Raskaus-saga jatkuu! Minun oli tarkoitus pitää itselleni ajan tasalla olevaa päiväkirjaa, jotta näitä postauksiakin olisi sitten helpompi tehdä – mutta enhän minä ole alkuinnostuksen jälkeen mitään kirjoitellut ylös. Onneksi nämä viikot ovat vielä suht tuoreessa muistissa, vaikka omalla tavallaan niistä tuntuukin olevan ikuisuus.
Itse etenkin alkuraskaudessa halusin fiilistellä omaa raskauttani lukemalla paljon muiden kokemuksista, mutta ajattelen että näihin on kiva palata myös itse myöhemmin. Toivottavasti näistä on siis iloa myös teillekin!
RASKAUSVIIKKO 9
(8-8+6) – Pahoinvointini pahenee entisestään, mutta minun on saatava vietyä ja hettua lapset joka päivä koulusta. Emme ole vieläkään kertoneet raskaudesta pojille, joten he luulevat että minulla on edelleen oksennustauti. Matkalla ratikkapysäkille oksennan yleensä muutaman kerran. Matkoja varten minulla on laukussa muovipussi sekä jotain pientä syötävää ja juotavaa. Niiden avulla saan siirrettyä oksentamista vähän.
Ruokavalioni koostuu lähinnä mehukeitoista, limusta, pakastemansikoista sekä jääpaloista.
Olen ihan loppu ja mieleni on todella maassa. Pahan olon ja oksentamisen vuoksi en pysty tekemään mitään. Pahimmillaan oksentaessa vatsani kramppaa niin kovaa että pissaan samalla housuun. Pahoinvointi kalvaa ja mustaa mieltä, ja alan välillä jopa miettiä että olenko sittenkään valmis saamaan tätä lasta – sillä en kestäisi pahaa oloa enää sekuntiakaan.
En pysty katsomaan puhelminen tai läppärin näyttöä, sillä se alkaa oksettamaan lisää. Saan juuri ja juuri raahattua itseni välillä suihkuun. Ainut mitä voin tehdä on maata silmät kiinni. Muuttolaatikot pysyvät purkamattomina.
RASKAUSVIIKKO 10
(9-9+6) – Olo ei helpota yhtään ja minun on pakko soittaa sairaalaan. Muistan edellisistä raskauksista sen, kuinka ahdistavaa oli maata siellä tipassa, huonovointisena ja ikävöidä kotiin. Siksi ehkä viivyttelinkin sinne menoa. Kertoessani tilastani minua pyydetään tulemaan heti tippaan.
Sairaalassa minulle kerrtotaan kuitenkin että pääsen lähtemään jo yöksi kotiin. Olen siellä tipassa neljä tuntia, jonka lisäksi saan pahoinvointilläkettä suoraan suoneen. Minut myös ultrataan ja pääsen näkemään pikkuisen ensimmäisen kerran. Hän on noin kolmen sentin mittainen ja sydän jyskyttää lujaa. Uskomatonta että jonkin noin pieni voi vaikuttaa olooni näin paljon.
Tiputuksesta seuraavana päivänä oloni on aamulla parempi kun aikoihin. En voi uskoa sitä todeksi ja lähden innostuksissani kävelylle apteekkiin. Olo kuitenkin alkaa huononemaan pikkuhiljaa. Tajuan että minulle määrätty pahoinvointilääke ei sovi minulle yhtään, mutta jatkan sen käyttöä vielä päivän. Se poistaa pahimman oksentamisen, mutta ei vielä pahaa oloa pois.
Lääke saa aikaan pakkoliikkeitä, nykimistä ja hyvin hyvin vahvaa ahdistusta. Minusta tuntuu että kuolen. ja jos en kuole, niin hyppään pian parvekkeelta – oloni on niin ahdistunut, ihan kun päälläni makaisi kokoajan joku. Lääkeselosteesta käykin ilmi, että tämä syöpähoitojen yhteydessä normaalisti käytettävä lääke voi juurikin aiheuttaa sivuvaikutuksena kovaa ahdistusta ja jopa itsemurha-ajatuksia. Päätän lopettaa lääkkeen siihen paikkaan ja seuraavana päivänä sivuvaikutukset ovat tiessään.
Tällä viikolla on myös ensimmäinen neuvola. Koska raskaana olo alkaa olla näin kolmannen kerran jo aika tuttua hommaa, ei siellä tule juurikaan mitään uutta tietoa. On kiva kuitenkin vihdoin saada äitiyskortti. Samalla saan lähetteet veri -ja virtsakokeisiin sekä linkin jota kautta voin varata ensimmäisen ultran.
RASKAUSVIIKKO 11
(10-10+6) – Ensimmäinen etappi takana päin, nimittäin alkio-vaihe on päättynyt ja vauva on sikiö. Se tarkoittaa sitä, että kaikki rakenteet ovat nyt muodostuneet.
