ALTAALLA

29/08/2013

uima-allas2uima-allas5uima-allas1
uima-allas10uima-allas6uima-allas8uima-allas7
uima-altaalla3uima-allas9

Terkut koto-Suomesta! Täällä siis ollan takaisin ja myönnettään hetki alkuun että tihrustin pikkuiset itkut aiemmin tänään lentokoneessa. Ei siksi etteikö kotiin ja lasten luokse olisi ollut mitä ihanin palata, vaan siksi että tuli jo valmiiksi niin ikävä Espanjan sukulaisia.

Yhdeksän päivän loma meni ihan käsittämättömän nopeasti. Sain kuitenkin tehdä mielin määrin lempihommaani, eli lillua uima-altaassa. Jo heti aamusta oli niin tukahduttavan kuuma, 30 astetta varjossa, ettei oikein muuta jaksanut tai huvittanutkaan tehdä. Majailin siis isäni ja hänen vaimonsa talossa, jossa on ihana suojaista takapiha ja siellä kaunis turkoosi uima-allas – mikäs siellä siis ollessa.

Kävin toki vähän pörrämäässä keskustassa, rannalla, meressä uimassa ja paljon muutakin, mutta jo suunnitteluvaiheessa oli loma tarkoitus pyhittää loikoilulle ja se tavoite tulikin suoritettua mallikaasti. Harvassa olivat ne päivän, kun surmet ja varpaat eivät olleet ryppyiset vedessä olemisen takia.

Ostin myös aivan ihanat bikinit! Tuollaiset pinkki-keltaiset likuvärjätyt joissa on hapsuja edessä. Tuntui kun olisi uinut värikkäiden korallien joukossa. Tuolla vedessä uimapatjan päällä killuessa tarttuu väri myös aika hyvin, en tiennyt että mun selkä voisi ikinä ruskettua näin paljon!

Ihana loma kaikinpuolin, vaikka pientä syyllisyyttä ja huolta siitä, että miten täällä menee, myös välillä koin. Suurimakksi osaksi pystyin kuitenkin heittäytyä rentoon lomafiilikseen ja akut on nyt totisteti ladattu täyteen tulevaa syksyä ja talvea varten. Pinnakin tuntui hitusen verran pidemmältä taas..


13 Responses to “ALTAALLA”

  1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

    Merkkaan tämän sivun kirjamerkkeihin ja palaan silittelemään ruutua aina kun on paha päivä.

  2. ihanat värit <3

  3. Kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta! Tunnelma välittyi hyvin. Itsekin menossa parin viikon päästä rentoutuslomalle viikonlopuksi ja luettuani tämän meinaa malttamattomuus iskeä. 😉 Tervetuloa takaisin!

  4. Bianca** sanoo:

    Herkullista!

  5. Rva R. sanoo:

    Oijoi, matkakuume nousee vaikka toisaalle ollaankin menossa. Uima-altaat lienee samanlaisia, enemmän tai vähemmän, ja lämmitnä on meilläkin luvassa sää ennusteen mukaan. Ja nuo bikinit ovat niin ihanat, mulla vaan puutttuu rohkeutta käyttää noin erottuvia…ihan tyhmää, tiedän:)

    Tämän vauvamasun kanssa en myöskään raaski investoida mihinkään kovin ihmeelliseen biitsivarustukseen, odotettavissa on että rantauduttuani ihmiset alkavat paniikissa kantaa vettä niskaani ja ihmetellä mistä valas tänne päätyi;)

    Mutta muuten matkagarderobi on kunnossa, lempparimekko löytyy viimeisimmästä masupäivityksesta omasta blogistani. Parasta siinä on ilmastointi! Mekosa, ei blogissa…

  6. Heidi sanoo:

    Aivan mielettömän ihania kuvia! Muutenkin on ollut kiva lukea matkastasi 🙂
    Ostitko nuo bikinit sieltä paikan päältä?

  7. Danone sanoo:

    Ihania kuvia! Viikon päästä itsekin Espanjaan….
    Saisinko muuten apua Mini Rodinin kokoasiassa.. Ostaisin nyt 80cm pojalle MR:n uimahaalarin mutta otanko 80/86 vai 92/98? Eli onko kyseinen merkki pientä vai väljää kokoa? Ei haittaa jos isompi olis vähän reilu ja menis vielä ens kesänäkin mutta olisiko se jo niin iso, ettei voi/ole kiva käyttää? Kiitos jos ehdit kommentoida!

Kommentoi