SALSANAMIA (ARVONTA)

4/05/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tsuka tsuka tsuk, pao pao jea, naps, klops, ai ai kutisee, pum pum tsi pum, pusi pusi, tsika-tsuka tsik – Tämä on hyvä kuvaus Ipanapa Recordsin uudelleen julkaisemasta Salsanamia levystä. Levy joka tanssittaa niin lapsia kuin aikuisiakin. Ja sopii muuten täydellisesti kuunneltavaksi tänne helteeseen.

Salsanamia oli 80-luvulla suositun lattaribändin Salsamanian tiivistetty kokoonpano. Yhtye teki nimeään kantavan lastenlevyn vuonna 1989 ja noin 600 koulukeikan kiertueen. Tuolloin levy julkaistiin vain vinyylinä. Nyt vuosia kateissa olleet master-nauhat ovat löytyneet ja Henkka Niemistön (mm. Pepe Willberg & Saimaa-levy) upeasti masteroima digitaalinen uudelleenjulkaisu mahdollista.

Koska kyseessä on monien mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista lastenlevyistä, on nyt tapahtuva uudelleenjulkaisu varsinainen kulttuuriteko. ”Ipanapa Records on halunnut julkaista levyn jo yli viisi vuotta, mutta master-nauhat löytyivät vasta viime syksynä”, kertoo Ipanapa Recordsin isäksikin tituleerattu Alex Nieminen. ”Levy yhdistelee lapsille ja lapsenmielisille suunnattuja, suomenkielisiä lorutteluja kuubalaisen musiikin parhaimpiin rytmeihin. Yhdistelmä toimii edelleen, 25 vuotta levyn alkuperäisen julkaisun jälkeen.”

”Salsanamia on täysverinen lattaritanssilevy kaikille ikäryhmille”, määrittelee Otto Talvio albumin esipuheessa. ”Salsanamia on pitkä levy, 15 kappaletta, noin 50 minuuttia musiikkia. 1989 se tarkoitti, että levyuria laventavia alataajuuksia oli leikattava, jotta kaikki kappaleet mahtuisivat yhdelle lp-levylle. Nyt basson ystävät voivat huokaista helpotuksesta, sillä tällä remasteroidulla painoksella yhtyeen energinen salsa soi koko komeudessaan”, Talvio jatkaa. Kannet on suunnitellut palkittu graafikko Sanna Mander. Levyn tarinan on kirjoittanut Otto Talvio.

Salsanamia voi kuunnella Spotifyssä, mutta itse ainakin tykkään että levy löytyy löytyy fyysisesti myös hyllystä. Arvommekin Ipanapan kanssa KOLME cd-levyä teidän lukijoiden kesken!

Kommentoi alle jotain hauskaa niin osallistut levyjen arvontaan! Arvonta päättyy sunnuntaina 10.5. Niin ja TÄÄLTÄ voit käydä kurkkaamassa aiheeseen liittyvän tanssivideon… :-D

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

78 Responses to “SALSANAMIA (ARVONTA)”

  1. Kati sanoo:

    Voi miten iihanaa musiikkia

    • Anna-Maria sanoo:

      Tanssitaan pojan kanssa paljon kotona, usein ihan ilman musiikkia. Tämä levy olisi ihana saada, se täyttäisi kummankin musakriteerit.

  2. Tiina sanoo:

    Osallistun arvontaan :) Meillä on yksi ipanapa levy, joka taidettiin kuunnella ihan puhki kun isommat lapset oli ihan pieniä, he itse vaihtelivat levyjä ja onnistuivat tietysti naarmuttamaan levyn. Se oli talvi-aiheinen, yhdessä kappaleessa vielä vilahti meidän lasten nimet sekä monen kaverin joten lapset tykkäsi suuresti siitä kappaleesta :)

  3. No minäkin voisin tsuka tsuka tsuk ja napsutella, miksei myös klopsutella! Kutisee kamalasti :-)

  4. sara. sanoo:

    Voi tänä olisi ihana automatkoille kuunneltavaksi. Iloista lomaa teille ❤️

  5. Vea sanoo:

    Nyt tulee mieleen vain kaikkia mustan huumorin vitsejä, jotka ei nyt ehkä ole ihan sopivia tällaisen arvonnan yhteyteen hauskoiksi jutuiksi :P

  6. Elviira sanoo:

    Ipanapa -levyt on mahtavia. Tätä kuunneltaisiin autossa ☺

  7. Johanna sanoo:

    Ipanapa-levyjä kuunnellaan meillä päivittäin ja olisi ihan huippua saada lisää meininkiä olkkariin

  8. Sannu sanoo:

    Olis kiva salsata lasten kanssa olkkarin lattialla Salsanamian rytkeessä!

