21. raskausviikko alkaa huomenna, eli noin puolet odotusta jäljellä. Aamulla oltiin rakenneultrassa.
Viikon ajan jännitin ultraa ihan hirveästi. Aluksi se oli sellaista malttamatonta, odottavaa ja kivaa jännitystä. Sitten menin tyhmänä nettiin ja googlasin rakenneultraa ja 20. raskausviikkoa. Olen vuodattanut litroittain kyyneliä luettuani erilaisia kokemuksia ultrassa löynyneistä vioista ja vammoista jotka ovat johtaneet raskauden keskeytykseen eli ennenaikaiseen synnytykseen.
Eilinen ilta ja aamu on ollut hullua vuoristorataa. Odotan vauvan näkemistä innolla ja seuraavaksi jo itken. Välillä ilosta ja usein en edes tiedä miksi. Ihan hysteerinen olo. Tänä aamuna näin jo itseni juuri synnyttäneenä, pieni vauvamme silmät kiinni kaarimaljassa ja lohduttoman surulliset vanhemmat jättämässä hyvästejä.
Vaikka meiltä ajaa kättärille reilut viisi minuuttia, tuntui aamuinen matka tosi pitkältä. Lasse oli innoissaan, kuunteli musaa ja rummutteli rattiin. Minä purskahdin itkuun kun näin ruumisauton. Paniikki alkoi taas iskeä sairaalan pihalla, kun emme meinanneet löytää parkkipaikkaa.
Kaikki on siis hyvin ja meille on näillä näkymin tulossa normaali terve vauva. Kuinka pakahduttavan ihanaa! Hormoonit edelleen jyllää pahempina kuin koskaan ja itku meinaa tulla ihan joka asiasta. Fiilikset on silti hyvät.
Mä en tästä lähdin aijo tutkia netistä mitään, lukea keskustelupalstoja tai muitakaan surullisia juttuja. En suosittele muillekkaan. Mulla on ihan tarpeeksi kestämistä tässä itsessäni ja näissä hyvin kummallississa oloissa ja tuntemuksissa. Onko muut yhtä sekasin? Nyt tekis mieli taas vähän tirauttaa.
![]() |
| Meidän ihana pikkuinen rakas! Onko vähän söpö onko! |
Ja nyt kun näistä hulluista hormooneista kirjoitan, jatketaan vielä. Lasse kutsuu mua nykyisin Momzillaksi. Kaapoa odottaessa olin mielestäni hyvin seesteisessä ja rauhallisessa tilassa. Nyt mä olen ollut aivan hullu. Siis raivohullu. Apua. Mä oon NIIN sterotyyppisesti raskaana.
Minttu



























































