Elvistä odottaessa oikeastaan ainut murhe oli tulevan imetyksen onnistuminen. Olen aiemmin täällä blogista kirjoittanutkin siitä kuinka Kaapon kanssa imetys ei onnistunut, kaikki meni pieleen alusta alkaen. Onnistuin imettämään häntä vain osittain rintakumin avulla sekä omaa maitoa pumpaten muutaman ensimmäisen kuukauden ajan. Kunnes sen vähäsinkin maidontulo sitten lakkasi kokonaan.
Olin silloin tosi pettynyt itseeni vaikka tiesin tehneeni kaiken. En loppujenlopuksi tiedä mistä silloinen pettymys ja syyllisyys johtui. Tiesin olevani ihan yhtä hyvä äiti kuin imettäväkin. Olin kuitenkin epäonnistunut tavoitteessani täysimettää vauvaa polivuotiaaksi saakka, kai se oli vain se. Olisi usein myös ollut vain niin paljon helpompi imettää. Voi niitä itkettyjä öitä, tuttipullojen lämmittämistä ja turhautuneena pitkin keittiötä paiskottuja tutteleita.
Elviksen kanssa kaikki meni kuitenkin ihan toisin. Ihan alusta saakka, sillä synnytyskin oli ihan erilainen. Olin päättänyt etukäteen vaatia vaikka kirveen kanssa kaiken mahdollisen avun ja ammattitietämyksen mitä sairaalan henkilökunnalla olisi vain tarjota. Synnytystapa-arviossa tietoihini kirjattiin että tarvitsen paljon apua ja tukea imetyksen aloittamisesta.
Syntymän jälkeen sain vauvan heti rinnalle ja noin puolen tunnin päästä, kun minut oltiin jokseenin kursittu kasaan, kätilöt ehdottivat minun kokeilevan imetystä. Sen kummempaa ohjeistusta he jatkoivat omia puuhiaan huoneessa ja minä törkkäsin tissin vauva suuhun. Ja hän imi! Ilman mitään sen ihmeempiä kommervinkkejä, tuskaa, turhautumista ja kyyneleitä vauvani söi heti rintaa oikein tyytyväisenä. Taidettiin heittää Lassen kanssa femmat. En tiedä tekivätkö kätilöt sen tarkoituksella, mutta he eivät puuttuneet tilanteeseen mitenkään, eivät edes katsoneet. Kun vauva oli polisen tuntia syönyt ja nukahtanut kysyivät he vain miten meni ja kaunko hän söi.
Taisin saada siitä hurjasti itseluottamusta. Sillä yli sadan tunnin tuskan, räjähtäneen alapään, kiinni turvonneeksi itketyiden silmien ja muutaman menetetyn verilitran jälkeen tuskin itseni mahtavaksi ja säkenöiväksi. Henkisesti olisin ollut valmis juoksemaan heti vaikka maratoonin.
Osatolla kaikki jatkui yhtä hyvin. Yöllä jouduin pyytämän kerran apua kun vauva ei meinannut saada rinnanpäästä otetta. Kätilö näytti maailman yksinkertaisimman jutun, pinsettiotteen. Mietin miksi kukaan ei ollut aiemmin näyttänyt sitä tai sitä itse tajunnut kokeilla! Kaikenmaailman tissinlitistystä, hampurilais -ja C-otetta kätilöt kyllä olivat edelliskerralla yrittäneet. Sen jälkeen kaikki jatkui taas mallikkaasti. Paitsi että vaikka imuote oli hyvä se sattui.
Seuraavana päivänä molemmissa rinnanpäissä oli vesikellot. Auts. Myöhemmin toinen puhkesi ja sitten se oli vereslihalla. Imuote oli kuitenkin edelleen oikea ja minua lohduteltiin että kyllä ne tissit muutaman viikon päästä sitten karaistuvat. Pääsimme kotiin.
Seuraavana yönä maito nousi kunnolla. Tissit olivat aivan järkyttävän kipeät, kovat, muhkuraiset ja vauvan imeminen tuntui siltä kun rinnanpäätä sahattaiin tylsällä puukolla irti. Vedet silmissä imetin ja huusin. Ajattelin että en mä pystykkään tähän, nyt tämä imetys taas epäonnistuu, sattuu liikaa. En voinut edes levittää Lasinol-voidetta kun pelkkä kosketus sattui niin paljon. Bepanthen oli helpompaa ja kevyempää levittää ja sen erittäin suuri kulutus helpotti vähän. Siitä seuraavana päivänä kävimme synnyssairaalassa punnitsemassa vauvaa, sillä olimme kotiutuneet alle 36 tuntia synnytyksestä jolloin se on tapana. Kätilö tarkasti taas imuotteen ja sanoi että muutamassa viikossa imetys muuttuu nautinnolliseksi.
Ja niin se muuttuikin. Tai ei nyt nautinnolliseksi mutta kivuttomaksi. Olen iloinen että pystyin kestämään sen kivun, en yhtään ihmettele että jotkut eivät voi sen takia imettää. Onnekseni pahin kipu loppui melko pian ensimmäisen imujen jälkeen ja muutaman viikon jälkeen se tosiaan loppui kokonaan.
Missään vaiheessa minulle ei kuitenkaan tullut tunnetta että imetys on ihanaa. Se oli enemmän sellaista pakkopullaa ja usein jopa ärsyttävää. Vauva söi paljon, puklasi paljon ja söi taas paljon. Olin kokoajan yltäpäältä maidossa, hiessä ja puklussa. Tissit vuosivat läpi, tunsin oloni ällöttäväksi ja joku halusi minusta kokoajan jotain.
Pikkuhiljaa imetys on muuttunut siedettävämmäksi. Tiedän sen olevan yksi parhaista jutuista mitä voin lapselleni antaa. Pahimmilta rintaraivareita olemme säästyneet, kaikki on mennyt vaan niin tosi hyvin. Olen törkeästi julki-imettänyt missä vaan. Mieleenpainuvin kokemus varmaan toppavaatteissa ratikassa teinipoikalauman tirkistellessä peilin kautta.
Tuskimpa kuitenkaan mitään (pahemmin) vilahti.
Vauvan kanssa tankaamme läheisyyttä muutenkin, vaikka syöttäisin häntä pullosta saisi hän ihan yhtälailla läheisyyttä ja kosketusta. Omalla kohdallani en usko että kiintymiseen lapsen ja äidin välillä tarvitaan sitä rinnallasyömistä. Parhaat ja herkät hetkemme tapahtuvat kuitenkin muulloin kuin syömistilanteessa. Onhan se kuitenkin ihan parasta vaikka kun vauva nukahtaa ruokailun jälkeen syliin pieni nyrkki puristaen rintaa. Se(kin) on hetki, kun lasta voisi jäädä tuijottamaan ikuisuudeksi. Tämän olen kuitenkin kokenut aiemmin myös pulloruokitun lapsen kanssa, joten se ei edelleenkään ole vain siitä tissistä rippuvainen kokemus.
Viime kuukausina olen kokenut myös sen imetyksen nautinnolisuuden. Ei siis kuitenkaan mitään 4D imetysorgasmimatskua, vaan se liittyy enemmän siihen tunteeseen kun maidosta täydet tissit tyhjenevät tai sitä kun vauva on syömisen jälkeen niin tyytyväinen ja iloinen. Siihen että tähän tarkoitukseen kehoni on tarkoitettu ja että se myös toimii.
Kun puolen vuoden täysimetys on erittäin suositeltua ja aiheesta paljon puhutaan tulisi siihen mielestäni myös kannustaa jos niin aikoo toimia. Olin melko tyrmistynyt ja kiukkuinen kun Elviksen 3kk neuvolassa neuvolantäti alkoi puhumaan kiinteiden aloituksesta. Myös muualta on tullut neuvoja, kuten että mitä aiemmin kiinteät aloitetaan on allergioiden riski pienempi.
Niin tai näin, aina väärinpäin.
Muutama viikko sitten Elviksen 5kk neuvolassa saimme ohjeet aloittaa kiinteiden maistelun heti. Painokäyrä oli nimittäin pudonnut +15:sta +13:een. Siis apua, kohta se varmaan kuihtuu pois. Jos tämä olisi ensimmäinen lapseni olisin ehkä noudattanut muiden ohjeita ja neuvoja jo aikaa sitten. En tiedä. Nyt kuitenkin olen ainakin luottavainen itseeni, olen varma ja tiedän mitä haluan lapsilleni ja uskallan pitää puoleni. Toki myös lapsesta näkee voiko -ja kasvaako hän hyvin pelkällä rintamaidolla.