  9. LauraP sanoo:

    Meidän neiti, 9kk, tykkäis varmasti jammailla tän tahtiin.

  10. Maisa sanoo:

    Mahtava meininki sun pojilla! Siellä helteessä kelpaakin salsailla! :) Levy on ihan huippu – saa aikuisenkin lanteet keinumaan. Kesämekko päälle, hipanema-korut ranteisiin ja hymy huuliin! :)

    Niin mukana arvonnassa!!!!

  11. Newbie sanoo:

    Pimpeli pom!

  12. Ansku sanoo:

    Olin kirjoittamassa salsanamia, niin iPad korjasi että saksanpaimenkoiraa. Että sellaista kaivattais meidän salsanamien kesäisiin synttärijuhliin. Siis juhlamusiikkia.

  13. ellimuru sanoo:

    Boom-boom-ka, boom-boom-ka! Näin lauleskelee päiväkodin alle 2-vuotiaat :) Itselle uppoisi ehkä tuo salsanamia paremmin :D

  14. Nannil sanoo:

    Kuuntelin puolivahingossa levyä tässä taannoin, varmaan alitajuisesti testatakseni mitä maha-asukki siitä tykkäisi. Ja voi juku, sehän rakastaa sitä! Nyt tiheät harjoitussupistukset saa levyä soittamalla myös loppumaan (tähän toimii mulla kyllä myös rauhallinen, mielellään akustinen musiikki). Mulle tää, tai siis syntyvälle muksulle

  15. MarjoH sanoo:

    Vajaa kolmevuotias olisi varmasti ihan täpinöissään Salsanamiasta :)

  16. Milka sanoo:

    Ihanaa! Tän lapsi haluuuuuuuuuuuu!

  17. Minna M sanoo:

    Nyt en keksi mitään hauskaa, mutta tätä levyä kuunneltuani varmaan keksisin. Meillä kuunnellaan repeatilla Mehudiscoa.

  18. Laura sanoo:

    Mä rakastan hullutella ja tanssia mun 7kk vesselin kanssa, Se sylissä ,tyyli vapaa,yleensä peilin edessä jotta näen sen mitä hurmaavimman hymyn,lapsen ilon, paras tunne maailmassa <3

  19. maikki sanoo:

    Meillä 4v ilmoitti olevansa elokuvaihminen, kun oli aika lopettaa katselu siltä katselukerralta, mutta on kyllä myös musiikki-ihminen, kun laulaa mummoperuukki päässä Katri Helenan Anna mulle tähtitaivas-biisiä

  20. minttu47 sanoo:

    Aurinkoista kevättä! Onpa kiva palkinto!

  21. Mari sanoo:

    Oi, meille! Lasten synttärit on tässä kuussa ja olisi super hienoa laittaa tuo levy soimaan pirskeisiin. Vaihtelua itselle ja lapset tykkää varmasti hytkytellä tuon tahdissa.

  22. Hiisukas sanoo:

    Lapsemme ovat kovia tanssimaan, joten olisi kiva saada heille näin mukavaa musiikkia taustaksi.

  23. minerva sanoo:

    Eikä kui siistiä!! Toi meidän mukelon täytyy saada miten ollaankin missattu! Tätä vois itsekkin bailaa autossa xD haahhaahhaa

  24. Piksu sanoo:

    Mukana arvonnassa! Meillä on niin kova 2-vuotias tanssija täällä kotona, että kuulostaa osuvalta levyltä hänelle.

  25. Annika sanoo:

    Ihan mahtava nimi tuo Salsanamia!

