KELLO JOKA INNOSTAA LIIKKUMAAN & ORGANISOIMAAN ARKEA

14/05/2021

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä DNA Oyj kanssa

En muuten ole kelloihmisiä, mutta eräästä kellosta olen haaveillut jo pitkään. Ei kuitenkaan siksi, että voisin tarkistaa siitä ajan, ehei. Tuo asia on aivan loppupäässä niistä ominaisuuksista joita itse kelloltani haluan. Haaveilemani kellon ominaisuuksiin taas kuuluu aktiivisuuteni mittaus sekä se, ettei tärkeät puhelut mene ohi vaikka puhelin olisikin unohtunut kauppareissun ajaksi kotiin. Tuo kello on Apple Watch Series 6 (GPS + Cellular)  ja nyt voisin kertoa, miksi se on mielestäni niin huippu – ja kerrottavaa riittää, joten ottakaapa hyvä lukuasento.

Olen itse vannoutunut iPhonen käyttäjä ja yksi suosikkiapeista siinä on Terveys-toiminto, joka mittaa päivän askeleet, unen määrän ja on kärryillä kuukautiskierrostani. Ongelmaksi olen kuitenkin kokenut sen, että koska puhelin ei kulje koko päivää matkassa mukana, ei myöskään kaikki päivän askeleet kerry tietoihin. Se on ollut joskus jopa vähän lannistavaa.

Apple Watch kuitenkin kulkee kokoajan ranteessa mukana. Askeleiden ja noustujen kerrosten lisäksi kello mittaa sykettä, EKG:tä sekä veren happipitousuutta ja niitä onkin ollut tosi mielenkiintoista seurata liikuntasuoritusten aikana tai niiden jälkeen. Apple Watchiin voi asettaa itselleen päivittäisen aktiivisuustavoitteen, itselläni se on Arkiliikuntatavoite: 180 minuuttia, Liikuntatavoite: 30 minuuttia, Seisomistavoite: 10 tuntia päivässä. Apple Watchia seuraamalla olen saanut ihan uudenlaista motivaatiota arkiseen aktiivisuuteeni ja päivän tavoitteet ovatkin mennyt siinä sivussa reippaasti tavoitteiden yli. Juurikin tätä motivaatiota vähän toivoin kellon myötä ja sitä totisesti myös sain.

Toinen tärkeä ominaisuus on se, etteivät tärkeät puhelut mene enää ohi. Tämä on ollut itselleni ajoittain isokin ongelma, sillä unohtelen jatkuvasti puhelintani jonnekin, se on hautautunut sohvan väliin tai en vain yksinkertaisesti kuule sitä. Etenkin lasten puhelut ovat sellaisia, joita en halua missata, mutta myös viime viikkoinen hammaslääkärin soitto olisi mennyt ohi ilman kelloa. Kello siis ilmoittaa tulevasta puhelusta ja siihen voi joko vastata suoraan kellolla tai tavallisesti puhelimella. Toki asetuksia voi muuttaa myös niin, etteivät puhelut tule kelloon aina läpi tai kuten minulla, vain tärkeiden lähesten puhelut hälyyttävät ”älä häiritse”-tilasta huolimatta.

Yhdessä DNA Multi-SIM lisäpalvelun kanssa kellolla voi soittaa tai vastaanottaa puheluita tai viestejä myös silloin, kun se on puhelimen ulottumattomissa. Lisäpalvelun avulla puhelinliittymä toimii kahdessa laitteessa yhtä aikaa – puhelimessa ja älykellossa. Eli voin lähteä ulos lenkille, pyykkitupaan tai lasten kanssa metsään ilman koko puhelinta ja olla silti tavoitettavissa tai soittaa itse tarvittaessa. Kellossa toimii tällöin myös esimerkiksi äänikirja-appi, mikä on aivan mahtavaa lenkillä, viestit voi sanella ja lähettää Sirin avulla ja toki kellolla voi myös maksaa ApplePayn kautta – kätsy myös silloin jos lompakko JA kännykkä ovat kotona.

Oma iPhoneni on Max-mallia ja toimii hyvin työskentelyyn, mutta välillä tuntuu myös että se on liian iso, kuten vaikkapa kuntosalilla taskussa (jos sellaisia jumppatrikoissa ylipäätään on). Olen pitkään myös tietoisesti välttänyt puhelimella oloa perheen seurassa ja älykellon ja siihen saatavan multi simin ansiosta voin entistä rennommin jättää sen syrjään arjessa.

Muitakin näppäriä ominaisuuksia Apple Watch kellossa on – ja hauskaa onkin, että jokainen voi muokata ja käyttää Apple Watchia juuri itselleen sopivaksi ja sopivalla tavalla. En ole ole ennen kirjannut urheilusuorituksia ylös, mutta kellon avulla olen alkanut mielenkiinnosta niin tekemään, sillä se käy muutamalla klikillä. Samoin minulla on kellossa päällä seisomis/liikkumismuistitus, eli jos istuin liian kauan paikoillani päätteen edessä, muistuttaa kello tunnin jälkeen kevyesti värähtämällä, että nyt olisi aika pienen jaloittelun. Samoin kellon voi asettaa muistuttamaan säännöllisestä veden juomisesta tai minuutin syvähengitysharjoituksesta. Kello voi myös tunnistaa vakavan kaatumisen ja tällöin soittaa hätäkeskukseen sekä samalla ilmoittaa katumisesta SOS-yhteystidoissa oleville henkilöille.