Ja hänhän kasvaa.
Pienen haikeuden olen saanut myös kehiteltyä täysimetyksen loppumisen takia. Tähän asti syöminen on kuitenkin sujunut suht siististi ja vaivattomasti. Muutaman kerran olemme nyt antaneet bataattisosetta. Se ei ole ollut mikään hitti. Pienoinen yllätys oikeastaan, sillä isoveljensä on ollut aina hyvä ja kova syömään ihan mitä vain. Toisaalta päällä oleva kurkunpääntulehdus saattaa vaikuttaa asiaan. Joten odottelemme vielä muutaman päivän ja minä saan hetken vielä pitää vauvaani ihan vauvana.
Nykyään ei kyllä vissiin saisi enään puhua mistään.
Jos kertoo synnytäneensä alateitse loukkaa se sektiolla synnyttäneitä ja toiste päin, samaan kategoriaan menee nämä syömisjutut samoin kuin liinailu, kestovaipat, nukkumisasiat ja tavat jne jne jne.
Äidit syyllistävät ja syyllistyvät. Ja se on väärin.
Ja enhän mä hei virallisesti ole edes täysimettänyt. Tieteellisestihän kun se tarkoittaa että edes pumpattua maitoa ei silloin anneta pullosta. Pullosta on poika siis syönyt ja muutamia kertoja myös Hollen korviketta kun pakkasen maitovarasto ei ole riittänyt poissa ollessani. Jostain luin (muoks täältä) että suomessa 1% äideistä täysimettää tuon 6 kk. Se on tosi vähän.
Nyt alkaa minulle ihan uusi ja vieras juttu. Nimittäin imetyksen vähentäminen ja pikkuhiljaa sen lopettaminen. Miten ja milloin ovat päällimmäisiä kysymyksiä. Alkuunhan nuo kiinteiden määrät ovat pieniä maisteluita vain, mutta entäs sitten? Annanko tissiä aina ruoan päätteeksi ja pikkuhiljaa sitten vähennän kertoja? Entäs öisin? Vinkkejä, kokemuksia yms tähän alle kiitos ! 🙂 Kertoilkaa muutenkin omia kokemuksianne imetyksestä, pulloruokinnasta, omista ajatuksistanne, niitä on aina kiinnostava lukea.
Minttu
hyvä juttu ja kokemusta mulla kummastakin..niin pullovauvasta ja täysimetyksestä. Kummatkin hyviä ja kummassakin puolensa ja pääasia että myös äiti jaksaa ja parhainta tapa perheelle. Imetyksestä saa hyviä jaksamishormooneja ja pullosta omaa aikaa..kumpi sitten tärkeämpää?
jaa..
Lapset yökylässä ja herätty pirteänä 6.40..mä en tosiaan ole mikään aamunukkuja..enkä ilta kukkuja..
Pinkkiä hattua en saa mielestäni..raskauspakkomielle!! Ja olen muuten päättänyt imettää kolmannen lapseni aivan täysin..hih..
siis parhainta perheelle..
Aika samanlainen kertomus kuin mullakin 🙂 Me aloitettiin kiinteät sormiruoalla ja rintamaitoa 8kk saa aina ruoan päälle (eikä enempää kaipaa). Iltaisin ja öisin saa niin monesti kuin tahtoo. Tee kiinteidenkin kanssa kuten hyvältä tuntuu niin ei voi kauheasti metsään mennä 🙂
Juuri näin teen,kiitos 🙂 Ajattelin kokeilla sormiraikailua yhdistäen soseisiin. Kunhan saadaan syöttötuoli haettua kellarista.. 😀
Liikuttava imetyskertomus. Kaunista luettavaa 🙂 Onkohan ne ne hormonit, jotka saa meidät naiset syyllistymään ja joskus jopa syyllistämään toisiamme? Syyllistyminen ja syyllistäminen ovat nimittäin naisten keskuudessa oman kokemukseni mukaan paljon yleisempää kuin miehillä 😉
Imetys ei ole niitä helpoimpia juttuja, eikä todellakaan mene aina niin kuin on suunnitellut. Itse imetin tyttöä kokonaisuudessaan 1v,3 kk, mutta eipä sekään ongelmitta sujunut. Alku oli todella heikko, kun maitokin nousi lääkityksen myötä vasta kymmenentenä päivänä synnytyksestä. Sairaalassa epäilivät, että pystyykö näin matalilla nänninpäillä imettämään ollenkaan ilman kumia (imetin ilman kumia) ja neuvolan syyllistäminen siitä, että painokäyrä menee miinuksilla (miinuksilla kasvetaan edelleen ja tytöllä ikää melkein 5 v). Itse olin tyytyväinen ja vaikka täysimetys ei onnistunutkaan, niin silti voin sanoa, että sinnikkyys palkittiin lopulta ja maitoakin riitti heikosta alusta huolimatta hyvin.
Kiitos Kati. Mikähän ihme siinä tosiaan on. Miehillä tuskin tulisi ikinä mieleen samanmoinen.
Upeaa että jaksoit yrittää ja lopulta imetys onnistui ja jatkui pitkään. Kurjaa että sairaalassa tai neuvolassa epäillään imetyksen onnistumista rintojen/rinnanpäiden muodon yms perusteella. Näin minullekkin sanottiin ja myöhemmin tämä siis kumottu. Ei vala kovin paljon uskoa äitiin jos ammattilainen näin sanoo.
Tuttuja fiiliksiä 🙂 Tuo meidän pieni hinkissä roikkuja on nyt 7,5 kk. Painoa on, mutta pitutta ei ole juuri kasvanut kahteen kuukauteen, ei meinaa ne kiinteät tosiaan kelvata. Sormiruokaillen uppoaa jotain. Olen pelännyt sitä että imetystä loppuu, tämä kun ei huoli pulloa ja mukistakin maitoa vain minimaalisesti. Nyt sain sitten ”luvan” (aina muutenhan siis noudatan neuvolan sanomisia orjallisesti) vähentää imetystä.
Ihanaa, ei enää stressiä siitä että ruokkii vauvaa tunnin välein ettei maito lopu! 😀 Nyt nimittäin toivon että loppuisi ja loppuisi imetyskin. En jaksa enää, onhan se kivaa, korvaamatonta ja helppoa, mutta en jaksa että lapsi repii hinkkejä esiin ties missä ”ätä ätä ätä”, syö useamman kerran yössä ja on niin täysin riippuvainen minusta. On sillä isäkin!
Onhan se varmasti helpotus kun ei tarvitse enään olla kokoajan tissi esillä ja toisen suussa. Minulla se onni että vauva on alusta alkaen syönyt mukisematta myös pullosta.
Ihanaa, että teillä on nyt sujunut 🙂
Minullakin oli tähtäimessä se 6kk täysimetys. Muistan myös tuon kivun, se oli ihan todella tuskallista. Minullakaan ei auttanut muu kuin bepanthen, jota sitten kuluikin ja paljon. Meillä täysimetys alkoi loppua siinä reilu 5kk paikkeilla, kun huomasin lapsen hamuavan joka kerta omaa lautastani, ruokaani ja itki selvästi sen perään. Kun sitten huomasin imettäväni tunnin välein päivin ja öin, tajusin että ehkä meidän on aika aloittaa vihdoin kiinteät. Oma maitoni ei siis selkeästi enää riittänyt, vaikka ei edes neuvola ollut painostanut meitä mitenkään. Toki he olivat maininneet, että öihin saattaisi auttaa illalla vellin anto, mutta en ollut itse halunnut siihen lähteä liian aikaisin.
Lopulta meille saatiin päiviin rytmiä juuri kiinteiden aloituksella. Sormiruokailua, innokas soseiden syöjä ja imetystä aina noin puoli tuntia ruuan päälle. Aika pian imetys vähinikin radikaalisti, tosin olin siihen mennessä imettänytkin todella usein, joten suoraan sanottuna kiinteiden aloitus toi meille vaan helpotusta. Sohvin maha alkoi pysyä täytenä jopa sen 3h putkeen, mikä oli meille ihan uutta. Nytkin se on vielä hyvä syömään, paitsi jos tulee hampaita.