  26. Kiku sanoo:

    Tää levy ois mahtava meidän 2-v tanssipojalle, hän raahaa nykyään tuolin lipaston viereen ja kiipeää itse laittamaan stereotkin päälle :)

  27. klaara sanoo:

    Ihana katsella kun mummin prinsessa (10 kk) heiluttelee itseään musiikin tahdissa lattialla maatessaan. Mukana arvonnassa.
    Mukavaa kevättä!

  28. Nitta sanoo:

    Hip hei ja hellurei!

  29. Sini sanoo:

    Meidän salsapylly-tytölle tuo levy olisi omiaan ;)

  30. Meri sanoo:

    Itse olen harrastanut lattaritansseja nuorempana pitkään, joten tuo levy olisi aivan ihana annettavaksi siskoni lapsille, jotka tykkäävät myös tanssia :)

  31. Lena sanoo:

    Kiva arvonta! Lapsenlapseni on kovin musikaalinen, joten veikkaanpa, että tuo levy olisi mieleinen!

  32. Henna sanoo:

    Hauska arvonta ja levy varmasti oikein menevä! Mukana ollaan arvonnassa.

  33. Mini sanoo:

    Mukana arvonnassa! Levy olisi juurikin omiaan meidän 2v tytölle, joka tykkää kovasti tanssia :)

  34. Päivi sanoo:

    Kiva arvonta, mukana ollaan :)

  35. SAMP sanoo:

    Mukana arvonnassa. Toivottavasti onni potkaisee, meidän lapset ovat kovia tanssimaan, vaikka äidillä ei tanssijalkaa niin vipatakaan…

  36. Marle sanoo:

    Saiskohan tällä vähän ujon äidinkin lanteet liikkumaan?!

  37. Huli sanoo:

    Musiikin suurkuluttajana ehdottomasti mukana arvonnassa! Kohta koko perhe taas jytää :)

  38. Iiiik, svengaavanoloista namimusaa, me niin tarvittais tuo! Tulee Pikkupaput, Huugiguugit ja Robinit sieraimistaki kohta.

  39. Sari sanoo:

    Ipanapa-levyt ovat meillä kovassa käytössä. Aivan ihania ja niin on varmasti tämäkin. Toivottavasti onni siis suosii! Monesti meillä niin äiti kuin neitikin salsailee olohuoneessa…

  40. Noora sanoo:

    :) kesäks hyvät humpat lapsille!

  41. Tuija sanoo:

    Minun pieni esikoiseni on vastikään alkanut lauleskelemaan enemmän oppimiaan lasten lauluja…välillä naurattaa uudet sanoitukset…asian vierestä, mutta pääsiäisen aikaan hän halusi lisää suklaamunaa ja pyysi kahvipöydässä ”mustaa munaa” :O ;D

  42. Tarzan sanoo:

    Mukana arvonnassa, levy vaikuttaa mahtavalta.

  43. Kirsi sanoo:

    Tiko tiko, tuo tulee kuunteluun varmasti, hyvää tuulta ja aurinkoa!

  44. Neela sanoo:

    Namia namia salsamaniaa! Minä olen ihminen, joka ei tanssi koskaan. Mutta tätä kun Spotifystä kuuntelin, niin jo alkoi tanssittaa ja keikuttaa. Tämä meille!

  45. AnniM sanoo:

    Mitään hauskaa en nyt keksi, mutta olen mukana arvonnassa. :)

  46. Jenni Veera sanoo:

    Olisipa loistava palkinto!

  47. Primrose sanoo:

    Meidän perheen iskältä tulee jo korvista ulos Vauvan vaaka-levyn Hiiri mittaa maailmaa ja Metrolla mummolaan, joten uusi musa olis kovin tervetullutta. :)

  48. Stiina sanoo:

    Oih, tätä jammaillaan huomenna tytön kanssa!

  49. Katajanmarja sanoo:

    Mukaan arvontaan!

  50. Marianna sanoo:

    Sambarumba bueno!!!

