MIKSI EN KIRJOITTANUT #METOO

20/10/2017

Seksuaalisesta häirinnästä on puhuttu viime päivinä paljon. Seksuaalisen härinnän uhreiksi joutuneet ovat kirjoittanut Alyssa Milanon rohkaisemana facebook-statukseensa Me too, näyttääkseensä kuinka laajasta ongelmasta on kyse. Minä en kirjoittanut. Ei siksi etten olisi sellaista kokenut, vaan siksi että sen kirjoittaminen nostaa pintaan voimakkaan häpeän tunteen. Ja juuri siksi mahdollisimman monen pitäisi se kirjoittaakin.

Kokemani seksuaalinen ahdistelu, häirintä ja hyväksikäyttö hävettää minua. On hävettänyt aina. Kaikki ne vihjailevat ja suorat puheet, katseet ja eleet, kaikki ne kosketukset, kysymykset, oletukset, huomautukset, itsensä paljastelut – en edes viitsi luetella. Kaikki se inhottava huomio jota en olisi halunnut, on saanut minut tuntemaan että tekisin jotain väärin. Olen ajatellut olleeni liian ystävällinen, kiltti, hymyileväinen, isotissinen tai väärässä porukassa – mitä vaan. Aina, etenkin nuorempana, en ole osannut tai uskaltanut sanoa vastaan ja se vasta hävettääkin.

En vieläkään halua kirjoittaa Me too facebook-statukseeni, sillä en pidä siitä syntyvästä huomiosta enkä mielikuvasta itsestäni seksuaalisen härinnän uhrina. Se on surullista, sillä tiedän etten ole tehnyt mitään väärin. Ja juuri siksi toivon että mahdollisiman moni, jonka henkistä tai fyysistä koskemattomuutta on joskus uhattu tai nöyryytetty seksuaaliseen sävyyn, ottaisi osaa tähän kampanjaan. 

On todella valitettavaa ja järkyttävää miten moni häirintää on kokenut. Kuitenkin siitä kertominen auttaa viemään pois sitä häpeää, mikä monesti uhrille syntyy häirintää kohdatessa. Kyllähän meistä varmasti jokainen järjellä ajateltuna tietää, ettei häirintä ole missään tilanteessa oma vika, mutta omaa herkkää mieltä järkyttäviä asioita ei ole kuitenkaan aina helppo järjellä ajatella.

Minusta tuntuu vähän kiusalliselta puhua tästä aiheesta, etenkin näin julkisesti – ja juuri siksi tunnen velvollisuudekseni kirjoittaa tästä blogiin. Seksuaalista härintää on kokenut joskus lähes jokainen nainen, lakiin se on kirjattu rangaistavaksi teoksi vuonna 2014. Seksuaalinen häirintä on väärin eikä sellaista käytöstä tule hyväksyä keneltäkään. Hävetä sitä tarvitsee vain ja ainoastaan sen tekijä.


6 Responses to “MIKSI EN KIRJOITTANUT #METOO”

  1. Tami sanoo:

    Word.

  2. Minna M sanoo:

    Minäkään en kirjoittanut. Samasta syystä.

  3. M sanoo:

    Kiitos tästä tekstistä, voin samaistua. Mä en pysty kirjoittamaan tai kertomaan tiettyjä juttuja, koska hävettää liikaa (vaikka järjellä tiedän, että ei mun tarvitsisi olla se joka häpeää) ja tuntuu liian pahalta. Hienoa, että jotkut pystyvät.

  4. H sanoo:

    Häpeän tunne on kyllä niin maksimaalinen. En ole yhdestä tapauksesta kertonut edes parhaille ystävilleni, johtuen ehkä siitä, että yksi parhaista ystävistäni sattuu olemaan ensimmäinen serkkuni ja häirinnän tekijä sattui olemaan hänen veljensä. Olemme todella läheisiä ja hyvissä väleissä hänen veljensäkin kanssa, mutta tapaus on jäänyt häiritsemään. Hiplailu ja kaikenlainen koskettelu sekä inhottavat törkypuheet eivät oikeudu milläänlailla. Vaikka serkkuni oli todistamassa tätä, ei hän asiaa mitenkään kommentoinut eikä asiaan puuttunut ja se ehkä pahensi asiaa. Tunnen, että se oli jotenkin minun syytäni, sillä minullahan on isot tissit, olen liian kiltti ja olemme serkkuja, joten kaikenlainen vitsailu tisseistäni ja seksielämästäni on hyväksyttävää. Tämä tapahtui vielä Naistenpäivänä ja moista vitsailua tapahtuu yhä edelleen, onneksi vähän harvemmin. Tästä en siis ole puhunut kellekään, mutta toivon, että ensi kerralla minulla riittäisi rohkeutta sanoa vastaan.
    Kiitos tästä postauksesta!

  5. Tui sanoo:

    Tämä me too temppaus on mun mielestä ollut todella tärkeä. Olen kokenut todella kamala seksuaalista väkivalta pikku tyttönä ja vaikka koen että olen sinut asian kanssa ja olen käsittelyt monesti huomasin miten paljon tunteita tämä me too herätti minussa. Mie toivon että ihmiset pystyvät ymmärtämän tämän ilmiön laajuus ja samalla uhrit uskaltaisivat hakea apua. On uskomatonta että monen vuoden jälken, edelleen koen jonkin verran häpeä vaikka se ei ollut minun vikani. Uskon että kun näistä asioita puhutaan, voimme poista se häpeä mikä on uhrin elämässä.

  6. Tiixi sanoo:

    Niin on. Suuri häpeä. Ehkä se eniten että kyseessä sukulainen serkku ja oma kummisetä. En tule koskaan antamaan anteeksi. Ja se kuinka ketään ei ”kiinnosta”… kuin kaikki asiat olisi haudattu. Vaikka minulle se on arpi ikuisesti.

Kommentoi