Kiinteiden aloituskin on siis mielestäni ihan lapsesta riippuvaista. Toiset avaavat suunsa heti ja helposti, toisille se vie enemmän aikaa totutella. Sen olen kuitenkin huomannut, että siihen tulee kaikilla jossain vaiheessa tietty herkkyyskausi. Kiinteiden aloittaminen on siis helpointa siinä vaiheessa, kun se kiinnostaa myös lasta. Eli tarkkaile, ja seuraa, mikä Elvistä kiinnostaa. Kyllä se siitä 🙂
Täytyy tähän kommentoida, että meillä meni ihan samallalailla. Ja juurikin tuo, että vauveli alkoi kiinnostua itse muustakin ruuasta kuin tissistä, sai alottamaan kiinteät. Oli huvittavaa, kun vauva aukaisi aina itse suunsa kun olin laittamassa ruokaa omaan suuhuni, vaikka ei ollut vielä lusikkaa kokellutkaan:)
Kiitos kommentista!! 🙂
E on myös kovin kiinnostunut kyllä muiden ruoista. Luulen että kokeillaan nyt (heti kun saadaan se syöttis sieltä kellarista…) sormiruokailua. Taisi tuolle jäädä vähän traumoja antibiottikuurista, ei tykännyt ja nyt ei suostu avaamaan suutaan enään millekkään.
Ihana kirjoitus Minttu!
Mä olin aina kuvitellut imetyksen olevan helppoa, siitä vaan imettämään kun on synnytetty.. No ei ihan niin mennyt sitten todellakaan. Synnytys meni hyvin ja Valo nostettiin heti rinnan päälle ja tissille. Siinä kaikki oli vielä hienosti ja luulin kaiken sujuvan mallikkaasti, mutta kun menimme osastolle (synnytin 03:00) aamuyöstä olikin vastassa todella kiukkuinen ja yhteistyöhaluton yöhoitaja. Olin valvonut 3vuorokautta putkeen ja vauva itki nälkäänsä. Kävin hakemassa apua imetykseen, mutta vauva vaan törkättiin tissiin kiinni ja siihe se apu jäikin. Valo oli ns ”laiskaimijä” sain tietoon sen seuraavana päivänä, kun itki nälkäänsä ja minulle sanottiin yöllä että ”etkö sinä tajua, että vauva ei tiedä onko yö vai päivä, joten mene SEURUSTELEMAAN sen vauvasi kanssa”. Jos olisin ollut yhtään skarpinpi, niin olisin todellakin äkässyt jotain vastaan, mutta kun olin aivan pyörällä ja juuri ensimmäistä kertaa synnyttänyt ja ensimmäinen vauva sylissä nielin kaiken, ihmettelin ja itkin. Onneksi aamulla vaihtui hoitaja ja sain todella ihanaa imetysapua ja paljon tukea. Kotiuduttuamme 4 sairaalapäivän jälkeen maito nousi, rupesin olemaan rennompi imettäjä ja tissitkin alkoivat tottumaan imetykseen. En joutunut käyttämään rintakumeja ollenkaan, mutta bebesistä ostettu nännirasva oli huippuapu.
En arvannut imettämisen tulevan niin tärkeäksi itselleni. Siinä on vauvan kanssa jotenkin niin lähellä ja kahdestaan.
Nyt Valon täyttäessä huomenna 8kk olemme tämmöisessä tilanteessa, että yöimetys lopetettiin pääsiäisenä kokonaan.
4-5kk alkoi Valo saamaan kiinteitä maisteltavaksi ja sen jälkeen on pojalle maistunut sapuska. Aluksi imetin ruoan päälle aina, mutta nyt imetys on jäänyt vain ilta ja aamu -imetykseen. Poika ei yksinkertaisesti malta olla enää tissillä kun on niin paljon muuta puuhaa ja ihmeteltävää ja on ruvenut nyt tosi hienosti syömään maitoa myös pullosta. Nyt pääsee isikin syöttämään.
Mulla on ”Ikävä” imettämistä, mutta mielestäni kaikkea aikansa. Meillä se vaan väheni ja väheni ja väheni ja nyt on kohta loppumaisillaan.
Näin täällä.
Kiitos!
Teillä kuulostaa tosi hyvin menneen kiinteiden aloitus ja pikkuhiljaa imetyskertojen väheneminen. Eiköhän (toivottavasti) meilläkin mene sitten omalla painollaan kaikki.
Haikeus minullakin vaikka imettäminen ei ikinä ole ollut mitään lempipuuhaa.
Kiitos vielä kommentista! <3
Minttu sä oot täysimettänyt!!! , kyllä pullosta saa antaa omia lypsyjä ja joskus pieniä lisiä, jos ei ole paikalla, ilman että täysimetysstatus(mikä se sit onkin ) menee 😉 .6 kk:sta alkaen kiinteitä RINNAN LISÄKSI eli anna Elviksen olla rinnalla, kun haluaa. Ei sitä maitoa tarvitse mitenkään aktiivisesti vähentää, vähenee itsestään pikkuhiljaa. Toiset vauvat viihtyy rinnalla 1-2v, toiset lopettaa alle vuoden ikäisenä oma-aloitteisesti. Upeasti sulla sujuu ja näkeehän noista poikien kuvista, että tyytyväisiä ja hyvinvoipia ovat. Aurinkoista kevättä. terv. tää kätilötäti
:)))!! No niin olenkin ainakin oman mittapuuni mukaan 🙂 Kiitos aivan ihanasta ja hymyn huulille tuoneesta kommentista!! Aurinkoa!!
Ihana kirjoitus ♥
Onnittelut onnistuneesta imetyksestä – vaikeuksien kautta voittoon 🙂
Itsellä esikoisen kanssa imetys meni ihan pöpelikköön (sairaalassa vauvan sain ensimmäistä kertaa rinnalle tuntien päästä synnytyksestä, vauva oli keltainen eikä jaksanut imeä, maito ei noussut ollenkaan eikä kukaan tiedä miksi…) ja toisen kanssa osasin jo varautua siihen 😉 Niinpä sairaalassa maito ei noussut, imuote ei tullut kuntoon, kukaan ei osannut auttaa yhdistelmässä iso rinta, litteä nänni… Kerrankin yksi hoitaja tuli, yritti vähän jotain ja sitten tuhahti, että koita nyt itte pärjätä! Ja lähti pois 😀 Miehen kanssa oltiin että häh, mitä ihmettä?! Sitten kotona imuote kyllä korjaantui mutta maitoa ei tullut. Sitten pumppailin sitkeästi, annoin tissiä, pumppumaitoa ja korviketta – vauva unohti imuotteen juuri vähän ennenkuin maito reilun viikon päästä synnytyksestä nousi……. Ja kun väsyin pumppailuun, kun kotona oli 3v vaatimassa huomiota myös, niin neuvola opasti että pumppaa yöllä 😀 Joo, en. Mutta kakkosen kanssa ensi-imetys sujui ok ja vauva sai äidinmaitoa ekoina viikkoina pullosta, olen ihan tyytsä 🙂
Harmittaa vaan äärettömästi miten retuperällä sairaaloiden imetysohjaus on. Äidit luonnollisesti ajattelee että se on luonnollista ja helppoa ja niin näköjään kätilötkin 🙂 Heti kun on isompi rinta tai pienempi nänni tai näiden yhdistelmä tai imuote ei toimi tai maitoa tulee liikaa tai liian vähän, ollaan sormi suussa: sekä kätilö että äiti… Ei hyvä! Harmittaakin, että sairaaloita suurennetaan ja määrärahoja pienennetään, tuskin on sairaaloiden imetysohjaukseen tulossa lisää resursseja? 🙁
Neuvoloissakin voisi olla imetysohjausmahkut. Muistan miten esikoisen kanssa olin pettynyt kun imetys ei onnistunut lainkaan, kukaan ei osannut tukea korvikejuttujen kanssa ja kun neuvolasta kyselin asiaa, täti totesi ettei tunne korvikkeita ollenkaan, ei tiedä merkeistä eikä määristä mitään 🙂 Hienoa!
Esikoisen synnyttyä olin minäkin herkkä syyllistymään, vaan enää mua ei hetkauta mikään 🙂 Paitsi tommoset kirjoitukset minkä olit Minttu juuri kirjoittanut. Oikein aurinko syttyi palamaan Helsingin harmaan taivaan ylle 🙂 Kiitos!
