FARKKUHOMMIA

10/08/2013

farkku1farkku2farkku3farkku4farkku5farkku6farkku7

Syksyn farkut ovat saapuneet luottokauppaamme, Polarn O. Pyretille. Kävimme sovittelemassa housuja pojille ja valinnanvaikeushan siinä meinasi tulla. Popin syksyn farkkumallisto on nimittäin todella laaja ja hyvännäköinen. Mallisto on tänä syksynä täysin uudistunut, pesuja sekä malleja löytyy useampia kuin ennen. Kuitenkin kaikissa malleissa on säilytetty hyvä istuvuus, säädettävä vyötärönauha sekä laadukkaat materiaalit.

Malleja löytyy siis monia, superslimmistä leveälahkeisempaan farkkuun. Lisäksi kaikkia malleja löytyy parissa-kolmessa eri pesussa. Eri farkkumalleja on saatavilla koosta 74 aina kokoon 152cm saakka. Pienemmissä malleista löytyy enemmän resoria ja tilaa vaipoille. Hyvän suunnittelun lisäksi housut ovat hyväntuntusia, pehmeitä ja joustavia. Mitoitus on melko reilua, vyötärönauhaa kiristämällä ja lahkeita käärimällä saa housille pitkän käyttöiän.

Lopulta sain valittua pojille tosi hyvännäköiset ja sopivan kokoiset housut. Kiitos ja terkut Kampin asiantutevalle ja ystävälliselle henkilökunnalle! Farkut olivat pojilla tänään heti hyvässä testissä, niistä varmasti myöhemmin lisää.


PALLOKALA POKS

7/08/2013

pallokala3pallokala1pallo2
pallokala4pallokala5pallokala7pallokala6
pallokala8Kerroin viime viikonloppuna vieväni lasten vanhoja vaatteita uudelle Pallokala Poks nimiselle kirpputorille. Maanantaina, avajaispäivänä kävi kuulemani mukaan kirpparilla niin kova kuhina että muutama pöytä ostettiin heti alkuun lähes tyhjäksi. Vau! Minäkin kävin tänään viemässä taas kassillisen lisää tavaraa omaan pöytään. Ja kivasti sitä oli mennytkin, kiitos vaan kovasti kaikille ostelijoille!

Moni muukin myyjä oli käynyt täyttelemässä pöytiään ja meinaskinkin jo etukäteen tuhlata myyntivoittoni samalla kun lapset touhusivat leikkinurkassa.

Pallokala sijaitsee Pikkuhuopalahdessa, Tilkankatu 15:ssa, aivan lähellä 10 ratikan pysäkkiä. Lähelle pääsee myös Mannerheimin tietä Ruskeasuon suuntaan menevillä busseilla. Käykää ihmeessä katsomassa jos vain suinkin jossain pääkaupunkiseudulla päin liikutte.


MÖKKI KESKELLÄ KAUPUNKIA

4/08/2013

mökki7mökki6mökki8mökki2mökki12mökki5mökki1OLYMPUS DIGITAL CAMERAmökki9

Uskoisitteko että nämä kuvat on otettu keskeltä Helsinkiä, vartin ratikkamatkan päästä keskustasta? Minä en meinannut uskoa ennen kuin näin omin silmin. Vaikka meiltä kotoa ei kestänyt bussilla huristaa kuin seitsemän minuuttia paikalle, en tiennyt tällaisen paikan olemmassa olosta mitään.

Elsa kustui meidät lounaalle kesäpaikkaansa, suloiseen punaiseen tupaan. Kontrasti oli suuri kun kuljimme kaupungin vilinästä pienen polun päähän josta avautuikin huikea vehreä maisema. Hetkessä olimmekin aivan toisessa maailmassa.

Lintujen viserrystä, puiden suhinaa tuulessa, tuoksuja, värjeä, syksyn satoa, rauhaa ja leppoisaa mökkielämää. Tarvittaessa voi kuitenkin kipaista lähialepasta hakemaan unohtuneen maidon tai käydä kaupungilla hoitamassa asioita. Juuri näin tahtoisin asua vuoden ympäri.


