LITTLEPHANT TULEE TAAS LINDEXIIN

4/03/2013

Kävin viimeviikolla Lindexin pressitilausuudessa kurkkimassa kevätuutuuksia. Iloinen uutinen oli se, että todella suosittu Camilla Lundstenin Littlephant mallisto palaa taas Lindexille. Eikä ihmekkään, sillä ennen joulua myyntiin tullut mallisto möi nopeasti loppuun, samoin Lindex ja Camilla ovat myös olleet ilmeisen tyytyväisiä yhteistyöhön. Mallisto päättyy edelleen jo kokoon 86cm, mutta toivottavasti jatkossa Lindexin Littlephan vaatteita nähdään myös suuremmassa koossa.

Camilla Lundstein on aikamoinen monitoiminainen, sekä tämän Lindexin että oman Littlephat mallistonsa (joka siis käsittää laukkuja, peittoja, mukeja, kirjoja ja paljon muuta) lisäksi hän on tehnyt kaikenlaista. Muunmuassa suunittelut Scandic hotellien leikkipaikat, erilaisia printtejä, kuvituksia sekä tehnyt yhteistyötä mm Brion, Ikean ja Åhlensin kanssa.

Lindexin yhteistyömallistossa päosassa on edelleenkin kauniit ja kirkkaat värit, hauskat printit ja kuviot. Niin ja mallisto tulee kauppoihin jo ensi viikolla! Vaatteisa on kivan ulkonön lisäksi kivaa myös edullinen hinta.

Lidexin kevät ja kesä näytti muutenkin oikein mielenkiinoiselta. Lastenvaatteissa löytyy usempaa erilaista tyyliä, kirkkaita kesäisiä värejä ja kuoseja, hillitympää, räväkämpää ja jotain siltä väliltä. Yksi lindexin viimetalven hittituote, kolmioleggarit, palaavat myös kesäisimmillä ja kirkkaamilla väreillä. Monet omat suosikkini taitavat (tälläkin) kertaa löytyä tyttöjen puoleta, mutta suurinosa niistä on onneksi aika unisexiä.

Kurkkkasin samalla naisten puoleen, sinnekkin on tulossa kaikille vähän kaikkea. Mieleen jäi kuitenkin parhaiten raikkaat merkimieshenkiset raidat sekä VIHREÄ väri. Isompien naisten, koosta L alkana Generous-mallisto näytti myös oikein kivalta. Sitä ollaankin nyt tarkoituksella viemässä nuorekkaampaan suuntaan, ja sen huomasi. Ei enään säkkejä liian räikeillä kuosiella, vaan ihan oikeasti ihania juttuja ja kivoja leikkauksia.

Jos aihe kiinnostaa, niin käykäähän kurkkamassa myös oi mutsi mutsin ja Lapsellista blogien postaukset aiheesta. Niin ja jos joku miettii että mitkä ihmeen kolmioleggarit niin nämä. Toivottavasti täällä blogissa nähdään myös Littlephantteja jatkossa, yritän nyt mahduttaa Elviksen ainakin tulevan malliston raitahaaremeihin ja toivottavasti mallisto tulisi sitten jatkossa vaikka kokoon 112cm saakka.

MUOKS! Nyt on tällä mammalla viikot sekaisin! Littlephant mallisto julkaistaan siis viikolla 12, eli vasta parin viikon päästä! Pahoittelut!


23 Responses to “LITTLEPHANT TULEE TAAS LINDEXIIN”

  1. jaana sanoo:

    No ei se ihan niin suosittu mallisto ollut kun viime viikollakin oli vielä vaikka kuinka paljon malliston kamaa ale tangossa paikallisessa lindexissä.

  2. Kung Fu Panda sanoo:

    Hei huippu juttu! Mä kiersin viime viikolla varmaan kolmessa eri Lindexissä etsimässä viime malliston vaatteita (heh oon vähän myöhässä) mutta kaikki kivat jutut oli loppu. Mutta nyt pitääkin olla tarkkana uuden malliston suhteen! Onneksi tyttönen on vasta nyt 4 kk niin mahtuu vielä pitkään malliston vaatteisiin.