<3<3<3! Kiitos kun jaot oman tarinasi!! Edelleenkin ihmetyttää kun imetys on niin tärkeää miksi kaikki kätilöt ja neuvoloiden työntekijät eivät sitten käy / pääse imetysapukursseille yms.
Nuo saaasi kommentit ”yritä ite pärjätä” ja neuvolantädin ”en mää vaan tiedä mistäään korvikkeista mitään” ovat jo ihan absurdeja!!! :O Häääh!? 😀
Kiitos kiitos kiitos!!
Kiitos imetystarinan jakamisesta! 🙂
Mulle on imetyksen onnistuminen ollut todella tärkeää ja olen erittäin tyytyväinen, että saan vielä imettää liki 10 kuukautista vauvaa. Ehkä imetyksen onnistuminen oli itselleni niin tärkeää siksi, että koin synnytyksessä jotenkin epäonnistuneeni ihan totaalisesti. Synnytys meni yliaikaiseksi ja käynnistettiin, ja loppujen lopuksi lapsi syntyi imukupilla avustettuna ja joutui kohonneiden tulehdusarvojen takia lastenosastolle tarkkailuun kolmeksi päiväksi. Jäi jotenkin sellainen fiilis, että en itse saanut synnytystä alkamaan, enkä lasta ponnistettua pihalle (olkoonkin, että painoi sen 4,4 kg), joten imetyksessä halusin onnistua!
Helppo alku ei ollut meilläkään, kun oltiin pari ensimmäistä päivää käytännössä erossa toisistamme. Olin niin väsynyt ja heikossa hapessa synnytyksen jälkeen, että en päässyt ensimmäisenä päivänä sängystä itse ylös lainkaan. Imetysohjaus suuressa sairaalassa oli surkeaa, ja ketään ei tuntunut kiinnostavan äiti, jonka lapsi ei ollut vierihoidossa. Lasta tietysti ruokittiin pullosta koko sen ajan, kun en häntä päässyt imettämään.
Kaikesta tästä huolimatta imetys lähti meillä hyvin käyntiin, ja jätin pian lisämaitojen antamisen kokonaan pois, vaikka niitä neuvolasta kehotettiinkin antamaan. Lapsi kasvoi hyvin ja täysimetinkin sitten sinne puolivuotiaaksi. Hampaiden tulon myötä tuli rinnan puremista ja täydellisiä tissilakkoja, mutta niistä selvittiin, vaikka monta kertaa olin jo luovuttamassa.
Nyt on uskomatonta, miten pari kuukautta sitten tissiä hylkinyt lapsi tulee tällä hetkellä itse useamman kerran päivässä pyytämään rintaa ja syö sitä hyvällä ruokahalulla. Tällä hetkellä kiinteät hieman tökkivät, mutta en jaksa stressata. Näitä vaiheita tulee ja menee 🙂
Mielestäni imetyshetket ovat varsinkin näin isomman vauvan kanssa aivan ihania. Rinta merkitsee selvästi läheisyyttä ja rauhoittumista lapselle, ja siitä tullaan tankkaamaan turvallisuutta päivän leikkien lomassa. Kaiken sen vaivan jälkeen, jonka olen imetyksen onnistumisen eteen nähnyt, on ihanaa imettää! Olen nyt pian viikon ajan jättänyt yöimetykset pois, mutta päiväsaikaan käydään tissillä moneen otteeseen. Imetys on ehdottomasti yksi sekä lapselle että äidille tärkeimmistä yhteisistä asioista meidän perheessä 🙂
Kiitos Suski sinulle! Olenkin lukenut blogistasi tosiaan aiemmin imetyspostauksiasi mielenkiinnolla. En kuitenkaan tajunnnut että teillä on ollut noin rankka alku! Tosi upeaa että kaikesta huolimatta olet onnistunut siinä! Se on ollut varmasti tärkeää monelta kantilta sinulle.
Kommenttiasi lukiessa minulle tuli ihana ajatus siitä kun E tulee joskus itse luokse ja pyytää päästä syömään. Toki hän nytkin ilmoittaa nälästä kuten kaikki vauvat, mutta yleinsä siihen liittyy vähintäänkin pientä kitinää.
🙂
mulla vähän samanlainen kokemus kuin suskilla tuossa ylempänä, eli vauva vietiin suoraan salista vastasyntyneiden tarkkailuosastolle, jossa oli seuraavata viisi päivää. omalla osastolla kukaan ei ollut kiinnostunut musta koska mulla ei ollut vauvaa vierihoidossa, ja lasten tarkkailuosastolla hoitajat ei ehtineet mitenkään keskittyä imetysohjaukseen (enkä tiedä olisko heillä ollut siihen tietämystäkään). poika siis oppi juomaan pullosta eikä oikein kässännyt rinnasta imuotetta. imetysopastus mitä saatiin, oli rintakumi ja siihen ruiskaus sokerivettä että vauva hetken aikaa innokkaasti lutkutti kumia.
kotiin päästyämme tein itse kovan työn opetella rintakumin käytöstä pois, opetella oikean imuotteen, saada maidontuotannon sille tasolle että vauva (syntyessä 4,6kg) pärjää sillä maidolla.. mutta lopulta (kylläkin vasta joskus 2kk synnytyksen jälkeen) kaikki palkittiin, kun homma lähti sujumaan. sitten ei oliskaan huvittanut alottaa kiinteitä edes vielä puolivuotiaana, kun jotenkin imetys tuntui niin helpolta vihdoin kaiken sen säätämisen jälkeen.
nyt poika on kohta 8kk, ja vieläkin saa pääasiallisesti maitoa, sen lisäksi 3-4 ateriaa päivässä kiinteitä. mä en kuitenkaan oo kanskaan missään vaiheessa kokenut että imetys olis mitenkään nautinnollista, tai että tulisin sitä jälkeenpäin kaipaamaan (tai no, vaikea sanoa etukäteen mutta en usko). se on ruokailua ja that’s it. tottakai on ihanaa kun lapsi on siinä lähellä ja rauhottuu siinä, mutta en mä siinä mitään erityistä euforiaa näe tai koe. kuitenkin toivon, että voisin imettää vielä pitkään.
heh, munkin piti kirjoittaa vaan joku lyhyt kommentti, näköjään muillakin ollut juttua, mut taitaa olla vaan tää aihe 🙂
Kiitos myös sulle oman tarinasi jakamisesta! Hienoa että teilläkin vaikeuksien jälkeen kaikki lopulta onnistui ja että jaksoit yrittää ja imettää! Mä ajattelen vähän samoin, tämä imetys on niin helppoa ja nyt pitäisi sitten alkaa väsäämään soseita ja siivoamaan puuroa katonrajasta.. Joskus se kuitenkin on aloitettava 🙂
Hämäävä tuo täysimetys. Mäkin aloitin antaa kiinteitä 6kk iässä, ja kerran viikkoon vauva oli saanut tuttelia pullosta kun olin itse poissa. Mutta ne määrät oli tällä neidillä niin pieniä, että ei edes nälkäänsä siitä saanut. Itse lasken täysimettäneeni, en tiedä mitä se olisi tilastojen mukaan.
Mut oli kiva lukee sun tarina ja se, että se oli onnistunut toisella kertaa! Rohkaisevaa niille, keillä meni mönkään ensimmäisen lapsen kohdalla.
No se on. Niin kovin tieteellistä. Joopa joo. Koen kuitenkin itse täysimettäväni, vaikka poika on pulloa ja satunnaisesti korvikettakin saanut. Ja viikko sitten pari kertaa bataattia. Ei sitä ”täysimetysstatusta” tosiaan menetä vaikka näin olisi, kuten tuo ihana kätilötäti tuossa ylempänä kirjoitti.
Hienoa jos omani sekä nämä kaikki muut upeat kommentoijien kokemuksen valavat luottamusta tuleviin imettäjiin!
Minttu, mulla on hyvin samanlaiset kokemukset ja fiilikset tästä toisesta imetyksestä kuin sinulla :). Tosin ensimmäinenkin imetys onnistui (vaikkei mitään huippuihanaa ollutkaan), joten lähtökohdat oli vähän erilaiset, mutta justiinsa nämä tunteet, että imetys on nautinnollista, kun rinnat tyhjenevät jne, hikinen vauva, kaikki – just näin mullakin! Tosin imetyksen aloituksessa koetut jälkisupistukset olivat niin hirveitä, että voin käsi sydämellä vannoa, kärsin niistä enemmän kuin itse synnytyksestä :D.
