ANTAKAA VÄHÄN ARMOA

11/04/2014

minde

Teksteistäni on varmaan, ainakin osalle, paistanut viimeaikoina läpi että kiirettä pitää ja sen semmoista. Kun vuosi sitten erosin ja muutimme lasten kanssa uuteen kotiin meni se aluksi vain totutteluun. Kotiutumiseen uuteen kotiin ja ihmetellessä uutta eloa. Ei sitä silloin osannut edes ajatella että mitähän vaikka vuoden päästä, sitä vaan meni päivä kerrallaan.

Rupesin näkemään paljon enemmän kavereita kun ennen. Tutustuin myös paljon uusiin ihmisiin. Aluksi kun lapset olivat isällään vain relasin ja nukuin, mutta pikkuhiljaa kaikki vapaat raot olin jossain menossa. Hirveä meno ja meiniki joka suuntaan.

Päätin myös että ensi syksynä tahtoisin opiskelemaan, blogi muuttui kokoajan enemmän ja enemmän kokopäivätyöksi. Vuodenvaihteen jälkeen pojat aloittivat päiväkodin. Luvassa olisi tehokasta pääsykokeisiin lukemista, bloggaamista, valokuvausta, juoksukoulu, sen kuvaukset ja kolme kertaa viikossa lenkillä käynti, tanssitunnit, dietti. Samaan aikaan ne kaverit ja lähes joka viikonloppouinen juhlimassa käynti. Miesahdistukset, löydänkö ikinä ketään sopivaa. Sitten meni nilkka. Tuntui että kiire oli kokoajan kova joka suuntaan vaikka jossain vaiheessa tajusin että stressaan vaan kaikesta hommasta, mutta oikeasti en saa mitään tehtyä.

Tuntui että blogin juttujen taso alkoi laskea. Koska päässä mitkään ei kulkenut sujuvasti. Jutunaiheita olsii ollut, mutten saanut mitään ulos. Aloin stressata asiaa. Menin vielä enemmän jumiin. Ja siinä jumissa olen edelleen.

Moni asia on hurjan hienosti ja ihanasti elämässä, mutta solmuja on myös. Kuten varmaan kaikilla. Mutta kaikki aiemmin tapuhtunut on vienyt siihen pisteeseen että tunnen olevani todella stressaantunut, en saa mitään aikaan, olen hukassa. Joitain asioita tiedän mitä haluan, mutten miten ne voisin saavuttaa. Toisista asioista minulla ei ole mitään käsitystä.

Välillä kai täytyy käydä pohjalla, jotta pääsee taas nousemaan ylös – ja luulen että nyt ollaan ainakin lähellä sitä pohjaa. Toivottavasti kauhean syvemmälle ei jouduta. Hain syksyksi opsikelemaan, yliopistolle ja kauppikseen, pääsin jopa valmennuskurssille. No, unohdin lähettää papereita määräaikaan mennessä – joten ensi syksynä en ainakaan pääse sinne. Ammattikorkean ennakkotehtävän sain onneksi tehtyä edellisyönä ja palautettua tuntia ennen kun haku sulkeutui. Pääsykoekirjoja en avannut kertaakaan. Kotona on kokoajan ihan kauhea kaaos, sähköposteja on kymmeniä mihin pitäisi vastata – olisi pitänyt jo aikaa sitten. Paperipino vain odottaa selvitystään. Lasten isä lähti kahdeksi viikoksi hoitamaan päihdeongelmaansa kuntoon. Luin keskustelupalstalta että blogini on huono ja että olen lapsellinen ja pinnallinen. Kaikki miesasiat tuntuvat epäonnistuvan ja viimeksi tänään olen tapellut kaverin kanssa työasioista. Aamulla vedin hänelle kilarit ja itkin bussissa. Kohta alkaa menkatkin.

Sitten isäni laittoi viestin ja kysyi jos haluttaisiin tulla lasten kanssa Espanjaan muutamaksi viikoksi ensi kuussa. Tähän väliin sellainen syvä huokaus. Kyllähän nämä asiat aina järjestyy. Ei aina voi olla tasaista tai pelkkää kivaa.

