En oikein tiedä miten ja mistä aloittaisin. No ainakin ekaksi, Kiitos. Ja toiseksi, nyt on jo parempi. Kiitos siis ihan mielettömän ihanista sanoistanne. Ihan posket punastellen luin kommenttejanne viime postauksesta. Ne yllättivät ihan täysin. Niin paljon niin kauniita sanoja. Vau. Niitäkin hienompaa oli huomata, miten eläydyitte fiilikseen ja kerroitte omista kokemuksistanne. Se vasta on jotain joka auttaa tajuamaan, että tämä kaikki on vain osa normaalia elämää. Ehkä mä en olekkaan niin paska ja epäonnistunut, vaan että meillä kaikilla on hyviä ja huonoja aikoja.

Jo valmiiksi huonot fiilikseni kruunasi viime viikonloppuna pahansuopa ketju minusta keskustelupalstalla. Tiedän ettei niitä pitäisi IKINÄ lukea, mutta kun kyseinen keskustelu sattumalta osui silmiini, en voinut olla klikkaamatta sitä auki. Valheita, kunnianluokkauksia, täyttä soopaa ja paskaa viesti viestin perään. Viimeistään siinä vaiheessa olin valmis sulkemaan koko blogin ja poistumaan kaikkialta somesta tiukkaan takavasemmalle.

Onneksi päätin kuitenkin laskea viimeisenkin suojamuurin ja kirjoittaa rehellisesti fiiliksistä. Vaikka haluankin pitää tämän blogin pääasiassa hyvän mielen paikkana, haluan olla myös rehellinen. Sillä eihän kenenkään meidän elämä ole aina täydellistä. Sen lisäksi, että minä voin tarjota tätä kautta vertaistukea teille, saan sitä myös roppakaupalla teiltä. Viime postaus osoitti taas sen. Kiitos siis vielä.

Vaikka takana oli henkisesti tosi raskas viikko, eniten koko viikon aikana kyynelehdin eniten vasta kahtena viime päivänä. Liikutuksesta. Teille. Tai niinkun mun eksä sanoisi ”meni vähän spriteä silmiin”. Olette parhaita!

Keräilen tässä vielä viimeisetkin rippeet itsestäni ja palaan sitten huomenna paremmin kommenttien pariin sekä erään ihanan pikkumiehen synttärihaastiksen kera <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.