Elvistä odottaessa oikeastaan ainut murhe oli tulevan imetyksen onnistuminen. Olen aiemmin täällä blogista kirjoittanutkin siitä kuinka Kaapon kanssa imetys ei onnistunut, kaikki meni pieleen alusta alkaen. Onnistuin imettämään häntä vain osittain rintakumin avulla sekä omaa maitoa pumpaten muutaman ensimmäisen kuukauden ajan. Kunnes sen vähäsinkin maidontulo sitten lakkasi kokonaan.
Olin silloin tosi pettynyt itseeni vaikka tiesin tehneeni kaiken. En loppujenlopuksi tiedä mistä silloinen pettymys ja syyllisyys johtui. Tiesin olevani ihan yhtä hyvä äiti kuin imettäväkin. Olin kuitenkin epäonnistunut tavoitteessani täysimettää vauvaa polivuotiaaksi saakka, kai se oli vain se. Olisi usein myös ollut vain niin paljon helpompi imettää. Voi niitä itkettyjä öitä, tuttipullojen lämmittämistä ja turhautuneena pitkin keittiötä paiskottuja tutteleita.
Elviksen kanssa kaikki meni kuitenkin ihan toisin. Ihan alusta saakka, sillä synnytyskin oli ihan erilainen. Olin päättänyt etukäteen vaatia vaikka kirveen kanssa kaiken mahdollisen avun ja ammattitietämyksen mitä sairaalan henkilökunnalla olisi vain tarjota. Synnytystapa-arviossa tietoihini kirjattiin että tarvitsen paljon apua ja tukea imetyksen aloittamisesta.
Syntymän jälkeen sain vauvan heti rinnalle ja noin puolen tunnin päästä, kun minut oltiin jokseenin kursittu kasaan, kätilöt ehdottivat minun kokeilevan imetystä. Sen kummempaa ohjeistusta he jatkoivat omia puuhiaan huoneessa ja minä törkkäsin tissin vauva suuhun. Ja hän imi! Ilman mitään sen ihmeempiä kommervinkkejä, tuskaa, turhautumista ja kyyneleitä vauvani söi heti rintaa oikein tyytyväisenä. Taidettiin heittää Lassen kanssa femmat. En tiedä tekivätkö kätilöt sen tarkoituksella, mutta he eivät puuttuneet tilanteeseen mitenkään, eivät edes katsoneet. Kun vauva oli polisen tuntia syönyt ja nukahtanut kysyivät he vain miten meni ja kaunko hän söi.
Taisin saada siitä hurjasti itseluottamusta. Sillä yli sadan tunnin tuskan, räjähtäneen alapään, kiinni turvonneeksi itketyiden silmien ja muutaman menetetyn verilitran jälkeen tuskin itseni mahtavaksi ja säkenöiväksi. Henkisesti olisin ollut valmis juoksemaan heti vaikka maratoonin.
Osatolla kaikki jatkui yhtä hyvin. Yöllä jouduin pyytämän kerran apua kun vauva ei meinannut saada rinnanpäästä otetta. Kätilö näytti maailman yksinkertaisimman jutun, pinsettiotteen. Mietin miksi kukaan ei ollut aiemmin näyttänyt sitä tai sitä itse tajunnut kokeilla! Kaikenmaailman tissinlitistystä, hampurilais -ja C-otetta kätilöt kyllä olivat edelliskerralla yrittäneet. Sen jälkeen kaikki jatkui taas mallikkaasti. Paitsi että vaikka imuote oli hyvä se sattui.
Seuraavana päivänä molemmissa rinnanpäissä oli vesikellot. Auts. Myöhemmin toinen puhkesi ja sitten se oli vereslihalla. Imuote oli kuitenkin edelleen oikea ja minua lohduteltiin että kyllä ne tissit muutaman viikon päästä sitten karaistuvat. Pääsimme kotiin.
Seuraavana yönä maito nousi kunnolla. Tissit olivat aivan järkyttävän kipeät, kovat, muhkuraiset ja vauvan imeminen tuntui siltä kun rinnanpäätä sahattaiin tylsällä puukolla irti. Vedet silmissä imetin ja huusin. Ajattelin että en mä pystykkään tähän, nyt tämä imetys taas epäonnistuu, sattuu liikaa. En voinut edes levittää Lasinol-voidetta kun pelkkä kosketus sattui niin paljon. Bepanthen oli helpompaa ja kevyempää levittää ja sen erittäin suuri kulutus helpotti vähän. Siitä seuraavana päivänä kävimme synnyssairaalassa punnitsemassa vauvaa, sillä olimme kotiutuneet alle 36 tuntia synnytyksestä jolloin se on tapana. Kätilö tarkasti taas imuotteen ja sanoi että muutamassa viikossa imetys muuttuu nautinnolliseksi.
Ja niin se muuttuikin. Tai ei nyt nautinnolliseksi mutta kivuttomaksi. Olen iloinen että pystyin kestämään sen kivun, en yhtään ihmettele että jotkut eivät voi sen takia imettää. Onnekseni pahin kipu loppui melko pian ensimmäisen imujen jälkeen ja muutaman viikon jälkeen se tosiaan loppui kokonaan.
Missään vaiheessa minulle ei kuitenkaan tullut tunnetta että imetys on ihanaa. Se oli enemmän sellaista pakkopullaa ja usein jopa ärsyttävää. Vauva söi paljon, puklasi paljon ja söi taas paljon. Olin kokoajan yltäpäältä maidossa, hiessä ja puklussa. Tissit vuosivat läpi, tunsin oloni ällöttäväksi ja joku halusi minusta kokoajan jotain.