On ollut tosi mielenkiintoista myös seurata omaa unta. Iphonessani minulla olikin jo valmiina iltaisin rauhoittumis -ja nukkumaanmenomuistutus, jonka jälkeen myös kaikki appit sammuvat yöksi. Kaikki nämä asetukset siirtyivät automaattisesti myös kelloon. Ja kun nukun kello ranteessa, mittaa se tarkasti untani että unen aikaista sykettäni. Kello on kertonut sen mitä itse jo aavistelinkin, eli nyt on aika hankkia makkariin pimennysverhot. Uneni on tasaista ja sikeää aina sinne viiteen asti aamulla, jonka jälkeen alan heräilemään. Mutta muuten olen saanut unitavoitteeni, noin 8,5 tuntia unta yössä täytettyä aika hyvin! Uni-appia käyttämällä voi siis luoda itselleen säännöllisen aikataulun ja iltarutiinin sekä seurata nukkumisen kehitystä.

Ja tiedättekö sen tilanteen, että puhelin on kadonnut jonnekin kotiin ja on äänettömällä? No minä ainakin tiedän ja saan etsiä puhelintani välillä montakin kertaa päivässä. Kellon avulla  voi soittaa äänimerkin, kuinka kätevää! Muita arkea helpottavia ja käteviä juttuja on esim. kääntäjä, ajastin, muistutukset, käsinpesumuistustustus -ja ajanlaskuri (oih kyllä!) sekä etsi ystävä (eli lapset) -toiminto. Niin ja kelloa voi käyttää myös kameran etälaukasijana, ruudulta näkee silloin samalla myös millainen kuva on tulossa – tämä on niin hauska ominaisuus, sillä tykätään ottaa lasten kanssa paljon ryhmäkuvia.

Koska olen tietoisesti yrittänyt olla mahdollisimman vähän ylimääräistä puhelimella, toki etukäteen mietitytti, että lisääkö kello ruudulla oloa tai stressiä siitä, että pitää olla kokoajan tavoitettavissa. Mutta murhe on ollut turha. Kuten puhelinkin, kello on minulla äänettömällä, eli se ilmoittaa vain kevyesti värisemällä tai napauttamalla. Minulla ei ole myöskään vaikkapa sähköposteista tai mistään muustakaan ”kiirreettömästä” ilmoituksia päällä. Eli kello ei tosiaan ole jatkuvasti vilkkumassa. Kello pitää minut ajan tasalla ja huolehtii siitä, ettei mitään tärkeää mene ohi.

Lisäksi kellon näytön kirkkautta saa säädettyä himmeälle ja kellonäyttö myös itse himmenee itsestään kun ruutua ei katso. Yöksi näyttö menee kokonaan pimeäksi, eikä se myöskään värise. Oikeastaan voisi sanoa, että kello on auttanut vähentämään puhelimella oloa entisestään, kun ei ole edes tarvinnut vilkaista onko tullut viestejä tai katsoa puhelimesta kelloa ja päätynyt siitä sitten vahingossa selaamaan Instagramia. Puhelimella oloa voi toki seurata myös ruuturaportista, joka kertoo että kellon saatuani oma ruutu-aikani väheni ensimmäisellä viikolla 32%.

Koska en ole aiemmin käyttänyt ranteessa mitään kelloa, kesti siihen totutella muutaman päivä.  Näytön kooksi valitsin isomman 44mm kuoren, se on mielestäni oikein hyvä, vaikka se tästä aavistuksen pienempikin olisi varmasti sopinut ranteeseeni hyvin! Värinä kuoressa ja rannekkeessa on ihana Rose Sand ja kello on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Tykkään siitä, että kellonäytön saa muokattua juuri oman näköiseksi, vaihtoehtoja on loputtomasti.

Kesältä odotan uimastadikan aukeamista ja uimaan pääsyä. Kello on siis vedenkestävä (testattu on). En malta odottaa! Odotan myös koko perheen yhteisiä pyöräretkiä ja myös silloin kello voi olla apuna kartturina. Karttaan kuuluu ominaisuus, että kello napauttaa ilmoittamalla milloin pitää kääntyä, joten kellon näyttöä ei tarvitse olla kokoajan katsomassa.

Olen ollut yllättynyt siitä, miten hurjan monipuolinen tämä Apple Watch Series 6 kello yhdistettynä DNA Multi-SIM –lisäpalveluun onkaan. Itselleni parasta on se, miten kello inspiroi organisoimaan arkea, tarkkailemaan terveyttä, motivoi aktiivisuuteen sekä auttaa arjen kiireisissä tilanteissa.

Onko teillä Applen älykello käytössä ja mitä ovat mielestänne sen parhaat ominaisuudet?