Kaupallinen yhteistyö Swappien kanssa
Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena – ei edes elekrtoniikkaa.
Minulla on ollut jo jonkin aikaa tarve uudelle puhelimelle. Teen puhelimella ison osan töistäni ja pieneltä näytöltä on vaikea tihrustaa, etenkin kun muokkaan puhelimella myös kaikki kuvani. Kuvat, videot ja työsähköpostit vielät myös paljon tilaa, joten täynnä oleva puhelimen tallennustila hälyytti jatkuvasti. Tämän vuoksi puhelin oli myös hidas ja ohjelmat saattoivat kaatua kesken käytön.
Uusi puhelin on iso investointi, niin oman kukkaron kun ympäristönkin puolesta. Edellinen puhelimenikaan kun ei ollut vasta kuin muutaman vuoden vanha. Olen aiemmin ostanut pojalleni käytetyn puhelimen nettikirppiksen kautta juurikin näistä molemmista syistä. Yksityishenkilöltä kallista elektroniikkaa ostaessa kuitenkin jännitti takuu-asiat ja entäs sitten, jos puhelin ei toimikaan kuten pitää?
Kotimainen Swappie tehdashuoltaa puhelimet ja myy ne uudenveroisina. Vaikka puhelin on käytetty, on se siis toiminallisesti aivan kuten uusi. Swappien puhelimet ovat testattuja ja käneet läpi tarkan seulan. Kaikille puhelimille annetaan 12 kuukauden takuu (ilman pitkiä takuu-korvaus odotusaikoja) sekä myös normaali 14 vuorokauden palautusoikeus.
Swappien kautta voi siis ostaa käytönnössä uuden puhelimen säästäen samalla luontoa ja rahaa. Ostamalla käytetyn puhelimen sen elinkaari nousee huomattavasti. Optimaalinen elinkaari, jonka pitäisi oikeasti olla useampi vuosi, saadaan vaikuttamalla siihen uudelleenkäytössä, kunnostamisessa ja kierrätyksessä.
Swappien liiketoiminnalla vähennetään siis merkittävästi älypuhelimien aiheuttamaa kuormitusta ympäristölle, sillä suurin osaosa älypuhelimien aiheuttamasta ympäristökuormituksesta syntyy laitteen valmistuksen yhteydessä. Puhelimien sisältämän elektroniikan tuottamiseen ja metallien kaivamiseen kuluu huomattava määrä energiaa. On ennustettu, että vuoteen 2020 mennessä älypuhelimien valmistuksessa syntyvät hiilidioksiidipäästöt kasvavat 125 megatonniin, mikä vastaa 730% kasvua kymmenen vuoden takaiseen.
Hiilijalanjäljen pienentämisen vuoksi käytetty ja uudelleen kunnostettu puhelin onkin tärkeä ympäristö -ja ilmastoteko. Pidentämällä puhelimen käyttöikää ja ostamalla käytetyn puhelimen, uusien laittaiden tuottaminen vähenee.
Harmillisen usein vanhat puhelimet myös jäävät joko laatikoihin pölyyntymään tai päätyvät omgelmajätteeksi kaatopaikalle. Swappie siis ostaa vanhoja puhelimia ja kunnostaa puhelimet ennen myyntiä vastaamaan uudenveroisia. Niistä puhelimista joita ei voi enää korjata otetaan käyttökelpoiset osat talteen ja loput kierrätetään asianmukaisesti. On tutkittu, että vain 1% vanhoista puhelimista kierrätetään oikein – kuitenkin älypuhelmisesta 70% on täysin kierrätettävää materiaalia.
Itse sain oman puhelimeni Swappielta reilu viikko sitten – enkä voisi olla tyytyväisempi! Toimitus oli nopea ja puhelin saapui Swappien omaan koteloon siististi pakattuna. Kiva pakkaus mahdollistaa myös sen, että puhelimen voi mielestäni antaa oikein hyvin myös lahjaksi.
Puhelimen ostaminen on turvallista ja riskinöntä, sillä laadunvalvonta on tarkkaa ja kaikilla puhelimilla on vuoden takuu. Myös Swappien asiakaspalvelu toimii moiteettomasti. Oman vanhan puhelimen voi myös myydä Swappielle, joko Helsingin myymälässä tai postittamalla – rahat tulevat suoraan tilille. Näin voi myös omalta osaltaan olla varmistamassa tuotteiden pitkän elinkaaren tai asianmukaisen kierrätyksen.
Jos teillä on lähiaikoina tarvetta uudelle puhelimelle, niin kodilla ”Mamigogo” saatte 10 euron alennuksen seuraavasta ostostanne tämän kuun loppuun!
Onko Swappie jo jollekulle tuttu konsepti? Omasta mielestäni tämä on ihan mahtava juttu ja tällaisia kiertotalouteen perustuvia yrityksiä tarvitaan ehdottomasti jatkossa lisää!