Lifefactory – Pullohulluus

5/01/2012

Reilu vuosi sitten törmäsin ensimmäistä kertaa näihin lasipulloihin. Ne olivat erikoisia, värikkäitä ja ihania. Silloin ei tarvetta ollut enään tuttipullolle mutta tilasin maahantuojan ystävämyynnistä haluamani värisen pullon pelkällä nokalla. Toimitus kuitenkin viivästyi ja itseasiassa niitä taisi tulla lopulta suomeen vasta viime syksynä.

Kun aloin odottamaan Elvistä sain loistavan syyn ostaa uusia pulloja. (Ja tässäkohdin yritän olla miettimättä tuttavaa jolta saa mielin määrin ainun ja mamin pulloja..) Pikkuhiljaa erivärisiä ja kokoisia pulloja on ilmestynyt kotiimme. Ja tahdon niitä vielä lisää. Olen jopa nähnyt muutaman kerran unta uusista väreistä. Omenanvihreä olisi kiva..

Miksi sitten olen hulluna näihin pulloihin. No. Ne ovat kivan näköisiä ja ihanan värikkäitä. Lasi materiaalina on luotettava, eli myrkytön ja 100% kierrätettävissä. Lasi ei myöskään kulu käytössä samalla lailla kuin muovipullo. Pintaan ei tule naarmuja joihin bakteerit voisivat pesiytyä. Lasipullosta vesi maistuu todella hyvältä ja raikkaalta. Ne ovat myös todella pitkäikäisiä. Ekologista, turvallista ja kaunista.
Lifefactoryn lasipullot valmisetaan Ranskassa, lasitehtaassa joka on tehnyt pulloja vuosikymmenten ajan, aikoinaan myös ranskan hoville. Aikuisten juomapullot valmistetaan sooda-kalkkilasista, joka on maailman yleisesti käyteyin lasi. Se on kestävää, mutta ei kestä suuria ja äkillisiä lämpötilan vaihteluita, kuten pakastamista. Tuttipullot, isot ja pienet, valmistetaan taas borosilikaattilasita. Se on vielä lujempaa ja kestää hyvin myös pakastamista ja keittämistä.
Myös polypropeeniinista valmisetut muovikorkit voidaan kierrättää uudelleen energiaksi.
Pidän pullojen monikäyttöisyydestä. Niihin on saatavilla tuttiosien lisäksi erivärisiä korkkeja ja juomanokkia.  Niissä voi säilyttää, pakastaa ja kuljettaa kylmiä ja kuumia juomia ja vaikka soseita. Ja mainitsiko jo että ne ovat ihanan näköisiä ja kauniita 😉
Käytössä pullot ovat kestäneet hyvin. Lujan lasin päällä oleva silikonihuppu suojaa vielä lisää ja antaa tukevan tarttumispinnan. Pullon voi huoletta antaa lapselle käteen, toisin kuin ohuet ja suojattomat lasituttipullot. Meillä pullot ovat kestäneet kaatumista, pudottamista ja heittelyä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä että lasi on aina lasia, mutta aika vaikea näitä on silti saada rikki.
Itse olen käyttänyt juomapullona tuon 450 ml lisäksi myös tuota isompaa, eli 250 ml lasten pulloa (pienempi 120 ml). Siihen on kiva ottaa vaikka aamukahvi leikkipuistoon mukaan. Aikuisten juomapulloa on saatavilla vielä isommassa 600 ml koossa, mutta itse pidän tästä vähän pienemmästä.
Lifefactoryltä tosin on juuri tullut uusi korkki juomapulloihin, tällaisen kanssa isommastakin pullosta onnistuisi juominen helpommin. Osaako joku kertoa milloin näitä saa suomesta?

Noora Kemikaalicoctailissa on kirjoitellut tarkemmin miksi kaikkien kannattaisi ehdottomasti käyttää lapsellaan (ja itsellään) lasisia pulloja. Käykää kurkkaamassa jos ette ole vielä juttua lukeneet! Tai jos ette tahdo ylimääräistä stressiä ja tunnontuskia niin älkää menkö.

Mitä te tykkäätte näistä pulloista (voiko näistä olla tykkäämättä)? Entä onko keskustelu haitallisista muoveista ja kemikaaleista lastentarvikkeista saanut teitä kiinnittämään enemmän huomiota tuotteiden materiaaleihin ja valmistukseen?