Mutta pyydän, antakaa vähän armoa. Tiedostan kyllä itse etten ole ihan parhaassa iskussa nyt. Sterssin takia myös muisti pätkii. Vastailen huonosti kommentteihin, enkä oikein tahdo saada ajatuksesta kiinni. Blogin lopettaminenkin on käynyt mielessä, mutta en mä nyt näin helpolla luovuta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

34 Responses to “ANTAKAA VÄHÄN ARMOA”

  1. virpi sanoo:

    hei ihanainen,ihmisiä me kaikki ollaan :) häntä pystyyn,olet hyvä juuri noin. jatka samaan malliin vain!

  2. Maailman rakkain Minttu <3

    Eipä ihmiset tajua miten paljon sitä likoon laittaa blogia kirjoittaessaan, ainakaan silloin kun sitä tekee tunteella ja rehellisellä otteella. Katsokoot itse peiliin, kukaan ei ole täydellinen.

    Kiireestä huolimatta, sinä olet niitä harvoja ihmisiä joita tunnen, joista huokuu valtava elämänilo ja energia. Haluan itsekin ottaa sinulta mallia siitä, miten rohkeasti elät omaa elämääsi.

    Sinä olet yksi parhaista, minulle ainakin <3

    • Taikinanaama sanoo:

      Joo, just näin. Harvalla niistä, jotka kommentoivat kaiken maailman keskustelupalstoilla blogityyppejen pinnallisuutta tai tyhmyyttä, on kuitenkaan oikeata tietoa itse ihmisestä.. Ja just niinkuin Riikka sanoi, on todella rohkeata jakaa elämäänsä rehellisesti blogissa, jota lukee niin moni kuin sua.

      Sulla on hyvä ote elämään, olet hyvä äiti, rohkea, saat asioita aikaiseksi, ja olet vielä mukava! Siinä on jo ylipaljon hyvää, ja et anna kenenkään pilata sitä!

      T. tän päivän kommenttien perusteella wannabe hipsteri ja rajoittunut taikinanaama

  3. Bianca** sanoo:

    Voi hani, tuo kuulostaa ihan normaalilta parikymppisen elämältä, elä sie huoli ku oot jo isoja asioitakin saavuttanut(ainakin blogimenestyksestä ja lapsista tiedän)! Mies tulloo ku vähiten oottaa, elämä on aikaa opiskella ja kyllä sinä oot lukijat jo koukuttanut jutuillas:) Niin ja suurimmat kuopat voi melkeen laskea yks yhteen ”elinkautisten” ja krapulan tienoille ;) Tsemppiä tunnekuohuihin!

  4. Sulla on ihana blogi! Tsempit! Älä käy keskustelupalstoilla. Äläkä vaan lopeta bloggaamista.

  5. Johanna Koo sanoo:

    Hali sulle Minttuliini ja tsemppiä! <3 Joo, ja pohjalla sitä välillä käy….elämä on pohjaa ja huippua ja kaikkea siltä väliltä :/ Hang in there….toivotaan sulle pikaista helpotusta <3 Hali Vaasasta <3 <3

  6. misu sanoo:

    tsemppiä ja voimia, en osaa oikein muuta sanoa! toivon sulle kaikkea hyvää :)

  7. Ilona sanoo:

    Ihan hirmusti asioita pienen ajan sisällä. Monenlaisia muutoksia ja muutosten mukanaan tuomia uudenlaisia haasteita ja vaatimuksia. Sitten vielä se, millaisia vaatimuksia asetat itsellesi tämän kaiken kiireen keskellä. Muista antaa itsellesi armoa. Sanoa, että minä olen suoriutunut hyvin.

    Jaa kummasti ihmiset vaan viitsivät lukea huonoja blogeja :D ja että julkisessa blogissa leväyttäisi koko yksityiselämänsä sensuroimattomana muiden silmille? Muuten on pinnallinen? Ei ei.

    Voimia toimia!

