Piti jo Espanjan-matkan aikaan esitellä tämä mahtava reppu. Saksan vuoristojääkäreiden repusta valmisettu musta kopio toimii hyvin ihan tällaisen peruspulliasienkin matkareppuna. Voitte vain kuvitella että olimme varmasti näky lentokentällä, minulla oli tämä reppu pakattuna äärimilleen, edessä kantorepussa Elvis, toisessa kädessä Kaapo ja toisessa Kaapon reppu. Tuleekin ihan hiki ajatellessa sitä!

Juhannusmatkalle ei onneksi tarvinnut pakata puolta omaisuutta mukaan. Mutta jos olisi, niin tähän Varustelekasta saamaani reppuun se olisi mahtunut. Reppu on siis tosiaan suuniteltu armejaoloihin, siinä on erilaisia toimintoja joita voi hyödyntää myös kaupunkiolosuhteissa – makuualustalle takoitettuun lokeroon mahtuu täydellisesti läppäri, kirveelle ja suksille takoitettuihin taskuihin sopii hyvin vaihtokengät.

Hyväksi reissurepuksi tästä tekee myös kunnolliset pehmusteet sekä vyötäröhihna. Ja värillähän ei ole niin väliä, kunhan se on musta. Säätö -ja kiinnityshihnat ovat myös hyvin säädettävissä erilaisiin tilavuustarpeiisiin. Oiken kelpo reppu, sanoisin! Mitäs te tykkäätte?

Kuten moni muukin, mekin aloitimme Juhannuksen vieton jo tänään. Vaikka matka nuoruuden kotiini Suvisaaristoon ei ole pitkä, tuntuu että olemme todella kaukana kaikesta kaupungin hälystä. Käki kukkuu metsässä ja oravat rapistelevat pihapuissa. Kävimme äsken laskemassa veneen vesille ja pojat grillaili ja nyt ne huutelee syömään. Katselin äsken säätietoja, loppu -ja alkuviikoksi onkin luvattu niin lämmintä että saatamme jäädä tänne vielä viikonlopun ylikin. Mutta jos siltä tuntuu, saatan käydä myös joku ilta keskustassa kavereiden kanssa Juhannustansseissa.

Kuten kuvista näkyy, meillä on (taas) herkuteltu. Lapsilla ei ole mitään virallista herkkupäivää ja nyt kesällä tulee etenkin jäätelöä syötyä useamman kerran viikossa. Itsehän olen varsinainen sokeriaddikti, mutta lapsien en toki anna syödä herkkuja niin usein kuin itse (eli joka päivä). Aiemmista perjaatteista olen toki vanhemmuuden myötä hieman höllännyt, esimerkiksi molemmat ovat jo saaneet syödä tai maistaa karkkia – jo alle kolmevuotiaana.

Niin arkena kun viikonloppunakaan meillä on todella harvoin ruoan jälkeen mitään sen erityisempää jälkiruokaa. Välillä saatetaan paistaa illalla lettuja tai ostaa kauppareissulla jäätelöt tai pillimehut. Leivon todella harvoin ja kaupasta mukaan lähtevät herkkut ovatkin usein valmiita leivonnaisia, suklaata tai sitä viime päivinä vähän enemmänkin blogissa näkynyttä – jäätelöä. Ja yleensä näitä syödään salaa lapsilta.

Olen ihan tyytyväinen että lapset pitävät, ainakin vielä toistaiseksi, herkkuina myös hedelmiä ja marjoja. Välillä vaan pitää saada jotain ihan oikeaa hyvää. Kuitenkin mitä terveellisempää tarjoaa, sitä parempi oma-tunto.

Pingviinin maitojäätelö voisi osaltaan kuulua tähän katergoriaan. Maitoon valmistettu jäätelö on ainakin kevyempää sekä sydänystäväälisempää kuin tavallinen kermajäätelö. Makuja löytyy tällä hetkellä kaksi, appellsiini sekä maitokaakao.

