). Paljon kaikkea kivaa ja suurin osa vieläpä ilmaiseksi. Jos on hellepäivä, kannattaa ottaa lapsille uikkarit kahlausta varten.

  2. mami go go sanoo:

    Kiitos vinkistä. Täytyy tutustua, ens kerralla sit 🙂 !

Kommentoi