Meillä on viimeiset pari viikkoa ollut päiväkotiin menemiset pelkkää itkua. Niin lapsella kun ekaa kertaa itsellänikin. Aiemmin reippaasti ja iloisesti päiväkotiin lähtenyt ja jäänyt, melkein 5v, aloittaa jo edellispäivänä: ”en halua mennä päiväkotiin”. Asiaa itketään usein valmiiksi edellisiltana ja aamut ovat aivan kauheita. Päiväkotiin jäämisestä puhumattakaan.
Kaapo itkee ja huutaa, ei halua jäädä, haluaa tulla mukaan, tulee ikävä yms yms. Ja se on sellaista hysteeristä itkua/huutoa ”äiti kiltti, älä jätä mua tänne, ota mut mukaaaaan”, samalla jalassa roikkuen. Lopulta hoitajan on pidettävä hänestä kiinni että pääsen lähtemään.
Olen ihmeissäni että mistä tämä yhtäkkiä on alkanut. Pojat ovat käyneet kolme kertaa viikossa, noin kuusi tuntia kerrallaan, päiväkodissa vuoden alusta saakka. Päiväkodin aloitus meni tosi mukavasti, Elvis oli poijista se joka muutaman ekan kerran arasteli hoitoon jäädä – Kaapo taas tuskin moikat malttoi vilkuttaa kun oli jo täydessä leikin touhussa.
Mitään selkeää vastausta en ole saanut miksi hän ei halua mennä päiväkotiin. Siellä on kuulemma tyhmää, se on inhottava paikka tai että hänelle tulee vaan niin kova ikävä. Kuitenkin sitten hoidosta haettaessa hän on ihan hyvällä tuulella ja leikkii muiden kanssa.
Tietysti toivon että tämä on joku nopeasti ohimenevä vaihe. Mutta mielelläni saisin jonkin selityksen myös tälle. Onko jotain sattunut mistä tämä yhtäkkiä alkoi? Silloin olisi helpompi ymmärtää tilanne ja ehkä saada se muuttumaan. Mikään muu käytöksessä tai muussa ei mielestäni ole muuttunut.
Onko jollekkin käynyt samoin? Miten teillä ollaan toimittu, onko tilanne mennyt itsekeen ohi tai olisiko antaa jotain vinkkejä tai juttuja kokeiltavaksi? Päiväkodin puolelta ei ole sanottu tilanteesta oikeastaan mitään. Tai no isää ”syyllistetty” siitä että lapsi ikävöi päivän aikana. ISO HUOKAUS.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Kannattaa varmaan nostaa kissa pöydälle ihan kunnolla päiväkodin hoitajien kanssa. Jos kerran on herännyt olo että sieltä suunnalta syyllistetään. Hoitajien pitäisi kuitenkin olla tukena ja haluaisin ainakin uskoa että tarkoituksena ei ole ollut syyllistää. Jos jotain erityistä tulee niin hoitajien kanssahan saa sopia keskusteluaikoja muutenkin eikä tarvitse odottaa johonkin perinteiseen vasuun tms.
Äkkiseltään tulisi mieleen että olisiko päiväkodissa tapahtunut jotain, joku tilanne tai juttu joka on jäänyt lapsen mieleen ja jota hän ei nyt osaa itseksensä käsitellä. Vai onko vaan nyt jo ihan lomalle valmis.
No siis yhden kerran olivat isälle vähän tökeröön sävyyn sanoneet että kun lapsi ikävöi niin kauheasti aina päivän aikana. Mitään muutoksia ei sen kummempia tietääksemme ole käynyt. Onneksi pian alkaa loma!