Me kuitenkin aloitettiin bataatin maistelu nyt jo 4+ kk iässä, koska tyttö on viikkotolkulla jo herättänyt yöllä 1-2 tunnin välein ja äiti alkaa olla aika väsynyt. Esikoisen kohdalla kiinteät aloitettiin about samoihin aikoihin, mutta muista syistä. Esikoisen kohdalla kiinteät upposivat oikein hyvin ja hiljalleen maidon juonti väheni. Muistaakseni joskus 9 kk kohdalla havahduin siihen, että tuohan juo tosi vähän enää maitoa, joten otettiin pullomaito lisäavuksi. Kymmenkuisena jätkä lopetti rinnan syömisen itse kokonaan. Tästä koin 2 päivän haikeuden, mutta jälkeenpäin olen ollut tosi tyytyväinen, että hän vieroitti itse itsensä.
Nyt jännätään, miten imetyskertomus jatkuu tämän kuopuksen kanssa. Kiitos vielä tästä postauksesta, ihanasti kirjoitettu ja pääsin vielä samaistumaan ;). Tsemppiä Elvikselle makujen maailmaan!
Hanna
Jee samis! Mä pelkäsin etukäteen niitä jälikisupistuksia, kauheita kauhutarinoita (kuten sulla) olin niistä kuullut. Onneski selvisin ´niiltä osin kuitenkin vähällä.
Neuvolan kehoitus aloittaa kiinteät aikaisin liitty varmaan myös tuohon että n 4 kk iäsä on vauva heräillyt yöllä syömään 4-10 kertaa. Yhtenä yönä parhaimmillaan 18 kertaa! Mutta itse sitten koin että jaksan kyllä herätä törkkäämään tissin hälle suuhun mielumminkin kuin siihen sose ja sotkurumbaan.
Tosi hienoa että teilläkin tuo vieroitus on sujunut noiu luonnollisesti ja lapsentahtiseti. Tuollaista toivon meillekkin.
Kiitos sinulle! 🙂
Mä imetin ekaa lasta 14 kk ikään asti. Kiinteät aloitettiin 4kk iässä maistellen ja vähitellen lisäten, siinä samalla se maidonkulutus pikkuhiljaa väheni. Korviketta ei tarvinnut antaa kertaakaan, kun sain pakastimeen kerättyä omaa maitoa talteen. Vähän ennen vuoden ikää testailtiin maitotuotteita, joille poika oli selvästi allerginen. Rintamaidon lisäksi alkoi saamaan kauramaitoa silloin tällöin ja hapanmaitotuotteista partaäijäjugurtti meni täysin ilman allergiareaktiota. Imetyskertoja jätin yksi kerrallaan pois ja lopettaminen oli loppujen lopuksi tosi helppoa, kun poika oli niin meneväinen, ettei enää malttanut sylissä olla huikalla.
Voisitko vielä kertoa, miten sulla on imetys sujunut isoveljen läsnä ollessa? Meille tulee toinen lapsi ja ikäeroa tulee olemaan 2v 1kk. Haluaisin kakkostakin imettää pitkään, mutta en tiedä, miten tuo isompi mahtaa siihen suhtautua. Mitä teillä isompi tekee, kun pienempi on maidolla?
Neela
Hienoa että teilläkin on sujunut kiinteiin siirtyminen ja imetyksen lopettaminen noin luonnollisesti ja helposti.
Meillä on kaikki mennyt alusta saakka oikein hienosti. Nyt jälkeenpäin ajateltuna isoveljestä oli kyllä nähtävissämerkkejä siitä että on uusi ja ihmeellinen tilanne. Vauvaa kohtaan hän on aina ollut todella ihana eikä mustasukkisuutta ole ilmennyt. Huomionhakua kylläkin. Sanotaanko että ensimmäisen kuukauden-pari se oli pahimmillaan. Jos olin poikien kanssa kaksin isompi kyllä keksi aina jotain kun imetin. Ei mitään radikaalia, mutta saattoi vaikka tyhjentää kirjahyllyn, levittää puurot pitkin pöytää yms, eikä kuunnellut mitään sillä hetkellä. Tosi hienosti on kaikki kuitenkin mennyt siltä osin, toivottavasti teilläkin! Nyt ei ole kuukausiin ollut mitään ja olen myös aika haka kävelemään ja imettämään samaan aikaan. Silmät selkään ;D !
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Täysimetin poikaa 6kk ja sitten alettiin pikku hiljaa treenaamaan kiinteiden syömistä. En kuitenkaan varsinaisesti koskaan tarkoituksella vähentänyt imetystä, kun kiinteät oli syötetty ensin niin poika sai vielä rintaa niin paljon kuin itse halusi ja jaksoi syödä. 1 v 2kk imetin kokonaisuudessaan ja sitten poika lopetti itse. Pullosta suostui juomaan korviketta ja vettä vasta 8kk ikäisenä eka kerran ennen sitä mulla ei ollut mitään asiaa olla kahta tuntia pidempään poissa vauvan luota 🙂 Mutta oli se ihanaa aikaaa!
8kk on kuitenkin aika pieni osa omaa elämää. Sen aikaa voikin uhrautua täysin pienelle ja pysytellä kodin läheisyydessä 🙂 Kiitos kommentistasi!
Hih, kirjoittaja tosiaan poisti jo kirjoittamansa kommentin, koska havaitsi siinä useamman ärsyttävän kirjoitusvirheen, kun ipadini jotenkin jumitti enkä saanut korjailtua virheitä ennen kuin meni hermot siihen laitteeseen.
Halusin siis lyhyesti jakaa oman imetystarinani. Kuten jo yllä kommentoineistakin, ajattelin esikoista odottaessani, että imetys onnistuu helposti ja kuin itsestään, jahka beibin saa maha-asunnosta hiilostettua ulos. Maailmaan tupsahtanut poikalapsi olikin reipasotteinen ruokailija rinnalla, ja söi äitinsä tissi vereslihalle hyvästä imuotteestaan huolimatta ihan parissa päivässä. Seurasi siis lypsämistä, lypsymaidon juottamista pullosta, ankaraa tissien rasvaamista ja sitten rintakumin kanssa opettelua. Kun vauva ei tyhjentänyt rintoja, toinen rinta suivaantui ja tulehtui. Rintatulehdus oli ensimmäinen laatuaan ja aloitti kolmen kuukauden rintatulehduskierteen, jonka aikana syötiin antibiootteja ja ongelmaa ihmeteltiin ihan keskussairaalan rintakirurgian polillakin. Rintaan nimittäin jäi onkalo, joka vaati punktioita. Toinen tissi punktoitiin kymmenen kertaa ennen kuin tilanne rauhoittui. Siitä alkoikin sitten seesteisempi aika, ja täysimetin esikoisen puolivuotiaaksi. Puoli vuotta jonka aikana monesti olin itkun ja imetyksen lopettamisen partaalla. Poika ei innostunut kiinteistä ruuista mitenkään nopeasti, vaan n. 8-kuukautiseksi saakka pääasiallinen ravinto oli rintamaito. Imetin joka ruokailun (soseen sylkemisen ja ympäri naamaa pläästimisen) jälkeen, sekä ilta- ja yöaikaan pojan ilmoittaman tarpeen mukaan. Yöimetykset sain lopetettua muistaakseni n. 9-kuukautisena, ja se sujui kohtalaisen helposti. Viikon vajaa vuoden ikäisenä poika oli rinnalla viimeisen kerran, kun ei tuntunut enää rintamaito maistuvan.
Koska esikoisen kanssa imetyksen alkutaival oli.. noh, aika helvetillistä, jännitin miten kuopuksen ruokkiminen tulee onnistumaan. Kuopus on nyt pari viikkoa vajaa puolivuotias ja täysimetetty. Kuopus aloitti elonsa lastenosastolla nenämahaletkun ja pulloruokinnan kanssa, ja vierelle päästyään söi reippaana tyttönä äitinsä tissi rikki. Taas siis käsinlypsämistä ja rasvaamista. Tytön rinnalle totuttaminen sen jälkeen, kun rinnanpäät kestivät olikin haaste. Oli kai niin jo pulloon tottunut. Nyt kuitenkin jo useamman kuukauden ajan imetys sujunut hankaluuksitta, ja ollut ihan mukavaakin. Kiinteitä hän ei ole vielä maistanut, kohta pitäisi ryhtyä.