Saimme Pingviiniltä jäätelöitä maistiin ja tykkäsimme niistä kovasti! Jäätelöissä on raikas, mutta hyvin täyteläinen maku. Jäätelöt toki maistuvat hyvin ihan näin, mutta ovat ihania marjojen ja hedelmien kanssa tai vaikka pannukakun päällä. Täytyy sanoa, että ensimmäisen kerran maitojäätelö-mainoksen nähdessäni olin hieman skeptinen, mutta nämä ovat oikeasti hyvä eivätkä maistu terveellisille. Maitokaako oli minulle jo tuttu maku, sekoitan nimittäin usein vaniljajäätelön joukkoon kaaakaojauhetta, appelsiinistä taisi tulla kuitenkin suosikkini.

Maitojäätelö sopii mielestäni hyvin ihan tavalliseen arkiherkutteluun kuin myös juhlallisempiinkin tilaisuuksiin. Itse olen suunnittelut syksyllä lasten synttäreille jäätelökioskia – mikä olisikan sen yksinkertaisempaa, sellaista josta kaikki varmasti tykkäävät. Pallot vain vohveleihin ja nompparelleja päälle.

Pingviinin nettisivuilla on käynnissä Vonkesivinkit-kisa, jossa kerätään idoita jotka tekevät arjesta hauskempaa. Palkintona voi voittaa mm. vuoden maitojäätelöt. Blogissakkin olisi tiedossa vielä myöhemmin aiheeseen liityvä arvonta, nimittäin Pro-tason jäätelösetti!

Kertokaahan omia arjen herkkujanne! Miten ja kuinka usein teillä herkutellaan? Onko lapsile samat herkut kuin aikuisille, onko välipalalla ja herkulla suurta eroa?

Olin juuri kirjoittamassa juttua arkiherkuttelustamme. Latasin kuvia tämän päivän maitojäätelö-hetkestämme ja kuvia katsellessa alkoi tekemään ihan hiveästi mieli lisää jäätelöä. En siis kirjoitakkaan sitä, vaan painun jätskikulohn kanssa peiton alle kirjaa lukemaan. Muutenkin meillä jyllää täällä kesäflunssa ja olen valvonut kaksi yötä kuumeisen ja silmätulehduksesta kärsivän Elviksen vierellä. Pieni lepohetki tekee siis ihan hyvää muutenkin.

Näyttääkö muuten teillä muillakin lasten syöminen välillä samalta…?

Katselin vanhoja kuvia ja huomasin että Kaapolla on ollut viimeisen vuoden aikana monta erilaista tukkatyyliä. Kaikista ei edes löytynyt kuvaa. Pörröinen brittipoppari lookki, irokeesi, mulletti, siisti pikkupoika tyyli ja nyt taas tuollainen huoleton ylikasvanut pörrö. Vielä nuorempana muistan hänellä olleen ainakin He-Man tukan (otsatukka) ja jotain sekailisia itse kynittyjä.

Olen välillä harmitellut, että miksi sitä tukkaa on pitänyt leikata. Harvoin kun se on kuitenkaan onnistut. Muutenkin tykkään itse jos pikkupojalla on vähän pidempi tukka. Pidemmällä tukalla saa myös vähän villiä menoa kauhistelevia mummoja puolelleen, irokeesi päässä ei edes tarvitse riehua kun jo heti ollaan tuomitsemassa.

Vielä en tiedä mitä tuolle tukalle tehdä, kävisikö sitä vähän siistimissä vai antaa vaan kasvaa. Pidempänä aion sen kuitenkin antaa olla. Kaapolla on todella paksu tukka ja nyt kun niskassakin on enemmän pituutta alkaa se myös kihartumaan.

Itse olen yllättynyt että minulla on edelleenkin otsatukka. Kun sen viime syksynä leikkutin, olin ihan varma että alan kasvattamaan sitä heti pois – kuten aina ennennkin. Toisin vain kävi ja nyt en osaa kuvitellakkaan itseäni ilman sitä. Elviksen tukkaan ei myöskään olla kajottu, muutamia rastoja on pitänyt silloin tällöin napisia vain pois. Kihara tukka on muuten jos ihan mielettömän pitkä, pituuden huomaa kun se on märkä – reilusti yli olkapäiden, pian puoleen selkään jo.

Oletteko te leikanneet/leikkautaneet (poika) lastenne hiuksia, jos niin millaisiksi ja mitä olette pitäneet. Itse olen tainnut lopulta katua jokaista lekkuukertaa.