Meillä näin kävi viime syksynä. Puolitoista vuotta innokkaasti hoitoon mennyt lapsi alkoi yhtäkkiä käyttäytyä juuri noin eli ei olisi jäänyt millään päiväkotiin ja joka aamu meni parkumiseksi. Käytös muuttui aivan päinvastaiseksi kuin ennen. Pari viikkoa sitä kesti ja sitten meillä oli sattumalta vanhempainkeskusteluaika. Otin sitten siellä puheeksi asian kun käytös muuttui niin radikaalisti. Selvisi että ryhmässä olikin kaksi hyvin haastavaa lasta ja henkilökunnan kaikki aika meni näiden kahden hommailuja selvitellessä ja muut lapset jäi sitten vähän oman onnensa nojaan. Kuulin että asiasta oli jo raportoitu organisaatiossa ylöspäin. Seurasin tilannetta vielä jonkin aikaa ja soitin sitten itse pitkän puhelun päiväkodin johtajalle. Asia ratkesi niin että saivat yhden kokopäiväisen työntekijän lisää ja suhteellisen nopeasti tilanne alkoikin sitten rauhoittua ja ennen joulua oltiin jo ihan entisellään. Henkilökunta oli mitoitettu niin nippanappa lapsimäärälle sopivaksi, mutta ei tietysti etukäteen voi tietää uusien lasten kohdalla mitä tuleman pitää.
Hyvä että teillä tilanne selvisi nopeasti!
Päiväkotilaisena olen kokenut, että toi liittyy vaan ikään. Lapsilla tulee ilmeisesti viimeinen kunnon kiintymysvaihe ennen itsenäistymistä ja kohti kouluun siirtymistä. Eli normaalia ja minusta siihen ei auta muu kuin se, että valmistelee lasta hyvin aamuisin tai jo edellisenä iltana. Mitä kivaa huomenna onkaan tiedossa! Kerrot että äiti tekee töitä ja sitten halitaan ikävä pois kun haet. Tärkeää on että iltaisin antaa paljon hellyyttä ja pusuja. Voi kertoa että äitikin ikävöi ja kuinka ihanaa on nähdä illemmalla. Tankkaa lapsen täyteen äidinrakkautta aamulla niin jääminen helpottuu pikkuhiljaa. Itse lähetän auna tekstarin vanhemmalle kun lapsi rauhoittuu ja äideillekin jää parempi mieli aamusta. Pahinta on kun ikävää kärsinyt lapsi kohtaa kiireisen vanhemman iltapäivällä, kannattaa ottaa lapsi syliin ja halata pitkään ennen kun haetaan reput ja kamppeet. Kyllä se siitä Minttu. Paljon yhdessäoloa iltaisin!
Tuli sama fiilis että liittyisikö jotenkin ikään, sillä moni kommentoija jolla ollut samaa on lapsi ollut saman ikäinen.
Pakko vielä lisätä että lapsen älykkyyden kasvaessa lapset alkavat oppia keinoja millä saisi äidin toimimaan toisin…eli kiukuttelu… Jos sillä vaikka saisi äidin muuttamaan mielensä…? Minusta voi kyllä palkitakin lasta siitä että on hienosti ollut hoidossa…ei me aikuisetkaan oltaisi erossa rakkaistamme/pois kotoa ilman työstä saatavaa palkkaa 🙂
Komppaan edellistä kommentoijaa! Lapsiparkit ja suhaaminen kannattaa jättää kiintymysvaiheessa olevan lapsen kanssa minimiin päiväkotipäivän jälkeen ja tilalle levollista halimista ja läsnäoloa :)(tulee mieleen mm. teidän kotoisat leffaillat joita ihastelin aiemmassa postauksessa<3)
Eikä ehkä liiaksi kannata mennä mukaan tunnekuohuun. Aina sieltä lapsen jutuista löytyy jokin kiusaamistilanne tai pettymys mitä lapsi lopulta syyttää. Harvapa viisivuotias kykenee kertomaan että minulla on tämä itsenäistymisvaihe tässä.. 😀 Tsemppiä Minttu! Vaikka tuntuu tosi pahalta lapsen puolesta niin kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa!:)
Juu päiväkotipäivien jälkeen itsellänikin niin kova ikävä ettei silloin juurikaan muuta tehdä kun yhdessä ollaan 🙂
Ja kiitokset, helpottaa vähän kun niin monellakin muullakin tuntuu olevan samanlaista.
Uskon, että Kaapolle on nyt lävähtänyt arki kasvoille. Ensin päiväkoti oli uutta ja jännittävää. Uutuuden viehätys on kestänyt varmasti kauemmin, koska on päiväkodissa lyhyttä päivää ja lyhyttä viikkoa. Nyt uutuuden viehätys on laantunut ja arki alkanut. Tämähän onkin lopullista, tännehän minä tulen aina uudestaan. Arkirytmi; on rytmitetty päivä, on mentävä ryhmän ehdoilla, aamulla ei voi nukkua niin myöhään kun nukuttaa ja katsella lasten ohjelmia, ruokapöydässä on odotettava että muut ovat myös syöneet, eteisessä on odotettava että kaikki muutkin on valmiita. jne.
Onpa kurja tilanne. 🙁 Meillä oli alkuun toisin päin: lapsi raivosi, kun hain hoidosta. Ärsyyntyi, kun tajusi jonkun kivan leikin keskeytyvän. Oon havainnut, että meidän lapselle juuri nuo ”siirtymävaiheet” (eli kun ruvetaan tekemään jotain uutta) on haastavia. Ei haluaisi esim. mennä naapureiden pyytäessä ulos, vaan raivoaa haluavansa katsoa mieluummin pikkukakkosta, tai ei haluaisi aloittaa syömistä. Sitten kuitenkin homma sujuu loistavasti, kun pääsee vauhtiin.
En osaa arvella, onko teidän lapsen käytöksen muuttumisen takana jokin päiväkodissa sattunut asia, joka vaivaa, vai jokin ”siirtymävaiheeseen” liittyvä vaikeus. Mutta varmasti helpottaisi, kun saisitte sovittua päiväkodin henkilokunnan kanssa jonkin suunnitelman lapsen olon parantamiseksi ja hoitoon jäämisen helpottamiseksi.
Meillä hoitaja oli ihanasti puhunut lapsen kanssa siitä, ettei saa kiljua ja kiukutella, kun äiti tulee hakemaan, ja oli kai luvannut jotain erityisiä lukuhetkipalkintojakin, jos nouto sujuu hyvin. Tosi äkkiä lopulta oppi siitä tavasta pois. Jotain sellaista tekin varmaankin tarvitsette, mikä rikkoisi tuon uuden opitun kaavan.. Hmm.. Pystyisitkö esim. viemään lapset niin, että jäätkin hetkeksi seuraamaan leikkien käynnistymistä (esim. ulkona), jolloin siirtymä äidin kainalosta päiväkodin äidittömyyteen ei olisi lapselle niin radikaali? Tai jokin juttu, mitä lapsi voisi hoitokavereille heti hoitoon tultuaan innoissaan esitellä, että leikit ja kivuus käynnistyisivät heti, eikä paniikki kerkiäisi tulla.
Mut joo, eihän nää näin simppeleitä oikeasti oo… Vaikka toisaalta taas se juttu, mikä sitten aikanaan toimii, on todennäköisesti juuri tosi simppeli. Mut se, että sen keksisi, ei oo helppoa. Voimia ja viisautta äidille!
Olen usein jäänytkin hetkeksi, mitenkään kiireellä en ole ikinä poikiea vienyt tai hakenut. Mutta juu, varmaan hetken päästä tämä vaihe on kaukainen muisto vain 🙂
Ei vaadi lapselta paljon tälläinen. Esim. joku vähän pidempi loma ulkomailla tai vaikka ihan kotonakin voi sotkea joillain lapsilla hyvin alkaneet päiväkotirutiinit. En kyllä tiedä mikä auttaa, mutta tapahtuu muillakin.
Se on varmasti hyvinkin totta, onneksi pian alkaa monen viikon loma. Ktsellaan sitten taas sen jälkeen…. 😀
Meillä kävi samoin pojalla vähän alle viisivuotiaana! Syytä ei sen kummemmin löytynyt, ei mitään erikoista päiväkodissa eikä kotonakaan. Se olikin ilmeisesti viisivuotisuhmaa/itsenäistymiseen liittyvä juttu, netistä löysin tietoa aiheesta ja se helpotti omaa huolta asiasta ja pystyin määrätietoisemmin jättämään lapsen päiväkotiin. Helpotti vähitellen ihan muutamassa viikossa onneksi 🙂
Oih, hyvä kuulla! Aika aika tuttu tilanne tuntuu olevan monelle neli-viisvuotiaan vanhemmalle.
Lyhyesti: jos kasvatushenkilöstön asenne on tuo, niin yhteys päiväkodin johtajaan. Lapsen ”hätä” täytyy ottaa todesta, oli se sitten aiheellista tai ei, iästä johtuvaa tai mitä lie.. Vanhempien syyllistäminen ei myöskään ole ratkaisu, ja kasvatushenkilökunnan se pitäisi tietää. Heillä tulisi olla ratkaisut näihin tilanteisiin. Kannattaa myös jutella erikseen useamman eri henkilön kanssa. Toisella voi olla erilainen näkemys kuin sillä ns. lähimmällä aikuisella.
Mä olen jossain netissä lukenut vastaavanlaisesta tapauksesta. En valitettavasti muista missä, mutta siinä homma ratkesi niin että lapselle sanottiin/annettiin lupa että saa itkeä ja ikävöidä (ja aikuisetkin ikävöidään), eikä aina tarvitse (vaadita) olla reipas. Kunhan sai vähän aikaa luvalla olla surullinen aamuisin päiväkodissa, niin hän lopetti huudot ja pikkuhiljaa alkoi asiat lutviutua. Toivottavasti teilläkin asiat järjestyisi. Kannattaa toki puhua kunnolla henkilökunnan kanssa. Onko ryhmässä ollut muutoksia, joku hyvä kaveri jäänyt kesälomalle tms. ? Tsemppiä!
Joo kyllä saa itkeä ja ikävöidä yms, on vaan niin kurjaa nähdä toisen hätä. Onnesi kuitenkin kuulemma aina nopeasti rauhoittuu ja päivän menevät muuten kivasti 🙂
Mustaki tää vaikuttaa rajojen hakemiselta. Ootte reissannu viime aikoina niin paljon, että lapsi on saattanut ahdistua rutiinin puuttumattomuudesta. Just kun on tottunut päiväkotiin otetaankin sieltä pois. Myös erillään asuminen isästä ja välillä äidistä vaikuttaa aina väkisin ja aiheuttaa paljon ajatuksia lapsessa. Tiedän, että olette yrittäneet tehdä parhaanne, mutta näin vaan on kaikissa erotilanteissa valitettavasti… Nyt rutiinit kuntoon+ ympäri hötkyilyt pois ja normaalia arkea elämään ;). Samat ja tutut kaavat on aina lapsille ne parhaat. Nim. Erityislastentarhanopena jo 15 vuotta
Voi kurja! Hankala tilanne. Meillä reilun vuoden iästä päiväkodissa olleella tuli 4-vuotiaana aivan yllättäen toteamus, että en halua mennä. Muksu on viihtynyt päiväkodissä hyvin. Sitä sitten kotona mietittiin ja kyseltiin lapselta, että mikä siellä mättää. Tädit on kivoja, kaverit on kivoja, ulkona on kivaa, sisällä mukavaa ja ruokakin maistuu. Se suuri kiukutus olikin, että muksu ei halunnut nukkua päikkäreitä, kun ei uni tullut enää ja ärsytti makoilla. Päiväkodin kanssa sovittiin, että hetken lepää, ja jos ei uni tule, niin saa mennä isompien kanssa leikkimään. Huh! Eli toivottavasti se on jostakin aivan pienestä teilläkin nyt kiinni. 🙂
Meillä esikoinen aloitti 2,5-vuotiaana samalla tavalla tarhan; 6 h x 3 pv/vko. Eka vuosi meni upeasti ja lapsi itki korkeintaan kun piti lähteä kotiin. Seuraavana syksynä päiväkodin boikotointi sai samanlaiset mittasuhteet kuin Kaapolla – lapsi itki kuin olisi jäänyt keskitysleirille ja yritti karata mun mukaan, ja yleensä lopulta portin ulkopuolella itkin minäkin.