  8. Yksi lukijoista sanoo:

    Älä huoli, elämä oikeasti kantaa vaikka se välillä todella raskaalta tuntuukin.
    Pitää vain muistaa että kukaan ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan!
    Itse olen jo kolmevitonen ja viimeisen kahden vuoden aikana käynyt läpi eron
    Ja lasten isän kuoleman sekä oman vaikean sairastumiseni ja nyt kuitenkin kevään
    Tullessa on alkanut tuntumaan että elämä voittaa sittenkin!
    Samoja pelkoja tässä eletään löydänkö koskaan ketään ja löydänkö omaa paikkaani
    Elämässä ylipäätään… Mutta näiden vaikeuksien kautta usko omaan itseensä on myös
    Kasvanut hurjasti ja ihmisten pahat puheetkaan eivät kovinkaan kummoisesti
    Jaksa enää satuttaa vaan enemmänkin ajattelen että sellainen ihminen ei todellakaan
    Voi omassa elämässään hyvin joka saa iloa toisten halveksimisesta ja arvostelusta!
    Toivon sinulle ja pojillesi aurinkoista kevättä ja toivottavasti poikien isä saa omat
    Asiansa myös kuntoon :)

  9. Nina sanoo:

    Mä en oikeastaan juuri ikinä kommentoi, mutta NYT haluan vaan sanoa että hei nainen, sulla ihana, mahtava ja aito blogi. <3 Nimimerkillä raskas tal i takana. Ps. Pohjamutien jälkeen seuraa Aina lopulta parempi sivu ja vähä ruusuilla tanssiakin.

  10. Kaisa sanoo:

    Rehellinen ja hyvä kirjoitus. Välillä tässä elämässä on kai käytävä pohjamudissa, olen huomannut saman… Kaikkea hyvää sinulle!

  11. Johna sanoo:

    Ihana kun tulette! Hölläätte, lölläätte ja tehdään vaan kaikkee kivaa! Ei mitää stressaavaa, ollenkaan ;)

  12. Hanna sanoo:

    No worry, baby, asioilla on tapana järjestyä. Häntä pystyyn! Tsemppiä ja voimia Sinulle kuitenkin kauheasti, koita saada levättyä ja anna tämän blogin nyt hetki olla. Lukijat ei mihinkään häviä, vaikka nyt vähän hölläisitkin – jokainen ymmärtää, että ihmisen pitää aina ensisijaisesti huolehtia itsestään.

  13. Veera sanoo:

    Voi Minttu! Ihanan rehellinen ja varmasti vapauttava kirjoitus. Rankka kevät. Kaikkea hyvää!

  14. Mitä ihmettä, ainakin minun mielestäni Mami Go Go on ihanan raikas ja monipuolinen blogi, jossa kivat ja tasokkaat jutut seuraavat toisiaan. Anna armoa myös itsellesi, olet ihana <3.

  15. Lindusius sanoo:

    Minttu, luin sun tekstin ja mun teki mieli rynnätä tosta ostarin kautta hakemaan kimppu helmililjoja ja säkki kindermunia ja tuoda ne sulle. Näin hulluksi sitä tulee kun sun blogia lukee, että melkein ajattelee tuntevansa :-D

    Mä en tajua miten sä pyörität tota palettia. Mä olen itse ihan lopussa miltei joka päivä kahden pikkupojan ja gradun kanssa, ja mun avomies tulee sentään kotiin siinä viiden maissa joka päivä.

    Sun ei todellakaan tarvitse selitellä yhtään mitään. Olet hienon, kauniin, ja rohkean oloinen nainen ja kasvatat kahta aivan ihastuttavan oloista vesseliä. Sinua on blogin kautta ollut ilo seurata BB:sta asti ja olisi harmi jos juttujasi ei enää ilmestyisikään, vaikkakin sen toki kyllä ymmärtäisinkin.

    Mua ainakin lohduttaa aina vastoinkäymisiä kokiessa jollain sairaalla tavalla se jos tiedän että muut elävät tai ovat eläneet samanlaista helvettiä kuin minä. Vaikeat asiat ovat vaikeita siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kaikkia ei voi miellyttää eikä kaikista ihmisistä itsekkään pitää. Tärkeintä on että edes välillä pitää itseään ihan hyvänä tyyppinä, kaikki muu onkin sitten bonareita.