Lopuksi vielä totean, että olen kyllä tyystin yllättänyt itseni tässä asiassa. Esikoisen raskausaikana ajattelin jota kuinkin, että ”imetän jos imetän, ja jos en niin en”. Hämmästyttävän merkitykselliseksi asiaksi tämä imettäminen mulle muodostui, ei mitenkään niin yksioikoiseksi kuin joskus ajattelin.
PS. Kiva kirjoitus. Tähän äitien syyllistämis-/syyllistymisaiheeseen törmää nykyisin usein, enkä oikein tiedä mitä siitä ajatella. Hyvää äitiyttä, tai pikemminkin hyvää vanhemmuutta, on niin monenlaista, ja jokaisella perheellä toivottavasti itselleen sopivimmat ratkaisut.
Hei! Kiitos paljon tästä!
Hurja ”selvitymistarina” ja ihana onnellinen loppu! Tämä meidän vauva tosiaan oli myös kätilöiden mukaan ahne syömäri joka sai rinnanpäät hetkessä rakoille vaikka imuote olikin oikea. Mikä possu :)! Yhtä aamupäivää lukuunottamata pystyin jollain ihmeen kaupalla kuitenkin imettämään, ehkä pienenä motivvaattorina toimi myös pelko tuosta rintatulehduksesta. Ihan tosi hurjalta ja ikävältä kuulostaa. Hui. Tosi upeaa että kaikki tosiaan kuitenkin sujui lopulta hyvin, molempien kanssa.
=)
Ihana kirjoitus <3 itketti minua jo aamulla. Jouduin jopa lainaamaan viisaita sanojasi – toivottavasti ei haittaa!
<3<3<3<3 Voi sinua, kiitos! Ja ei tietenkään haittaa. Varsinkaan kehujen jälkeen 😉
Hei Minttu, en ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt on pakko jättää tähän sananen. Samalla kiitos sinulle mainiosta aiemmasta kirjoituksestasi kahden lapsen äitinä – olen tehnyt samoja huomioita vastaavassa elämäntilanteessani (vaikkakin osasin nauttia esikoisen vauva-ajasta rennosti, mutta vielä rennomminkin olisin voinut ottaa!).
Ja tuohon imetykseen…Noh, reilu 3-vuotiasta poikaani täysimetin 4kk:tta, jolloin aloitettiin soseet. Ne maistuivatkin hyvin(syöminen ollut aina siistiä ja nopeaa!) ja imetys väheni pikkuhiljaa. Yösyömisetkin loppui 7kk:n iässä. Pojalla oli maitoallergia, korvikkeita hän ei ikinä saanut, vaan 10kk:n iässä alkoi juomaan riisimaitoa nokkamukista. Imetys loppui 1v1kk:n iässä kokonaan, jolloin se olikin ollut jo kuukausia 2krt/vrk:ssa tapahtuvaa.
Mutta tämä kuopuksemme, tyttö 7,5kk:tta vanha…Hohhoijaa. Rinta on maistunut syntymästä asti ongelmitta (mitä nyt itsellä oli noita vesirakkuloita, haavaumia alussa, auts). Joskus 4kk:n iässä kokeilin luumusosetta tytön vatsan tehdessä lakon ja voi elämä, niitä ilmeitä, puistatuksia ja sylkemistä, minkä sose aiheutti!
Varsinaisia kiinteitä tyttö on ”syönyt” nyt pian 2kk:tta ja ei, ne eivät vaan maistu. Eikä maistu sormiruokakaan. Aamulla ja illalla menee jauheesta tehtyä puuroa pari ruokalusikallista, lihasosetta päivällä pari teelusikallista ja toisinaan annan lihasosetta tai hedelmäsosetta päivälliseksi/välipalaksi. Syöminen on kamalaa sotkua, päristellään ja syljetään – kaikki vaatteet menee ruokailujen jälkeen vaihtoon.
Imetyskertoja on tällä hetkellä yössä 1-2, päivän aikana 3-4 – ajoittuen päiväsaikaan ruokailujen jälkeen. Pidän huolen, että ennen soseiden antoa imetyksestä on aikaa n.kaksi tuntia ja tyttö itse osoittaa nälän merkkejä (mm.hamuaa ja ilkeä äiti antaakin lusikkaa suuhun)…Tytön kanssa ollaan soseiden suhteen vielä jotenkin ihan harjoittelutasolla, vieläkin.
Ideaali tilannehan siis olisi, että soseet maistuisivat ja sitä kautta vauvan tarve rinnalle vähenisi automaattisesti, eikä silloin tarvitsisi edes miettiä, miten toimia imetyksen kanssa. Mutta kuten tässä on nyt huomannut, niin aina se ei mene niin ja asiaa saa murehtia…
Kyllä teilläkin Elvis näyttää pian, miten asioissa edetään – nopeammin tai hitaammin. Luotat vaan itseesi ja äläkä stressaa. 🙂 Tsemppiä ja syömisintoa Elvikselle!
Hei! Tosi kiva kun kommentoit ja kiitos kovasti! 🙂
Tosi ihana lukea näitä erilaisia kokemuksia! Saas nyt nähdämillainen ruokailija tästä toisesta kehkeytyy. Heitävoi siis samassa katraassa olla hyvinkin erilaisia kuten kommenttisi osoitti. Katsellaan, toivotaav parasta ja peltätään pahinta. Mutta eihän siinä stressailut auta, menee miten menee. Kiitos vielä itsellesi 🙂
Mikä ihme noita neuvolantätejä vaivaa, kun tuijottavat käyriään aina kuin lakikirjaa? Kaipailen kyllä kovin täällä nykyisessä asuinmaassani (USA) Suomen neuvolaa, mutta näemmä jotain hyvää täälläkin: sairaalassa oli erikseen ”imetyskonsultit” joille sai soittaa kotiutumisen jälkeenkin, ja vaikka vauvani päätyi viideksi päiväksi valvontaosastolle, oli senkin henkilökunta valmis auttamaan äitiä, joka epätoivoisesti halusi oppia imettämään ja pitämään vauvansa erossa korvikkeista. Ja kahden ekan kuukauden jälkeen lääkärillä käydään ”neuvolakäynnillä” vain joka toinen kuukausi, eli nyt 5kk iässä ei meidän neitiä punnita tai mitata. Se kyllä harmittaakin, mutta toisaalta siinä on näemmä positiivisetkin puolensa 😉
Kiitos hienosta postauksesta, ja tsemppiä jatkoon!
Nii-iin. Onhan se joka kerta jotenkin huvittavaa kun niitä käyriä näyttävät ja pyörittelevät. Välillä ärsyttävääkin. Lapsesta kuitenkin näkee melko hyvin ihan päältä päin voiko hän hyvin. Mutta ei aina. Tuttavaperheessäni tapaus jossa vakava sairaus paljastui juurikin näitä käyriä syynäämällä, joten onni siitä heille.
Kuitenkin suurimassa osassa tämä käyrien orjallinen seuraaminen on turhaa ja tyhmää ja saattaa vain aiheuttaa tunnintuskia vanhemmille, etenkin äideille. Kasvu kuitenkin on niin yksilöllistä ja ihmiset erilaisia.
Kiitos!
Olipa hyvä teksti! Imetystarinoita on aina kiva lukea, mukava kun täälläkin on jaettu omia kokemuksia näin paljon 🙂
Itse en tainnut edes kovin paljon perehtyä imetykseen odotuksen aikana. Olin siinä luulossa että sehän menee sillä ”tissi suuhun ja menoksi” mentaliteetilla. Vähänpä tiesin kun alku oli aika taistelua sairaalassa. Kyllähän siinä häveliäskin ihminen karaistettiin kun Jorvin sairaalan henkilökunta kyllä väänsi ja käänsi tissini ties millaisiin asentoihin jotta oikea, se ”hampurilaisote” löytyi 😉 Olen tästä tosin ikuisesti kiitollinen koska kotona imetys lähti sujumaan, joskin maito nousi hitaasti (liekö sektion syytä). Pistin hirveän meijerituotannon tosin pystyyn, join, join, join vettä, mammateetä, söin suklaata, hauduttelin, pesin ja ties mitä. Voi miten voitonriemuinen tunne tulikaan kun huomasin ensimmäisen kerran että tytön suupielistä valui maitoa!