Syy oli kiusaaminen – ei kovin vakava sellainen, mutta kun poika oli niin vähän hoidossa (ja meni aina aika myöhään, n.9.30 paikalle) niin leikkeihin mukaan pääseminen oli haastavaa (iltapäivällä kuitenkin oli löytänyt paikkansa, vaikka silti lähti kotiin riemusta kiljuen).
Me ratkaistiin asia á la nössömutsi, eli lapsi jäi nopeasti kotiin – nyt uusi yritys ensi syksynä.
Tsemppiä äidille ja pojalle.
Tiedän tunteen. Meillä oli ihan sama tilanne nyt kevättalvella. Aiemmin päiväkotiin riemuiten jäänyt lapsi (aloitti päiväkodissa viime vuonna elokuussa), alkoi yhtäkkiä ripustautua minuun ja hoitoon suuren itkun saattelemana. Kertoi, että on niin ikävä äitiä. Hieman paremmin jäi hoitoon, jos isä vei. Keskusteltiin tästä päiväkodin henkilökunnan kanssa ja meillä tilanne helpottui sillä, että minulla ei hoitoon viedessä ollut kiire. Ihan rauhassa halittiin ja pussailtiin ja tyttö jäi ikkunaan vilkuttamaan. Pitkään tuli vielä itku minun lähtiessä, mutta ei enää niin draamaattisesti. Ja aina joku hoitajista oli lähtöhetkellä läsnä, otti lapsen syliin tai silitteli selkää, kun vilkutteli ikkunasta.
Tätä vaikeaa aikaa kesti kaiken kaikkiaan noin kaksi kuukautta. Nykyisin hoitoon mennään taas hyvillä mielin, mutta edelleen aina silloin tällöin viimeisen halauksen aikana tyttö vähän nyyhkii ja sanoo: ”Minulle tulee niin ikävä sinua äiti.” Ollaan tuosta ikävästä paljon puhuttu ja minäkin olen kertonut, että äitikin ikävöi. Ja tarhassa ovat myös hoitajien kanssa keskustelleet ikävästä ja monesti päivän päätteeksi kerrotaankin, että tyttö on tullut sanomaan päivän aikana, että on ikävä äitiä, sitten on halattu tai sylitelty hetki ja ikävä on sillä helpottanut. Ja iltaisin ennen nukkumaan menoa meillä kyllä tankataan tuota läheisyyttä. Halaillaan ja sylitellään, luetaan yhdessä iltasatuja jne.
Tsemppiä!
Moikka!
Ikävä tilanne, tiedän niin päiväkodin työntekijän kuin äidin asemasta. Mutta myös minä uskoisin että kyse on ennemminkin ikävaiheesta ja tietoisuuden lisääntymisestä, ”ymmärrän jo että voin yrittää itsekin vaikuttaa asioihin” kuin mistään yksittäisestä tapahtumasta päiväkodissa. Kotona on mukava olla ja siellä saa paljon huomiota ja tehdä asioita mistä pitää, päiväkodissa kaikki ei mene niin kuin haluaisi eikä yhtä lasta pystytä huomioimaan yhtä paljon kuin kotona.
Uskoisin että toi ikävä vaihe menee ohi, kun jaksat vaan itse olla reipas ja positiivinen päiväkodista. Viet reippaana ja lähdet hyvillä mielin toivotellen kivaa päivää. Itkut sitten vasta päiväkodin ulkopuolella.
Tsemppiä hirmuisesti!
Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä neuvoja saat. Meidän 3 vuotias (ollut hoidossa kohta jo 2 vuotta) kyselee jo illalla pitääkö mennä hoitoon, aamulla vastustelee lähtemistä ja laskee päiviä viikonloppuun. Hoitaja (perhepäivähoito) sama ja samoin hoitokaverit. Hoidossa ei ole ollut mitään ihmeellisiä riitoja ja mitään selitystä en ole pojalta saanut tähän miksi ei halua mennä. Sanoo vaan hoitajan ja kavereiden olevan tyhmiä. Aina mua on hyväntuulinen poika vastassa iltapäivällä ja aamullakin kävelee nätisti hoitoon autolta, eikä itke tms hoitopaikassa ja vaan juoksee tyytyväisenä leikkimään. Kai tämä joku vaihe vain on….
Meidän nuoremmalla lapsella on ollut muutamakin (lievähkö) taantumavaihe ”päiväkotiuran” aikana ilman mitään selvää syytä, vaikka aikoinaan päiväkodin aloitus meni hyvin. Ollaan sitten sovittu, että hän saa mennä hoitajan syliin päiväkotiin tultaessa. Myös vanhemmalla lapsella oli aikoinaan muutama hankalampi vaihe, mutta silloin taustalla oli jokin selvä syy, esim. toiseen taloon muutto, vaikka päiväkoti pysyikin samana. Samoin olen huomannut molempien lasten kohdalla, että esimerkiksi lomien jälkeen on saattanut mennä jonkin aikaa ennen kuin lapset ovat taas tottuneet päiväkotiin (ja kouluun).
Meillä kävi näin isomman lapsen kohdalla kun hän oli 3 vuotias. Ekana reippaasti meni päiväkotiin mutta sitten teki stopin. Viikon kerkesi olla. Johtui siitä että tyttö ei olisi halunnut nukkua.Meni klo: 9.00 ja nukkumaan 11.30 Olivat itkettäneet aina reppanaa muutaman tunnin eikä silti ollut nukahtanut. Oli aina aika kauhean näköinen ku hain kotia 🙁 Joten se siitä. Itse olin kotona joten katsottiin parhaaksi lopettaa päiväkoti. Enkä olis edes saanut vietyä tyttöä kävellen tuohon lähipäiväkotiin. Meni aamuisin piiloon, eikä laittanut vaatetta päälle. huusi ja raivosi vain. En raskinut alkaa suorastaan ”raahaamaan väkisten”häntä, naapurit olisivat varmaankin katsoneet et ompa hullu äiti! Nyt tyttö muuttunut hirveän reippaaksi. Aloittaa syksyllä esikoulun, ja on aivan innoissaan 😉
Minkähän takia mun kommenttia ei julkaistu? Ai että mua sapettaa nykyään tää blogikulttuuri. Monta kertaa aivan täysin tavalliset kommentit jätetään julkaisematta. Olen viime aikoina aktvoinut kommenttien kirjoittamisessa, mutta usein jätetään julkaisematta, tuntemattomasta syystä.
Moi! Jostain syystä kommenttisi tulivat ohjelman (automaattinen kommenttien tarkastus/roskapostin suodin) mukaan ”epäilyttävästä” ip osoitteesta, jolloin se automaattisesti siirtää ne roskapostikansioom. Näistä en valitettavasti saa ilmoitusta ja siksi niiden tarkastaminen käy viiveellä. En tiedä miksi näin on, mutta ehkä se on syy muissakin blogeissa?
Oi ja voi..kuulostaa tutulle.. Meillä kävi silloin kolme- nyttemmin neljä vuotiaan kanssa samoin. Innostus ja mukavuus vaihtui melkein kertaheitolla jalassa roikkumiseksi ja itkemiseksi. Nykypäivän uutisointia seuranneena sitä tietysti alkoi miettimään kaikkia kauheuksia mitä on saanut lukea uutisista lapsille hoitopaikoissa ja kotona tapahtuneen; onko joku tehnyt jotain lapselleni? Kyllähän siinä tuli hoitajiakin syynättyä aamuisin ihan eri silmin kun tuommoisia ajatuksia päässä, mutta keskustelu auttoi omaan pahan oloon ja faktat tiedostamalla ja olemalla itse reipas tilanne pikkuhiljaa helpottui vaikka välillä pahaa tekikin katsoa hoitajien ”repiessä” lasta irti itsestä ja pitäessä tiukasti kiinni lapsen rimpuillessa ja itkiessä heidän sylissä. Tuo oli onneksi vain jokin vaihe..kesti tosin aika kauan, n. puolisen vuotta. Tsemppiä teille!