Vatsa on melko turvonnut, mutta myös vauva-vatsa alkaa pikkuhiljaa näkyä ja ostankin ensimmäiset äitiysvaatteet. Vaikka äitiyslegginssit näyttävät vielä vähän ylimitoitetuilta, on kivempaa kun ei purista. En malta olla myöskään olla ostamatta jo ensimmäisiä lastenvaatteita, vaikka olin ajatellut etten ostaisi mitään ennen raskauden puoliväliä.
Olen oksentanut niin paljon, että alkaa olla mahdotonta miettiä ruokia joita tekisi mieli. Tarpeeksi monta kertaa kun joku tulee ylös, ei sitä pysty enää syömään. Välillä myös pelkkä jääkaapin avaaminen sai oksennuksen lentämään.
RASKAUSVIIKKO 12
(11-11-6) – Useimmat keskenmenot tapahtuvat ennen viikkoa 12, joten kokoajan ollaan lähempänä turvallisempia vesiä. Keskenmenon pelko on itselläni läsnä kyllä koko raskauden ajan, mutta onneksi ei mitenkään pahasti tai häiritsevästi.
Oksentaminen ja pahoinvointi jatkuu edelleen rajuna, mutta ehkä silti hitusen lievempänä kun edellisviikkona – silti herään edelleen myös öisin etovaan oloon. Monesti tavallinen raskauspahoinvointi helpottaakin juuri näillä viikoilla, mutta hyperemeesin kohdalla se voi helposti kestää vielä kymmenenkin viikkoa – tai jopa ihan loppuun asti. Aamut ovat helpompia, vasta noin vartin heräämisen jälkeen iskee olot.
Tämän viikon lopulla kerron raskaudesta myös julkisesti instagramissa ja blogissa julkaisemalla kuvan aiemmin tekemistäni raskaustesteistä. Kaverini kertoo, että Jodelissa spekuloidaan minun odottavan kaksosia koska testejä on kaksi, hahahaha. On kivaa kun vihdoin pääsee fiilistelemään raskautta ilman salailua. Yritän silti pitää matalaa profiilia sen kanssa, sillä ajatten että liika vauvahössötys saattaa myös ärsyttää osaa ihmisistä.
RASKAUSVIIKKO 13
(12-12+6) – Tällä viikolla on meillä on paljon odotettu np-ultra. Ultrassa mitataan sikiön niskaturvotus, jonka avulla seulotaan poikkemia, kuten downin syndroomaa. Mitta on normaali, mutta se pitää vielä laskea yhteen verikokeissa saatujen tulosten kanssa. Muutama päivä ultran jälkeen kotiin tulee kirje, jossa kerrotaan ettei suurentunutta riskiä kromosomipoikkeukseen näiden arvojen perusteella ole.
Huonon olon kaveriksi hiipi päänsärky. Pystyin jo kuitenkin katselemaan sarjoja läppäriltä, mutta edelleen puhelimen selaaminen tuottaa ihan hirveän olon. Osku teki mehusta jääpaloja pakkaseen ja löydettiin myös ihania sorbettipuikkoja kaupasta. Jäisten marjojen syönti tuo hetkellisen helpotuksen.
RASKAUSVIIKKO 14
(13-13+6) – Eräänä aamuna menee ainakin puolituntia ennen kun muistan olevani raskaana. Sama fiilis on myös seuraavana ja sitä seuraavana aamuna. Eli paha olo ei iskekeään vasten kasvoja niin pian kun yleensä. Myös päivät ovat hitusen helpompia. Innostun jopa juomaan kahvilassa kupin kahvia, mikä kylläkin osoittautuu hyvin huonoksi valinnaksi. En vielä uskalla iloita olon helpottumisesta, mutta oksennan selvästi vähemmän päivän aikana – enää vain muutamia kertoja.
Elämä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa voittamaan, ja käyn jopa lasten kanssa uimassa sekä kavereiden kanssa syömässä.
Toiselle neuvolakäynnille myös Osku tulee mukaan ja tällä kertaa siellä myös kuunnellaan ensi kertaa sydänääniä. Ääniä ei saada heti kuuluviin ja nuori terveydenhoitaja näyttää olevan enemmän hermostuksissa kun minä itse. Tämä on käynyt itselleni myös aiemmissa raskauksissa, joten en ole huolissani. Myös kova pahoinvointi on merkkinä siitä että vauvalla on todennäköisesti kaikki hyvin.
Kohtu on noin greipin kokoinen ja se tuntuu välillä jopa vähän epämiellyttävänä, ihan kun vatsassa olisi jotain ylimääräistä. En pidä yhtään siitä tunteesta jos vatsa vaikka heiluu tai sitä heilutetaan, sillä kohtuu tuntuu jotenkin niin selvästi liikkuvan mukana.
Viikon viimeisenä päivänä tunnen myös ensi kertaa vauvan liikkeet! En olisi uskonut että se voi tapahtua näin aikaisin, mutta uudelleen synnyttäjillä se on ihan normaalia. Tunne on pienen pientä kuplintaa enkä joka kerta voi olla vielä varma että mikä on vauva ja mikä on jotain muuta pörinää suolessa. Mutta sielllä se on, meidän pikkuinen vipeltäjä!
Kaikki raskausviikko-sarjat: