Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa
Koululaisilla alkoi viikko sitten loma ja pikkuhiljaa monilla muillakin alkaa nyt viimeistään tuleva kesäloma siintää edessä. Kesällä moni koti tyhjenee, kun suuntaamme mökeille ja muille kesäriennoille.
Tyhjä ja asuttamattoman näköinen asunto voi houkutella epätoivottuja vieraita, kuten murtovarkaita. Itselleni kodin on oltava turvallinen paikka, myös silloin kun en itse ole kotona. En missään nimessä tahdo riskeerata sitä, että oma luottamus turvallisuuteen rikkoutuisi ja siksi meillä onkin ollut jo pitkään useampia tapoja turvallisuuden säilyttämiseen.
Reilu puoli vuotta meillä käytössä ollut kodin älyvalaisinjärjestelämä Philis Hue on todella hyvä lisä turvallisuuteen. Sen lisäksi että Hue on meillä käytössä päivittäisissä toiminnoissa, kuten vuorokausirytmin apuna, toimii se myös silloin kun emme ole itse kotona.
Kerrottakoon tähän väliin, että matkojemme ajan kodissamme käy joko talovahti tai asustaa vuokralainen, jonka lisäksi taloyhtiömme tiiviissä yhteisössä naapurimme pitävät myös silmänsä auki. Toki ovissa on myös hyvät lukot. Näin on pakko olla, jotta voin hyvin ja rauhallisin mielin julkaista matkoiltamme juttuja julkisesti someen. Huen Home & Away-ominaisuus on tähän tosi hyvä lisä.
Hue-järjestelmä toimii oman kodin wifissä, mutta sitä voi käyttää vaikka maapallon toiselta puolelta asti. Home & Awayllä voit hallita kaikkia kodin valoja vaikka oikeasti kotona ei olisikaan ketään. Tämä eroaa ajastettavista valokatkaisioista sillä tavalla, että valot eivät joka päivä mene päälle ja sammuu aina samaan aikaan, vaan joka päivä valot muuttuvat satunnaisesti ja eri aikaan. Valoja ei siis tarvitse muistaa lomareissulta itse säätää jos ei halua, vaan ohjelma hoitaa sen puolestasi.
Monet ammattilaismurtovarkaat nimittäin seuraavat taloja jo etukäteen, ennen mahdollista murtoa ja aina samaan aikaan samassa huoneessa syttyvä valo saattaa herättää epäilyksen siitä, ettei ketään välttämättä valaistuksesta huolimatta olekaan kotona. Huen ansiosta syntyy vaikutelma, että talossa asutaan ihan oikeasti.
Turvallisuuden tunnetta voi lisätä myös silloin kun on itse kotona. Huen Home & Away-toimintoon voi myös asettaa päälle sijaintitoiminnon. Tällöin systeemi laittaa kodissa tai pihalla valot päälle jo ennen kun saavut sinne. Se siis tunnistaa kun olet vaikkapa saapumassa myöhään illalla töistä kotiin ja pistää valot päälle kun olet lähellä kotia. Ja jos unohdat sammuttaa valot lähtiessäsi, hoitaa se senkin.
Huen voi myös liittää yhteensopiviin turvakameramalleihin tai liikkeentunnistimeen. Tällöin valot menevät päälle jos kamerat huomaavat liikettä. Liikkeentunnistinta voi hyödyntää myös omassa arjessa. Hue-liikkeentunnistimen voi säätää esimerkiksi sytyttämään yöllä himmeän valon, jos täytyy käydä vessassa. Turvallisuutta sekin, ettei astu yöllä pimeässsä Lego-palikoiden päälle.
Näin puolen vuoden käytön jälkeen jaksan edelleenkin hämmästyä Huen lukemattomista ominaisuuksista. Vaikka toimintoja on todella paljon ja jokaiseen tilanteeseen, on se myös ihanan simppeli ja helppo käyttää. Meillä sitä testannut muutama ystävä ja sukulainenkin ovat sen jo kotiinsa hankkineet. Huen kun voi ottaa käyttöön aluksi vaikka vain muutamaan valmiina olevaan valaisimeen eikä se edes ole pahan hintainen!
Itse olen huomannut Huen tuovan turvallisuutta juurikin ihan myös kotona ollessamme. En sinänsä pelkää pimeää, mutta on ehdottomasti miellyttävämpää liikkua hyvin valaistussa kodissa. Myös lapset pitävät siitä, että lukuvalon voi himmentää yövaloksi.