FAST FIT AND FABULOUS

20/01/2013

Kuten moni muukin, myös minä päätin aloittaa vuoden vaihteen jälkeen terveellisemmän elämän. Liikkua paljon ja syödä terveellisesti. Haaveissa karistettuja kiloja, iloisempi sekä energisempi olo. Muutaman viikon vedinkin ihan täysillä, hikiliikuin joka päivä, lihaksia särki ja liikkumisen ilo alkoi vahvistua. Oli hienoa huomata miten nopeasti kunto kasvoi ja se antoi lisämotivaatiota jatkaa.

Kutenkin menneellä viikolla iski joninsortin taantuma. Kun parina päivänä ei ehtinytkään liikkumaan tuntui vaikealta palata siihen edelliseen. Siitä sitten tuli morkkis ja hetkelliseen morkkiksen helpottamiseen taas auttoi pastansyönti. Mutta retkahdus ei ollut paha. Olen monesti aloittanut lahdustuskuurin ja usein ensimmäisen retkahduksen jälkeen se on jäänyt siihen. Nyt tuntuu että tilanne on toinen, löysin pitkästä aikaa liikunnan ilon. En tee tätä pakolla tai jonkun kilotavoitteen takia, vaan siksi että se tuntuu ihan hiton hyvältä!

Kävin kokeilemassa Elixian uutta Fast, Fit & Fabulous tuntia. Uutuustunnissa yhdistyy nopeus, voima ja liikkuvuus. Alkulämmittelyn ja loppurentoutuksen väliin mahtuu kolme erilaista osiota jotka ovat fuusio ainakin juoksusta, pilateksesta ja tanssista. Ensimmäisessä osiossa treenataan räjähädysnopeutta (ihan hullua rääkkiä), toisessa kehitetään lihaksia ja viimeisessä osiossa huolletaan kehon lisäksi mieltä. Monet liikkeet olivat myös ihan uusia ja siksi eka kerta oli aika haastellinen. Toinen kerta menee jo varmasti paremmin kun vähän tietää että mitä on tulossa.

Aijon jatkossakin käydä Elixiassa. Ai miksi? No ohjaajat ovat mahtavia, tuotepäällikkön mukaan Elixian ohjaajat ovat  ”salainen ase”. Alusta loppuun jatkuva tsemppi ja kontakti auttaa jaksamaan ja vetämään tunnin täysillä. Elixiassa on myös lastenhoito sekä ilmainen aamupala. Palailen siis varmasti jatkossakin tähän aiheeseen. Tai sitten kyllästyn koko hommaan ja pysyn hiljaa ja toivon että te unohdatte myös koko jutun, heh!


BLOGITYYNYT

14/01/2013

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olen kaipaillut olkkariin jotain pehreämpiä, pastellisia sävyjä minibudjetilla. Muutama viikko sitten löysin saatumalta nämä herttaiset harlekiinityynynpäälliset Ellokselta ja samana iltana myös ainakin kolmesta blogista. Siniltä sain vielä alekoodin ja tuossa ne tyynyt nyt sitten ovat!

Tyynyt ovat Elloksen omaa tuontatoa, Corina-nimiset. Samaa raikasta tyyliä löytyy myös matoista ja verhoista. Paljon näistä tulee ainakin itselleni mieleen Ferm Livingin Spear ja Remix tyynyt, mutta niinhän kaikki saavat vaikutteita toisiltaan. Ja hyvä niin, sillä Fermin tyynyihin en olisi raaskinut vähäisiä rahojani laittaa.

Käyttämäni alekoodi ei näköjään ollut enään voimassa, mutta huomasin saman alennuksen uusille asiakkaille. Eli -50% kalleimmasta tuotteesta sekä ilmaiset postikulut. Jos et ole uusi asiakas, tilauksenhan voi varmaan tehdä vaikka miehen nimellä (pyydä lupa).

Täytyy vielä hakea Ikeasta oikean kokoiset sisätyynyt, itselläni jemmassa oleet olivatkin liian pieniä noihin päällisiin.

Sisältää Elloksen mainosLINKIN!


ARVOTAAN RAKKAUSPAKKAUS!

8/01/2013

Viime syksynä Lambi keräsi Facebook-tykkääjiltään pieniä, suuria rakkaustarinoita. Nyt tekstit piristävät sydäntalven arkea pehmopaperille painettuina.

Suomalaiset kirjoittivat kampanjan aikana Lambin Facebook-sivulla yli tuhat yhden pehmopaperiarkin mittaista kertomusta, joista Lambin WC- ja talouspapereille päätyy nyt noin 50. Painosmäärältään todennäköisesti vuoden suurin lemmekäs lukemisto on kaupoissa rajoitetun ajan, tammikuun alusta huhtikuulle.