  51. Tanssittaisi varmasti enemmän kuin minun lauluni! Mukana arvonnassa siis!

  52. Kati sanoo:

    Salsa saa takuuvarmasti hyvälle tuulelle! Mukana siis arvonnassa. Aurinkoa lomapäiviin!

  53. EllaM sanoo:

    5+3 veet kaipaisi vähän päivitystä musiikkiosastolle. Toimisi varmasti!

  54. Sole sanoo:

    Ihanan kuulosta!! 6kk poikanikin alkoi nauramaan kun kuuli rytmit :)!

  55. Hilman äiti sanoo:

    Oispa ihanaa matkamusiikkia autoon :)

  56. Katri sanoo:

    Teippileikki on jo kummitytön kanssa loppuunkulutettu, salsa voisi olla seuraava määränpää!

  57. Lusy sanoo:

    Mä niin tarviin tän levyn. Pelastaisiko tämä meidän perheen Robinilta? Jooko? :)

  58. Unton äiti sanoo:

    Mukana arvonnassa! ”Hauskaa” voisi olla se, että nyt on korkea aika tutustua tähän Salsanamiin. En muista tätä omasta lapsuudestani!?

  59. krista sanoo:

    Oi, me niin saatais tytön kanssa kunnon jamit pystyyn! Tyttö rakastaa musiikkia, ja mä yritän sille opettaa vähän muuveja :D

  60. Heidi sanoo:

    Osallistun arvontaan. Ihania kuvia!!

  61. kakku sanoo:

    Kuuban rytmejä näin pitkän ja pimeän talven jälkeen kaipaakin! Näistä lomakuvistanne sekä täällä että instassa tulee niin hyvälle mielelle :)
    Osallistun arvontaan!

  62. Heli sanoo:

    Kaksi tomaattia käveli tien yli. Toinen jäi auton alle. Toinen huusi: ”Tulehan, ketsuppi!”

    …Pyysit kommentoimaan jotain hauskaa. :D Pahoittelen ontuvaa vitsiä.

  63. Hanna sanoo:

    Tanssitaan kovasti pikkutytön kanssa. Olis mukava voittaa tämä.

  64. Laia sanoo:

    Mukana arvonnassa! :)

  65. Eevakaisa sanoo:

    Salsanamia toisi hyviä rytmejä meidän ruokahetkiin ja automatkoille!
    -Eevis-

  66. Soffe sanoo:

    Oi, olis kiva voittaa toi levy ja salsata pikkusisarusten kanssa oikeen kunnolla :)

  67. Marika sanoo:

    Meillä tanssitaan paljon. Ja tanssiminenhan naperon mielestä tarkoittaa sitä, että pyöritään itsensä ympäri niin kovaa ja kauan kun pystyy. :D Uutta musaa on aina kiva saada.

  68. Adalmina sanoo:

    Oi tämä olisi ihan ehdoton hitti meidän pienelle musa-ja tanssifanille! :)

  69. Hanna sanoo:

    Tätähän pitäisi päästä testaileen lasten kanssa

  70. Maria sanoo:

    Meidän 4 kk neidille tarvittais vähän salsanamia kun tuota oikeaa namia ei vielä pitkään aikaan saa mutustaa! Ei sillä että niitä hampaitakaan mutustamiseen vielä olisi… Ihana hyvänmielen levy!

  71. Siinatar sanoo:

    Lasten tanssijalkoja vipattaa tämän musiikin tahdissa =).

  72. Sussu sanoo:

    Meillä tanssitaan tällä hetkellä 4-vuotiaan itse laulamien Robinin biisien tahtiin. Salsanamia voisi ehkä kuitenkin sopia siihen paremmin ;-)

  73. Marika sanoo:

    Oi, tämä olisi aivan loistava levy! Ehdottomasti mukana arvonnassa.

  74. EeHoo sanoo:

    Bumtsi bum bumtsi bum bum mukana ollaan arvonnassa!

  75. Elina V. sanoo:

    Autosta puuttuukin matkamusa lapselle. :)

  76. Veera sanoo:

    Onpas loistavaa! Pakko saada levy! :)

  77. Laura sanoo:

    Tän tahtiin ois kiva jammailla poikien (3v ja 1v) kanssa :)!

Kommentoi