    • Voi! Mä olisin halunnut ainakin parit legginssit. Kuulin kyllä just että olivat tosi kapeaa mallia, joten se 86 olisi voinut olla jo liian pieni. Tulossa on tosi suloisia juttuja, varmasti ihania teudän tytölle 🙂

  3. MeiränMaja sanoo:

    Jo meidän kaupungin Lindexiltä löytyi ainakin vielä 2 viikkoa sitten hyvin Littlephateja hyllystä, kokojakin kaikkia mahdollisia, joten taisi olla tosi paikkakunta kohtaista tuo menestys.
    Ei sillä, itse kyllä tykkäsin!

    • Oho! Täällä ei ollut joulun aikaan oikeastaan enään mitään! 🙂

      • MeiränMaja sanoo:

        Täällä oli ainaskin vauvojen osastolla, itse pyörittelin pitkään käpälissäni sellaisia mintunvihreitä polvipaikka housuja ja jotakin siihen sopivaa valkopohjaista bodya, jossa taisi olla jotain sirkuseläimiä. Jäi ostamatta, mutta täytyy varmaan käydä kurkkaamassa, josko ne olis alerekkiin siirtyneet.
        Näissä uusissa on tosi ihania kuoseja, täytyypi olla ajoissa matkassa, meillä justiin nyt kaivataan iloisia, lapsekkaita vaatteita!

  4. sandella sanoo:

    Ihania kuoseja!
    Toivotaan, että tulevaisuudessa tulisi mallistosta myös suurempia kokoja 🙂

  5. Mymmeli sanoo:

    Onpa kivaa että littlephantista tulee uusi mallisto. Kuopukselle mahtuu onneksi vielä koko 86. Vielä enemmän innostuin tuosta isompien naisten malliston muutoksesta. Pitääpä käydä lindexillä jo ensi viikolla. 🙂

    • Kyllä vaan! En musita miten nuo naisten vaatteet tulevat myyntiin, osa on jo myymälöissä. Ja kuten tekstiin laitoinkin, mulla meni viikot vähän sekaisin. Littlephant julkistetaan viikolla 12, eli siis vasta kahden viikon päästä (olin viikon tulevaisuudessa :D).

  6. Maria sanoo:

    Ihania nuo naisten vaatteet! Sieltä on kyllä varmaan pakko kotiuttaa jotakin. Näköjään alkaa keltabuumi tehdä tilaa vihreälle 🙂

  7. Senja sanoo:

    Ihanaa Littlephanteja! Mii laik!
    Osaatko sanoa tarkkaa julkaisupäivää verkkokaupan puolella?

    • Tarkka päivä suomen julkaisusta ei valitettavasti ole vielä takaan tiedossa. Niin ja siis viikolla 12 pitäisi tulla, eli vasta parin viikon päästä. Olin vähän sekaisin viikosta! 🙂

  8. IHANAA! Mutta miksei isommille muruille vieläkään 🙁 😀

  9. Hottentotti sanoo:

    Aijai, ihania värejä! Ja raitoja! Menee muuten heti hankintalistalle. Onneks Tammisaaren Lindexillä näitä ei revitä käsistä. Paikallinen suomenruotsalainen tyyli suosii ilmeisesti jotain maltillisempaa 😀

  10. Nanna sanoo:

    Meillä on vähentynyt huomattavasti Lindexissä käynti kun tytölle ei enää ole kannattanut kokoa 122 ostaa ja isommissa ei sitten enää ole niin kivoja ollut tarjolla. Toki pojalle voisi jotain löytääkin ja samalla varmaan katsastaa josko tulokkaalle löytäisi tästä uudesta mallistosta jotain kivaa uutta.

  11. Karoliina sanoo:

    Keravan Lindexissä oli ainakin jo Littlephantteja saatavilla!

Kommentoi