Vuoden ensimmäinen

1/01/2012

Vuoden 2012 ensimmäinen päivä on ollut aurinkoinen ja kirpeä.

Mitään uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt. Toivon kuitenkin että tänä vuonna:

– Olisin kivempi tyttöystävä, enkä niin kiukkuinen
– Laihtuisin raskaudesta jääneet 10 kg ja lisäksi toisen mokoman
– Menisin nukkumaan ajoissa ja heräisin aikaisemmin
– Pitäisin vaatehuoneen siisitimpänä
– En haavelisi jatkuvasti tavaroista tai vaatteista
– Saisin sisustettua kotia uusiksi (kumoaa edellisen…)

Millainen oli teidän uuden vuoden ensimmäinen päivä? Teittekö lupauksia ja jos niin millaisia?

KUVAT KADONNEET


2 Responses to “Vuoden ensimmäinen”

  1. Jensba sanoo:

    heippa!

    Niin kuule, kauheasti kuulisin enemmän siitä sun ystävästä että miten sille oikein kävi sen liukuvärjäyksen kanssa !? Mun lopputulos ei tosiaan ollut se mitä halusin ja ajattelin huomenna soittaa sinne kampaajalle koska en saanut paikan päällä sanottua mitään 🙁

  2. Onneli sanoo:

    Brunssi hyvien ystävien (entisten naapureiden) kanssa, tultiin kierien kotiin, ei voisi vuosi paremmin alkaa. Joskin jos ei oltaisi niin aamu-unisia olisi ehtinyt tehdä ihanassa auringossa pidemmän lenkin kuin kävellä kotikatu päästä päähän ;D

Kommentoi