  16. Tiina sanoo:

    Blogisi on aivan huippu! Mahtavan raikas ja rehellinen. Usein sitä seuraan, mutta kommentoimatta jää, sillä aina on kiire johonkin. Tutun kuuloisia fiiliksiä. Energiaa solmujen aukomiseen, ja aurinkoisia sekä rentouttavia hetkiä kevääseesi!

  17. Päivi sanoo:

    Hei!
    Ei ole tapana juuri koskaan vastailla, mut nyt sen teen! Tsemppiä hirmuisesti sinulle! Ihan inhimillistä toi kaikki kertomasi!

  18. Tuija sanoo:

    Voi sua Minttu <3 en edes tunne sua, mutta tekisi mieli rutistaa :D
    Siis oikeasti, blogisi on ihana – mutta vaan blogi. En suinkaan halua vähätellä, tykkään postauksistasi todella ja okey, myönnän, olen "vähän" addiktoitunut tähän blogien seuraamiseen..mutta, pidä itsestäsi huolta. Elämä todella yllättää joskus. Varmasti löydät vielä rakkauden…ehkä aika vain ei ole vielä kypsä? Klisee, mutta totta. Ja ihminen selviää (nimim. kokemusta on) yllättävistäki jutuista, vaikkei uskoisi..En kyllä itsekään vielä tiedä mikä musta tulee isona vaikka vakkari työpaikka on, johon palailen syksyllä hoitovapaalta. Kotiaika (vauvavuosi) oli tosi rankkaa…koliikkia ja vaativa vauva, eikä vauva ollut itsestäänselvyys alkujaankaan. Lapsi niin rakas <3 mutta siis todella ollut rankkaa!! Irtisanouduin edellisestä vakkari työsuhteesta kun pitkään ahdistelin työtäni, hyppäsin tuntemattomaan noin neljä vuotta sitten enkä ole hetkeäkään katunut! Elämä on oikeasti joskus aika heviä, ja kaiken 30+ kokemuksella voin sanoa etten enää kovin helposti lähde toisia arvostelemaan…Jokainen elää omaa elämäänsä ja vain kerran <3 Sinusta välittyy herttainen kuva, äitinä ja muutenkin. Nainenhan siis on paljon muutakin kuin äiti ;) vaikkei aina siltä tunnu ;) öhöm. Pointtia on ehkä vaikea löytää..niin se on elämässäkin, kaikilla omat vaikeutensa – jossain vaiheessa…Voimia ja jaksuja <3!!!

  19. Piia sanoo:

    Minä vasta vähän aikaa sitten löysin tän blogin, ja koukutuin heti. Vaikken ole eronnut, on mulla silti pari lasta. Samaistun pieniin lauseenpätkiin sun kirjoituksissa, sellasiin joista käy ilmi miten maito on kaatunut pitkin pöytää, joku unohti vastata posteihin ja vaatimuksia sataa sieltä ja täältä. Siinpä ne syyt. Samaistuminen. Harrastuksesta on tullut työ, velvollisuus jota ei olisi halunnut.

    Toisaalta, joskus pitää luopua että saa jotain tilalle. Ehkä voisit pitää hetken tauon ja aloittaa uudelleen, kun on joku hetki siihen ja tiedät mistä kirjoittaa? Muista että teet tätä pääosin itsellesi, me muut voidaan olla vaan yleisönä. Olet tässä hyvä, älä edes mieti muuta. Tsemppiä! Ehkä aurinko saa uusia ajatuksia mieleen. Sellaisia aurinkoisia :)

    t. Piia

  20. Oopsie sanoo:

    Hei Mussukka.

    Relaa, kyllä tää blogi odottaa. Itsellänikin on ollut niin paljon ikävää koko alkuvuodessa että haluisin pyyhkiä sen kokonaan pois. Pohjalta ei ole kuin yksi suunta, ylös.

    Puussssss.

  21. Heidi Pii sanoo:

    Voi että, mitä lämpöä voikaan saada tämmöinen teksti tuntemaan sellaista ihmistä kohtaan, jota ei edes henkilökohtaisesti tunne. <3

    Me annetaan armoa, annathan sinäkin itsellesi! Oot hieno ja upee nainen, pinnan molemmilta puolilta. Se välittyy ruudun läpi.

