HYVÄ MINÄ

20/04/2015

imageimageimageimageimageimageimage

Joskus sitä on vaan ansainnut kunnon selkääntapukset ja kimpun kukkia itseltään. Turha kainostella jos on saanut aikaan jotain mistä on ylpeä. Itse olen tosi ylpeä siitä, että sain lattianmaalausprojektin valmiiksi vihdoin viime viikolla.

Urakastahan teki haastavaa se, että maalasin lattioita samalla kun asuimme täällä. Moni onkin kysynyt että oliko maalaaminen työltästä. Ei sinänsä. Lattioiden maalaaminen oli loppupeleissä melko iisiä hommaa, mutta haastavaa siitä teki huonekalujen jatkuva siirtely huoneesta toiseen. Yhden huoneen maalaamiseen meni 4-5 päivää, jonka jälkeen annoin sen kuivua vielä muutaman päivän ennen kalusteiden siirtämistä.

Maalaaminen oli helpointa tehdä itse, mutta isompien huonekalujen siirtelyyn sentään viitsin pyytää apua. Tai no sen jälkeen kun olkapääni oli ruhjeilla ja kädet ja jalat mustelmilla. Olen kirjaimellisesti DIY-ihminen, en tykkää pyytää apua vaikka tiedän että kaikki mielellään auttaisivat. Tämän remppaprojektin myötä olen päässyt myös harjoittelemaan sitä.

Suurin työ on siis takana ja se tuntuu mielettömän hienolta. Vielä on pientä hommaa, kuten kylppärin ja keittiönkaappien freesausta, mutta niitä ehtii pikkuhiljaa sitten kesän mittaan puuhastella. Kerroin aiemmin myös suunnittelevani parven rakennustamista, senkin ajatuksen annan nyt rauhassa vielä muhia päässä. Ei tässä mikään kiire ole.

Olen luvannut jo pariin otteeseen kertoa tarkemmin tuosta lattian, ja nimenomaan laminaattilattian, maalaamisesta. Tarkempi postaus, maaleineen, hintoineen, ohjeineen yms yms on kehitteillä! Mutta sen voin tässä vaiheessa sanoa että työ oli kaiken vaivan arvoista. Rakastan tuota valkoista lattiaa! Ja maali on ainakin tähän saakka pysynyt siinä hyvin.

Joskus sitä vaan kannattaa ruveta vähän hullultakin kuulostaviin juttuihin, vaikka järki sanoisi mitä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

8 Responses to “HYVÄ MINÄ”

  1. Avatar Helmi sanoo:

    Hei, saanko kysyä miksi edellisestä postauksesta kommentit on pois käytöstä..? Olisin kommentoinut sun hiuksia, ne on todella kauniisti viimeisessä kuvassa :-)

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Hei, voi kiitos paljon! :) :) :) Postauksesta on kommentointi pois käytöstä uuden alkoholilainsäädännön mainostusohjeen mukaisesti :-)

  2. Avatar Henna sanoo:

    Ihanalta näyttää teidän kodissa! Niin valoisaa ja ihania yksityiskohtia. :)

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Kiitos paljon, tuo valoisuus on kyllä ihanaa :-)

  3. Avatar Piiu sanoo:

    Minkälainen lattia mitä maalasit? Jos saa kysyä?!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Saa toki kysyä, eli tosiaan ihan perus laminaatti kuten kerroin :-)

  4. Avatar Anu sanoo:

    Olen seurannut remppaprojektia ja tosi hienolta näyttää plus ihailen tuota sisua. En tajua miten olet saanut valmista aikaan käden käänteessä ja yksin, kun me vain pyörimme ja suunnittelemme että jotain vois tehdä ja ehkä joskus ja mitä tekis vai tekiskö mitään… Anyway meillä ehkä sama homma edessä kesällä eli lattioiden maalaus ja sama haaste eli asua ja siirrellä kamoja… Käyn sitten hakemassa inspiraatiota ja voimaa täältä…

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Oi ihana kuulla. Ja että käden käänteessä, ihanaa ettei kukaan tainnut huomata parin viikon taukoa tuossa välissä :-D Suosittelen kyllä ihmeessä tarttumaan tuumasta toimeen, hyvin se menee (vaikka veemäistä onkin :D )! :-)