VAATEKIERRÄTYKSESTÄ

8/03/2013

Näin kevään korvilla olen tuskin ainut joka tuskailee pursuavien kaappien takia ja suunnittelee kevätsiivousta. Turhasta ja ylimääräisestä tavarasta ja vaatteista pitäisi päästä eroon. Mutta minne laittaa kirppiksille ja Uffille kelpaamattomat rytkyt. Lumput, risaiset, tahraiset ja puhkikulutetut vaateet? Roskikseenko? Ei tunnu järkevältä.

Jo jokin aika, perustellessani laadukkaisiin vaatemerkkeihin panostamista, jaoin linkin jossa kerrottiin Suomalasten kuluttajien heittävän vaatteita kaatopaikalle noin 80 tonnia vuodessa. Kun lisätään mukaan vielä teollisuudelta ja yrityksiltä tuleva teksitiilimateriaali, kertyy Suomessa vuosittain syntyneestä 120 miljoonasta kilosta poistotekstiilejä yhteensä 90 miljoonaa kiloa tekstiilivuoria kaatopaikoille.Edulliset hinnat, heikko laatu ja vaihtuva muoti ovat tehneet vaatteista kertakäyttötavaraa.

Se osa tekstiilijätteestä, joka ei mene kaatopaikalle, kierrätetään pääasiassa UFF:n, SPR:n, Fidan ja Pelastusarmeijan kautta. Nämä organisaatiot tekevät tärkeää työtä tekstiilien kierrätyksen eteen, mutta nekään eivät pysty kierrättämään kaikkea materiaalia huonon laadun takia. Suomessa on vain kaksi toimijaa, jotka käsittelevät poistotekstiilejä mekaanisesti ja tekevät niistä muun muassa rakennusalan tuotteita.

Vaatteita voi hävittää myös Enegiajean mukana polttamalla niitä, mutta tässä piilee riski, sillä tekstiilien viimeistelyyn on voitu käyttää monenlaisia kemikaaleja, joiden poltto on haitallista ympäristölle. Tekstiilijätteen loppusijoitus kaatopaikallekaan ei ole riskitöntä, sillä hapettomissa oloissa biohajoavista aineista vapautuu kasvihuonekaasuja. Parasta olisi siis vähentää kulutusta, panostaa laatuun ja kierrätää tekstiilejä alkupreäisessä muodosaan niin kauan kuin mahdollista. Kuten tiskirätteinä, matonkuteina tai ommella niistä kokonaan uusia tuotteita. Suomessa kuutujen uudelleen käyttäminen ei valitettavsti onnistu kuin rakennuskäyttöön sillä tarvittavia laitteita ei siihen ole.

Kuulin eilen, että vaatejätti h&m on muutama viikko sitten aloittanut myös suomessa vaatteiden kierrätämisen. Tämän ruotsissa jo pidemmän aikaa pyörinyt systeemi toimii niin että h&m asiakkaat voivat viedä myymälään enintään kaksi kassillista vaatteita päivässä, kunnolla tai merkillä ei ole väliä. Hennesin kierrätyskumppani lajittelee ne jatkokäyttöön, eli kierrättää ne esimerkiksi siivousräteiksi tai autoteollisuuden vaimennus- ja eristysmateriaaleiksi tai ohjaa ne energiantuotantoon. Hyvän mielen lisäksi vaatteiden kierrätettäväksi vielä asiakas saa -15% alekoodin per kassi. Tämän taas ajattelisi taas lisäävään kulutusta, mutta eleenä se on mielestäni ihan kiva. Ja pääasia on kuitenkin kaatopaikalle päätyvän tekstiilin väheneminen.

Nyt vaatekasseja voi vielä kierrätettäväksi Helsingissä Itäkeskukseen, Galleria Esplanadiin, Forumiin ja Aleksanterinkatu 48:n sekä Aleksanterinkadun H&M Kids myymälöihin. Kevään aikana kampanja laajenee myös muihin liikkeisiin.

Nyt minä lähden valmistutumaan Lukijailtaan me&i VAATEkutsujen merkeissä!

Lähteet: Maaseudun Tulevaisuus, Vihreät vaatteet.