Minttu


9 Responses to “Lifefactory – Pullohulluus”

  1. Erica sanoo:

    Hei toi uusi nokka on upee! Me tarvitaan ehdottomasti tollaset juomapulloon kun jumpataan ja laihdutaan! T. Epätoivoinen läski Alppilasta

  2. misu sanoo:

    mä haaveilen kans siitä omenanvihreästä 🙂
    meillä käytetään ehdottomasti vain ja ainoastaan lasipulloja se vähä mitä pulloa käytetään. sain niitä onneks babyshower-lahjaksi, eivät kylläkään ole noita lifefactoryn..
    tuntuu pahalta jo se, kun rintapumppuun ei pysty liittämään lasista pulloa vaan on pakko pumpata muoviseen, josta sitten siirtää lasiseen 😀

  3. Anonymous sanoo:

    Moi

    Mä muistelen että jollakin pumpulla pystyisi pumpata suoraan lifefactoryn pulloihin? Satutko tietämään millä pumpulla? Ostin noita ihania pulloja Bigsmall companyn loppumyynnistä ja siellä omistaja kyllä kertoikin mikä pumppu niihin sopii, eipä enää muistu mieleen ja googlestakaan ei paljoa ole apua..

    Mutta liputan myös Lifefactoryn pullojen puolesta. Vähän tietysti lompakossa tuntuu, mutta eihän noita oikeastaan edes kovin montaa tarvi, jos vaan jaksaa tiskailla.. mut kyl mullakin varmaan tulee vielä muutama hankittua, on ne niin kivan näkösiäkin ettei voi vastustaa..

    Anna

  4. Cia sanoo:

    Tulin vastavierailulle ja oikein kovasti tykkään,jään lukijaksi 🙂 Nuo pullot on kyllä tosi kauniita,mä luulen että meillekin alkaa niitä kerääntymään!

  5. Niin on ja niin tarvitaan! T. Toinen

    Mä luulen että viimeistään sen BSC muuttomyynin jälkeen ainakin täällä Alppilassa päin moni muukin on saanut pullohulluuden 😉

    Mä olen pumpannut Ainu/Medelan (harmony?) pumpulla. Myös se sähköinen versio varmaan sopii pulloihin. Noissa lasipulloissa on vähän paksummat urat, joten ihan täydellisesti sekään pumppu ei siihen kierry, mutta tarpeeksi tiiviisisti ja tiukasti kuitenkin.

    Cia, kiva ja tervetuloa! 🙂

  6. jadore sanoo:

    Nää on tosi kivan näköisiä! 🙂 Meillä ei oo vauvaa niin ei oo näitä tullut, mutta monesti olen harkinnut itselle ja lapsille juomapulloiksi. Näm ovat musta kiva idea vauvalahjaksikin 🙂

  7. Anonymous sanoo:

    Biokemistinä pitää todeta, että bisfenoli A:ta ei irtoa kuin tietyistä uusista muovituotteista. Lisäksi 2011 sen käyttö tuttipulloissa on kielletty EU:n sisällä.

    Meillä käytetään lasipulloja ja serkuilta saatuja BPA vapaita tuttipulloja. Ekologisuudessa taas todellinen kierrätyksen toteutuvuus ja kuljetuskustannukset määräävät tuotteen todellinen ekologisen jalanjäljen. Kuluttavin vaihtoehto lähes aina on ostaa uutta.

    Eli jos todella ajattelet ympäristöä, lapsen hyvinvoinnistä tinkimättä ostat/lainaat käytettyä muovia tai lasia.

    Toinen kysymys on varsinkin vauvoilla tuttipullon tutti ja tutin reikä (jotta vastaisi mahd hyvin luonnollista imetystapahtumaa vaatimalla samojen lihasten käyttöä samalla intensiteetillä).

    -Aura

  8. Ragamuffin sanoo:

    Täällä kanssa yksi joka on ihan hulluna noihin. Aikuisten kokoa meiltä ei löydy vielä mutta täytyykin hankkia!

    Ovat kyllä lasipulloiksi yllättävän kestäviä, mutta ollaan saatu yksi rikottuakin- pullo ei enää kestänyt sitä kun sylissä kantamani poika heitti sen uhmaikäisen kiukunpuuskan voimalla suoraan lattiaan. Aiemmat viskelyt on hyvin kestetty mutta tuo oli sitten liikaa…

    Mä oon onnistunut missaamaan koko BSC:n ja muuttomyynnin vaikka Alppilassa asutaankin, höh!

    -Johanna

  9. kottarainen sanoo:

    Jep, meillä on kans melkoinen kokoelma. Pitäisi varmaan kuvata joku päivä nuo. 😀

Kommentoi