Vettä ja tuulta pitävä takki.

 

 

Moni arvailee meille tyttöä, itse veikkaan poikaa. Meidän molempien suku on aika miesvoittoista, ehkä se tunne tulee siitä. Mä en usko tippaakaan että raskausoireiden, mielihalujen tai mahan muodolla olisi jotain merkitystä lapsen sukupuoleen. Monella kun tuntuu olevan tarkkaa faktaa, joka kuitenkin poikkeaa taas jonkun toisen yhtä varmasta tiedosta.

Me emme siis tiedustelleet viime ultrassa kätilöltä että kumpi mahdollisesti olisi tulossa. Kuten emme edelliselläkään kerralla.

Helpottaisiko tieto sukupuolesta sitten jotenkin meidän elämää? No ei tosissaan, se vaan ajaisi meidät lopullisesti konkurssin partaalle. Jos tiedossa olisi että meille tulee tyttö, en pystyisi olla ostamatta jokaista tielle osuvaa söpöä mekkoa. Joku sanoi että vauvaan saa luotua paremmin siteen jo ennen syntymää kun tietää sukupuolen. Vaikka tätä en ole kokenut, uskallan väittää vastaan.

Miksi me ei sitten haluta tietää? No, ei me vaan haluta. Se on vaan hauskan jännää niin. Ei sitä pysty sen kummemmin perustelemaan. Se tunne kun näkee oman lapsensa ulkona tässä maailmassa ensimmäistä kertaa on uskomaton, tiesi sitten sukupuolen etukäteen tai ei. Ilman sitä tietoa se on kuitenkin hitusen erilaista.

Liekö syynä monien ihmettely siitä miksi ei haluta tietää sukupuolta, mutta ollaan taidettu olla ehkä ihan vähän enemmän kiinnostuneita asiasta. Ilmoitin jo etukäteen, että aijon tällä kertaa luoda ultrassa pitkiä silmäyksiä vauvan haaroväliin.

Sainkin hyvä vinkkejä siitä että tytön haarovälissä näyttää olevan hampurilainen ja pojalla hodari. Valkoisia kirkkaita viivoja piti myös yrittää bongata (työllä kaksi, pojalla kolme.. vai miten se nyt meni), riisinjyviä, nakkeja.. Mitä vielä. Menin jo ihan sekaisin että oliko se hodari nyt poika vai mikä.