    Palaset loksahtelee varmasti jossain vaiheessa paikoilleen, vaikka vielä olisivat kuinka levällään ja hukassa. Pikkuhiljaa.

  22. SUN-na sanoo:

    Myrskyn jälkeen on aina poutasää ja ylöspäin sano mummo lumessa <3 ihana nuori nainen, sulla on ihanat lapset ja kiva blogi,ystäviä, menoa ja meininkiä. Nyt relaat ja asioita kelaat. Asioilla on tapana järjestyä. Tämä on oma mottoni <3

  23. Voi Minttu! NYT LOPETAT HETI STRESSAAMISEN! Tämän ylimääräisen ainakin – eli jos lukee sun blogia ja seuraa instaa niin pitää aika tyhmä olla jos ei ymmärrä tilannettasi. Kaikki mitä sulle nyt tapahtuu ei ole mikään ihme tilanteessasi, kohta pääset jaloillesi taas, rauhoitut, rentoudut ja ymmärrät mikä on elämässäsi oikeasti tärkeää nyt tällä hetkellä – muut tulevat sitten, kun on niiden aika! Asiat kyllä loksahtavat paikoilleen! Ei me sua jätetä vaikka päivittäisit vähemmän blogia, kyllä se ajatus taas lähtee rullaa, kun voit paremmin :)

    Zemppiä <3

  24. Tsemppiä Minttu ♥
    Se tässä ihanassa elämässä on se vittumainen puoli, että kaikki puskee päälle yhtäa aikaa. Ihan perseestä. Mä toivon sulle seesteisempää hetkeä tähän perään. Tee just nyt niitä asioita, mitkä parhaalle tuntuu. Ja sit taas jossain välissä paistaa. Sä oot hieno nainen, kun tänkin noin suoraan sanot. Tuollainen rehellisyys osuu muhun lukijana. Kirjoittajana ja ihmisenä oon itse samanlainen. En osaa sellaisia kiertelyjä ja arvailuja. Suoruus ja pahankin ääneen sanominen on itsellekin vapauttavaa. Se helpottaa. Ja helpottaa huomata, että se tajutaan. ps. pysy pois niiltä keskustelupalstoilta.

  25. Leena sanoo:

    Halaus ja rutistus!
    Sä vaikutat niin kivalta tyypiltä, ja sun blogi on aivan mahtava!
    En ehdi niin säännöllisesti seuraamaan blogeja, mutta sun blogiin tuun kurkkimaan monta kertaa viikossa.
    Joo, tosi isoja asioita tapahtunut sulle. Ei mikään ihme, että tulee romahdus/pysähdys jossakin kohtaa. Tai puhun nyt itsestäni ja miten omat kokemukset kuljettaneet.
    Niin ihanat pojat sulla ja niin kaunis ja rohkea nainen olet!
    Sun blogi on tärkeä mulle. Arjen esimerkki: Viime viikonloppuna väänsin omien lasten kanssa jostain salaatin syömisestä. Lapset nurisi vastaan, kaivoin netistä sun blogin ja näytin miten Elvis herkuttelee jollain herkkukeitolla ( päällä persiljasilppua). Heh. Toimi!
    Nyt vaan otat iisisti ja teet sen minkä jaksat.
    Oot ihan huippu!

  26. outi sanoo:

    Relax vain! Nuo kiireiset ja ”mä vaan häslään ja mistään ei tuu mitään” -jaksot taitaa olla ihan elämään kuuluvia. Sulla taitaa olla paljon asioita ja vastuuta kannettavana, yritä muistaa pitää huoli itsestäsi :-) Kaikki järjestyy kyllä. Itse oon kolmekymppinen äiskä, pari vuotta sitten kriiseilin kaikesta elämässä ja ajattelin että se on kolmenkympin kriisiä vähän etukäteen ;-) No sitten täytin kolmekymmentä ja huomasin kriiseileväni taas. Joten päättelin näppäränä naisena näiden kriisistä kriisiin -lipumisten olevan sitä naisen ja äidin elämää <3 Hyvää jatkoa, oot mahtava!

