KAUPPAKASSISTA RANTAKASSIKSI

28/08/2013

kassikuvia
loqibag3loqibag1loqibag2loqibag4
loqibag5

Maailman paras kauppakassi muuttui reissussa maailman parhaaksi rantakassiksi. Loqin pirteät ja monikäyttöiset kassit kun vetävät sisäänsä 20 kiloa tavaraa – huhujen mukaan kassiin mahtuu kerralla jopa 14 litraa maitoa. Kauppasta tavaran raahaamisen lisäksi meillä näitä kestokasseja roikkuu niin omalla olalla (täynnä tietysti kaikkea tarpeellista eväistä vaihtovaippoihin) tai sitten rattaiden aisaan sidottuna. Silloin kun kassi ei ole käytössä saa sen pakattua hyvin mukaan.

Kassi on pakattuna pieneen pussukkaan, joka itselläni toimii pikkutavaroiden kuten pikkurahojen, huulipunan ja kuulokkeiden säilyttämiseen. Kassin saa myös kiedottua rullalle ja rullan taas kiinni kassissa olevilla neppareilla. Kassin sisällä on myös pikkuinen tasku, jossa voi säilyttää vaikka avaimia, tai sullottua kassin sen sisään.

Kivojen kuosien lisäksi tykkään itse kassien kahisevasta ja vettä hylkivästä materiaalista. Kassit ovat myös konepestäviä eikä värien pitäisi haalistua pesuissa ollenkaan. Ainoa ongelma on se, että kivoja kuoseja on ihan hirveän paljon. Kassit eivät onneksi kovin kalliita ole, alle kympin kappale, joten niitä voi hyvin kerätä laukun pohjalle, rattaisiin, takin taskuun…

Sain valita Ipanaisesta uuden kassin ja valkkasin tuon kesäisen vesimeloonin. Mitäs tyykkäätte? Reisuun sain mukaan myös Loqin uuden matkalaukunpäällisen. Mutta se on niin huippujuttu, että ansaitsee ihan oman postauksen myöhemmin. Elsa on (taas) saanut valita nuo kivoimmat kuosit Ipanaiseen myyntiin, ja ne ovatkin kuulemma huvenneet heti nopeaan tahtiin. Olen muuten tästä päivästä lähtien uuden designerlaukun onnellinen omistaja, silti miellän itseni edelleen enemmän kangaskassi-ihmiseksi.


SATAILAUSTAPAHTUMA KAMPISSA

24/08/2013

pop1

Kampin kauppakeskuksessa vietetään ensi viikon viikonloppuna ensimmäistä kertaa Syksyn avaus -tapahtumaa. Lauantaina 31.8 järjestetään boggareiden stailaustapahtuma, jossa minäkin olen mukana. Minut löytää siis klo 12-17 stailaamasta kolmannen kerroksen Polarn O. Pyret myymälästä. Olen innoissani tapahtumasta, tulee varmasti hauska ja mielenkiintoinen päivä!

Päivääni mahtuu siis viisi stailattavaa ja ajan stailaukseen voi voittaa Polarn O. Pyretin facebook arvonnan kautta. Jos siis kaipaat lapesi arki, juhla, päiväkoti tai vaikka ulkoiluvaatetukseen jotain uutta ideaa tai vinkkejä niin tule ihmeessä paikalle! Stailaukseen osallistuvat saavat asukokoinaisuuden tuotteista vielä -10% alennuksen.

Kaikkien bloggareiden toteuttamat stailaukset pyörivät myös kuvina Kampin digitaalisilla screenillä koko viikon ajan. Tapahtumaa juontaa radiosta tutut juontajat, joiden jututettavanakin varmasti olen jossain aiheessa päivää. Tulkaahan siis moikkaamaan!


SARJAKUVAKENKÄ VINKKI

22/08/2013

sarjiskengätsarjiskengat3sarjiskengat5sarjiskengat6sarjiskengat2

Hei täältä etelän lämmöstä! Matka meni hyvin ja täällä on paljon lämpimäpi kuin kuvittelin. Huomenna taidan vain lököillä altaalla. Ehdottomasti kerron reissusta vielä myöhemmin lisää, nyt haluan kuitenkin vinkata Crocsin sarjiskenkä-alesta.

Crocsilta löytyy lapsille paljon sarjisaiheisia kenkiä, ainakin meille tuttuja hahmoja Autot ja Toy Story leffoista, samoin viime viikolla ensi-iltansa saaneen Monsterit-yliopisto-elokuvan suosikkihahmoja ja syyskuussa teattereihin tulevan Lentsikat-leffan tähdet. Matalat sarjiskengät sopivat mainiosti esimerkiksi sisäkengiksi tarhaan tai pienille koululaisille, toki niillä voi tepastella vielä kaduillakin ennen syksyn sateita. Mukana on myös kumppareita ja talvikenkiä. Monet kengistä ovat jo valmiiksi alessa, ja nyt niistä kaikista saa vielä 5 euroa alennusta kuun loppuun saakka.

Elviksen Cocsilta saadut autotaiheiset sliponit läpäisevät ulkonäkövaatimukset, itseasiassa ne ovat mielestäni aika kivat! Jos kokoja vain olisi ollut, niin Kaapo olisi myös halunnut samanlaiset. Mitäs te tykkäätte?