LUOPUMISEN TUSKA

2/08/2013

kirppis1kirppis3kirppis2

Olen varannut pöydän lastenvaatekirppikseltä ensi viikolle. En nyt kirjoita kuinka hirveä homma vaatteiden hinnoittelussa on, kuinka olen viimeisen kahden tunnin aikana saanut hinnoiteltua vasta 1/50 osaa myytävistä vaatteista, kuinka vintillä odottaa vielä pari isoa Ikean kassillista lajittelemista. Vaan jotain ohi sen. Ja okei, myös sen että tässä välissä oli pakko käydä ostamassa pullo valkkaria.

Olen varmaan aina ollut visuaalinen, näen usein asiat kuvina ja rakastan katsella kauniita asioita; tavaroita, maisemia, kuvia, ihmisiä, vaatteita – no kaikkea mitä koen kauniiksi tai mielenkiintoiseksi. Sen myötä olen varmasti myös jonkinsortin materialisti. Haluan näitä kauniita asioita ympärilleni.

Moniin tavaroihin liittyy myös muistoja ja tunteita. Kun keväällä eron myötä muutin pois vanhasta kodistamme tuntui se, no tottakai, todella pahalta. Mutta vielä pahempaa teki siitä kaikki muistot, tavarat, huonekalut, lelut lattialla – kaikki kuvat vanhasta kodista, jotka tulevat edelleen vahvana mieleeni kun mietin mennyttä aikaa. Ystäväni sanoi kauniisti – muistot eivät elä seinissä, vaan sydämessä. Hienosti sanottu, mutta myös ne seinät ovat vahvoina kuvina sydämessäni edelleen.

Näiden kaikkien muistojen takia kirppikselle menevien vaatteiden hinnoittelu tuntuu olevan nyt erityisen vaikeaa. Osalla vaatteista on vaan niin paljon tunnearvoa. Olen kuitenkin päättänyt että säästän vain äitiyspakkauksesta tulleet vaatteet muistona. Kaikki muu saa mennä eteenpäin.

Mutta yritä siinä sitten laittaa vaatteille järkeviä hintoja.” Nämä housut Kaapolla oli 1-vuotis synttäreillään – ostohinta 12,90 eur, kirppishinta 8 eur.” tai ”Näitä farkkuja ei ehditty kokeilemaan kuin kerran – ostohinta 49,90, myyntihinta 4,50 eur”. Silmäkulmat kosteina, olen kiinnitellyt hintalappuja ja nähnyt mielessäni ihan tavallisia hetkiä menneestä elämästämme. Ihan tavallisesta arjestamme, leikkipuistossa oloa, kotona ruoan laittoa – ”tämä paita oli silloin, näissä legginsseissä tehtiin sitä tai olipa hän silloin vielä niin pieni”. Nyt ymmärrän himohamstraajia!

Tarkoitus olisi kuitekin saada suurinosa noista poikien vanhoista vaatteista ja vauvaleluista eteenpään, osaksi muiden uusia muistoja. Tervetuloa siis ensi viikolla uudelle lastenvaatekirppikselle, Pallokala Poksiin, pöytään numero 23. Hinnat välillä 55 eur – 50 sent.


SYKSYN TUOKSU

1/08/2013

syksy01syksy65syksy24syksy12syksy22syksy03syksy45syksy80syksy75syksy83

Nyt on saatu taas vaatteet päälle ja palattu arkeen. Eilen fiilisteltiin tulevaa syksyä.

Käytiin maanantaina uimassa ja aika sissejä olivat nuo pojat jotka jaksoivat hytistä sisisine huulineen vedessä monta tuntia.  Ei ollutkaan enään mikään helteinen kesäpäivä vaikka ikkunasta katsottuna näytti siltä. Kotiin palatessamme tunsin ilmassa jotain erilaista.

Yöllä nousin laittamaan ikkunan kiinni. Oli niin kylmä. Ulkona satoi aivan kaatamalla ja sisään tulvi ihana ja raikas syksyn tuoksu.

Kyllä elokuussakin varmasti lämmintä riittää, onahan se vielä kesää. Toivotaan. Mutta hyvillä mielillä olen ainakin itse menossa syksyä kohti. Kesä meni, taas kuten jokaikinen vuosi, aivan liian nopeasti. Muistan selkesäti vielä sen tunteen kun koko kesä oli vielä edessä. Niin lyhyt se on.

Syksy on aina ihanaa uuden aikaa, mutta sen jälkeen tuleva kylmyys, lumi ja pimeys kyllä jo puistattaa etukäteen. Mutta sitä ennen paljon omppuja, sieniä, villasukkia ja teetä.