  27. Epsu sanoo:

    Elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä! Jos ei niitä huonoja hetkiä tule, niin ne hyvät hetket ei tunnu miltään. Tästäkin varmasti pääset ylöspäin. Sulla on ihanat lapset, perhe ja ystäviä.

    Kaikkia ei voi myöskään miellyttää! Jotkut eivät varmasti tykkää juuri sun blogista, mutta toisaalta meitä on monta jotka tykkää :).

  28. Nadja sanoo:

    Et todellakaan ole pinnallinen, blogisi on ihana, rehellinen ja mielenkiintoinen! Ja et taatusti anna periksikään =)
    Kuinka moni kirjoittaisi näinkin avoimesti, moni sortuu valheelliseen julkisuuskuvaan, tyyliin: tänään leivoin, askartelin lasten kanssa, ulkoilimme, kävimme uimassa ja tehokkaasti opiskelin läpi yön, lasten nukkuessa rauhallisesti (kuten aina!) omissa ihanissa sängyissään…
    Plääh! Oikeasti se epätodellisuus on niin läpinäkyvää.

    Jatka samaan malliin! Me kaikki ollaan epätäydellisiä, joskus saamattomia ja epävarmoja, mutta kaikki järjestyy, kun ei liikaa ota paineita.

  29. Ikävä varmaan sanoa näin, mutta olen lukenut vuoden alusta saakka blogiasi paljon enemmän kuin ennen, ja tuntuu että olen saanut siitä irtikin paljon enemmän kuin ennen. Eli ei, suunta ei ole ainakaan ollut huonompi!

    Omasta kokemuksesta voin sanoa, että joskus tauko tekee terää. JOskus isompi tauko, joskus jopa uusi aloitus. Mutta veikkaan että sinun lukijasi ovat niin uskollisia, että pysyvät mukana ihan sama mitä tapahtui. <3

  30. jenni sanoo:

    <3 Ihana olet, ja blogisi myös! Älä ainakaan minkään kommenttien takia lopeta!

  31. Marle sanoo:

    Olet niin rohkea! Blogisi on elämänmakuinen ja siksi niin kiinnostava. Uskon, että sinulla on hurjat paineet ”julkisuudesta”, siksi toivonkin sinulle paljon voimia <3

  32. Mia sanoo:

    Luen blogiasi usein ja nyt oli pakko ihan kommentoida. Blogisi tuo ainakin minun elämääni joka kerta mukavan piristyksen ja sitä on kiva lukea. Älä ihmeessä anna pilkkaavien kommenttejen sattua, nostan hattua sinulle aidoista ja rohkeista jutuistasi blogissa. Kaikkea hyvää sinulle ja koita jaksaa. Kyllä se siitä :)

  33. Itselläni on blogi ja haluan sen olevan ilmaisukeino itselleni ja nauttivan siitä. On imartelevaa ja ihanaa jos voin antaa jotain samalla muille, mutten missään nimessä halua kirjoittaa sitä vain muille..blogini on ensisijaisesti itselleni. Ymmärrän että yhteistyökumppanit ja tiettyyn kanavaan kuuluminen tietää myös enemmän työtä ja vastuuta, mutta älä unohda itseäsi sen kaiken keskellä. On hienoa että blogin kautta voi saada tilaisuuksia tehdä hauskoja asioita, mutta siinä vaiheessa kun asioita tekee blogin takia eikä itsensä, on jokin pielessä. Ota siis aikaa itsellesi, pysähdy ja hengitä. Et elä blogia varten, et ole tilivelvollinen lukijoillesi. Ja voin kertoa, että itselläni viimeiseen kahteen vuoteen on mahtunut alamäki lähes dominoilmiön lailla. Asian toisensa jälkeen on mennyt pieleen, mutta nyt viime aikoina on alkanut asioita tapahtumaan parempaan suuntaan pieninä pyrähdyksinä. Olen oppinut paljon tuon parin vuoden aikana ja tiedän nyt paremmin kuin koskaan kuka olen ja mitä haluan. Joten joskus on tosiaan hyvä käydä pohjalla ja usko vaan, sieltä on matka vain ylöspäin :)

Kommentoi