VAALEANPUNAINEN VIIKKO

28/05/2017

Elämä oli tosi kivaa ja ihanaa aiemminkin, mutta jotenkin ihan erityistä nyt rakastuneena. Mennyt viikko on ollut melko tavallinen (vaikka harva viikko on ikinä tylsän tavallinen tai samanlainen), ja ollaan puuhattu ihan perus arkisia juttuja. Kaikki  on kuitenkin tuntunut jotenkin paljon merkityksellisemmältä nyt. Paremmalta ja kivemmalta.

Välillä on ihan naurettavaa olla näin hölmösti ihastunut. Pussailla puutarhamyymälässä, kikatella kahvilan tiskillä tai lähettää 100 tekstiviestiä yhden työpäivän aikana. Samaan aikaan se on maailman parasta. Miksi ei ottaisi kaikkea irti näistä fiiliksistä, tästä koko kropassa tuntuvasta onnesta? On ihanaa kun ei tarvitse jarrutella, järkeillä tai pelata mitään, olla vaan ja antaa mennä.

Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti ja tuntuu hienolta että rohkenin hypätä kyytiin. Tuntuu hyvältä, että tehdään just niin kun meistä tuntuu, eikä niin miten kuvitellaan että pitäisi tehdä. Ja kaikki on mennyt tosi ihanasti juuri näin.

Meinasin tähän postaukseen listata viikon parhaita juttuja, mutta en pysty. Sillä kaikki on ollut parasta. Perus kaupassa käynnistä extempore-illalliseen. Viikko on siis ollut hyvin rakkaudentäyteinen. Tiedän olevani nyt ehkä tosi ärsyttävä leijuessani pää pilvissä, mutta hei, jos nyt kerran kymmenessä vuodessa.


6 Responses to “VAALEANPUNAINEN VIIKKO”

  1. Tami sanoo:

    Ooooh oon kateellinen!! :) Mulle kanssa poikaystävä heti. Todellaki otat kaiken ilon irti ja musta ainaki nää oikeesta elämästä kertovat postaukset on iha parhaita. Hurjasti onnea ja kaikkea hyvää sinne rakkauden kuplaan!

  2. Nippe sanoo:

    SOOOO HAPPY FOR YOU!!
    Mistä noita voi löytää?

  3. nadjastrange sanoo:

    Niin ihanaa!! Ansaitset pelkkää parhautta ja vaaleanpunaisia asioita sun elämään <3

  4. Mirja sanoo:

    Im so happy for u too <3 Minä olen sinkku äiti ja ulkopuoliset tietenkin tykkäävät neuvoa ja ohjeistaa tulevasta ja mahdollisesta miehestä. Mitä olet mieltä esim. siitä kuinka nopeasti voi lapsille esitellä uuden kumppanin?

  5. Pimpelipompeli sanoo:

    ❤ vitsit miten hyvälle tuulelle sitä voikin tulla tuntemattomien ihmisten puolesta. Ihan alkoi hymyilyttämään tätä lukiessa. Hyvää kesää teille kaikille

  6. sallamm sanoo:

    Olet onnesi ansainnut ja sitä saa julistaa vaikka koko kaupungille jos huvittaa! <3 Kiitos inspiroinnista, on ihana seurata sinun elämääsi niin täältä blogista,snapchatista kuin instastakin! :)