Pikkuhiljaa imetys on muuttunut siedettävämmäksi. Tiedän sen olevan yksi parhaista jutuista mitä voin lapselleni antaa. Pahimmilta rintaraivareita olemme säästyneet, kaikki on mennyt vaan niin tosi hyvin. Olen törkeästi julki-imettänyt missä vaan. Mieleenpainuvin kokemus varmaan toppavaatteissa ratikassa teinipoikalauman tirkistellessä peilin kautta.
Tuskimpa kuitenkaan mitään (pahemmin) vilahti.
Vauvan kanssa tankaamme läheisyyttä muutenkin, vaikka syöttäisin häntä pullosta saisi hän ihan yhtälailla läheisyyttä ja kosketusta. Omalla kohdallani en usko että kiintymiseen lapsen ja äidin välillä tarvitaan sitä rinnallasyömistä. Parhaat ja herkät hetkemme tapahtuvat kuitenkin muulloin kuin syömistilanteessa. Onhan se kuitenkin ihan parasta vaikka kun vauva nukahtaa ruokailun jälkeen syliin pieni nyrkki puristaen rintaa. Se(kin) on hetki, kun lasta voisi jäädä tuijottamaan ikuisuudeksi. Tämän olen kuitenkin kokenut aiemmin myös pulloruokitun lapsen kanssa, joten se ei edelleenkään ole vain siitä tissistä rippuvainen kokemus.
Viime kuukausina olen kokenut myös sen imetyksen nautinnolisuuden. Ei siis kuitenkaan mitään 4D imetysorgasmimatskua, vaan se liittyy enemmän siihen tunteeseen kun maidosta täydet tissit tyhjenevät tai sitä kun vauva on syömisen jälkeen niin tyytyväinen ja iloinen. Siihen että tähän tarkoitukseen kehoni on tarkoitettu ja että se myös toimii.
Kun puolen vuoden täysimetys on erittäin suositeltua ja aiheesta paljon puhutaan tulisi siihen mielestäni myös kannustaa jos niin aikoo toimia. Olin melko tyrmistynyt ja kiukkuinen kun Elviksen 3kk neuvolassa neuvolantäti alkoi puhumaan kiinteiden aloituksesta. Myös muualta on tullut neuvoja, kuten että mitä aiemmin kiinteät aloitetaan on allergioiden riski pienempi.
Niin tai näin, aina väärinpäin.
Muutama viikko sitten Elviksen 5kk neuvolassa saimme ohjeet aloittaa kiinteiden maistelun heti. Painokäyrä oli nimittäin pudonnut +15:sta +13:een. Siis apua, kohta se varmaan kuihtuu pois. Jos tämä olisi ensimmäinen lapseni olisin ehkä noudattanut muiden ohjeita ja neuvoja jo aikaa sitten. En tiedä. Nyt kuitenkin olen ainakin luottavainen itseeni, olen varma ja tiedän mitä haluan lapsilleni ja uskallan pitää puoleni. Toki myös lapsesta näkee voiko -ja kasvaako hän hyvin pelkällä rintamaidolla.
Ja hänhän kasvaa.
Pienen haikeuden olen saanut myös kehiteltyä täysimetyksen loppumisen takia. Tähän asti syöminen on kuitenkin sujunut suht siististi ja vaivattomasti. Muutaman kerran olemme nyt antaneet bataattisosetta. Se ei ole ollut mikään hitti. Pienoinen yllätys oikeastaan, sillä isoveljensä on ollut aina hyvä ja kova syömään ihan mitä vain. Toisaalta päällä oleva kurkunpääntulehdus saattaa vaikuttaa asiaan. Joten odottelemme vielä muutaman päivän ja minä saan hetken vielä pitää vauvaani ihan vauvana.
Nykyään ei kyllä vissiin saisi enään puhua mistään.
Jos kertoo synnytäneensä alateitse loukkaa se sektiolla synnyttäneitä ja toiste päin, samaan kategoriaan menee nämä syömisjutut samoin kuin liinailu, kestovaipat, nukkumisasiat ja tavat jne jne jne.
Äidit syyllistävät ja syyllistyvät. Ja se on väärin.
Ja enhän mä hei virallisesti ole edes täysimettänyt. Tieteellisestihän kun se tarkoittaa että edes pumpattua maitoa ei silloin anneta pullosta. Pullosta on poika siis syönyt ja muutamia kertoja myös Hollen korviketta kun pakkasen maitovarasto ei ole riittänyt poissa ollessani. Jostain luin (muoks täältä) että suomessa 1% äideistä täysimettää tuon 6 kk. Se on tosi vähän.
Nyt alkaa minulle ihan uusi ja vieras juttu. Nimittäin imetyksen vähentäminen ja pikkuhiljaa sen lopettaminen. Miten ja milloin ovat päällimmäisiä kysymyksiä. Alkuunhan nuo kiinteiden määrät ovat pieniä maisteluita vain, mutta entäs sitten? Annanko tissiä aina ruoan päätteeksi ja pikkuhiljaa sitten vähennän kertoja? Entäs öisin? Vinkkejä, kokemuksia yms tähän alle kiitos ! 🙂 Kertoilkaa muutenkin omia kokemuksianne imetyksestä, pulloruokinnasta, omista ajatuksistanne, niitä on aina kiinnostava lukea.
Minttu