Mäkin tulin tänne kommentin riipaisemaan, sillä meillä on 4-vuotiaan kanssa ollut tätä samaa vaihtelevasti, mutta aina se jossain kohtaa tulee. Oon huomannut, että etenkin lomilta paluut ottaa koville. Kotona puuhaillaan ja rentoillaan, saa huomioo ihan eri tavalla ja ollaan kivasti yhdessä. Päiväkodissa on ryhmässä reilu 20 lasta ja jo sen vuoksi tietynlaiset säännöt ja struktuuri. Eli särmiä ja arkea haetaan. Myös ”loman tarpeen” huomaa.
Syksyllä jo vähän huolestuin, kun ei meinannut mennä ohi ollenkaan. Lopulta kun homma meinas lähtee ihan lapasesta, päätin joka ilta ennen (tai jälkeen) iltasadun jutella normaalia pidempään (selvittää kunnolla, mikä pienen mieltä päiväkodissa niin painaa). Eipä mennyt kauaa kun kuulin, että isommat pojat tulee pihalla lyömään, nimittelemään ”kakkapenteleiksi” ja kiusaamaan pienempiään. siitä puhuttiin paljon. Kerroin, mitä silloin voi tehdä ja miten toimia. Lisäksi kerran sanoimme asiasta päiväkodissa (mieheni sanoi), kun näki että isompi poika oli tulossa meidän pojan luo ja näki, että selvästi oma kavahti. Mies sanoi siis sekä pojalle, että jättää rauhaan ja henkilökunnalle.
Myös aamut rauhoitettiin kiireestä. Kiinnitettiin huomiota, mihin aikaan viedään. Eli ei suurimpaan sutinaan ja ulosmeno kaaokseen, vaan sellaiseen sopivan rauhalliseen aikaan. Ja joo, paremmin menee isin kanssa. Äidille vilkutetaan, halitaan ja pusutellaan ja sitten tulee se ikävä.
Viime viikolla, kun vein sanoi pikkumies mulle ku olin lähtöä tekemässä ”äiti, mun on sua jo nyt ikävä”. Mentiin yhdessä oman ryhmän aikuisen luo, kerroin, että nyt ois kuulemma jo vähän mua ikävä. Poitsu tokaisi: ei mulla sua ole ikävä, vaan mun äitiä”. Niin. Kukas nainen se minä sitten olinkaan.
Todennäköisesti kyseessä on vaan joku vaihe. Joskus toki lapsikin kaipaa lomaa. Ehkä näin kesäaikaan moni lomailee ja päiväkodin arkirutiinitkin muuttuvat, ja nämä asiat heijastuvat lapseen. Kannattaa tietysti heti tarttua asiaan, jos joku jää työntekijöiden sanomisissa vaivaamaan.
Minun neljävuotiaalla samanlaista käytöstä. Nyt puoli vuotta pahimman itkun ja kiukuttelun jälkeen hän on kyennyt sanoittamaan sen aikaiset kurjat tunteensa. Lapseni kertoi että äiti minua aina ennen pelotti mennä päiväkotiin kun kaikki lapset olivat niin kovaäänisiä ja aamupuuro piti syödä kokonaan vaikka se oli kylmää. Muutama pieni juttu eli kovaääniset toiset lapset ja ikävä aamupalakokemus muuttui isoksi möröksi eikä lapsi osannut nimetä näitä ongelmia silloin kun ne olivat päällä. Onneksi nyt jälkeenpäin olen voinut lohduttaa lastani ja olen jutellut ryhmän tädeille näistä asioista. Nyt päiväkotiin mennään ilomielin! Tsemppiä teille!
[…] kuukausi takaperin kerroin siitä miten Kaapolla yhtäkkiä alkoi päiväkotiin meneminen tökkiä ja pahasti. Hoitoon meno […]