Rakkaustarinapaperit hymyilyttävät arjessa, mutta rullat toimivat myös hääjuhlan hauskana yksityiskohtana tai vaikka leikkimielisenä ystävänpäiväyllätyksenä sekä tuparilahjana. Rullaavissa rakkaustarinoissa puhutaan aidosta elämästä iloineen ja suruineen: teinilemmestä, ensikohtaamisista ja vuosikymmenien yhdessäolosta, mutta myös arjen romantiikasta ja äidinrakkaudesta.

Pehmopaperit ovat arkisia tuotteita, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä voisi tehdä pilke silmäkulmassa. Kuluttajat taitavat olla samaa mieltä, aiemmin julkaistut Lambin tarinapaperit ovat olleet suosittuja.

Lambi tahtoo jakaa lukijoiden kesken pehmoisen rakkaustuotepakkauksen sekä liput (2 kpl) Häämessuille Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle.

Arvonta-aika on 11.01.13 saakka! Turun tai Tampereen messuille osallistuvan liput postitetaan rakkauspakkauksen mukana tai Helsingin messuille menevän voittajan liput löytyvät nimellä ovelta. Osallistu arvontaan kommentoimalla alle. Olisi aivan ihana kuulla omia pieniä rakkaustarinoitanne!

Tässä muutamia suosikkejani Lambin kampanjaan osallistuneista tarinoista:

  • Minä vanha huuhkaja, sinä vanha varis. Yhdessä istumme samalla oksalla ja lämmittämme toisiamme.
  • Hyvän parisuhteen salaisuus on, että pussaillaan paljon – elämäni paras neuvo.
  • Onnea on kauppalistan loppuun piirtämäsi sydän.
  • Minä olen niin onnellinen lapsi, sanoi mun lapsi, kun herneenversoja kukkaruukusta napsi.
  • Sinä, minä ja mustikat. Nypimme hirvikärpäsiä toistemme tukasta. Ne eivät halua erota meistä ikinä.

ARVONTA ON SUORITETTU, ONNEA LIINUSKA JA KIITOKSET KAIKILLE OSALLISTUNEILLE! IHANIA KOMMENTTEJA <3 !


TALVELLA KESÄSAARESSA

8/01/2013

Käytiin minilomalla nuoruudenkodissani Suvisaaristossa. Päivät laskivat nopeasti, mutta ehdimme me vähän ulkoillakkin valoiseen aikaan. Naapurin lintulaudalla pomppivia oravia lukuunottamatta muut eläimet pysyivät piilossaan. Pihapiirissä liikkuu paljon peruoja, pupuja, kettuja ja hirviä. Kaikkien jälkiä kyllä löytyi lumesta. Tekipä hyvää käydä vähän rentoutumassa luonnon ja mummon helmoissa.


TAKKIA MÄ METSÄSTÄN

5/01/2013

Olen kehittänyt pienimuotoisen pakkomielteen eräästä takista. Tästä Elviksen päällä näkyvästä Mini Rodinin vihreästä Pico-takista nimittäin. Kävi tuuri ja Elviksen koossa löytyi takki aika nopean facebookkirppis huhuilun jälkeen, mutta nuo isommat koot tuntuvat olevan kiven alla. Vetoankin nyt teihin, etsin siis joko vihreää, safaria, oranssia tai minttuista kevätmalliston (ohutta) picoa koossa 104/110. Jos joltain löytyy ko. takki oikeassa koossa vailla tarvetta, tai satutte törmäämään siihen jossain kirpparilla tai nettikaupassa, niin vinkatkaa tai pistäkää varaukseen. Kiitän kovasti jo etukäteen.

Mini Rodinin tulevasta kevätmallistosta onkin jo saatu nähdä vilaus, ja tätä ihanaa takkia on tulossa ainkain kirkkaan keltaisena. Toinenkin kuosi on tulossa, mutta millainen, sitä voi vain vielä arvailla. Varmaa on vain että se on kuviollinen. Keltainen takki näyttää ihanalta, mutta värinä meille liian arka, lisäksi minulla taitaa olla joku maanläheinen-kausi tulossa ja muutenkin tykkään melko yksinkertaisesta. Eli mielummin meille yksiväristä kuin mitään rajua kuosia takkiin.

Yritä nyt sitten näistä ottaa kuvaa….

Kaivelin kevätkengätkin laatikosta. Elvikselle jo pieneksi jääneet converset olen pistänut jonnekin liian hyvän jemmaan, mutta löytyihän niitä silti aika hyvä kasa. Pitäähän pojille nyt tennareita olla, eikö!

Elän jo ihan keväässä, tulevassa reissussa ja kesäkin odottelee heti sen jälkeen. Vaikea käsittää että talveakin olisi sitä ennen edessä vielä muutama kuukausi.