Aloitimme kiinteät tytön ollessa 4-5kk ikäinen, hitaasti maistellen. Annoin ehkä liikaa neuvolan neuvoa minua tässä tilanteessa ja harmittelen etten kuunnellut vaistoani ja täysimettänyt pidempään (paitsi että en voi puhua täysimetyksestä koska tyttöä hörppyytettiin sairaalassa :D). En muista tuosta ajasta paljon mutta menihän sitä maitoa alussa vielä tosi paljon kunnes hiljalleen väheni. Nopeasti nämä(kin) asiat unohtuvat..
Imetys sujui loppujen lopuksi hirmu hyvin vaikka tyssäsi ihan liian aikaisin (7,5kk iässä) kun tyttö sai aika pahanlaatuisen sammaksen suuhun. Kolme viikkoa sen kanssa taisteltiin kunnes luovutin suru puserossa. Onneksi se meni tytön kohdalla kivuttomasti, äidin kohdalla ei niinkään 😀 Toivon että toisen kohdalla saisin imettää sinne vuoden ikään asti.
Voi kiitos! Ja varmaan sadannen kerran kiitos kaikille oman tarinansa jakaneille! Sinulle Ada myös 🙂
Heh, ensinnäkin kiinnitin huomion Elviksen asuun tuossa, Aalla usein sinivalkoraidallinen Mari-body ja punaiset housut kaverina 😀 Tarttis vaan vielä viikset ja patonki kouraan niin näyttäisi ihan ranskalaiselta 😉 Tykkään tosi paljon yhdistlemästä.
Muakin hämmästyttää se 1 %. Mutta olen ajatellut, että ehkä se on sen tiukan tieteellisen määritelmän vuoksi. Että jos neuvalassa kun tuota dataa keräävät niin laittavat sitten tosi tiukasti ne tiedot sinne jonnekin, eli jos käy ilmi että joskus syönyt korviketta tai pumpattua maitoa niin heti tippuu pois täysimetysryhmästä. Mutta noin ihan käytännöntasolla on musta aivan yks lysti jos vaikka ihan viikottainkin saa maitoa pullosta, esim. äidin säännöllisen harrastuksen aikana. Alussa vaan pidettiin huoli ettei tarvi antaa jotta imuote ei häiriinny, sen kanssa oli alussa tekemistä. A oli niellyt syntyessään paljon verta mikä osottautui syyksi ettei se oikein alkanut imeä synnytyssalissa ja muutenkin tosi heikosti. Sitten kun se oli yökännyt sitä vanha verta pois niin alkoi maittaa. Asennon löytäminen oli kyllä tuskaa ja nyt naurattaa muistella sitä miten kaikenmaailman tyynyviritelmien kanssa tehtiin miehen kanssa millimetrityötä ja vahdattiin niitä hetkiä kun se pieni sintti avaisi suutaan riittävän ammolleen. Huh. Jos en olisi päättänyt ja ollut erittäin halukas imettämään olisin varmaan luovuttanut nopeasti. Enkä olisi millään uskonut kun muut sanoivat että parin viikon kuluttua helpottaa. Niin se helpottikin, ja nyt kun katsoo miten alahuuli rullalla lapsi imuttelee että se on ihan vanha tekijä <3
Niin ja paino nousi alussa vain muutama sata gramma kuussa ja A oli tosi hintelä ja hoikka. Mutta se meidän ihana terkka, ja teidänkin nyt ;), luotti siihen kun sanoin että maitoa kyllä tulee (oli suihkutissit). Ja jossain 3kk paikkeilla se ottikin sitten yhtäkkiä spurtin. Ja luulen että vaikka olisi ollut joku nihkeempi terkka, niin olisin vain luottavaisesti mennyt oman mielen mukaan, niin paljon olin imetystukipalveluitakin netissä ja puhelimitse konsultoinut. Ikävää että joskus ammattilaisillakin on se harhakuva, että jos lapsi imee tiheästi niin maito ei riitä. Sehän vain tilaa lisää ruokaa eli tiheä imeminen on vain hyvä asia jotta lapsi saa riittävästi ravintoa… Mutta tosi moni sen myötä lannistuu ja luovuttaa :/ Olen vähän tämmönen imetys- ja synnytyshurahtanut ja sitä mieltä, että tietoa ja tukea pitäisi olla paaaaljon enemmän saatavilla ja pitäisi kannustaa tulevia äitejä itse myös ottamaan selvää, suositella kirjoja, nettisivuja yms. Itse tosi herkästi alan hakea tietoa, mutta jotkut varmaankin vain tukeutuvat yksinomaan neuvolasta saatuun infoon ja jos se ei tue imetystä niin aika yksinhän siinä jää. Toivon etten ole ollut liian hyökkäävä, kun olen kavereille, joiden synnytys lähestynyt, vinkannut että kannattaa selvittää imettämisestä hyvin etukäteen että tietää muutamia perusjuttuja. Itse keskityin vain synnyttämiseen ja kaikki maidonnousu ym. tuli sitten vähän yllätyksenä ja niinä ekoina päivinä ja viikkoina olis ollut muutakin tekemistä kuin luuhata yötä myöten sängyssä läppärillä etsimässä tietoa…
Ajattelin että imetys vähenisi yhtäkkiä puolen vuoden ja kiinteiden myötä mutta ei huolta, vaikka tuo jo tosi paljon (sormi)ruokaa nieleekin, niin taitaa se maito vielä melkein vuotiseksi olla se ykkösravinto. Joten sanoisin ettei kannata liiemmin ajatella asiaa vaan imettää vaan entiseen tapaan, kyllä se Elvis sitten alkaa itse jättää vähemmälle kun ei enää koe tarvitsevansa.
Hihihi, vähänkö mua alkoi naurattamaan! Oon varmaan kymmenen kertaa miettinyt että saiskos jostain vauvakoon baskereita, haluisin tuolle sellaisen päähän ja maalata viikset. Hih!
Ja huh, tuo veren nieleminen kuulostaa hurjalta. Uupeta että teilläkin päästiin vaikeuksien kautta voittoon! Mäkään en uskonut kun sanottiin että pian se helpottaa.
Tämän toisen raskauden aikana mietin ja opiskelin ja luin imetysjuttuja ihan alusta saakka. Tai varmaan aloitin jo ennen kun olin raskaana. Kuitenkin kaikki kävikin sitten ihan itsestään. Onhan se silti hyvä että on tietoa tulevasta. Silloin varmasti suhtautuu asioihin myös rennommin ja varmemmin jolloin kaikki aina sujuu myös mutkattomammin.
Mäkin ajatettlin että imetys miltei loppuu heti siinä vaiheessa kun kiinteisiin siirrytään, mutta ei siis. Jatkamme siis vanhaan samaan rentoon tyyliin, omia vaistoja kuunnellen 🙂
Kiitos sinullekkin tästä!
Joo, ja nimen omaan se baskerikin, mietin jos itse tekisi. Sitten on se Emmasta ostettu viiksi-avaimenperä jossa on nappi ja kun painaa tulee ”well hello there”, toinen näyttää niin urpolta kun pilaillaan sen kustannuksella ;D
Hei!
Ihana imetyskertomus. <3
Ja todellakin; aihe, joka jakaa mielipiteitä ja josta voisi keskustella loputtomiin.
Itsellä on useamman lapsen kohdalta kokemusta yli 6kk jatkuneesta täysimetyksestä ja taaperoimetyksestä.
Itse olen aina kiinteisiin siirtyessä tarjonnut rintamaidon ENSIN, vaikka tämä(kin) asia jakaa mielipiteitä, mutta meillä se koettiin parhaaksi ja koska kiinteiden määrät ovat olleet hyvin hyvin minimaalisia aika pitkäänkin, niin halusin tuolla varmistaa, että vauva varmasti saa tarvitsemansa ravinnon.
Kiinnostusta kiinteisiin kuitenkin on ollut, vaikka masuun on ensin tankattu rintamaitoa.
Tämän nuorimman kanssa meillä aloitettiin hieman yli 6kk iässä sormiruokailu ja vauva napostelee ihan itse haluamansa määrän tarjolla olevaa ruokaa.
Nyt ollaan niin alussa, että tarjolla on ihan perusjuttuja vasta; bataattia, porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia ja banaania, kaikki käteen sopivina paloina. 🙂
Ja hyvin huomaa, kun pikkuisella on masu täynnä ja kiinnostus lakkaa.
Sitten on ruokailu sillä erää ohi.