11 Responses to “VAATEKIERRÄTYKSESTÄ”

  1. viiru sanoo:

    Hienolla asialla… Täällä UKssa tulee postiluukusta usein pieni muovisäkki jonkun hyväntekeväisyysjärjestön (usein lasten tms. järjestön) nimellä minne voi laittaa vanhoja vaatteita. Säkki jätetään pihalle tiettynä päivänä odottamaan kun järjestön tyypit tulee noutamaan säkin. Pääsee itse helposti vaatteista eroon ilman että tarvitsee heittää mitään pois, ja joku saa siitä rahaa hyvään tarkoitukseen.

    • Oi, tuo on kyllä tosi helpoksi tehty! Alentaa vasrmasti kynnystä laittaa vaatetta kiertoon, vaikka ei täälläkään mitenkään liian harvassa noita Uffin laatikoita ole. Satutko muuten tieteämään, mitä siellä esim nuo hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät sellaisille risoille yms lumpuille vaatteille jotka eivät enään käyttöön kelpaa? Joskus ainakin näin jonkun sisustusohjelman Englannista jossa käytiin sellaisessa tehtaassa missä lumpuista jauhettiin uudelleen kuituja -> lankaa.

  2. Maria sanoo:

    Oho! Tässä oli paljon uutta tietoa, ja olisi todellakin syytä ajatella tarkemmin mihin rahansa käyttää. Itse olen yrittänyt panostaa nimenomaan kierrätettävyyteen, erityisesti ulkovaatteiden osalta – ensin kahdelle lapselle ja sitten vielä eteenpäin. Lähes kaikki pieneksi jääneet lastenvaatteet myyn eteenpäin. Tuo h&m -vinkki oli hyvä, tulen varmasti käyttämään!

    • Totta, itsekkin olin aika häkeltynyt tuosta tekstiilijätteen määrästä ja siitä miten huonsti sen kierrätys meillä Suomessa onnistuu. Onneksi mitä kestäväämpään satsaa ei tarvitse itse pohtia mitä tehdä loppuunkulutetuille yms vaatteille – kun sellaisia vähän tulee. On hienoa huomata miten käytettyinä ostetut vaatteet ovat kestäneet kahdella ja kelpaavat silti edeeeen eteenpäin käyttöön!

  3. annimari sanoo:

    Just löysin kasapäin ihania vanhoja nahkalaukkuja ja kivoja vaatteita Uffin tasarahapäiviltä, eikä maksanut paljon mitään!! Minäkin ostan paljon vaatteita, mutta myös käytettyinä 😉

  4. Nanna sanoo:

    Meillä Tellun huonokuntoiset vaatteet menevät suureksi osaksi jo matonkuteiksi, mutta eihän ihan pieniä kannata alkaa leikkelemään. Tuo H&M:n vinkki on kyllä mielenkiintoinen sillä ainakin itse olen todella huono myymään kirppiksillä lasten pieniä perusvaatteita.

    • Anonymous sanoo:

      Eihän niitä kaikkia vaatteita ole pakko lähteä myymään ja taisi ne h&m:lle vietävät jatkaa matkaansa siivousräteiksi yms. joten ei välttämättä käyttökelpoisia sinne kannatakaan viedä. Kierrätyskeskuksiin voi viedä hyväkuntoisia vaatteita myyntiin, jos ei niitä itse huvita lähteä myymään!!!

  5. Kristina sanoo:

    Tähän aiheeseen liittyen täytyy mainita jo menneestä näyttelystämme. Vastaava esimerkki Kairosta, jossa sekajätteistä on kierrätetty jopa 80 % köyhän kansanryhmän, zappaleenien, toimesta:
    http://helinamuseo.fi/exhibitions/kierratyksen-maailmanmestarit/
    Zappaleenit ovat tuotteistaneet jätteistä vaikka mitä: pehmoleluja, paperituotteita, koruja sekä myös rakennusmateriaaleja (laattoja, kaivonkansia)
    Oli hauska lukea blogistasi, että täälläkin päin tapahtuu jotain vastaavaa.

  6. Hilja Maaria sanoo:

    Hei, ja kiva, että olit löytänyt blogini; löysin sinun blogisi 🙂 Samanhenkistä menoa, joten jään mielellään lukemaan juttujasi.

    Ja kyllä sydäntä riipaisee tuo jätevuori, ja ihmisten kertakäyttökulutuskäyttäytyminen – myös vaatteiden osalta…

Kommentoi