Meitä haastateltiin hiljattain Kaksplus-lehteen. Juttu liittyi vanhempien parisuhteeseen ja yhtenä kysymyksenä oli että mikä toisessa on rakastettavaa? Se on asia jota ainakaan itse ole viimeaikoina hektisessä lapsiperhearjessa tullut paljoakaan edes ajatelleeksi. Se toinen on tuossa ja rakastan sitä, mutta miksi?
Mikä siinä toisessa sitten on rakastettavaa? No rehellisesti ihan kaikki. Vaikka ärsytyksen aiheitakin löytyy niin ne kuuluvat pakettiin, ovat osa sitä toista ja sen vuoksi myös rakastettavia piireteitä. Mielestäni kysymys on sellainen jota kaikkien tulisi aina välillä miettiä. Muistuttaa mieleen ne puolison ihanimmat piirteet, ne mihin silloin aikoinaan ihastui sekä ne joihin on vuosien varrella tutustunut.
Parisuhde on ainakin meillä lastensaannin jälleen ollut todella koetuksilla. Itse olen ollut tosi kiinni lapsissa, antanut heille kaikkeni ja jättänyt sen toisen hyvin vähälle huomiolle. Yhteistä aikuisten aikaa on ollut todella vähän. Kun aikaa sitten joskus on haluan usein olla itsekseni tai molemmat olemme niin väyneitä ettemme jaksa tehdä yhtään mitään. Väläillä sekin tosin on ihan mukavaa, mutta pidemmän päälle ei tee kovin hyvää parisuhteelle.
Kun kinastelua, tiuskimista ja kurttuisia naamoja alkaa olla enemmän kuin kauniita sanoja, hellää huomiomista tai viihtyisää yhdessä oleskelua, on selvää että jotain kannattaisi tehdä ennen kuin on liian myöhäistä. Siksi on hyvä välillä herätellä itseään ja miettiä miksi haluaa toisen kanssa olla, miksi silloin aikoinaan toiseen rakastui ja halusi lapsia. Yrittää olla välillä muutakin kuin äiti.
Me kaksi olemme tunteneet kohta 15 vuotta. Yhdessä pian 5 vuotta. Ihanaa on ollut, mutta välillä myös tosi rankkaa. Olen laiminlyönyt toista, olettanut että se jaksaa roikkua matkassa kun minä annan kaiken huomioni vain lapsille. Onneksi se kuitenkin on. Lastensa toiseen vanhempaan säilyy varmasti aina side, tapahtui mitä tahansa. Mutta tahdon enemmän. Haluan että minulla on se toinen vielä kun olen vanha ja ryppyinen ja lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Me kaksi sovitaan ja kuulutaan yhteen. Luulen että monilla pienten lasten vanhemmilla on ajoittain vähän rankkaa eikä sitä toista aina muista ihan huomioida itsenään, ihmisenä jolla silläkin on tunteet ja tarpeet. Onko näin? Ja mikä siinä sinun toisessa on rakastettaavaa?
Kaksplus uudistuu ja kesäkuun numerossa alkaa uusi juttusarja minä sydän sinä. Joka numerossa haastatellaan tavallisia vanhempia. Ekana ollaan me kaksi. Äiti ja isi. Minttu ja Lasse.
Minttu
<3
Hyvä minttu! Hali <3!
Voih <3
Onhan se niin, ettei toista tule huomioitua ehkä niin kuten pitäisi. Yhteistä aikaa on meilläkin melko vähän ja toki se näkyy keskinäisessä suhteessa. Kyllä meillä sanotaan, että rakastetaan, mutta ehkä liian harvoin tulee otettua toinen lähelle, halattua tai muuten huomioitua.
Rakastettavimmat piirteet omassa rakkaassa ovat (nykyään;) pitkä pinna, jota minä en omaa. Hän on kiltti, ihana isä, jaksaa aina touhuta lasten kanssa. Jaksaa kattella minua, vaikka olen tällainen (tosi ihana;) ja on vaan rakas. Tärkeä. Tärkein. Häntä ilman en olisi äiti enkä se, kuka tänä päivänä olen.
Pitääkin pitää mielessä tuo lehti… Ostaa ehdottomasti, kun ilmestyy!
Hyvä Minttu! t. Jaana
Ihana kirjoitus!
Sinulle on tunnustus blogissani
Hei tiedätkö. Mietin näit asioita pari päivää sitten päässäni. Meillä miehen kanssa ollut useasti lähiaikoina napit vastakkain, kaikki siitä syystä, että ei olla tehty aikaa toisillemme. Todella ihana kirjoitus. Odotan niin uuden kaksplussan tulemista. Onneksi postipate tuo sen suoraan laatikkoon.:)