LOMALOMALOMALOMA

20/08/2013

loma11loma5loma9

loma13loma6loma14loma3

Mä lähden huomenna lomalle. Etelä-Espanjaan, jossa isäni perheineen asuu. Olimme keväällä siellä kuukauden poikien kanssa ja oli kyllä tosi ihanaa. Mutta tällä kertaa lähen ihan yksin.

On todella ihana lähteä, olen todella tämän tarpeessa. Jo pelkkä neljän tunnin lentomatka yksin on ihan luksusta. Ei tarvitse raahata mukana eväitä, viihdyttää, hyssytellä tai pitää ketään sylissä (toivottavasti). Perillä saan vaan olla, loikoilla altaalla ilman että pitää vahtia ettei kukaan liukastu tai putoa altaaseen. Saan kierrellä rauhassa toreilla, kukaan ei vedä minulle itkupotkuraivareita kun en osta jokaista myynnissä olevaa lelua. Kun aamulla herään omia aikojani kukaan ei ole sillä välin maalannut itseään ja puolta taloa pinkillä huulipunallani.

Ja vaikka olen todella innoissani viikon mittaisesta etelänlomastani, poden myös tuttuun äiti-tyylin asiasta huonoa-omaatuntoa. Koska tietysti lapsistakin olisi tosi kiva lähteä reissuun, ja ihan yhtä lailla lasten isäkin olisi loman tarpeessa. Etukäteen myös stressaan sitä kuinka nopeasti viikko menee ja kuinka ikävä mulle tulee lapsia. Ihan hölmöä, tiedän.

Yksin reissuun lähtemisen suunnittelukin on jotain ihan muuta kuin lasten kanssa matkatessa. En ole tehnyt viikkoja etukäteen listoja tavaroista mitä pitää ottaa mukaan, itseasiassa en ole pakannut vielä yhtään. Iltakin menee ihan muissa hommissa kuin matkalle lähtöön valmistautuessa. Yksin matkatessa ei ole niin vakavaa jos jotain unohtuu – ihanan rentoa!

Bloggaan varmasti jotain reissun aikana ja ehkä inspirpidun myös tekemään vihdoin sen toivotun postauksen hyvistä paikoista, etenkin Fuengirolassa, lasten kanssa matkatessa. Ainakin osa kevään postauksista reissusta löytyy Lasten kanssa Espanjassa – tägin alta.


SISKO JA SEN VELJET

19/08/2013

veljet1veljet7veljet21 veljet22veljet9

Olen täällä varmaan joskus, ainakin ohimennen maininnut, että minulla on viisi pikkuveljeä. Olen siis sisaruskatraamme vanhin ja ainut tyttö. Aika paljon on tullut aikoinaan noita veljiä vahdittua, ja nyt kahden pojan äitinä olo onkin tuntunut aina tosi luonnolliselta.

Siltikkään en edelleenkään tajua kaikkia poikien juttuja tai ajatusmaailmaa, minulla ei ole juurikaan poikia ystäväpiirissä enkä ”osaa” olla yhtään sen paremmin poikien kanssa kuin kukaan muukaan.

Kolme vanhinta veljeäni on jo täysi-ikäisiä, mikä tuntuu ihan hullulta, juurihan ne vasta katsoivat vaipat päällä pikkukakkosta. Myös kaksi nuorempaa tulevat hyvää vauhtia perässä. Meillä on jokaisen sisaruksen välillä aika lailla noin kolme vuotta ikäeroa. Tuskin menee muuten enään kovin kauaa, kun olen meistä kuudesta lyhyin.

Kolme nuorinta veljeäni ovat isäni uudesta liitosta, mutta ikinä en ole heitä kutsunut tai ajatellut mitenkään puolikkaiksi. Tietenkään emme ole nähneet niin paljoa, kun emme ole asuneet samassa paikassa, mutta kyllä hekin ovat paljon ajatuksissa. Tästä syystä taidan olla vanhemmille veljilleni enemmän sellainen ärsyttävä, joka asiasta valittava ja saarnaava sisko ja nuoremmille kiltti ja lempeä, kaiken salliva.

Ihana että näitä komeita veljeksiä riittää vaikka muistan itkeneeni äidilleni joskus että haluan myös pikkusiskon (ja isosiskon). Kaapo ja Elvis ovat myös onnekkaita että heillä on viisi näin kivaa enoa. Olen tosi ylpeä ja iloinen että meillä on näin iso perhe – vaikka se ei ihan perinteinen olekkaan. Sainpas muuten sen pikkusiskonkin, tai itseasiassa kaksi, kun isäni meni uudestaan naimisiin viitsien vuotta sitten ja sitä kautta lapsikatras taas kasvoi.

Olisi mielenkiintoista kuulla että millaisista perheistä te siellä ruudun toisella puolen tulette? Ja sitä onko mahdolliset omat sisarukset vaikuttaneet jotenkin omien lastenne määrään, ikäeroon, ajatukseen siitä millaisen perheen haluatte tai johonkin muuhun?