Iloisia hetkiä teillekin makujen maailmaan! 🙂
Moi! 🙂
Hienoa että keskustelua on synytnyt, ja hyvässä hengessä! Pakko myöntää että pelkäsin josko tämä aihe saisi samanlaista tutaa kuin aiempi kirkon muskari postaus..
Tuo kuulostaakin hyvältä tyyliltä myös, jos haluaa olla varma että lapsi saa tarpeeksi maitoa. Tuollatavoin sormisuokaillen ajattelin minäkin nyt aloittaa 🙂
Ihana kirjoitus, tuli aivan hymy huulille! Tuotahan se imetys alussa on, aivan kamalaa kipua! Muistan kun kolmatta imetin ekoina päivinä sohvalla ja huusin ääneen kivusta, niin lapset keittiön pöydän ääressä nauroivat ja matkivat huutoani. Että se lasten empatiasta 😀
Mutta sittenhän se kipu loppuu, palaa tosin lievempänä aina silloin jos vauva on koko yön venyttänyt tissiä. Mutta on se itsellä hyvä tunne, kun on onnistunut imetyksessä sillai, miten halusikin. Onneksi sinäkin sait sen kokea 🙂
Vierottamisesta sanoisin vaan, että anna tissimaitoa aina ruuan jälkeen tai jos ruokaa ei ole saatavilla just sillo, niin voihan sitä tehdä toisinpäinkin. Meillä ei oo ollu syöntiongelmia, niin aika rennosti oon antanu maitoa välillä ennen ruokaa ja välillä sen jälkeen, tilanteiden mukaan. Pikku hiljaa meillä on imetys jääny päivisin tosi vähälle noin 8kk ikäisellä, kun eivät ole siinä iässä enää malttaneet olla tissillä eikä tissimaidon syömisestä oo tullu siksi mitään. Lähinnä sitte on jääny aamu-, ilta- ja yöimetykset (yöimetykset tosin oon lopettanu 8kk-9kk ikäisellä). Jos lapsi malttaa olla tissilllä vielä niin mikäs siinä, imettää sitten niin kauan kuin itsestä tuntuu hyvältä.
Meillä esikoinen sai tissimaitoa vuoden ikään asti, toinen lopetti sen ku seinään 9kk iässä (ja äidillä oli huonoäitifiilis ja itketti), katotaan kauanko tämä nykyinen pöllöniska malttaa tissiä syödä, kun on nyt pian 7kk iässä jo niin levoton aina rinnalla. Mutta syö kyllä silti tissiä vielä usein, öisin ja päivisin 🙂
Hienoa että itsekin päätit luottaa omaan oloosi imetyksen riittämisestä, itse ainakin uskon täysin että äiti tietää kyllä.
Imetys ja äitiys yleensäkin taitaa kyllä olla juuri niitä asioita joista juuri mitään ei uskalla sanoa, ainoa loukkaat jotakuta. Itse olen ylpeä siitä että olen täysimettänyt kaikki kolme lastani 6kk ja imettänyt kaikkia niin kauan että reilu vuoden vanhana on äidinmaidosta siirrytty suoraan tavalliseen maitoon. Olen ajatellut että on turha välillä opetella muuhun maitoon koska imetys sujuu. Se että olen ylpeä itsestäni ei tarkoita sitä että halveksisin/tuomitsisin/väheksyisin niitä jotka eivät ole imettäneet, mutta kai saan olla ylpeä itsestäni. Usein tuntuu vaan niin että jos sen sanot ääneen niin tuomitaan heti toisten tuomitsijaksi. Mulle sopii hyvin että kaikki tekee niin kuin perheelle on parasta ja tiedän että kaikilla ei vain onnistu vaikka tahtoakin olisi.
Mulle on aina (koska imetys on sujunut ilman ongelmia ja maitoa tulvinut) ollut helpointa se ettei meidän lapsilla ole koskaan tuttipulloa ollut. Samasta helppous syystä ovat vauvat imetyksen ajan nukkuneet perhepedissä minun laiskuuteni vuoksi. Olen saanut jatkaa uniani imetettyäni eikä ole tarvinnut nousta nostamaan lasta sänkyynsä. Tämä on ollut minulle se oikea ratkaisu. Ja vaikka lukuisat kerrat olenkin kuullut miten he siihen opittuaan nukkuvat vieressäni vielä armeijasta tullessaankin ovat kaikki kuitenkin reilun vuoden ikäisenä imetyksen loputtua siirtyneet nukkumaan ilman ongelmia omiin sänkyihinsä.
Tärkeintä mielestäni on että jokainen toimimme niin kuin itsestä tuntuu hyvältä/varmalta/oikealta. Älä turhaan mieti liikaa miten paljon, milloin ja kauanko imetät, tunnet lapsesi, jatka sen mukaan mikä hetkessä parhaalta tuntuu.
Kiitos kun jaoit ajatuksiasi 🙂 Mielenkiintoista miten eri tavalla äiti voi kokea imetyksen eri lasten kanssa. Itselläni vasta yksi lapsi, jonka kanssa imetys kyllä sujui tosi hyvin. Paitsi että hän oli TOOOSI nälkäinen vauva. Puoliväkisin kuitenkin imetin häntä 1-vuotiaaksi asti. 4-kuisena aloitettiin kiinteiden maistelu, mikä mielestäni oli hyvä.
Yksi syy kiinteiden aloitukseen 4-kuisena on myös se että vauva tottuu eri makuihin. Meillä poika kuitenkin söi jo hyvin pian isompiakin annoksia. Nyt jälkeenpäin kun miettii olisi voinut sitä korvikettakin antaa silloin ihan hyvin välillä, kun tuntui siltä että vauva oli kokoajan nälkäinen. Mutta uskoin kuitenkin neuvolan tätiä, anoppia ym kokeneempia jotka sanoivat että kyllä jokaisella äidillä riittää maitoa just sen verran kun vauva tarvii… Poika nyt 2v. ja syö edelleen kun hevonen 😀
Olipa pakko kommentoida 🙂 oli niin osuva tuo tekstin alku. Minulla saman niminen poika ja tekstin alun kirjoittaja olisi voinut olla minä! Aivan samalla tavoin koin ja tunsin ja yritin, ihan tosiaan kuin minun elämästäni olisi tuo ollut.
Ensimmäistä kertaa luin blogiasi, taidan tutustua lisää 🙂
Moi! Löysin blogisi tänään ja palaan varmasti jatkossakin 🙂 Tähän aiheeseen olisi pitkästi tarinoitavaa, vaan lyhyestä virsi kaunis..! 🙂 Esikoiseni kanssa minulla alkoi synnäriltä asti järkyttävä rintatulehduskierre, joka päätyi rintapaiseeseen ja puukkohommiin leikkauspöydälle :/ Pelkästään tuosta ajasta riittäisi pitkästi kerrottavaa, mutta antaa olla..! Imetys siis päättyi poikasen ollessa 3,5 kk:n ikäinen, kun toisessa rinnassa oli ammottava reikä muutaman kuukauden ajan. Se oli tosi kova paikka minulle ja surin asiaa tosi pitkään, en voinut edes puhua siitä itkemättä. Kuopusta odottaessa jännitti tosi kovasti, meneekö tilanne samanlaiseksi. Pahalta näytti kaikkine maidonnousuine ja rikkinäisine rinnanpäineen, mutta tällä kertaa oli itsellä enemmän kokemusta ja homma alkoikin sitten pelittää. Nyt tyllerö on jo 8 kk vanha, ja vielä saa rintamaitoa. Tosin täysimetys päättyi jo reilun 3 kk:n iässä refluksiin, ja hyvä ettei päättynyt koko imetys, koska vauva sai refluksin takia järkyt rintaraivarit ja ryhtyi hetkeksi myös totaalikieltäytyjäksi..! Summa summarum, olen näiden kokemusten jälkeen todennut, etten mitenkään koe esikoisen lyhye(mmä)n imetyksen olleen häneltä mitenkään pois, vaan että imetys on ollut tärkeää ITSELLENI – olen siis iloinen, että sain toisella kierroksella imettää näin pitkään tämän todetakseni, koska muuten olisin varmasti molempien kohdalla asiaa surrut jollain lailla. En tiedä, osasinko avata asiaa, mutta sekin kertonee jotain, että nykyisin pystyn kyllä puhumaan kaikista imetyskokemuksistani hyvillä mielin, eikä kyynelten takaa 😉