DIY KYLPYHUONEEN MUUTOS

24/03/2017

Niin moni teistä on kysellyt laajempaa postausta uudesta kylppäristä, joten tässä se nyt tulee. Minun oli tarkoitus vielä vaihtaa suihku, hankkia uusi pyykkikori ja vähän muutenkin hienosäätää vielä, mutta en halua pidellä teitä enempää jännityksessä.

Meillä on siis tosi pieni ja melko vaatimaaton kylppäri, mutta aika pienillä jutuilla olen saanut siitä ihan kivan. Vaikka tilaa voisi tosiaan olla lisää, niin korkeutta meillä on taas senkin edessä. Kylppäri on nimittäin neljä metriä korkea, ja on siellä pikkuinen ikkunakin. Ne tuovat kivasti lisää avaruutta tilaan.

Alunperin kylppäri on ollut lattiasta kattoon sellaista karmeaa muovimattoa. En tiedä onko sellainen enää käytössä, mutta vielä joskus 90-luvun puolessavälissä sellaisia kylpyhuoneita näki paljon. Jossain vaiheessa muovi on kuitenkin maalattu sekä laatoitettu osittain. Tämä osittain tekeminen ihmetyttää, olisitte tehneet sitten kerralla kunnolla!

No, jokatapauksessa, olen tässä kahden vuoden mittaan siistinyt tilaa pikkuhiljaa. Aluksi vaihdettiin vanha lavuaari je peili uusiin. Ja ne sitten vielä uudestaan uusiin. Allaskaappi laatikostolla on paljon näppärämpi, kun sitä aiempi ovellinen. Samalla vaihdoin pikkuisen peilikaapin tilalle koko seinän kokoisen kaapin. Kamalat vanhat ja ruostuneet sinään kiinnitetyt pyykikuivastelineet ja shampoopullon pidikkeet heivasin suoraa päätä roskikseen. Hiljattain myös toiselle seinälle sain kunnon kokoisen kaapin, johon sain vihdoin piiloon miljoonat purnukkani. Perus ikean kaappi kiiltovalkoisine ovineen tuntui itseasiassa tuovan lisää tilantuntua.

Oma pyykinpesukone on ehdoton ja vaihdoin itseasiassa hiljattain tilaan liian ison koneen samanlaiseen mutta pienempään. Samalla hankin sen päälle rautakaupasta vanerilevyn jonka käsittelin kosteuden kestäväksi. Apua, tässä vaiheessa alkaa hirvittää ajatus siitä, kuinka kamala kylppäri aiemmin olikaan.

Noh, sitten tämä viimeisin tempaukseni. Löysin sattumalta kaapista muutaman purkin tuollaista betonin näköistä struktuuripinnoitetta. Ajattelin että maalaisin sillä vain tuon pöytätason ja valkoisen kaapin välisen tilan… Mutta se näyttikin niin kivalta että päätin maalata koko seinän. Myös suihkun puolelta (vesi ei osu sinne saakka). Edelleen se näytti tosi kivalta ja halusin vetää koko vessan pinnoitteella. Ongelmana oli vain entisen altaan päälle, ikään kuin enemmän koristeeksi ladotut kaakelit. Koska allasta ja peilikaappia oltiin muutamaan otteeseen vaihdeltu ja niiden päälle jopa aiempi asukas poraillut, eivät ne enää toimittaneet oikeastaan mitään virkaa.

Koska pinnoite olis näyttänyt hölmöltä 12 keskellä seinää olevan kaakelin päällä, päätin ottaa ne pois. Taloyhtiän siunauksen jälkeen aloin tosiaan hommiin. En malttanut odottaa että saisin haltuuni kunnon työkalut, vaan voiveitsen ja vasaran voimin sain ne muutaman tunnin uurastuksen jälkeen pois.

Pinnoitteen levitin vivahteikkaan pinnan saamiseksi isolla pensselillä. Sen olisi voinut tehdä myös telalla tai lopuksi vielä tasoittaa, mutta halusin jättää sen noin. Pinnoite ei siis ole periaatteessa tarkoittu kosteisiin tiloihin, mutta koska se ei ole kosketuksissa veden kanssa, ajattelin testata. Toivottavasti pysyy! Tarvittaessa sitä löytyy vielä toinenkin purkki. Mikrosementillähän voi tietääkseni ihan märkätilojakin pinnoittaa, mutta sitä ei juuri sillä hetkellä silloin ollut saatavilla, ja hommahan piti saada alkuun heti kun inspiraatio iski!

Tällaisilla pikkujutuilla olen siis saanut kylppäristämme vähän siedettävämmän ja siirrettyä sitten sitä kunnon isoa remppaa vielä vähän eteenpäin. Mitäs tykkäätte?


2 Responses to “DIY KYLPYHUONEEN MUUTOS”

  1. Amaalia sanoo:

    Onko vessassa tilaa pyykkihuollolle, viikkaus ym vai hoidatko muualla? Meillä rempattiin pieni kodinhoitohuone eteisen yhteyteen ja paras juttu on se, et on vihdoin tilaa lajitella ja viikata pyykit heti. Ei enää epämääräisiä kasoja tai pyykkikoreja pitkin kämppää, jee!!! Myös pölyn määrä on huomattavasti vähentynyt kun niitä kasoja ei ole ympäri kämppää.. Suosittelen, jos vain mahdollista, helpottaa arkea paljon – ikävä kyllä se pyykkihuolto on iso osa arkea ainakin meillä kahden menevän lapsen perheessä! Tuohon pesukoneen päällä olevalle tasolle saisi hyvin tilaa mut ilmeisesti siinä on kaappi heti päällä..?

  2. Mai sanoo:

    Tulipas kivan näköinen! Tosi raikas! Taso pesukoneen päällä onkin näppärä ja tuo lisätilaa pyykkihuollolle. Oletko ajatellut että tason kulman pyöristäisi? Näyttää kovin töksähtävältä muuten niin harmonisessa ja soljuvassa tilassa :) hienoa työtä kyllä olet tehnyt.

Kommentoi