KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – INSTRUMENTARIUM
Aurinkolasit eivät ole pelkkä ulkonäköjuttu tai häikäisysuoja, vaan ihan oikeasti niillä on iso rooli silmien suojaamiseen haitallisisia UV-säteitä vastaan. Moni kyllä käyttää itsellään aurinkolaseja, mutta voi kokea ne lasten kanssa liian hankaliksi. Lasten ja teini-ikäisten pupillit ovat suuremmat ja mykiöt kirkkaammat kuin aikuisella, joten ne läpäisevät UV-säteilyä enemmän kuin aikuisten silmät ja auringon säteily etenee heillä silmänpohjaan asti. Onkin siis hyvin tärkeää muistaa suojata myös lasten silmät, niin kesällä mutta myös myös kirkkailla talvihangilla sekä kevään koittaessa.
UV-säteily suurina määrinä on todella haitallista silmille ja edistää esimerkiksi harmaakaihin etenemistä sekä verkkokalvon rappeutumista. Silmät voivat myös palaa samaan tapaan kuin iho, vaikkapa veden äärellä jossa UV-säteet vielä heijastuvat tuplana. Palaessa silmistä tulee arat ja vetistävät tai tuntuu kun niissä olisi hiekkaa. Tätä kutsutaan lumisokeudeksi. UV-säteilyn määrää ei voi arvioida myöskään lämpötilan tai auringon polttavuuden perusteella, vaan säteily voi olla voimakasta myös pilvisenä päivänä. Eri käyttötarpeet vaativat myös laseilta erilaisia ominaisuuksia.
Me kävimme koko perhe alkukesäsästä valitsemassa itsellemme uudet aurinkolasit Instumentariumin valikoimasta. Tai itseasiassa nämä olivat itselleni jo kesän toiset lasit sieltä. Onkin ihanaa kun minulla nyt kahdet laadukkaat arskat joita vaihdella tilanteen ja asun mukaan. Ensimäisissä laseissa minulla on myös vahvuudet sekä polarisoivat linssit, joten vaikkapa kirjan lukeminen rannalla onnistuu niillä mukavasti.
Instrusta löytyy oma kokonainen hylly lapsille, mutta meidän perheen pikkumiehet päätyivät lopulta valitsemaan aurinkolasinsa aikuisten puolelta, Ray Banilta. En itse voisi olla tyytyväisempi heidän valinnastaan, sillä mukavuuden ja suojan lisäksi myös miellyttävä ulkonäkö on tärkeää ja tällöin laseja ainakin tulee myös käytettyä. Molemmille pojille sovipivaksi malliksi valikoitui Ray Banilta tuollainen hyvin kevyt unisex-malli joka sopii myös pienille kasvoille. Sankoja käännettiin niin, että lasit pysyvät tukevasti pässä ja poikien kasvaessa niitä voi sitten käydä myymälässä kääntämässä isommaksi. Eli nämä menevät vielä aikuisinakin!
Instrun viisi vinkkiä lasten aurinkolasien valintaan:
- Varmista että linssit ovat laadukkaat ja tarpeeksi tummat. Silloin ne tarjoavat silmille riittävän UV-suojan.
- Testaa aurinkolasien istuvuus lapsen kasvoihin. Lasien täytyy tietenkin pysyä päässä. Sen lisäksi niiden täytyy olla tarpeeksi lähellä silmiä, jottei aurinko pääse paistamaan silmiin lasien ja kasvojen välistä.
- Huomioi lapsen mielipide. Aurinkolasien tulee olla lapselle mielekkäät, jotta hän oppii käyttämään niitä.
- Totuta lapsi aurinkolaisen käyttöön jo vauvaiässä. Aurinkolaisen käytöstä tulee tapa ja se on luonnollista myöhemminkin.
- Suosi muovikehyksiä etenkin vauvoille. Ne joustavat päästä pois otattaessa paremmin ja jos lapsi kaatuu, ne eivät aiheuta niin paljon ruhjeita.
Perheen isommat pojat valitsivat taas muutenkin sporttiselle tyylilleen uskollisesti aktiivisessakin menossa päässä pysyvät lasit Oakleyltä. Teinin laseissa on hopeiseen taittava peililinssi ja Oskun laseissa vihertävä. Molemmissa malleissa on suorat ja joustavat sangat, jotka tuovat muuten pyöreähköön malliin juuri sopivasti sitä urheilullisuutta mutta sopivat mielestäni tosi kivasti myös ihan tavalliseen arkikäyttöön ja kaupungille.
Omat pyöreälinssiset lasini ovat Saint Laurentilta. En ole aiemmin omistanut pyöreitä laseja, mutta nämä puhuttelivat minua kovasti liikkeen vitriinissä. Ihastuin ennenkaikkea niiden yksinkertaisuuteen ja eleganttiuteen. Ne ovat kauniin sirot ja niiden mukana tuli myös kaunein clutchmainen nahkakotelo jota olen koskaan nähnyt. Aiemmat lasini ovat jättimäiset Burberryt, joten näillä saa ihanasti ja helposti vaihtelua omaan tyyliin.
Olen tosi iloinen että meille kaikille löytyi mieluisat lasit ja vielä suht helposti. Olimme nimittäin liikkeellä nälkäisinä ennen lounasta, mikä ei ikinä ole kovin hyvä idea etenkään lasten kanssa. Tärkeintä on että jokaisella on mieluiset lasit, joita haluaa käyttää. Vaikka meillä lapset pitävät aurinkolaseja enemmän coolius-asiana, kun teveysaspektina ei sillä ole väliä, kunhan ne lasit halutaan mielellään pistää päähän. Se on tärkeintä.
Instrussa on parhaillaan käynnissä oleva alennuskampanja, jonka aikana kaikki aurinkolasit voimakkuuksilla tai ilman vähintään -30%, jopa -50% asti. Eli kipinkapin koko perhe sinne laseja testailemaan jos sellaiset vielä uupuu!